Keikautettu kinkkukakku

10.05.2011 22:11

Tätä kakkua voisi kutsua nurinkurin kakuksi: harvemmin kai kakun teko aloitetaan koristelusta, sitten täytetään ja lopuksi rakennetaan pohja. :) Sinappikurkkusalaatti on lisäys, jonka tein jälkikäteen, siksi se on ohjeessa suluissa. Tuli vasta myöhemmin mieleeni, että se saattaisi hyvin sopia kakun makumaailmaan. Lisäys ei vaadi muita muutoksia ohjeeseen.

Vinkki!
Saat keikauskakusta lohiversion, kun vaihdat siihen hyydytetyn lohivoileipäkakun tai lohikeikauskakun täytteen.

Ingressikuva
Koristelu:
punaisia ja/tai oransseja kirsikkatomaatteja
vihreitä ja/tai tummia viinirypäleitä
vihreitä ja/tai mustia oliiveja

Täyte:

4 liivatelehteä
250 g palvikinkkua
1 punainen paprika
2 ½ dl (2-3 ruukkua) ruohosipulia
4 dl kuohukermaa
2 rs (á 125 g) piparjuurituorejuustoa (esim. Cantadou)
(1 ½ dl sinappikurkkusalaattia)
½ tl mustapippuria
½ dl vettä

Pohja:
n. 300 g ruisleipäviipaleita
¾ dl maitoa

Reunoille:

salaatinlehtiä



Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja kelmulla. Sivele reunoille ruokaöljyä.

Halkaise tomaatit ja viinirypäleet ja asettele niitä sileä puoli alaspäin vuoan pohjaa vasten.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa kinkku ja paprika pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli.

Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi.

Laita piparjuurituorejuusto toiseen kulhoon. Kiehauta vesi ja sulata siihen liivatteet. Yhdistä liivateliemi tuorejuuston kanssa. Samalla tuorejuusto notkistuu. Sekoita tuorejuusto-liivateseos kermavaahdon joukkoon.

Lisää täytteeseen kinkku- ja paprikakuutiot, ruohosipulisilppu, (kurkkusalaatti) ja mustapippuri.

Lusikoi täyte vuokaan pieninä nokareina. Vältä levittämistä, jotta koristeet pysyvät paikoillaan. Painele lopuksi lusikalla täytettä tiiviisti pohjaa vasten, jotta se painuu tomaattien ja rypäleiden väliin. Voit varmistaa asian hölskyttämällä vuokaa lopuksi pystysuunnassa.

Muodosta kakun pintaan leipäkerros ruisviipaleista sopivan kokoisia paloja leikkaamalla. Kostuta maidolla. Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia – mielellään kuitenkin seuraavaan päivään.

Poista kakun ympäriltä irtopohjavuoan reuna.

Asettele päälle salaatinlehtiä.

Kumoa kakku laittamalla päälle tarjoilulautanen ja kääntämällä se kakun kanssa toisinpäin.

Poista lopuksi päältä vuoan pohja ja kelmu.

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (64)

  1. bebe: Mä tein niin että jätin ruohosipuli silpun pois kun vaihdoin piparjuuren tilalle ruohosipulituorejuuston :)

  2. Se olisi taas aika viikonloppuna vanheta ja sitä pitäisi pyynnöstä leipoa näitä sinun herkullisia voileipäkakkuja :) Tämä kinkku kakku ja isännälle salami kakku :)  

  3. Vau, kiitos Johanna. Tosi hyvä idea muuten, että ostan maustamattoman ja sitten sitä tahnaa, niin voin ensin kokeilla, onko mieleinen maku. Aika kätevä juttu, ei vaan itselleni tullut mieleen…….

    Täytyykin tästä lähteä tuorejuustomaistajaisiin ja testailla ennen viikonlopun leivontaurakkaa (:

  4. Bebe: Täytyy myöntää, että en tätä kyseistä reseptiä ole kokeillut, mutta teen melkein kaikki aina laktoosittomina. Eli miten olisi laktoositon tuorejuusto (Valiolta ainakin löytyy) ja maustat sitten sitä oman maun mukaan? Kaupoistahan saa valmista piparjuuritahnaa, jota voi lisätä juuri sen verran kuin itse haluaa. Maistellen massaa välillä. Tai maustaa vaan vaikka pippurilla… Tietysti myös vähälaktoosisia tuotteita voisi käyttää ja valita vaikka sieltä makujen neutraalimmasta päästä: pippuria, pippuria ja tilliä, olisiko joku sipuliversio myös olemassa (ohjeessahan on jo yhdenlaista sipulia, joten voisi toimia).

