Kakun täyttäminen: esittelyssä eri vaihtoehdot

08.08.2008 14:00

Monessa yhteydessä täällä blogissa ja sen ulkopuolellakin on tullut kysymyksiä kakun kokoamiseen ja täyttämiseen liittyen. Ajattelin esitellä tässä kokoamisvaihtoehtoja ja täyttämiseen liittyviä perusvinkkejä.

Kakun kokoamismenetelmä ja käytettävä täyte vaikuttavat jonkin verran toisiinsa. Esimerkiksi liivatetta sisältävä täyte saattaa olla ennen hyytymistään niin löysää, että se vaatii reunat ympärilleen. Alla esiteltyjen tapojen lisäksi voi toki koota kakun perinteisesti suoraan kakkulautaselle latomalla päällekkäin kostutettuja pohjalevyjä ja täytettä. Silloin rajoitteena on ainoastaan täytteen riittävä paksuus, jotta se ei pursua väleistä ulos. Suurin osa Täytteet-osion resepteistä sisältävät liivatetta, mutta pyrin suunnittelemaan rinnalle yhä enemmän myös ilman liivatetta toimivia vaihtoehtoja.




Irtopohjavuoka

Irtopohjavuoka koostuu pohjaosasta ja pohjan ympärille kiristettävästä reunarenkaasta.

Sokerikakkupohja paistetaan ensin irtopohjavuoassa. Jäähtynyt pohja leikataan osiin (yleensä 3 kpl). Vuoka pestään ja kakku täytetään siihen. Alimmaiseksi tulee pohjalevy ja sitten vuorotellen täytettä ja pohjaa (muista kostutus!). Pohjana voi toki käyttää myös pellillä paistettavaa kääretorttupohjaa, jonka voi sitten leikata irtopohjavuoan reunarengasta apuna käyttäen vuokaan sopiviksi levyiksi. Myös juustokakut (=hyydykekakut) tehdään irtopohjavuokaan.

Oli irtopohjavuokaan koottava kakku minkälainen tahansa, pohjalle kannattaa aina leikata leivinpaperinpala ennen täyttämisvaihetta. Sen avulla kakku siirretään tarjoilualustalle.

Säädä reunus kiinni-asentoon ja piirrä reunusta apuna käyttäen leivinpaperille ympyrä.

Leikkaa ympyrä irti. Minulla on tapana jättää leivinpaperiin pieni siiveke, josta vedän valmiin kakun vuoan pohjan päältä tarjoilulautaselle. Tämän jälkeen leikkaan siivekkeen pois.

Laita leivinpaperi vuoan pohjaosan päälle ja sulje reunus ympärille niin, että siiveke tulee sen alta ulkopuolelle.

Salpa lähikuvassa:

Täytä tämän jälkeen kakku vuokaan. Anna hyytyä/mehustua jääkaapissa.

Kakun irrottaminen tapahtuu seuraavasti. Kakku kannattaa ensin irrottaa vuoan reunoista lastalla. Lastan on hyvä olla muovia, mielellään taipuisa ja mahdollisimman ohut (esimerkki kuvassa). Tarvittaessa nuolijakin käy. Vasta sitten avataan salpa ja irrotetaan reunus.

Kakun voi vetää siivekkeen avulla kakkulautaselle.

Kakun koristelusta riippuu, kannattaako se hoitaa ennen tarjoilulautaselle siirtämistä vai ei. Valuvat kuorrutteet kuten suklaakuorrute kannattaa laittaa vuoan pohjan päällä. Sen sijaan kermavaahto on syytä levittää tarjoilulautasen päällä, koska se voi kärsiä siirtelystä. Marsipaanin, vaahtokarkkitaikinan ym. kuorrutemassat laitan itse nykyään vasta tarjoilualustalla. Toinen vaihtoehto on laittaa jo ennen kakun kokoamista leivinpaperin alle tinapaperilla päällystetty pahvi, jonka avulla kakun siirtely onnistuu kuorrutteen kärsimättä.

Irtopohjavuoan kanssa voi käyttää verkkokaupoissa myytäviä läpinäkyviä reunakalvoja. Reunakalvo asetetaan vuokaan yhtä aikaa leivinpaperipalan kanssa. Kalvon on tarkoitus olla aivan vuoan sisäreunojen myötäisesti. Päät voi tarvittaessa yhdistää pienellä teipinpalalla. Reunakalvot eivät ole missään nimessä välttämättömiä. Niiden ansiosta kakun reuna jää kuitenkin vuoasta irrotettaessa kauniin sileäksi, sillä erillistä lastalla irrottamista ei tarvita. Kalvo irtoaa sitä kauniimmin, mitä enemmän liivatetta täyte sisältää. Erityisesti juustokakuissa tämä on hyödyllistä. Reunakalvoja voi käyttää myös ilman vuokaa – siitä lisää alempana.



