2.5.2011
kaulin
lehtisuonimatto
munakupit
alumiinifolio
cocktailtikut
kaulin
lehtisuonimatto
munakupit
alumiinifolio
cocktailtikut
Värjää valkoinen vaniljamassa siten, että saat kaksi eri sävyä: vaaleansinistä ja violettia. Sekoita värit huolimattomasti toisiinsa. Kauli tomusokeroidulla alustalla ohueksi levyksi.
Ota hortensiamuotilla levystä kukkakuvioita. Kuivata kukat kuppimaisissa alustoissa seuraavaan päivään. Alustoina voi käyttää esimerkiksi munakuppeja. Kupit voi muotoilla myös vaikkapa alumiinifoliosta. Taivuta terälehtien reunoja cocktail-tikun kärjellä tai muulla terävällä esineellä hieman sisäänpäin, jotta kukan kovera muoto korostuu.
Ota sokerikuorrutetta pieni nokare tuubista cocktail-tikun kärkeen ja pyyhkäise se kukan keskelle.
Muotoile vaniljamassasta pallo ja liimaa kukat sokerikuorruteella sen pintaan vieri viereen. Vinkki: pallon sisuksessa voi käyttää esimerkiksi vanhat marsipaanijämät, mutta pintaan kannattaa kuitenkin laittaa kukkien värinen kerros sokerimassaa, jotta alusta ei pistä silmään kukkien lomasta.
Värjää vaniljamassa vihreäksi pastavärillä. Kauli tomusokeroidulla alustalla ohueksi levyksi ja ota lehtimuotilla kuvioita. Lehden pintaan saat lehtisuonikuviot lehtisuonimaton avulla kaulimalla (kesäaikaan myös tuoreet lehdet käyvät tarkoitukseen).
KAUNIITA OVAT. RIPPIKAKKUIHIN KUN TEIN KORISTEITA, VÄLTIN KAULIMISEN KUN KÄYTIN PASTAKONETTA. ON MUUTEN HYVÄ APU : )
MINTTUMIINA:
Kinuskikissan muotin koko oli 3,5 x 3 cm.
Mikä hortensiamuotin kokoa tässä mahtaa olla käytetty? kun kokoja tosiaan on kolme, ja tämä näyttää niin sopivalta =)
Kiitos kommenteista! 🙂 Tässä vastauksia:
Lehtimuotteja minulla on setti, josta sitten aina poimin kyseiseen kukkaan sopivimman. Hortensiamuotti kulkee ihan tuolla nimellä, niitä oli pakkauksessa kolmea kokoa. Kaikki on Confetista hankittu.
Muotteja löytyy esim. http://www.ullanunelma.fi/product_details.php?p=2660
Tiedättekö mistä noita muotteja saa? Ajattelin yllättää äidin leipomalla sen äitienpäiväkakun, mutta kun etsiskelin noita, lehtisuonimattoa ja hortensia-kukka muottia, ei löytynyt mistään.
Onko tuo lehtimuotti ja lehtisuonimatto ihan hortensianmuotiksi tarkoitettu? Vai onko sellainen yleinen lehtimuotti? Oletan että on confetista hankittu… Mietin just että pitäiskö ostaa ulkomailta oikea hortensialehtumuitti, ja veiner ku en täällä näytä löytyvän 🙂
Ei galleriakuvia.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5599 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Pitääkö noitten lehtien kuivua ennen kun ne laittaa kakun päälle vai kannaattaako ne tehdä vasta tarjoilupäivänä? (teen lehdet sokerimassasta)