Lepuroija heitti minulle makuhaasteen tehdä jotain punaherukoista ja valkosuklaasta. Minusta oli vähintäänkin kohtuullista ottaa haaste vastaan, kun minäkin olen teitä houkutellut reseptien kehittelyyn makuhaastekisailun merkeissä. 🙂 Ehdotus osui siinäkin mielessä nappiin, että punaviinimarjat ovat olleet melko harvinainen näky resepteissäni. Jospa olisi se oma marjapensas, niin varmasti viinimarjareseptien sato olisi toisenlainen! Edellinen resepti lienee ollut mamma mian marjapiiras, jota kyllä suosittelen testaamaan, mikäli herukkaresepteille on kysyntää. Myös useimmat puolukoita sisältävät reseptit voi hyvin tehdä punaherukoista. Mustikkapiirakatkin onnistuvat, kunhan lisää hieman sokeria.
pellavapaita: juuri näin, samaa tietoa täälläkin! Sitruunakreemin tilalla voi kokeilla hillohyllystä saatavaa lemon curdia, mutta täysin vastaavalla tavalla se ei toki toimi. Täytteissä esimerkiksi kermavaahdon joukossa ihan passeli, mutta paisto-ominaisuuksista ei ole varmuutta. Täytyy sitten vaan soveltavaa muita kreemejä!