Reunakalvo

Reunakalvot ovat hyvä apuväline irtopohjavuokien kanssa, mutta niitä voi käyttää myös sellaisenaan. Kalvot muistuttavat vanhan ajan piirtoheitinkalvoja, jos joku muistaa. :) Kalvosta tehdään ikään kuin vuoan reunat teippaamalla päät yhteen. Näin saa helposti eri kokoisia pyöreitä kakkuja. Maksimissaan reunakalvosta saa noin 24 cm vuokaa vastaavan reunuksen. Kalvot voi pestä ja käyttää uudelleen. Huom: reunakalvot ovat nimenomaan täyttämisen apuväline; uunia ne eivät kestä. Pohja täytyy paistaa tavallisessa vuoassa tai kääretorttupohjana uunipellillä.

Kannattaa huomioida, että koska reunakalvo ei kiinnity tiiviisti alustaa vasten, hyvin löysien täytteiden kanssa se ei toimi, koska täytettä pääsee valumaan kalvon ja alustan raosta pois. Käytännössä en ole kuitenkaan törmännyt tällaiseen tilanteeseen kuin kerran, joten suurin osa täytteistä soveltuu näinkin käytettynä hyvin.

Reunakalvoista voi myös leikata pienempiä pätkiä ja hyydyttää niihin vaikka leivoksia.

Vielä yksi reunakalvojen käyttömahdollisuus on maininnan arvoinen. Usein täytekakuista tuppaa tulemaan paksuine täytekerroksineen niin korkeita, että vuoan reunat tulevat vastaan. Reunakalvot ovat niin leveitä suikaleita, että niiden avulla vuokaa voi helposti jatkaa korkeammaksi. Leivinpaperisuikaleellakin voi toki jatkaa vuokaa, mutta reunakalvo on huomattavasti jämäkämpää materiaalia.



Kakun kumoaminen: kulho tai vuoka

Kolmas vaihtoehto sopii niille, jotka eivät omista irtopohjavuokaa/reunakalvoja, mutta haluavat tehdä hyydytettävän täytteen tai havittelevat pallon muotoista kakkua. Edellisessä tapauksessa kakun voi täyttää tavalliseen vuokaan – vaikkapa samaan, jossa pohja on paistettu. Jälkimmäisessä tapauksessa voi hyödyntää pyöreää kulhoa tai muuta astiaa, jossa kakku hyytyy pallomaiseen muotoon. Molemmissa tapauksissa kakku kootaan kelmulla vuorattuun astiaan ja annetaan mehustua/hyytyä jääkaapissa. Tämän jälkeen kakku kipataan tarjoilulautaselle. Alla tarkempi kuvaus vaihe vaiheelta käyttäen esimerkkinä kulhoa. Vuokaan täyttäminen ei eroa kuin siinä suhteessa, että kaikki pohjalevyt ovat samankokoisia.

Kelmu painellaan tiiviisti astian pintaa vasten. Vuoraamisessa voi käyttää useampaa kelmunpalaa, kunhan sitä tulee joka kohtaan. Kelmu estää kakkua liimautumasta astian pintaa vasten.

Sopivan kokoiset pohjapalat leikataan kääretorttupohjasta (tai sokerikakkupohjalevyistä). Leikkaamisessa voi käyttää apuna erikokoisia pyöreitä astioita.

Kulhoon laitetaan vuorotellen pohjalevyjä (joiden läpimitta kasvaa koko ajan) ja täytettä.

Kaikki pohjat kostutetaan.

Päällimmäiseksi tulevan kerroksen on oltava pohjaa. Se voi jäädä hieman astian sisäpuolelle tai kuten tässä – täytteen noustessa aivan kulhon reunojen tasalle – sen ulkopuolelle “kanneksi”.

Kun kakku on hyytynyt, laitetaan kulhon päälle kakkulautanen. Tämän jälkeen kulho käännetään ylös alas pitäen koko ajan kakkulautasta ja kulhoa tiiviisti toisiaan vasten.

Sitten kulho nostetaan ylös. Tarvittaessa kelmunsuikaleista voi auttaa kakkua irtoamaan kulhosta.

Kelmu riisutaan kakun päältä.

Valmis koristeltavaksi!

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (61)

  1. oho nyt on tullut kirjoitusvirhe. tarkoitin siis että miten noi minijuustokakut onnistuu jos tekee reunakalvoilla, tarvitseeko sinne alle laittaa joku pohja ettei täyte valu ulos ja kuinka monta liivatettta uskallan lisätä normijuustokakku reseptiin, jotta saisin vähän “”koempaa” siitä massasta. :)

  2. IBAONPARAS:
    Tavallisimmin juustokakkujen pohjana on ohut kakkutaikinasta tai kekseistä tehty pohja. Pohja tarvitaan alustaksi hyydytettävälle täytemassalle. Pohja kannattelee täytettä kakkua leikattaessa paloihin.

