Tämän reseptin tein alun perin Suomen Pipliaseuran järjestämään reseptikilpailuun, jonka tavoitteena oli saada oma leivos suomen kirjakielen isälle, Mikael Agricolalle. Vaikka Kinuskikissan resepti ei kilpailua voittanutkaan, haluan silti säilyttää ohjeen blogissani. Virallista Agricola-leivoksen titteliä en voi reseptistä käyttää, mutta nimesin leivokset Agricolaan liittyvällä tavalla.

Sananen Agricolan elämäntyöstä on paikallaan, sillä sen merkitys innosti minut mukaan kilpailuun. Agricola kehitti suomen kirjakielen perusteet 1500-luvulla luomalla sanastoa pitkälti korvakuulolta ja tarvittaessa sanoja itse keksien. 60 % hänen kehittämästään sanastosta on käytössä yhä tänäkin päivänä! Agricola kirjoitti ensimmäiset suomenkieliset kirjat, joista tunnetuin on aapinen Abckiria. Tästä poimitun runon löydät reseptin lopusta.

Reseptini suunnittelutyön lähtökohtana oli seuraavat tavoitteet ja ratkaisut:

1) Reseptin tulisi sisältää jokin uusi makuidea, joka kuvastaisi Mikael Agricolan ainutlaatuisuutta. Valitsin mauksi paahdetun valkosuklaan. Uunissa paahtuessaan valkosuklaa saa fantastisen, karamellimaisen ominaismaun. Pohdin pitkään, kuinka saisin sen muunnettua pursotettavaan muotoon. Lopulta ratkaisu löytyi sulattamalla paahdettu suklaarouhe kermaan ja jäähdyttämällä seos kylmäksi ennen vaahdotusta.

2) Halusin leivoksen rakenteeseen uudenlaista jujua. Leivoksen ulkoasun pitäisi olla jollain lailla totutusta poikkeava. Alusta pitäen visioin leivokseen elegantin ohuet taikinakerrokset. Päädyin toteuttamaan tämän valjastamalla pikkuleivät pohjakerroksiksi. Pikkuleipien myötä leivoksen nauttimiselle avautuu kaksi vaihtoehtoa: Jos leivokset tarjoilee muutaman tunnin sisällä täyttämisestä, ne voi syödä sormin kerros kerrallaan, ikään kuin kuorrutettuina pikkuleipinä. Toinen vaihtoehto on antaa leivosten levätä yön yli jääkaapissa, jolloin keksikerrokset pehmentyvät ja leivos muuttuu lusikalla syötäväksi.

3) Leivoksen tulisi symbolisoida suomalaisuutta. Siksi halusin käyttää puhtaita kotimaisia raaka-aineita: raikkaita marjoja löytyy sekä piilosta leivoksen sisältä että koristeina sen päältä.

4) Teeman tahdoin mukaan myös leivoksen ulkoasuun. Koristeiden aakkoset muistuttavat Agricolan julkaisemasta Abckiriasta, joka oli ensimmäinen suomenkielinen kirja.