02.03.2014   15 kommenttia Kategoria: Kevät,  Koristeet,  Pääsiäinen
Erityisruokavaliot: Gluteeniton,  Kasvisruokavalio,  Liivatteeton,  Maidoton,  Munaton,  Pähkinätön,  Vegaaninen

Ananaskukat


ananaskukatananaskukat2

Nämä herkän kauniit kukkaset on valmistettu siivutetusta, tuoreesta ananaksesta uunissa kuivattamalla. Niitä voi käyttää kakun tai muiden leivonnaisten koristeena. Ananaskukkaset minulle esitteli alun perin wugezu. Sittemmin ananaskukkasia on nähty myös Pirkka-lehdessä. Nyt kokeilin niitä itsekin ja hyvällä menestyksellä. Kuivatuslämpötila tulisi olla sellainen, että ananakset kuivuvat kohtuullisessa ajassa, mutta eivät pala tai muutu pinnaltaan ruskeiksi kuin korkeintaan reunoista. Päädyin 75 asteeseen. En onnistunut leikkaamaan ananaksesta paperinohuita siivuja, joten kuivatusaika venyi useamman tunnin mittaiseksi. Ohuemmat siivut kuivuvat nopeammin. Loppuvaiheessa siirsin ananakset muffinssivuokiin, jotta ne kuivuivat koveran muotoisiksi.

Yhdestä isosta ananaksesta tulee kukkasia ainakin kolme pellillistä. Kiertoilmauunissa voit kuivattaa useamman pellillisen yhtä aikaa. Tarkista oman uunisi käyttöoppaasta sopiva kuivatuslämpötila.

Poista ananaksen kuori terävällä veitsellä.

ananaskukat-vaihe

Yksittäiset kuorenpalat voi kaivertaa veitsenkärjellä.

ananaskukat-vaihe-2

Leikkaa ananas mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

ananaskukat-vaihe-3

Laita siivut leivinpaperin päälle. Kuivata 75-asteisessa uunissa 1,5-2,5 tuntia. Käännä kukat puolivälissä, jotta peltiä vasten ollut pinta tulee ylöspäin.

ananaskukat-vaihe-4

Kun ananakset ovat kuivuneen oloisia, mutta yhä taipuisia, siirrä ne paperisiin muffinssivuokiin. Jatka kuivattamista noin 30 minuuttia.

ananaskukat-vaihe-6

Säilytä vuoissa seuraavaan päivään.

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
24 tassutusta

Kinuskikumppani

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Toivepuodin tammikuun arvonta



Kinuskikissan Toivepuodin tammikuun arvonnassa on palkintona kuviokaulin sydänkuviolla, sydän-tikkarimuotti, hologrammiserpentiiniä ja Wiltonin koristerakeita.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat

Kumppanit