  3. miten noi mihi juustokakut onnistuu? pitääkö laittaa joku pohja vai voiko tehdä suoraan jonkin alustan päälle
     

  4. HERKKUILIJA:
    Reunakalvoja myydään leivontatarvikkeiden erikoisliikkeissä. Kinuskissa on hankkinut Confetista.

  5. Mistä reunakalvoja saa ostettua?

  6. Hei ! Kiitos neuvoista, sain niistä henkisestikin tukea sen verran että uskalsin kumota kakun vasta vieraitten ja päivänsankarin edessä :D Keksipohjainen kakku katosi suklaasuihin melko nopsaan, jäi harmittamaan eri suklaakerroksien rakenne-erot. Tummasta suklaasta tuli jämäkämpää moussea kuin valkosuklaasta, ensi kerralla kait enemmän liivatetta?

  7. PENSAS:
    Kinuskikissa näyttää sinulle vihreää valoa. Kakku onnistuu kyllä ilman pohjaa, kyse on vain liivatteen määrästä. Kinuskikissa suosittelee, että lähtisit soveltamaan jotain juustokakkua, ennemmin kuin kakun täytettä. Juustokakut on jo valmiiksi optimoitu niin, että paksun täytekerroksen on pysyttävä kasassa ilman pohjan tukea. Pallomaisen muodon vuoksi liivatetta olisi hyvä lisätä 1-2 kpl.
    Leikkaus kyllä onnistuu ilman pohjaakin, TAI pohjaksi voisi laittaa juustokakuista tuttua keksipohjaa. Siitä voisi tehdä myös kerroksia täytteen väliin. Koottaessa päällimmäiseksi tulisi keksikerros, jolloin se kumoamisen jälkeen olisi pohja. Uunittomia pohjavaihtoehtoja saa myös pullasiivuista ja valmiskakkupohjista.
    Nyt vain kutsut pystyyn ja vieraslistaa laatimaan! :-)

  8. Hei ! Pähkäilin tässä miten onnistuisi tehdä tuollainen pallokakku kahdesta suklaamoussesta ja ilman pohjaa ?! Muutin vasta vanhempien luota omilleni, omaa uunia ei siis ole eikä paljon mitään kaunista astiaa johon voisin koota moussekerrokset, siksi ajattelin kumota koko komeuden lautaselle. Pysyykö mousse koossa ilman astiaa ? Miten tarjoilla jälkiruoka monelle hengelle ? Siis saako siitä leikattua paloja vaikkei alla olisikaan pohjaa ?

  9. Ajattelin tässä jakaa vielä omia kokemuksiani… Etsiessäni tarpeeksi korkeaa kakkuvuokaa (taval kaupoissa ei näköjään enää myydä kuin kummallisia matalia versioita) löysin sellaisia Ullan Unelmasta. Päädyin kuitenkin hankkimaan säädettävän irtoreunan, jolla saa erikokoisia kakkuja. Vähän epäilytti pysyykö taikina sen sisällä ihan vain pellin päällä leivinpaperia vasten, mutta hyvin pysyy. Lisäksi se pelti on pari kertaa pelastanut uunini, kun kakku on kuohunut vuoasta yli :)
    Kun sitten ekan kerran kokeilin liivatetäytettä kakun väliin ja viisaamman neuvosta vuorasin sitä vuokareunaa kelmulla, oli kyllä itku tulla. Mutta loppujen lopuksi se onnistui hienosti. Ja sanottakoon sellainen hyvä puoli tuossa säädettävässä reunassa, että sen saa tiukasti “kutistuneenkin” kaakun ympärille. Noh, taasen eräältä kokeneemmalta leipurilta sain lisäohjeen tuohon kelmun asettamiseen: Levitä kelmuja päällekkäin pöydällä, painele kiinni toisiinsa ja aseta vasta sitten vuokaan. Kylläpä helpottui sekin homma!
    Seuraavaksi ajattelin kokeilla koota pienen kaakun kulhoon ja jos uskaltautuisi kokeilemaan tuota vaahtokarkkikuorrutteen tekemistä :)
    Kiitos kissa mahtavista ohjeista!

  10. ENNNIII:
    Jaa-a. Mainio tehtävä tosiaan, ei osu monen kohdalle. :-) Renakalvolle tässä nyt kyllä olisi käyttöä. Sivun kommenteista voit lukea, miten on toimittu sen puuttuessa. Leivinpaperi,  miksikäs ei, jos tiukan pannan pystyt saamaan kakun reunoille teippikiinnityksineen liitoskohtaan. Leivinpaperi kaksinkertaisena olisi aika tukeva reunus.
    Kyllä sinun reunatuki on tavalla tai toisella saatava aikaan, onhan sentään pomosta kyse.  :-)
    Säilyy yön jääkaapissa.

