Taas mennään yhdellä hieman erilaisella ja kuitenkin aika samanlaisella muffinssiohjeella. 😉 Tässä yhdistyvät Maraboun Digestive-suklaa ja muffinssin sisältä löytyvä keksisydän. Halusin kokeilla, miten tuo Digestive toimii taikinan sisällä ja mukavasti pehmentyen se kesti kuumennuksen. Keksin maku ei välttämättä suklaisessa muffinssissa juuri erotu, mutta se näyttää visuaalisesti kivalta ja pidän siitä, että muffinssin sisuksessakin on jokin juju.

Kuorrutus tekee näihin paljon. Kuorrutetta voi toki soveltaa muihinkin muffinssiosion ohjeisiin. Kuorruteohje oli Tovelta, joka oli saanut siitä vielä sileämpää ja pursottuvaa. Minulla ei pursotus onnistunut niin kauniisti, joten päädyin levittämään kuorrutteen veitsellä. Huom: pursotettaessa kuorrutteen menekki on todennäköisesti isompi ja alla esitetty ohje onkin mitoitettu levitysvaihtoehtoon. Pinnan koristelin ruskalehtirakeilla.

Vaihtoehtoinen koristeluvinkki voisi olla pursotettuun kermaruusukkeeseen pystyyn asetettu keksinpalanen. Näin jo koristelu kertoisi, mitä muffinssin sisällä on odotettavissa.