5.7.2016
Tarvitset:
24 kpl Savoiardi-keksejä
1-2 dl appelsiinimehua tai -limua
100 g valkosuklaata
200 g Mascarpone-juustoa
3/4 dl Multi hyytelösokeria
2 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
1 vaniljatanko (tai 1-2 tl vaniljasokeria)
n. 1 l tuoreita mansikoita
(koristeluun marenkeja ja sitruunamelissaa)
Valmistus:
Laita puolet kekseistä suorakaiteen muotoisen (20 x 30 cm) uunivuoan pohjalle ja kostuta ne kevyesti mehulla tai limulla.
Siivuta puolet mansikoista.
Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Vatkaa 1 dl kermaa vaahdoksi ja lisää siihen sulanut suklaa ja vaniljasokeri.
Laita kattilaan 3/4 dl Multi hyytelösokeria ja 1 dl kuohukermaa. Kiehauta n. puoli minuuttia. Anna jäähtyä hieman.
Sekoita Mascarpone ja maitorahka keskenään ja lisää joukkoon kerma-hyytelösokeriseos kevyesti vatkaten. Yhdistä seokseen myös valkosuklaa-kermavaahto.
Levitä keksien päälle puolet kerma-rahkaseoksesta ja sen päälle puolet mansikkaviipaleista.
Laita samalla tavalla toinen kerros keksejä ja täytettä.
Laita kakku jääkaappiin imeytymään vähintään pariksi tunniksi.
Koristele kakku lopuilla mansikoilla ja esim. marengeilla ja sitruunamelissalla.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5654 tähteä
Maailman paras mutakakku
2816 tähteä
Mokkapalat
2555 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Sinulla on tuossa kaunista herkkua koko vuoan täydeltä. Nuo tuoreet mansikat, ja nyt kesällä tietysti kotimaiset, niiden voittanutta kakun päällä tuskin on. Ja kun olet marjat halkaissut, niin mehukkuuden pystyy melkein tuntemaan kielensä päällä kuvaa katsoessa. Vaaleanpunaiset marengit sopivat piristämään ja tehostamaan mansikoiden hehkua. 🙂
Kauniilla kakulla kaunis vuoka, punainen kylki punaisille marjoille!