  11. Heissan! 

    Sain mukavan tehtävän viikonlopuksi, eli teen pomolleni 50 v synttärikakun maanantaiaamuksi. Eli kyssärinä olisi että onnistuisiko semmoisen mansikka+kiillepäälisen pitää kasassa leivinpaperilla? kun en nyt tähän hätään ehdi tilaamaan/hakea noita muovikalvoja… 

    ja kai kakku säilyy sunnuntai/maanantaiyön jääkaapissa? täytteiksi tulisi mansikka ja suklaa+lemon curd tahna.


  12. CAKE: :-)

    Kinuskikissa hankki tuon korkean kalvon Bake and Party-leivontatarvikekaupasta.

  13. Mistä olet Kinuskikissa löytänyt noin korkeaa reunakalvoa? Tilasin Ullan unelmasta kalvoa, mutta se oli vain 5cm korkeudeltaan joten kovin korkeita kakkuja sillä ei rakennella..
    Kiitokset mahtavasta blogistasi, täällä on aina yhtä mukava vierailla :)

  14. jaa-a, nyt on kyllä ekaa kertaa nii paljo pohjaa et joutuu jotain apua käyttään tässä täyttövaiheessa, onneks kaapista löyty piirtoheitinkalvoa, huomenna sit näkee kuinka se toimii :D Luvassa on siis korkeimmat täytekakut ikinä, saa nähä kuinka miun käy ;)

  15. Niin ja sitten hyvä vinkki: kannattaa kostuttaa kulhoa ennen kelmulla vuoraamista, niin kelmu liimautuu paremmin kulhoon eikä liuku täytettäessä.

  16. Aulille: leivinpaperi toimii hyvin, reuna ei ehkä tule yhtä sileäksi kun kalvoa käyttäen. Itse kiinnitän leivinpaperipalaset liittimillä.

  17. Heips! Minä taas olen kokenut helpommaksi kumota kakun kuin vetää pois :) Eli vuoraan irtopohjavuoan reilun kokoisella kelmulla, jonka reunat nostan täytetyn kakun päälle. Ei tarvi ostella reunakalvoja ;) Edellyttä kyllä ettei täyteosa ylitä reunaa vaan pelkästään se ylimmäinen kakkuosa :)

  18. Hei Kinuskikissa!

    En viitsisi laiskuuttani tilata reunakalvoa, joten ajattelin kysyä,
    että toimisiko leivinpaperi sen asemasta, vai onko se liian heppoisaa.
    Pitääkö leivinpaperi muotonsa vuoassa?

    Kiitos jo etukäteen!

  19. Kiitos kysymyksistä ja anteeksi viivästyneet vastaukset!

    kettu: laitoin Kysymyksiä ja vastauksia -palstalle kohtaan “Leipominen” vastauksen tuohon kysymykseen. Ei pidä masentua jos näin käy. Itsellekin käy joskus niin, että osa nesteestä valuu pois, vaikka tekee kaikkien oppien mukaan. Useimmiten kuitenkin nuo niksit tepsivät!

    Nanu: reunakalvon pituus ei riitä isoon neliön muotoiseen kakkuun ja lisäksi kulmakohdista sitä ei taida saada oikein istumaan. En ymmärtänyt ihan tuota kysymystäsi erilaisesta täyttämistavasta. Onnistunee reunakalvonkin kanssa, mikäli et omista irtopohjavuokaa, mikäli tätä tarkoitit. En usko, että täytteistä on sen kummempia ohjeistuksia eri henkilömäärille. Pohjat tekee syöjien mukaan ja täyttää sitten niin kuin muutenkin tekisi. Täytteet-osion ohjeissa on sanottu, minkä kokoiseen kakkuun resepti on tarkoitettu.

    Satu: hätä keinot keksii! Kiitos hyvästä vinkistä muillekin reunakalvottomille! :)

    Iina: riippuu ihan täytteistä. Jos ne ovat jämäköitä eivätkä vaadi liivatteella hyydyttämistä, kakun voi täyttää suoraan tarjoilulautaselle. Jos kyseessä on liivatetäyte, voit tehdä kummin vaan. Minä kokoan kyllä kakun aina valmiiksi oikein päin eli kumoamista en juuri harrasta, jotenkin se tuntuu kakun kannalta hellävaraisemmalta vaihtoehdolta.

  20. Hei!
    Kumpaa tapaa suosittelisit minulle tässä tilanteessa:

    Olen tekemässä täytekakkua, ensimmäistä kertaa niin että täytän sen irtopohjavuokaan. Täytteeksi tulee pätkismousse ja vaniljamousse. Suosittelisitko minulle siis sinun tapaasi, eli siirtää kakku vain leivinpaperin avulla tarjoilualustalle vai sitten sitä toista tapaa, eli kumota kakku tarjoilualustalle?
    Kiitos jos ehdit vastata pian!

