Nykyisen kaltainen laskiaispullaperinne yleistyi Suomessa vasta 1950-luvulla, mutta laskiaispullan historia ulottuu vuosisatojen taakse. Tavallisen pullan arvioidaan olevan alkujaan saksalainen keksintö. Laskiaispullaa pidetään keskiaikaisen paaston ajan edellä nautittujen rasvaisten ruokien jäänteenä.
Ruotsalaisen legendan mukaan laskiaispullan kehitti puolestaan raipaniskujen pelossa ollut leipurioppilas. Leipurimestari lupasi säästää oppilaan raipaniskuilta, jos hän keksisi kaikkia muita pullia paremman pullan. Tarina kertoo, että oppilas täytti ison pyöreän pullan ruotsalaisten rakastamalla mantelimassalla. Mestarin mielestä tulos oli niin hyvä, että oppilas säästyi raipaniskuilta. Mantelimassatäytteinen pulla yleistyi Ruotsissa 1700-luvulla. Mantelimassan ja kermavaahdon seosta sekä hilloja alettiin käyttää pullan täytteenä vasta 1950-luvulla.
Historiatietojen mukaan laskiainen tarkoitti alun perin laskeutumista paastoon. Vasta paljon myöhemmin suomalaiseen laskiaiskulttuuriin yhdistyi mäenlasku, hernekeitto ja tietenkin herkulliset laskiaispullat. (Lähde: Myllyn Paras)
Manteliversioon kannattaa valita nimenomaan mantelimassaa eikä marsipaania. Mantelimassa sisältää enemmän mantelia ja on näin marsipaania “hienompaa”. Itse tehty mansikkahillo kannattaa valmistaa jo etukäteen, koska se jähmettyy vasta vuorokauden kuluessa.
![]()
Taikina:
1 annos pullataikinaa
Pinnalle:
raesokeria tai mantelilastuja
tomusokeria
Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 tl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
mantelimassatäytettä tai mansikkahilloa
Mantelimassatäyte:
150 g mantelimassaa
½ dl kuohukermaa
Mansikkahillo:
½ kg pakastemansikoita (tuoreita käytettäessä lisäksi ¼ dl vettä)
½ pkt (2 dl) hillo-marmeladisokeria
Leivo pullat pullataikinaohjetta noudattaen. Ripottele pinnalle raesokeria tai mantelilastuja. Mantelilastuilla voit erottaa mantelimassaa sisältävät pullat.

Valmista mansikkahillo seuraavasti. Paloittele isokokoiset mansikat. Laita kattilaan mansikat (,vesi) ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi koko ajan sekoitellen. Jatka keittämistä n. 3 minuuttia. Laita puhtaaseen, kuumennettuun lasipurkkiin. Sulje kannella ja säilytä viileässä. Hillo hyytyy noin vuorokauden sisällä.

Valmista mantelimassatäyte sekoittamalla haarukalla painellen mantelimassan joukkoon kuohukerma.

Sekoita kuohukermaan tomu- ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi.
Leikkaa pullalle kansi siten, että kohdistat veitsen kärjen alaviistossa pullan keskiosaan.

Täytä pullat mantelimassalla tai lusikallisella mansikkahilloa. Pursota/lusikoi päälle kermavaahtoa. Nosta hattu paikoilleen. Ripottele pinnalle tomusokeria. Tarjoile heti.



















15:52
Onko joku testannut sitä vaniljakreemijauheesta tehtyä kreemiä laskiaispullien väliin? siinä purkin kyljessä on ainakin joku ohje.. Voittaisko makuelämykseltään tavallisen kermavaahdon? Sitten mietin, että kun ainainen ongelma laskiaispullien kanssa on se, että se kerma pursuaa sieltä pois jo ensihaukkauksella niin olisiko tuo kreemi hiukan jämäkämpää ja pysyisi hiukan kauemmin siellä pullan välissä ?
7:09
Meille opetettiin koulussa, että ihan perinteisimmillään laskiaispullaan tehdään aina kuoppa pohjaosaan. Pohjasta irtoava pullamassa sotketaan mantelimassan sekaan, jolloin täyte pitäisi olla parhaimmillaan. En tiedä pitäneekö paikkaansa perinteisyyden puolesta, mutta näin meille opetettiin.
21:16
Kiitos kommentista, Anna-Mari, Noora ja Päivi!
Ruotsin-Kati: pakko tunnustaa, että olen tehnyt laskiaispullat aina hilloon, vaikka mantelimassa toki onkin se aidompi täyte. Tänä vuonna tein ensimmäistä kertaa osan pullista mantelimassalla. Pidän mielessä vinkkisi tuosta kermasta. Kuopan suhteen taas edustan toista “koulukuntaa”, itse tarkoituksella levitän hillon niin, että sitä riittää joka suupalalle.
20:34
Vilkaisen aina silloin tällöin tätä sun blogiasi, en ole toki tähän mennessä kommentoinut mitään vaikka olisi tehnyt mieli. Nyt kyllä täytyy kommentoida tuota mantelimassan käyttöä laskiaispulliin… Suosittelen että valmiiseen mantelimassaan ensin sekoittaa tilkan kermaa että siitä tule juoksevaa, ennen kuin sitä laittaa pullan väliin. Muuten näyttää aika kuivalta… On myös parempi ensin kaivaa pullaan kuoppa, jotta täyte pysyy paikoillaan. Sen päälle sitten vasta pursotetaan kerma. Ensi vuonna sitten
21:28
Hyvältä näyttää!
11:59
Ihanan muhkeita laskiaispullia! Tuli täälläkin päin syötyä ja MONTA
Mut mun pullaan kyllä tulee vattuhilloa
18:26
Nam, herkullisen näköisiä pullia! Itse teen laskiaispullat niin, että halkaisun jälkeen koverran alaosaan ison kuopan, ja laitan pohjalle vadelmahilloa. Osaan koverrettuja pullanmuruja sekoitan sokeroitua kermavaahtoa ja mantelijauhetta, ja täytän sillä kuopan reilusti täyteen, ja siihen päälle vielä vähän pelkkää kermavaahtoa. Pullahattu päälle ja ON hyvää!
17:48
Sanja: kiva idea!
Ajattelin laittaa tänä vuonna ihan perinteisen ohjeen, niin ensi vuonna voi sitten räväyttää jotain vähän erilaisempaa.
17:41
Kiva idea laittaa noihin mantelimassalla täytettyihin mantelia päällekin! Itse teen laskiaispullat hiukan erilaisella täytteellä, johon löytyy ohje täällä: http://kakkukekkerit.blogspot.com/2010/02/laskiaispullat.html