  5. … ja jatkona edelliselle: vähälaktoosista kakkua tavoittelen, eikä ko tuorejuusto taida sitä olla :s
     

  6. Olisiko kellään kokemusta siitä, mikä tuorejuusto tuohon sopii piparjuurenmakuisen tilalle? Ruohosipulinmakuista mietin, mutta täytteessä itsessään on sitä jo reilusti. Yrttienmakuinen taas saattaa sotkea makumaailmaa. Muuta en keksi tähän hätään, mutta onko kellään kokemusta asiasta vai täytyykö vain mennä tuorejuustohyllyn viereen pähkäilemään ;D

    Itse hieman piparjuuren makua ehkä vierastan (vielä). Maistuuko se kovin vahvana, vai uskaltaisinkohan kokeilla..?   

  7. Herkullinen kakku ja niin helppo, kun ei tarvitse sen kummemmin koristella. Tällaisia lisää!! :) Tän ohjeen olen pariin kertaan testannut.

  8. Olipas helppo ja halpa tehdä :) Mahtavaa! Minä muutin reseptiä niin, että pistin 2 dl kermaa, 2 prk ranskankermaa. Jätin myös kurkkusalaatin pois ja vaihdoin paprikan kurkkuun ja väriksi sitten tomaattia :) Huomenna saadaan maistella tuliko hyvää :P

  9. Tätäkin tein viikonloppuna omille synttäreilleni ja oli taattu menestys! Kurkkusalaatin jätin pois. Siis aivan mielettömän herkullinen ja HELPPO! :) Tein pohjan gluteenittomasta tummasta leivästä ja tiedänpä ensi kerralla liottaa niitä ihan kunnolla ennen kokoamista; pelkkä kostutus maidolla (vaikkakin 2 otteeseen) ei riittänyt, vaan pohja jäi vähän kovaksi :/ Mutta tekemällä oppii! :) Kiitos mahtavasta resepistä!

  10. Tuli tosi hyvä kakku ja teen tätä uudestaan tulevan viikon juhliin =) Kiitos ohjeesta! Sen verran muokkasin että pistin lisäksi tuoretta kurkkua noin 15cm pätkän ja se toi raikkautta kakkuun. Tosin se toi kyllä pikkuisen vihertävän sävyn =D Laitoin myös suluissa olevan kurkkusalaatin =) Mietin että kuinkahan tomaatti toimisi tässä?

  11. Tuli tosi hyvä kakku ja teen tätä uudestaan tulevan viikon juhliin =) Kiitos ohjeesta! Sen verran muokkasin että pistin lisäksi tuoretta kurkkua noin 15cm pätkän ja se toi raikkautta kakkuun. Tosin se toi kyllä pikkuisen vihertävän sävyn kakkuun =D Laitoin myös suluissa olevan kurkkusalaatin =) Mietin että kuinkahan tomaatti toimisi tässä?

  12. Kiitos ohjeesta, tämä oli aivan taivaallista! :) Vieraatkin kehui ja kakku loppui jo 15min aikana :)  

  13. Tämä lähti nyt kokeiluun!! :)

  14. Olen vasta-alkaja tässä kakkujen tekemisessä, joten aivan ihanaa kun laitat näin selkeästi esim. tämän ohjeen.Kokeilen ehdottomasti !

  15. Jos joku jo kokeili korvata kerman jollain, niin kertokaa kokemuksianne. Söimme juuri kakkua ja se kerman maku on liian hallitseva mielestäni.
    Keikautuksen tein niin, että jätin salaatinlehdet pois. Tarjoilulautasen laitoin vuoan reunoja vasten, käänsin ympäri ja lopuksi poistin vuoan. Onnistui!

  16. Tein viikoloppuna tyttären synttäreille tätä sillä erolla että laitoin aurinkokuivattutomaatti- ja kreikkalainen valkosipulituorejuustoa täytteeseen sekä Felix tuorekurkkusalaattia (jota olisi saanut laittaa reilusti enemmänkin) ja kummasti kakku katosi melkein kokonaan silmänräpäyksessä… Tais ol hyvä!

  17. Hei,
    Omassa versiossani käytin juustona Koskenlaskija Viherpippurijuustoa, siis sulatejuustoa, koska lähikaupan tuorejuustovalikoima oli mitä oli. Tuli hyvän  makuinen, mutta ulkonäkö hieman kärsi, koska se antoi täyteelle kellertävän sävyn. Tosin sehän on vain kosmeettinen “vajavuus”.

