17.10.2015
Pohja:
0,5 dl perunamuusijauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja + 0,75 dl sämpyläjauhoja TAI 2,25 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl yrtti-tai aromisuolaa (itse olen käyttänyt myös tavallista suolaa)
100 g voita
1 dl vettä
Täyte:
180 g (1 pss) katkarapuja
150 g juustoraastetta ( mozzarella, emmental…)
3 munaa
150 g Creme Fraisché TAI 2 dl kermaa tai maitoa
hiven valko- tai mustapippuria
tilliä
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Nypi voi sekaan ja lisää kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi ja anna kovettua jääkaapissa 10 minuuttia. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja esipaista sitä n. 10 minuuttia 200 C.
Sulata ja valuta katkaravut. Levitä katkaravut esipaistetun pohjan päälle. Sekoita munat, Creme Fraiché, juustoraaste, tilli sekä pippuri keskenään ja kaada katkarapujen päälle. Ripottele vielä hieman juustoraastetta pinnalle. Paista 200 C n. 15-20 min. Nauti sellaisenaan lämpimänä tai raikkaan salaatin kera.
Herkulliselta vaikuttaa. Olenkin etsiskellyt hyvää katkarapupiirakan reseptiä, mutta sopivaa ei ollut tähän mennessä vielä sattunut kohdalle. Meidän perheen yksi ruokasuosikki on katkarapukeitto, joten varmaan piirakkakin maistuu ja sen toteutan ehdottomasti tällä sinun ohjeellasi!