  21. Ensiksi kiitos seikkaperäisistä ohjeista! Tällainen kakkualoittelijakin pärjäsi! :)

    Päätin tehdä miehelle synttärikakun pari viikkoa sitten ja blogiasi lukiessa opin, että olin auttamattomasti myöhässä tehdäkseni itse pohjan, joten turvauduin kaupan valmispohjaan. Täytteeksi tein suklaa-kerma-tuorejuustosysteemiä ja mietin, mitä teen kun kakkupohja ei tietysti mahtunut omaan iropohjavuokaan ja reunamuoveja minulla ei ollut. Hätä keinot keksii! Etsin jotain jämäkkää paperia ja kaapista löytyi valokuvapaperia, joita teippailin toisiinsa kiinni. Tämän ketjun päällystin elmukelmulla ja kääräisin kakkupohjan ympärille ja kiinnitin reunan hiuspinnillä :) Hyvin sain täytteet tämän reunan suojassa hyydytettyä :D

  22. Noita reunakalvojasi olen ihastellut tässä nyt pari päivää, mutta pakko nyt kysyä kaatuuko ideani iiiisosta kakusta tuohon, kun sanot että maksimissaan soveltuu noin 24 cm vuoan korvikkeeksi? Miksei isomman? Suunnitteilla siis kolmikerroksinen kakku noin 60 hengen ja pohjimmaisen kerroksen meinasin tehdä kääretorttupohjasta melkosen isona ja kun tuolla reunakalvolla näyttää jälki tosiaan olevan melkein yhtä siistiä kun irtopohjavuuassa, niin varuulta olin sellaisen suunnitellut tukemaan pohjimmaista kerrosta. Onko toivoakaan? Katselin myös tuota erilaista täyttämistapaa (sitä missä pohjaa tulee reunoille ja keskellekin, olisiko noin isossa kakussa hyvä idea laittaa tukemaan rakennetta ja täyttää noin, sikäli siis löytyy sitä reunanauhaa isompaankin kakkuun? Millä muuten kiinnität reunanauhan päät?) Tiedätkö onko noita myynnissä muualla kuin netissä (Turusta jos jotain kakkutarvekauppaa löytyisi niin kun ei muuta tarvitse niin voisin hakea)?

    Tuo oli muuten kullan arvoinen neuvo että montako munaa per hlö voi ajatella menevän kakkupohjiin: Mahtaako löytyä jotain vastaavaa vinkkiä täytteeseen? Yritän tässä laskeskella ja tehdä ostoslistaa kakun sisälmyksistä (hiukan vaikeaa kun ei täytteestä ole vielä varmaa varmuutta, mutta edes noin arvio ns deseinä 3krs. kakkuun ja kahteen väliin täyte) ja olen huono arvioimaan. Onneksi sinulla on niin hyvin merkattu nuo pohjat ja hlö määrät niin voi suurinpiirtein ottaa mallia tuoltakin! :D

  23. Kun tein juustokakkua, jossa ensin hyydytetään alempi kerros ja sitten mehu-liivatekiille, niin se päällimmäinen kerros valui irtopohjavuoan pohjan ja reunan saumakohdasta osittain pois. Miten tämän voisi estää? Onneksi kiillettä jäi kakun päällekin mutta paljon valui hukkaan ja turhaa sotkua tuli. Vuoka pitäisi olla ihan hyvä: uudehko Hackmannin vuoka. Leivinpaperin olin pingottanut pohjalle niin, että tulee siihen reunan ja pohjan väliin (niinkuin ensimmäinen kommentoija vinkkasi.

  24. linnea15: ei kestä, aina kannattaa kysellä! :)

  25. Nyt kiinnitin suurta huomiota täytteen laittoon ja kylläpä tulikin kaunis kakku, keräsi kovin paljon kehuja :) Kiitos taas viisaasta vastauksestasi tyhmään kysymykseeni ;D

  26. linnea15: levittämällä täytekerroksen tasaisesti eli reunoille sama määrä kuin keskelle. Ja jos pohjat ovat reunoilta ohuempia, pitää tämä huomioida täytteen kanssa eli laittaa reunoille paksummalti.