  18. Tätä täytyy kokeilla!!!

  19. Testattu kaksi kertaa eritäin hyvää ! Kiitos hyvästä ohjeesta.

  20. PORKKANA:
    Tervetuloa ”suolaiseksi” Kinuskiksi :-) ja kiitos jugurttitiedosta!  Se sopii oikein hyvin tuomaan lisää vaihtoehtoja silloin, kun kuohukerma ei ole suosiossa. Mukava kreikantuliainen!

  21. Tämän herkullisen ohjeen myötä uskaltauduin liittyä “kinuskiksi” ! Makeat leivonnaiset eivät oikein meillä uppoa, mutta suolaiset katoavat kyllä! :) Tätä ajattelin juhannukseksi tehdä, kaiken grillatun jälkeen jos ei muuten niin “dagen efter” varmasti maistuu! :)
    Itse on tullut tehtyä voileipäkakku aina kermaviili- ja/tai majoneesipitoisilla täytteillä ja “oikein päin”.  Vuosi Kreikassa opetti, että myös ihana kreikkalainen jugurtti sopii oikein hyvin voileipäkakkuun! Sieltä kun ei kermaviiliä löydä.. Ehkä sekin kävisi tuon kermavaahdon tilalle, kun sitä joku kyseli?!?

  22. MAIKA:
    Kermavaahdon korvaajaksi tuohon täytteeseen, jossa jo on tuorejuustoa, siis juustoa ei kuitenkaan lisää, ajattelisin ranskankermaa tai kermaviiliä. Liivatteen määrää tulisi kasvattaa, koska selvää nestettä olisi enemmän kuin kermavaahdon ollessa mukana.

  23. Millä voisi kermavaahdon korvata?

  24. MEMMAMAMMA:
    Kiitos, kun tulit kertomaan. :-)
    Maukkaita vinkkejä sinulla ja tuli sinappikurkkusalaattikin testattua.

    NONNAN:
    Tuorejuuston tilalla voisit  käyttää ranskankermaa + piparjuuritahnaa. Koska ranskankerma on tuorejuustoa löysempää, laita pari liivatetta enemmän.
    Jos tarkoitit, että piparjuuren maku ei ole suosiossa, niin tuorejuustohyllystä löytyy makuja yllin kyllin. :-)

  25. Kaunis kakku herätti heti mielenkiinnon, joten leivoin sen tarjolle tyttären syntymäpäiville. Jo tehdessä piti tietysti hieman maistaa täytettä, nam! Puhelias vierasjoukko hiljeni kakun ääreen ja taisivat useimmat ottaa vielä toisenkin palan. Iso kiitos loistavista resepteistäsi, muistan toki aina mainita mistä ohjeet ovat peräisin, kun niitä kehutaan. Tämä kakku syrjäyttää ainakin meidän juhlapöydissä perinteiset voileipäkakut. Ai niin, lisäsin täytteeseen sen sinappikurkkusalaatin eikä voisi paremmalta maistua. Pohjaan laitoin Limpukka-leipää, sopi tosi hyvin. Seuraavaksi kokeilen Maalahden limpulla.

  26. herkullisen näköinen :) voiskohan tuota tuorejuustoa korvata jollain muulla?kutsuille tulossa henkilöitä jotka ei voi sitä käyttää..

  27. NINNI-KISSA:
    Kunhan suotuisat tuulet osuvat sivuston kohdalle, niin pakkohan silloin on tuulihattuja tulla!  :-)


    JONSU:

    Leipä ei tainnut tuossa olla  tummaa paahtoleipää, vaan tavallista viipaloitua ruisvuokaleipää.

  28. Tää on kyllä ihan mielettömän upean näköinen kakku.  Eiköhän tämä ole jussina yksi suolainen vaihto ehto tarjoiluun juomien lisäksi =)
    Milloinkas tulee tuulihattujen ohjetta?

  29. Mitä leipää olet ohjessa käyttänyt? Jotain tummaa paahtoleipääkö?

  30. Kakku tuli testattua alkuviikosta ja oli todella herkullista. Kiitos jälleen kerran hyvästä ohjeesta!

  31. FAMU:
    Vihreää valoa Flora Vispille. Ja jos kermamäärä kaiken kaikkiaan tuntuu isolta, niin voisit korvata puolet kermamäärästä tuorejuustolla. Ehkäpä maustamattomalla, kun pipparjuurituorejuustoa jo on makua antamassa, tai jollain miedommanmakuisella, mieleiselläsi versiolla. 

  32. Näyttääpä herkulliselta.Kermaa en voi noin isoa määrää  käyttää,mutta kävisikö Flora vispi?Tai onko muita vaihtoehtoja kermalle?

