Noora tutustutti minut uuteen käsitteeseen: skonssiin. Kyseessä on ”pieni leipänen”, joita Englannissa nautitaan teen ja esimerkiksi hillon/voin kera. Versioita on toki mitä erilaisimpia ja nämä tuskin ovat ihan perinteisimpää lajia. Voin/margariinin kanssa nämä ruohosipuliskonssit maistuivat mielestäni parhaiten, mutta kevytosiossa kun mennään, niin vaikkapa taikinassakin käytetty 2 % tuorejuusto käy levitteeksi.

Skonssit sopivat herkkupaloiksi tavallisen sämpylän sijaan tai kevyemmäksi suolapalaksi kahvipöytään. Itse tein taikinan alkuperäisen ohjeen mukaan eli puolet tätä pienempänä, mutta 10 skonssia tuntui vähän liian pieneltä annokselta, joten laitoin tähän ohjeen kaksinkertaisena. Alla ilmoitetut kalorit on laskettu Arla Kadett 12 % -juuston mukaan.

Kts. johdanto kevyistä herkuista.

Koko annos: 2100 kcal
Yksi skonssi: 105 kcal