21.1.2014
3 dl käden lämpöistä vettä
1 pussi kuivahiivaa
2 rkl siirappia
1 rkl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
7,5-9 dl jauhoja
Sipulitäyte:
Sipuli kuutioituna
vettä
sokeria
Kiehauta sipuli sokerissa ja vedessä, joka ei peitä sipulia alleen. Seos on valmmis, kun sipuli on pehmeähkö, mutta edelleen napakka.
Rosmariinitäyte:
50g voita
sokeria
rosmariinia
valkosipulia
Pehmennä voi, muttei liian sulaksi kuitenkaan. Sekoita kaikki ainekset silputtuna joukkoon.
Sekoita hiiva osaan jauhoista ja kaada lämpöiseen veteen. Sekoita ja lisää siiappi sekä suola. Vaivaa taikinaa jauhoja sekoitellen hiljalleen joukkoon. Lisää oliiviöljy noin puolivaiheessa vaivausta joukkoon. Anna taikinan levätä noin tunnin. Kun taikina on valmis, kaulitse kaksi suorakaiteen muotoista levyä ja levitä toiseen sipulitäyte ja toiseen rosmariini. Kääri levyt rullalle ja muotoile niistä patongit. Sirottele vettä päälle ja laita posllinikupossa vettä uuniin paiston ajaksi, jotta saat rapean pinnan. Paista 200 asteessa, kunnes pinta on kullan ruskea. Nauti grilliherkkujen kera! 🙂
Chocolate Chip Cookies
5668 tähteä
Maailman paras mutakakku
2833 tähteä
Mokkapalat
2571 tähteä
Brookies
1831 tähteä
Britakakku
1535 tähteä