Mainostaessani taannoisessa kuukauden vinkissä kääretorttupohjan pehmeyttä, tuli blogikommentteina ideoita muistakin hyvistä täytekakkupohjista. Yksi niistä oli tämä sienikakku. Sienikakku-nimitys perustuu pohjan kuohkeaan rakenteeseen. Surffatessani pitkin poikin netissä parhaimmalta vaikuttavaa reseptiä etsien tulin toteamaan, että sienikakkureseptit saattavat poiketa toisistaan hyvinkin paljon. Yhteinen nimittäjä on ainoastaan se, että muna-sokerivaahtoon lisätään vettä. Se, mikä on muiden aineiden suhde, onko lisättävä vesi kylmää vai kuumaa ja kuinka paljon vaahtoa tämän jälkeen vatkataan (vai vatkataanko lainkaan) vaihteli suuresti. Vakuutuin etsintöjen jälkeen lopulta tästä reseptistä ja totta se on: siitä tuli rakenteeltaan selvästi erilainen kuin tavallisesta sokerikakkupohjasta. Alla vasemmalla kuva sienikakkupohjasta ja oikealla sokerikakkupohjasta. Sienikakkupohja on jotenkin ”hötöisempi” kuin sokerikakkupohja, vaikka tämä ei pienistä kuvista niin hyvin erotukaan.

Vesi lisätään kiehuvana niin hurjalta kuin se kuulostaakin. Vaahto ei lässähdä, mutta lisääminen kannattaa tehdä hyvin pienissä erissä. Huomasin, että jauhojen sekoitusvaiheessa vaahto laski enemmän kuin tavallista sokerikakkupohjaa tehdessä. Siitä huolimatta pohja jaksoi kohota uunissa niin, että 4 munan sienikakun voisi ajatella vastaavaan ainakin 5 munan sokerikakkua. Uunissa sienikakku kohosi keskeltä enemmän kuin reunoista – tämäkin poikkeava ilmiö sokerikakkupohjaan nähden. Kohonneen osan voi tasata veitsellä ja paloitella vaikka täyttämisvaiheessa kakun väliin.