20.02.2017   9 kommenttia Kategoria: Makeat piirakat,  Pullat ja munkit
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Laskiaispullapiirakka


Kinuskileipomo Irzu julkaisi muutamia viikkoja sitten inspiroivan muunnelman laskiaispullasta, joka oli täytetty appelsiinitahnalla ja tuorejuustokuorrutteella ja muistutti ulkonäöltään pullakranssia. Innostuin kranssiajatuksesta ja päätin toteuttaa sen laskiaispullan makuisena piirakkana. Keskustan voisi täyttää pelkällä kermavaahdollakin, mutta minä tein sekoituksen kinuskituorejuustosta ja kermasta. Alle sitten hilloa tai mantelimassaa sen mukaan, kumpaan koulukuntaan kuuluu.

Taikina:
100 g voita
2 ½ dl täysmaitoa
25 g hiivaa
1 ¼ dl sokeria
1 rkl kardemummaa
½ rkl vaniljasokeria
¾ tl suolaa
½ munaa
n. 8 dl vehnäjauhoja

Täyte:
n. 200 g vadelma- tai mansikkahilloa
2 dl vispi- tai kuohukermaa
2 tl sokeria
200 g kinuskituorejuustoa

Pinnalle:
½ munaa
raesokeria


Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut.

Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, vaniljasokeri, suola ja puolikas muna (munan saa puolitettua, kun sekoitat rakenteen rikki mitta-astiassa). Lisää noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Sekoita taikinaan vähitellen loput jauhoista kädellä tai yleiskoneella vaivaten. Lisää loppuvaiheessa voisula. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä tai yleiskoneen taikinakoukusta.

Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina neljään osaan. Kauli yhdestä palasta leivinpaperin päälle pyöreä levy (halkaisija n. 25 cm). Leivo lopusta kolmesta palasta pitkät, noin peukalon paksuiset tangot. Tee niistä letti ja nosta renkaaksi taikinaympyrän päälle.


Anna kohota liinalla peitettynä 20-30 minuuttia. Voitele pinta munalla ja ripottele letin päälle raesokeria.

Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pullan jäähtyä ennen täyttämistä.

Levitä pullan keskelle hilloa. Mittaa kulhoon kerma ja sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Laita kinuskikermavaahto pursotuspussiin, jossa on Russian Bulbous -tylla, jolla tehdään keskeltä auki olevia ruusukkeita (myös laadukas tähtitylla käy pursottamiseen, jos haluat kokeilla jotain muuta kuviota). Pursota erikokoisia ruusukkeita hillon päälle. Tyllan käyttöä on näytetty tällä videolla, mutta pullapiirakan päälle ruusukkeet on jätetty matalammiksi ja pursotettu pienellä kierteellä. Laita pieni määrä hilloa pakastuspussin sisään ja leikkaa kulmaan aukko. Täytä ruusukkeiden keskustat hillolla.


Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
51 tassutusta

Kinuskikumppani

Kts. lisää reseptejä osioista Pääsiäinen » ja Kevät »

Viikon kommentoija

Tämä Kinuski julkaisi tällä viikolla kommentin, joka ilahdutti, hyödytti tai herätti keskustelua.
Kiitos Jennikatariina,
että löysit tämän vanhan suklaa-
sitruunakakun
ohjeen: "Aivan ihana
resepti! Kakku aivan sulaa suussa,
eikä ole yhtään liian makea!
Tämä menee ehdottomasti
vakioleipomusten
listalle."

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Kumppanit

suomi100

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Taikapölyä ilmassa!

kansi_kinuskikissataikoo_v08.indd
Herkullinen uutuuskirjani Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon on ilmestynyt! Kirjaa myydään kirjakaupoissa kautta maan. Signeerattuja kirjoja on mahdollisuus tilata Kinuskikissan Toivepuodista.


Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Uusimmat kommentit

  • Valkosuklaaputouskakku
    Katerina: Haluaisin kovasti kokeilla tämän kaltaista kakkua, mutta ongelmana on se, että kakun pitäisi olla laktoositon. Olisi silti mukava saada kakkuun…
  • Nopea ja helppo minttusuklaakakku
    Mato: Onko suklaataikinan tilalle jotakin korvaavaa pohjaa? Ko. tuotetta ei valmisteta enää. Muut ainekset ostettu ja tarve parin päivän päästä! Eihän…
  • Mehevä suklaakakkupohja
    harmi93: Pitäisikö pohjan kohota uunissa kuinka paljon? Itse kun olen tehnyt niin ei ole kohonnut juuri lainkaan ja siksipä…
  • Baileys-täyte
    Kiiva: Kiitos vinkeistä! :)
  • Baileys-täyte
    maris: Kiiva: hyvältä suunnitelmalta kuulostaa minustakin. :) Haluaisin vielä oman kokemukseni pohjalta antaa vinkin, että pohja kannattaa laittaa…

Kumppanit

valio-tammikuu
meira_leivontatuotteet_kevat