Ihanampaa tehtävää ei voi kakkuharrastaja saada kuin ristiäiskakun leipominen oman kummitytön kastejuhlaan. Tätä ikimuistoista tilaisuutta vietettiin äskettäin ja kakku on siis omistettu suloiselle pikku-Emmille. Sitten kun olet Emmi vähän isompi, niin leivotaan monet kakut yhdessä, eikös juu? 🙂

Hain kakun kuorruttamisessa perinteisyyttä; suklaata päälle ja kermaa reunoille. Näyttävän pinnan aikaansaamiseen ei välttämättä tarvita marsipaania tai muuta kaulittavaa kuorrutetta, vaikka niissäkin on nykyään todella herkullisia makuvaihtoehtoja. Tummaa suklaapintaa vasten koristeet pääsivät kuitenkin kauniisti esiin. Ja koska koristeita oli paljon kakun päällä, makean sokerimassan keskittäminen yksinomaan niihin oli paikallaan.

Usein kysellään, mitä koristeille tehdään, kun kakkua aletaan syödä. Syödäänkö koristeetkin? No, se on makuasia ja jokainen vieras toimikoon haluamallaan tavalla. Minusta koristeiden ensisijainen tarkoitus on luoda kakkuun juhlaan ja hetkeen sopivaa, ainutkertaista tunnelmaa. Kenties tarjota pienimuotoinen elämys juhlaväelle. Jos koristeita on paljon, voi kakkulautasen vierelle varata astian niitä varten. Näin tehtiin tämänkin kakun kohdalla. Lautaselta sitten etenkin pikkuvieraat kävivät nappaamassa omia maistiaisiaan.

Koristeisiin käytin FunCakes-merkkistä, vaniljan makuista sokerimassaa, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Minusta tämä muistutti hyvin paljon ”makumassoja”, kuten vaahtokarkki- tai banaanimassaa. Eli aivan järkyttävän ihanan makuista! Sitä saa lukuisissa eri väreissä ja se sopii niin koristeisiin kuin kakun kuorruttamiseen. Iso peukku täältä hyvälle tuotteelle! (Päivitys 2.8.2016: Kinuskikissan Toivepuodista saa valmiiksi vaaleanpunaisen sävyistä, herkullista Kinuskikissan vaniljamassaa.)

Maraboun makusuklaat ovat mainioita täytteissä. Täytteen tekeminen on todella vaivatonta ja varsinkin krokantti toimii hyvin, sillä se säilyy sattumina sulattamisesta huolimatta. Makeaa, suklaisaa ja sopivasti vähän ”ekstraa”.