Mummin kanssa keittiössä vietetyistä hetkistä on tarttunut matkaan yhtä ja toista. Parasta antia olivat mummin tarinat elämästään. Hän oli hyvä tarinankertoja! Ihailin myös mummin huumorintajua ja hyväsydämisyyttä. Mummi oli kaunis vielä 9-kymppisenäkin ja asioille lähtiessään aina huoliteltu ja tyylikäs. Usein istuimme keittiössä turisemassa ja mummi saattoi laittaa samalla ruokaa tai välipalaa. Hän kokeili ennakkoluulottomasti nuorisonkin juttuja, kuten pizzaa.

Mummi teki pizzan rullarieskan päälle ja rieskalle hän laittoi pyreen lisäksi myös ketsuppia. Jauheliha oli hyvin maustettua, kaikki mausteet sipuleineen tulivat siihen. Tomaattipyrettä oli myös jauhelihan joukossa. Suolakurkut olivat mainio innovaatio! Vasta viime aikoina suola/maustekurkkua on näkynyt myös pizzerioiden valikoimissa. Itse en ennen tätä tykännyt ollenkaan suolakurkuista, mutta mummin pizza teki niistä herkkuani. Oma jujunsa oli myös voimakkaassa juustossa, joka ehdottomasti kuuluu tähän, vaikka normaalisti tyydyn miedompaan. Smetana juustoraasteen päällä on oma lisäykseni. Tarkkaa reseptiä minulle ei mummin pizzasta jäänyt, mutta tämä on paras arvaukseni. Herkullista, vaikka ei tietenkään täysin mummin tekemän veroista.