Kinuskiemo; Kyllä oli pulpetissa reikä mustepullolle. Muutenhan varmaankin olisi aika monta pulpetinkantta ja pienen koulutytön rimssu-essua ollut musteessa. Poikien vaatteista puhumattakaan; hehän olivat ehkä tyttöjä kömpelömpiä. Noin ei vissiin saisi sanoa, mutta muistikuvani on tuo 🙂

Minun koulussani istuttiin yksin, vaikka olisi ollut mukava istua vaikka justiinsa sen oman ihastuksen kanssa vierekkäin 🙂

Olisipa paljon muistelemista kansakoulun alaluokilta ja oppikouluun pyrkimisestä jne. paljosta siitä, mikä on aivan vierasta nuoremmille 🙂

Kakkusivuilla kun olemme, niin todetaan, että ihana täyte on tämä mascarpone-vadelmatäyte 😉

Kiitos kivasta keskustelusta, Kinuskiemo ja hyvää äitienpäivää 🙂

pellavapaita: No ihan totta! 🙂 Nuo mustekynän pyyhkimislaput olin autuaasti unohtanut. Mutta kun nyt mainitsit, niin löytyiväthän ne ilmielävinä muististani. Ne ympyränmuotoiset mustepyyhepinkat, tottakai! Niinhän se oli, että käsitöissä leikattiin erilaisista kankaista pienen teelautasen kokoisia ympyröitä, yksivärisiä ja kirjavia, pinottiin muutama sellainen päällekkäin ja keskelle pieni nappi pitämään ympyräpinkkaa koossa. Silmissäni näen yhdenkin ympyrän, jossa kellertävällä pohjalla oli pieniä punaisia ruusuja. Toivottavasti en siihen heti ensimmäiseksi musteterää sohaissut! Tuskinpa, kun oli siinä sinisiä ja kirjaviakin, joissa muste ei heti niin erottunut.
Kaikkea sitä silloin keksittiinkin! Eikö tämä ollut käsityö- ja kirjoitustuntien välistä integraatiota parhaasta päästä?

Itse olin iloisesti yllättynyt, kun tuli mieleen nuo koulun ensimmäiset kaunoharjoitukset. Melkein pääsin oikeasti tuttuun luokkaan oman pulpetin ääreen istumaan. Vieruskaveri, joskus tyttö, joskus poika, siinä kaksoispulpetissa samalla penkillä. Kylki kyljessä istuimme. Oltiin työn touhussa, jokainen luokassa tuhersi parastaan, oli positiivinen tunnelma. Mutta lämmin läikähdys, ja yhtä elävä ja ihana lisä tähän menneen maailman muisteloon, tuli noista sinun mustekynän pyyheympyröistäsi. Kiitos paljon, se oli mukava lisä! 🙂

Rupesin miettimään, että oliko pulpeteissa siinä etupaneelissa kolo mustepullolle? Muistatko sitä?

(Kaunokirjoituskirjainten opetus nykykoululaisille on kai päätetty lopettaa, joten katoavasta taidosta tässä nyt puhumme. Sääli! Samalla katoavat ne monet kauniit käsialat!)

Kinuskiemo; juuri noin se oli, että tarkkana oltiin ja kieli oli keskellä suuta ehkä enempi minulla kuin tyttärellä, kun hän irrotti kirjaimia massasta ja sitten maalasi 🙂

Ja massa-ympyröitä värjätessäni pidin niin ikään kielen keskellä suuta; oli sopivan värin saaminen ihan tarkkaa puuhaa sekin.

Ja vielä: oih ja voih niitä aikoja, kun mustekynää kastettiin mustepullossa ja tuppasi välillä tulemaan terään niin paljon mustetta, että läiskä vihkoonkin tuli. Tai mustekynänterä levisi ja sanoi vain ”kraaps-kraaps”, kun sitä yhtä ja samaa lausetta piti kirjoittaa sivukaupalla.

Muistat varmaan myös sen, että käsitöillä tehtiin pienistä kangas-ympyröistä mustekynän pyyhin? Monta ympyrää päällekkäin ja nappi ommeltiin keskelle pitämään kasa koossa. Olipa hyvä pyyhkiä terää kangas-ympyröiden väliin 🙂 Oi niitä aikoja, kun oli kansakoulu ja mustepullo ja… 🙂

Tässäpä putkahti yks kaks muistilokerosta mieleen lause kaukaa menneisyydestä.

Olin alakoulussa. Tunnilla harjoiteltiin vihkoon kaunolla kirjoittamista. Kaunokirjoituksen oppiminen ei tuntunut helpolta ja vaikeusastetta lisäsi, että piti kirjoittaa mustekynällä. Jokaisella oli pulpetillaan mustepullo, johon kynän terä kastettiin. Oli oltava kieli keskellä suuta, ettei mustepullo vahingossa kaatunut, kun siinä oli pulpetilla vihko ja penaali ja kädetkin vähän kömpelöt. Oli oltava tarkkana, että sai kynän osumaan pullon suusta musteeseen ja että sai otettua terään mustetta vain sen verran, ettei sitä roiskunut viholle. No, se onnistui milloin paremmin, milloin huonommin. Kaikista meistä varmaan kaunokirjoittajia lopulta tuli. Mutta tuon opetuksen ja taidon oppimisen täytyi minulle olla tärkeää, ja myös hyvin jännittävää, koska kymmenien vuosien jälkeenkin muistan, että opettaja kirjoitutti sivukaupalla yhtä lausetta. Järkevä opettaja oli valinnut lauseeksi hyvän elämänohjeen:

”Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis.”

Tämä muistikuva tuli mieleeni, kun katsoin tuota koristelaattaa ja kuvittelin sen valmistusprosessia. Tuohon tulokseen ei olisi hosumalla voinut päästä. Onnistuminen on vaatinut täyttä keskittymistä ja pikkutarkkaa kieli keskellä suuta työskentelyä. 🙂

maris; paljon kiitoksia 🙂

Onpa tosi upea koriste! Kädenjälki on niin siistiä ja tarkkaa.
Ja tuolta toisesta kuvasta jo näin, että koko kakku oli näyttävä kokonaisuus, joten hienoa työtä teiltä molemmilta. 👍🙂