23.02.2017   2 kommenttia Kategoria: Itsenäisyyspäivä,  Kesä,  Pullat ja munkit,  Suomi 100
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Suomipullat


Suomalaiset ovat pullakansaa ja siitä syystä pullalla on tärkeä sija myös Suomi 100 -sarjan leivonnaisena. Vaikka pullaa tehdään eri puolilla maailmaa, meidän tuntemaamme vehnäseen kuuluu olennaisesti kardemumma, jota onkin pullassani aina runsain mitoin.

Laskiaispullaperinne johtaa 50-luvulta. Alun perin laskiainen tarkoitti laskeutumista paastoon. Vasta paljon myöhemmin suomalaiseen laskiaiskulttuuriin yhdistyi mäenlasku, hernekeitto ja tietenkin herkulliset laskiaispullat. Tarinaa laskiaispullan syntyteorioista löydät laskiaispullareseptin kohdalta.

Perinteiseen laskiaispullaan kuuluu täytteeksi tietenkin kermavaahto sekä mantelimassa tai hillo. Suomipulliin käytin mustikkaa – kesäaikaan tietenkin tuoretta metsämustikkaa. Valintaani liittyy ajatus myös siitä, että vaikka laskiaispulla mielletäänkin talviherkuksi, sillä voi herkutella kesälläkin.

n. 18 kappaletta

Taikina:
100 g voita
2 ½ dl täysmaitoa
25 g hiivaa
1 ¼ dl sokeria
1 rkl kardemummaa
½ rkl vaniljasokeria
¾ tl suolaa
1 pieni muna
n. 8 dl vehnäjauhoja

Täyte:
4 dl kuohukermaa
2 tl sokeria
2 tl vaniljasokeria
mustikoita (pensasmustikoita tai tuoreita metsämustikoita)

Pinnalle:
1 muna
raesokeria
sinistä jauheväriä


Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut.

Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, vaniljasokeri, suola ja muna. Lisää noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Sekoita taikinaan vähitellen loput jauhoista kädellä vaivaten. Lisää loppuvaiheessa voisula. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä.

Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Mikroaaltouuni on hyvä ja vedoton kohotuspaikka. Esilämmitä mikro kuumentamalla siellä mukillinen vettä. Nosta taikinakulho vesimukin tilalle ja pidä mikro pois päältä.

Leivo taikinasta jauhoja apuna käyttäen pitkä tanko ja jaa se 18 yhtä suureen palaan. Pyörittele palat pulliksi ja laita pellille leivinpaperin päälle. Peitä pullat liinalla ja anna kohota vielä 20-30 minuuttia.

Laita raesokeria pieneen pakastuspussiin ja lisää pussiin jauheväriä. Heiluttele ja hiero pussia, jotta väri tarttuu sokerikiteiden pintaan.

Voitele pullat munalla ja ripottele pinnalle sinistä ja valkoista raesokeria.

Paista 200 asteessa noin 13 minuuttia.

Anna pullien jäähtyä ennen täyttämistä. Leikkaa hattuosa pois. Mittaa kulhoon kerma ja sokerit. Vatkaa vaahdoksi. Laita kermavaahto pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Pursota pullien väliin muhkeat ruusukkeet. Asettele ruusukkeiden päälle ”siniristit” mustikoista.

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
38 tassutusta

Kinuskikumppani

Kts. lisää reseptejä osioista Pääsiäinen » ja Kevät »

Viikon kommentoija

Tämä Kinuski julkaisi tällä viikolla kommentin, joka ilahdutti, hyödytti tai herätti keskustelua.
Kiitos Jennikatariina,
että löysit tämän vanhan suklaa-
sitruunakakun
ohjeen: "Aivan ihana
resepti! Kakku aivan sulaa suussa,
eikä ole yhtään liian makea!
Tämä menee ehdottomasti
vakioleipomusten
listalle."

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Taikapölyä ilmassa!

kansi_kinuskikissataikoo_v08.indd
Herkullinen uutuuskirjani Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon on ilmestynyt! Kirjaa myydään kirjakaupoissa kautta maan. Signeerattuja kirjoja on mahdollisuus tilata Kinuskikissan Toivepuodista.


Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Uusimmat kommentit

  • Valkosuklaaputouskakku
    Katerina: Haluaisin kovasti kokeilla tämän kaltaista kakkua, mutta ongelmana on se, että kakun pitäisi olla laktoositon. Olisi silti mukava saada kakkuun…
  • Nopea ja helppo minttusuklaakakku
    Mato: Onko suklaataikinan tilalle jotakin korvaavaa pohjaa? Ko. tuotetta ei valmisteta enää. Muut ainekset ostettu ja tarve parin päivän päästä! Eihän…
  • Mehevä suklaakakkupohja
    harmi93: Pitäisikö pohjan kohota uunissa kuinka paljon? Itse kun olen tehnyt niin ei ole kohonnut juuri lainkaan ja siksipä…
  • Baileys-täyte
    Kiiva: Kiitos vinkeistä! :)
  • Baileys-täyte
    maris: Kiiva: hyvältä suunnitelmalta kuulostaa minustakin. :) Haluaisin vielä oman kokemukseni pohjalta antaa vinkin, että pohja kannattaa laittaa…

Kumppanit

meira_leivontatuotteet_kevat
suomi100