  27. Minulla on outo ongelma joka tulee jokaisen ison kakun kohdalla eteen :) Eli teen kääretorttupohjat uunipellillä ja kun olen koonnut pohjat ja kaksi täyte kerrosta kasaan ja pitäisi alkaa kuorruttaa marsipaanilla niin kakku on kaikkea muuta kuin tasainen…tarkoitan että kakun keskiosa on korkeammalla ja reunoja kohden kakku laskee…miten saat kukut itse niin kauniin tasaisiksi ja “suoriksi”? :)

  28. Emppu: olen pahoillani, että vastaukseni tulee mitä ilmeisimmin liian myöhään. Siltä varalta, että vielä vilkuilet tänne: minä laitan vuoan pohjaa vasten paistuneen pinnan kakun päällimmäiseksi, koska se on sileämpi ja tiiviimpi. Näin esimerkiksi suklaakuorrutus ei imeydy kakkupohjaan yhtä helposti ja kaulittavalle kuorrutteellekin on jo valmiiksi tasainen pinta eikä sokerikreemiä tarvitse levittää yhtä paksusti. Irtopohjavuokaa käytettäessä kokoan kakun valmiiksi oikein päin eli vain siirrän kakun tarjoilulautaselle vuoan pohjaosan päältä. Jos irtopohjavuokaa ei olisi käytettävissä vaan joutuisin kumoamaan kakun, täyttäisin sen varmaankin siten, että kumottaessa päällimmäiseksi tuleva (siis hyydytettäessä vuoan pohjaa vasten ollut osa) on se “parempi puoli”, joka muodostaa valmiin kakun pinnan. Jotain näistä asioista sivutaan muuten myös kakkupohjan leikkaamista käsittelevästä jutussa, kannattaa vilkuilla sieltäkin vinkkejä.

  29. Kiitos aivan upeasta blogista!! Itse olen vielä täysin aloittelija, elämäni ensimmäinen täytekakun teko on vasta kohta edessä kun poikani täyttää vuoden, ja valmiiksi jo jännittää että miten tulen onnistumaan. Mutta eiköhän näillä sinun hyvillä vinkeilläsi saa tällainen tumpelokin jonkilaisen kakun aikaiseksi.. :)

    Kysymys kakun täyttämiseen liittyen tuli heti mieleen. Kokeneemmille kakuntekijöille varmasti aivan itsestäänselvä juttu, mutta kysynpä kuitenkin: eli missä järjestyksessä kakkupohjan kerrokset ovat valmiissa kakussa? Jääkö siis kakkuvuoan pohjaa vasten paistunut puoli ylös ja alas? Mainitset ohjeissasi että täyttäminen aloitetaan pohjakerroksella, mutta kun kakku hyytymisen jälkeen kumotaan niin käännetäänkö se siis siinä vaiheessa ylösalaisin että pohjakerros jääkin ylimmäiseksi, vai poistetaanko irtovuoka vain kakun ympäriltä että pohjakerros tosiaan jää sinne alimmaiseksi? Kiitos jo etukäteen!

  30. Jonna: Bake & Partystä on saanut jossain vaiheessa ja Confettiinkin niitä varmasti tilataan, jos asiakkaat esittävät toiveita. Huomaathan, että kalvon tulee olla n. 10 cm leveätä, jotta siitä on apua myös korkeampien kakkujen tekemisessä.

  31. Aivan mahtava sivusto!

    Mulla on aina ollut ongelmana tuo kakun täyttö. Kun ne täytteet tuppaa valuun sieltä pois ja nyt sainkin tietää siihen oivan avun, reunakalvon!

    Mutta mistä niitä reunakalvoja saa? Confetin sivuilta en niitä löytänyt :(

  32. Janna: pahoittelen kovasti näin myöhästynyttä vastausta, kommentteihin vastaamiseni oli päässyt vähän ruuhkautumaan. Nuo eivät ole samoja kalvoja, joita itse käytän. En edes tiennyt, että niitä myydään kapeampinakin. Omien kalvojeni leveys on 10 cm.

  33. Hei! Tilasin netistä reunakalvoja, ja ne olivat tosi pitkiä mutta kapeita, ja joskus olen joutunut laittamaan kaksi kalvoa päällekkäin, kun kakusta on tullut tosi korkea. Joissain sun kuvissa näyttää, että käyttämäsi kalvo olisi paljon korkeampi, vai näenkö väärin? Onko niitä kalvojakin siis eri kokoisia?

  34. tuisku: ei minullakaan ole mitään tiettyä kaavaa, jonka mukaan määritän liivatteet. Kokemuksen kautta ja muita ohjeita vertailemalla löytyy hyvä määrä. Aina ei mene kerralla nappiin. Vaikea mitään tiettyjä ainesosien suhteitakaan antaa, jotka aina pätisivät. Kerma, tuorejuusto, rahka ja valkuaisvaahto taitavat olla niitä peruselementtejä, joita itse käytän ja suhde sitten sen mukaan, mitä muuta kakussa on.

