14.2.2010 19:25

![]()
5 dl kevytmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voi- tai margariinisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
![]()
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja ripottele joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maidon joukkoon. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää joukkoon n. 11 dl jauhoja pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Sekoita taikinaan sitten voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa n. 45 min (lue täältä kohotusvinkkejä).

Jaa taikina kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Vaivaa ensin ilmakuplat pois.

Leivo taikinasta pitkä tanko ja leikkaa yhtä suuriin paloihin. Pyöritä paloista pullia käsiesi välissä tai pöytää vasten pyörittäen.

Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle. Anna pullien kohota liinalla peitettynä n. 10 minuuttia.

Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.

Paista 200 asteessa 8-10 min.




15.2.2010 9:52
Pullista tulee parempia (ei niin kovia) ilman munaa. Ihan pikku vinkkinä vaan.
15.2.2010 11:28
Toi munattomuus on tosiasia. En itse meinannut uskoa kunnes perheeseemme syntyi muna-allerginen ja sen jälkeen olen aina leiponut pullat ilman munaa. Tulee paljon pehmeämpiä ja säilyvät myöskin pehmeämpinä pidempää kuin munalliset versiot
15.2.2010 15:36
Näin uutena ihmisenä näihin allergiajuttuihin on pakko kysyä, että jätättekö pullat voitelematta, jos ette käytä munaa vai käytättekö maitoa tms?
Itse olen nyt allergisen vauvani vuoksi maidoton-munaton-soijaton -dietillä ja tuskailen, kun en osaa leipoa mitään herkkuja.
Näillä sivuilla on silti ihana käydä haaveilemassa ajasta, jolloin voi taas herkutella (ainakin suklaalla).
16.2.2010 12:14
Itse tein pullia äsken ja testasin pari pullaa ilman voitelua. Hyviä ovat ilman munalla voiteluakin, ei vaan tule kiiltävää pintaa, mutta sehän on vain ulkonäköjuttu.
16.2.2010 15:19
Olen pullaa leipoessani miettinyt, minkä takia taikinaan laitetaan suolaa. Eikös hiivan ravintoa ole sokeri, joten onko suola vain makuun liittyvä tekijä?
16.2.2010 16:34
Hei, kokeilkaapa pullataikinaa niin, että vatkaatte munan kevyseti vaahdoksi ja lisäättee voin (ei margariinia) pehmeänä, huoneenlämpöisenä, ei siis sulatettuna taikinaan. Pullasta tulee todella kuohkeaa ja maukasta.
16.2.2010 17:32
Kiitos mielenkiintoisista pullavinkeistä! Itse en ole hetimiten tekemässä uudestaan pullaa, mutta mikäli innostutte kokeilemaan vinkkejä, tulkaa ihmeessä tänne raportoimaan!
Hiivan ja suolan yhteydestä en kyllä osaa sanoa mitään, ehkä joku alan kouluja käynyt osaa vastata paremmin?
Pullien voitelu käy tosiaan maidollakin (juuri eilen tuli sämpylöiden kanssa testattua), mutta pinta jää kuivan näköiseksi ja palaa ehkä vähän herkemmin.
17.2.2010 9:28
Voitelen laskiaispullat,tai pullat joihin teen suklaaviirukoristelun vasta uunistaoton jälkeen kuumina munalla.Pinnasta tulee kaunis!
18.2.2010 16:55
Teollisuus käyttää ruokasuolaa, koska se on hinnaltaan edullista ja sitoo nestettä. Suolan lisäys vaikuttaa myös ravinnon koostumukseen. Suola vaikuttaa leivinhiivan kasvuun leivän leipomisessa ja juuston kypsymiseen. Suolaa käytettiin ennen paljon säilömiseen. Nykyään pakastus on korvannut suurelta osin suolaamisen.
Tuollainen tieto löytyi wikipediasta. Kun minä olin koulussa ei suolaa ja hiivaa sanut laittaa samaan astiaan, sillä suola “tappoi” hiivan. Jos hiiva ja suola käytettiin heti samasta astiasta, esim. heitettiin taikinaan, niin ei se silloin haitannut. Mutta pidempi aikaisella kanssakäymisellä hiivan voimat heikkenevät.
20.2.2010 19:18
Laitan pienen hyppysellisen hienoasuolaa kananmunan joukkoon niin on helpompi pullat voidella. Vatkaan vähän aikaa sekoitusta ennen voitelua.Kananmuna ei ole niin sitkeää mutta vain pieni (ripaus)hyppysellinen,ettei pinta maistu suolaiselle.
21.2.2010 14:13
Muutama lisävinkki: pullataikinan voi mainiosti tehdä veteen, sanoisinpa että ei huomaa makueroa. Hyvä asia, jos perheessä maitoallergikko. Ja tulee myös edullisemmaksi
Itse teen aina taikinan veteen ja voisulan sijasta käytän juoksevaa margariinia. Mielestäni taikinat tulevat erittäin kuohkeiksi.
Voitelun voi tehdä uunista ottamisen jälkeen voisulalla. Ainakin hienosokeri tarttuu voisulaan heinosti.
21.2.2010 21:20
Kiitos taas paljon vinkkaajille! Olette tärkeitä – itsekin oppii koko ajan uutta!
25.4.2010 11:02
Vähän lisää vinkkejä
Pullan voi voidella myös kahvilla. Pullan pinta tulee aavistuksen tummaksi, joten käytän itse laihaa kahvia.
30.4.2010 14:32
Olen kuullut myös että veteen tehdystä pullataikinasta tulee paljon pehmeämpiä pullia ja maku ei juurikaan muutu. Itse en ole vielä kokeillut.
13.5.2010 8:04
hei , tosiaan työaikanani kahvilassa teimme tavallisen pullataikinan illalla ,kaikki kylmänä sekoitetaan . vettä ja voi korvattiin ihan öljyllä ,munaa ei laitettu ,aamulla kylmä taikina jääkaapista tehtii pullia erisorttia ja vielä munkit. erittäin hyviä tuli ja edullisesti ,kävi myös monille !!
16.5.2010 21:21
no sanoisin et jos pullan voitelee kahvilla niin tulee tummempi pinta ai että pullat tulee hyviks kahvilla voideltuna kokeile ite jos et usko
16.5.2010 23:33
Taikinan tekeminen veteen ja voitelu kahvilla on hyviä vinkkejä maidotonta ruokavaliota noudattaville. Kiitos taas kommenteista!
10.7.2010 11:32
toi munaton juttu vähän epäilyttää. uskallanko kokeilla.
27.7.2010 11:15
Itse teen pullat aina maitoon, ja mielestäni tulee aavistuksen paremman makuisia. Makuasia, josta ei voi kiistellä
12.8.2010 7:26
Hei,
suola lisätään taikinaan parantamaan kohoamista ja parantaa sitkoa. Veteen tehty maidoton ja munaton pulla on todella hyvää. Jos laittaa kaikki aineket samaan aikaan tulee taikinasta ja pullasta “viinerimäisempää”.
17.8.2010 11:48
Tällä reseptillä ei kyllä turhan usein viitsi pullia tehdä, on niin reilusti sokeria ja rasvaa
. Sairaan hyviä korvapuusteja sillä kyllä sai aikaiseksi.
Olen siis vuosikausia tehnyt aina yhdellä tietyllä reseptillä taikinan ja ollut tyytyväinen, mutta vaihtelun vuoksi halusin nyt kokeilla tätä, ilman munaa tosin.