Yksi monesti toivotuista resepteistä on red velvet -kakku, tuliainen rapakon takaa tämäkin. Red velvet -kakkupohjassa on erityistä kaksi asiaa: pehmeän samettinen koostumus ja punainen väri. Miksi kakku sitten on punainen? Koska kakun historia ulottuu 1800-luvun lopulle saakka, sen ensimmäisistä vaiheista liikkuu monia teorioita. Alun alkaen nimitys lienee viitannut siihen, että viinietikka on saanut kaakaon ruskean taittumaan punaiseen. Punaisen hehkuvuus tuli mukaan vasta, kun elintarvikevärit astuivat kuvioon. Juuri dramaattinen väri on tehnyt kakusta niin tunnetun, käsitteen. Mehevä kakkupohja yksistään ei olisi riittänyt nostamaan sitä tällaiseen suosioon. Voimakkaan punaiseen väriin liittyy kiehtovaa mystikkaa: miltä punaisen kakun edes tulisi maistua? Kaakaota kakussa käytetään useimmiten säästeliäästi, joten kakku ei profiloidu suklaakakuksi. Jokainen maistaa sen hieman omalla tavallaan. Salaperäisyys on kakkupohjan salainen raaka-aine.

Elintarvikevärin käyttö pohjassa saattaa tuntua hieman vieraalta ajatukselta. Minäkin mietin, voisinko saada värin jostain luonnonmukaisesta lähteestä. Kokeilin yhdessä versiossani sekoittaa pohjaan puolukkajauhetta. Se värjäsi taikinan, mutta uunissa sävy haihtui pois eikä makukaan oikein miellyttänyt. Jotta kakku saa syvänpunaisen sävynsä, tarvitaan väriä kohtalaisen paljon. Yksi ruokakaupasta saatava nestemäinen väripullokaan ei riittänyt. Suosittelen siis pastaväriä. Taikinan väri korreloi valmiin kakkupohjan värin kanssa. Jos haluat oikein vahvan värin, taikinan on oltava suorastaan verenpunaista.