  35. Heips :)
    En oikein tiennyt että mihin tämän kysymyksen laittaisin, mutta tänne päädyin, elikkäs: tykkään tehdä omia reseptejä ja olen tehnytkin, mutta juustokakkujen kehitteleminen on mulle yhtä suurta kysymysmerkkiä :D Pohja nyt onnistuu, mutta miten ihmeessä osaan laskea oikean määrän liivatetta itse kakkuun!? Päälliskiilteeseen tulee ilmeisesti 1 lehti/1 dl nestettä, mutta entäs itse täyte? Siinä kun on muutakin kuin nestettä; tuorejuustoja, rahkaa, marjoja yms.. Miten liivatteen määrä lasketaan kuhunkin kakkuun sopivaksi?
    Olisi muutenkin kiva tietää jotain perusohjeita juustokakkujen tai täytekakkujen hyydyketäytteiden kehittelemiseen! Mitkä ainekset sopivat ja missä suhteessa.. Kuten sanoin, koko homma on yhtä suurta ihmettä tällä hetkellä :D
    Vastauksella ei ole mikään kiire, etenkin jos olet lomalla :) !

  36. Mäyrä: kiitos paljon, juuri tällaisia tarinoita varten blogini on olemassa. :)

  37. Tuli hirmuinen tarve vaan kiittää ihanista ohjeista ja neuvoista. Eli kiitos! :)

    Itse en ole oikein koskaan kokenut osaavani leipoa, ehkä siksi etten vain ole edes yrittänyt. Perus-sokerikakkupohjia on tullut leivottua monasti ja tehtyä kakkuja, jotka ovat olleet ihan hyviä, mutta littania eivätkä mitenkään koreita. Täältä sitten innostuin lukemaan kaikenlaista pientä maailmaani avartavaa ja pitihän sitten kokeilla oikein menestyneesti!

    Ei tosiaan ollut tullut mieleenkään käyttää esim. kääretorttupohjaa kakun pohjana, saati sitten koota kulhoon yhtään mitään. Minulla on tosiaan vain yksi kakkuvuoka, sekin matala eikä irtopohjainen, ja kakkujen kanssa olen aina tuskastellut kun en ole tajunnut miten niistä korkeita saisi. Tällä budjetilla ja näillä taidoilla en ole kehdannut lähteä ostelemaan mitään hienompia välineitäkään. Mutta oikein kaunis, korkea ja erityisesti hyvänmakuinen kakku tuli kun kulhoon sen näillä ohjeilla kokosin. :)

    Pohjan ohjeena käytin kääretorttupohjaasi, väleihin tein samaten sinun ohjeillasi suklaatäytettä ja vähän säveltäen mansikkabanaani-täytettä. Päälle “yksinkertainen on kaunista” -linjalla kermavaahtoa, suklaarouhetta ja tuoreita mansikoita. Kaikki kehuivat ja ylistävät ja itsekin tykkäsin kyllä. Pelotti tosin kun UNOHDIN (miten voi unohtaa tällaisen asian?) kostuttaa keskimmäiset pari pohjalevyä. Olin varma että nyt tulee epäonnistunut tästä kokeilusta ja harmittikin paljon, mutta kaippa se vaan tarpeeksi kauan oli sitten kaapissa se luomus että kostutus jotenkin ‘valui’ niistä muista kerroksista, koska ei yhtään kuivalta lopulta onneksi maistunut.

  38. Onnea uuteen yritykseen Liisa! :)

  39. Ok, kiitos vastauksesta! Toivotaan parasta :) Viimeksi kuin tein tällaisen liivatetta sisältävän täytteen en tajunnut käyttää vuokaa apuna, ja koska täyte oli niin valuvaa kaikki vain pursui kakusta ulos… Mutta en lannistunut, vaan surffasin ympäri nettiä ja löysin tänne, hyvien vinkkien aarreaittaan! :)

  40. Liisa: ei haittaa, vaikka pohja olisi vähän mennyt paistettaessa kasaan. Voit tietenkin yrittää pohjaa hieman “levittää” siinä vaiheessa, kun kokoat kakkua. Täytettä saattaa hieman valua reunojen ulkopuolelle, mutta en näe siinäkään mitään ongelmaa – jos sitä jää kuitenkin riittävästi väliinkin.

  41. Heippa – toivottavasti tällaiseen “vanhaan” postaukseen saa vielä laitta kysymyksiä :) Olisin nimittäin erittäin kiitollinen neuvoista – tein eilen sokerikakkupohjan irtopohjavuokaan valmiiksi pääsiästä varten (pakastin sen), ja myöhemmin tällä viikolla olisi tarkoitus täyttää se liivatetta sisältävällä täytteellä. Olen kuitenkin täysin aloittelija, ja hieman tämä täyttäminen mietityttää – mielestäni kakku nimittäin hieman “kutistui” reunoista irti, eli jos täytän kakun siihen samaan vuokaan jossa sen paistoinkin, niin eikö täyte kuitenkin pursua väleistä ulos ja valu reunoja alas? Vai onkohan tämä ihan normaalia? Siitä saa sitten vain raapia ylimääräiset pois kun kakku on hyytynyt ja vuoan irrottaa..?

