Sen verran lämmin on nyt sisällä, ettei uunia houkutellut napsauttaa päälle. Niinpä oli hyvä sauma leipaista jokin hyydykekakku pitkästä, pitkästä aikaa. Tähän ohjeeseen sitten tartuin ihan mielenkiinnostakin, koska en ollut vegegeliä aiemmin käyttänyt. Oikein positiivinen kokemus oli, kaikin puolin. Merenneito jäi nyt pinnan alle, mutta ehkä täyteläinen suklaakuorrutus vähän hyvittää. ☺️
Kuvan lähettänyt: maris
Ihanat värit kakussa. Pastellinsävyinen täyte korostaa herkullista tummaa suklaata, ja päinvastoin. Monen silmäparin voimin siinä ollaan pinnan alle kadonnutta merenneitoa etsimässä. Pinnan alla neito on omassa elementissään eikä ole arvattavasti lähihetkinä aikeissa nostaa päätään pinnalle. Vain pyrstön heilautuksista on roiskahtanut terveisinä värikkäitä pyöreitä kuplia kuorrutteelle. Muuten neito keskittyy nyt nauttimaan pinnan alla harvinaisista keksilöydöistä. Nam! 🙂
No sinäpäs sen sanoit, Hyvän Haltija! Meren pohjastapa hyvinkin!
Ihan mahtavaa festariviikonloppua sinulle! 👍 ☀️😎
Hieno kakku ja on kuin merenneidon valtakunnasta meren pohjasta. Kaunista viikonloppua! Minulla on festariviikonloppu Ilosaaressa. Rock on iätön riemu!
Kiitti, mari-johanna! Hih, on tässä tosiaan Kinuskikissan upeasta alkuperäisversiosta aika kauas etäännytty. 😄 Näyttää tässäkin ”tyypit” pällistelevän, että missäs se paljon puhuttu merenneito onkaan!?
Teilläpäs on paljon puuhaa kesäpäiviin riittänyt! Mutta nythän se on hyvä touhuta pihamaalla, jos vaan intoa ja jaksamista löytyy. Huonompi sitten kaatosateella tai lumihangen keskellä pihaa laittaa. Täällä tosin tuntuu, että on jo sen verran lämmintä, ettei kovin mitään isompaa houkuttele edes puuhata. Mutta otetaan sitten vaan rennosti ja nautitaan. ☀️🍦🌼🍓 Ihania kesäpäiviä sinnekin!
No nyt kyllä alkaa merenneitokakku todellakin elämään aivan omaa elämäänsä. Meillä se oli jo rippijuhlien hillittynä marjaversiona, sinun luona kakku sai vekkulin suklaan koristelun… ja mitä joku muu onkaan tehnyt.
Kaikkia versioitahan me täällä ruudussa emme edes varmasti näe.
Eikös vaan vegegel ollutkin tosiaan ihan helppo ystävä. Itseä ainakin tuolloin hieman jännitti ensikosketus siihen, mutta loppulaskussa helppoa oli.
Nyt kyllä tosiaan Suomi kylpee sellaisessa ihanassa kesäsäässä, etten juuri minäkään ole mitään leiponut kuin ihan vähän vain. Viikonlopun ohjelmaan se tosin kuuluu. Aivan kuin sää olosuhteet pakottaisivat minut laittamaan uuden kodin pihaa ja niinhän tässä sitten on tehtykin:istutettu kukkia,tehty sementtikoristeita,majakkaa,oltu miehelle hanslankarina
terassin laajennuksessa… Mutta nyt taas vähän rakkaan harrastuksen pariin! Helteiset terveiset vaan siis sinne!
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5663 tähteä
Maailman paras mutakakku
2829 tähteä
Mokkapalat
2571 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Hih, kiitti Kinuskiemo! 😊