    Suurkiitokset etukäteen vinkeistä, ja muutenkin todella hyödyllisistä sivuista!

  42. Kiitos vastauksesta! Arvelinkin, että asia on näin. Piirtoheitinkalvot on sitä paitsi sen verran lyhyitä, että niitä teippailla kolme yhteen, jotta suikale riittää kakun ympäri. Menee turhan kikkailuksi. ;)

    Täytyypi siis lisätä kalvot ostoslistalle, niin saapuvat sitten seuraavan tilauksen yhteydessä. :)

  43. Monique: en ole piirtoheitinkalvoja testannut, mutta kuvauksesi perusteella uskoisin oikeiden reunakalvojen olevan jämäkämpää laatua. Kun päät teippaa yhteen, se pysyy tukevana renkaana isommankin kakun täyttämistä varten. Suosittelen! :)

  44. Heippa!
    Kuinka tukevaa tuo reunakalvo on? Tein eilen tee-se-itse-reunakalvot piirtoheitinkalvoista, mutta ne tuntuvat kyllä aika heppoisilta. Reunavuoan sisällä niitä ehkä voisi käyttää (onhan leivinpaperikin ohutta ja toimii hyvin), mutta ilman vuokaa en ehkä lähtisi niiden kanssa leikkimään. :)

    Toisaalta jos tuo ostettava reunakalvo ei ole yhtään sen jämäkämpää, niin en näe senkään tilaamisessa järkeä…

  45. aleksi: jahas, hyvä tietää! :)

  46. ton reunakalvon virallinen nimi on muuten filmi :)

  47. Hei vaan Helzy! Ja kiitos kauniista kommentistasi! Kiva, että olet löytänyt täältä kokeiltavia ohjeita ja soveltanutkin niitä menestyksellä. Oikein ihanaa syksyn odotusta sinnekin!

  48. Hei Kinuskikisu!

    Aivan mielettömän sivut sinulla on! Olen saanut niin paljon vihjeitä, että kiireiltäni olen jopa alkanut leipomaan. :) Kuten omilta sivuiltani huomaa, harrastan koirien kanssa touhuamista (vapaa-aikaa on vähän). Meillä on kotona yksi keliaakikko, joten olen soveltanut gluteenittomia pohjia sinun ihaniin täytteisiisi! Myös murotaikina/keksiohjeesi on sovellettu gluteenittomina!! Kiitokset vielä tästä upeasta kokoamiskoosteesta!! Itselläni olisi tuon irtopohjavuoan ostaminen nyt ajankohtaista, taidanpa vain päätyä tuohon silikoniseen, kun nuo g-kakut suositellaan semmoisiin leivottaviksi, jotteivät tarraa kiinni vuokaan.
    Hyvää alkavaa syksyä sinulle ja perheellesi! Täällä odotellaan jo innolla uusia kuvia/ohjeita/luomuksia! :)

  49. Adan äiti: voi juku. Kiitos aivan ihanista sanoistasi! Olen ihan vilpittömän otettu. Teen mielelläni ohjeita, koska sinunkin viestisi osoittaa, että vaivannäköä arvostetaan. :)

    Maikkili: kiitos vinkistä tuon ganachen pursotuksen suhteen. Itse en ole pursotusta kokeillut, joten oli tosi kiva tietää. Pähkinäsuklaalevite on ihanaa. :) Olen käyttänyt sitä pikkuleipien välissä ja eräässä täältä blogista löytyvässä tortussa. Mutta nyt on suunnitteilla taas uusi ohje, siitä myöhemmin syksyllä lisää!

    Jojo: testasinkin nyt viikonloppuna tuota sinun tapaasi, kun harrastin erään juustokakun “tuotekehittelyä” ihan omaan käyttöön. Hyvin tepsi!

    Heli: jos näin oli käynyt, vuoka oli varmasti tullut tiensä päähän. Vastaavaa ei ole koskaan minulla käynyt. Kyllä kakut voi normaalitapauksessa huoletta hyydyttää irtopohjavuokaan ilman reunasuojuksiakin.

    Kiitos teille SoppaSussu, nellyliini, Tove ja maikki!

    Mari: lisäsinkin tuonne ohjeeseen vielä maininnan, että kalvo muistuttaa hyvin pitkälti piirtoheitinkalvoja, mikäli se kertoo sinulle jotain… :) Verkkokaupoista saa tilattua. Confetillekin näitä on käsittääkseni tulossa (ainakin toivottu!). Omani olen hankkinut Bake & Party:ltä.

  50. Hei!
    Olen muuallakin törmännyt tuohon reunakalvon käyttöön, mutta mitä ihmettä se siis on ja mistä sitä saa? Vaikuttaa näppärältä apuvälineeltä :)
    Ja kiitos inspiroivasta blogista!