  33. Tää näyttää kyllä hyvältä. Muutto tulossa ja sen jälkeen tietysti tuparit, tätä voiskin tarjota :)

  34. Ultsi1; http://www.kinuskikissa.fi/lohikeikauskakku/?sliderpage=2&ref=10 Tuossa on tuollainen lohiversio. Hyvää oli vaikka majoneesin ja ruohosipuli silpun jätti pois (unohtu kauppaan;)) 

  35. Hei! Olisiko vinkkejä lohiversion tekemiseen? Tarkoituksena siis korvata kinkku lohella tms. kalalla, olisiko samalla hyvä vaihtaa muita aineksia? Itselläni ei ainakaan ole mitään mielikuvaa sopivatko tomaatti/paprika/viinirypäleet ja kala yhteen…?

  36. Niin ei siis sentään 60 kakkua vaan 60:lle kakkua :D
     

  37. Aivan upeat sivut sulla(minkä oot varmasti kuullut miljoona kertaa, mutta ei kyllä yhtään turhaan!)! Niin paljon oon saanut apua kaikkiin leipomis ongelmiin!
    Nyt olis yks ongelma, minkä kanssa oon vähän pulassa.. Pitäisi nimittäin tehdä n.60 kakkua. Ajattelisin että kaksi pellin kokoista kakkua voisi olla riittävä, mutta jääkaappitila on ongelmallinen. Täytekakun olisi varmaan hyvä päästä “maustumaan” jääkaappiin. Jos tämä ei olisi aivan välttämätöntä, niin kestäisiköhän kakut jos eivät pääsisi elämänsä aikana kertaakaan jääkaappiin. Tyyliin: täyttäisin ja ne seisoisivat huoneenlämmössä muutaman tunnin. Täytteeksi ajattelin perus suklaa,vispikerma, tuorejuusto -täytteen, vaatiiko se “jähmettyäkseen” jääkaapin? Oliskohan parempi tehdä sitten esim juustokakkuja? Kauanko ne kestää korkeintaan ennen kun rupeaa kuivumaan?
    Kiitos jo kovasti etukäteen!! :)

  38. No onhan se nyt älytöntä, että maidolla kostuttaminen vaikuttaisi säilyvyyteen erityisen negatiivisesti, jos kakku muutenkin sisältää mm. kermaa, tuorejuustoa ja kinkkua, jotka eivät myöskään säily ikuisuutta. Ehkä ei kannata päiväysmaitoa käyttää, mutta parhaimmillaan tietyissä maidoissa voi olla säilyvyyttä pidemmälle kuin esim. kakussa käytettävässä lihatuotteessa.

  39. Ollikolli: Ainakaan minusta maidolla kostuttaminen ole millään muotoa arveluttavaa. Olen usein kostuttanut voileipäkakun maidolla ja ikinä ei ole mitään arveluttavaa asiasta syntynyt. Mutta makuja on monia ja kaikki ei siitä lihaliemestä perusta. Onko jollain muuten käynyt arveluttavia asioita maidolla kostuttaessa?

  40. Kokeilin tätä kakkua viikonloppuna. Aivan ihanaa!! Jopa lapset tykkäsivät vaikka ensin empivät maistaa.

  41. Maidolla kostuttaminen on mielestäni erittäin arveluttavaan jo säilyvyydenkin kannalta. Kaikkein paras kostuke kinkkukakkuun on vain lihaliemi runsaalla kädellä.

  42. vau hieno kakku, tulee heti kokeiltua lasten synttäreille, sulla on hienoja vinkkejä kiitos niistä :) .tätä tosiaan voisi luulla makeaksi kakuksi ihana idea.
    Jos löytyy kalalle vielä saman tyyppinen idea olis kiva kun olis molempia pöydässä

  43. Hienosti oivallettu ja käyttökelpoinen idea
     

  44. MIUKKU:
    Kiinnostavaa olisikin nähdä tästä makea versio. Toimin ideasi puolestapuhujana Kinuskikissan suuntaan. 

    LAURA:
    Jokin maustettu juusto sen  tulisi olla, että erottuisi täytteiden joukosta ja piristäisi makua. Valinnanvaraahan tuorejuustoissa on, juustohyllyn ääressä se löytyy, vertaillen ja mieltymyksiään punniten.

  45. Hmm..tuli tässä mieleen että voisikohan tuota koristeluideaa soveltaa makeisiin hyydykekakkuihin?

  46. herkullisen oloinen ohje, tulee ihan varmaan testiin. Millä tuon piparjuurituorejuuston voisi korvata?

  47. MISS SUNSHINE:
    Ruohosipulin tilalle sopisi hienoksi silputtu persilja. Se olisi ruohosipulin kaltainen neutraali aines. Tietysti jotain yrttiäkin voisi ajatella, jos mieluisa maku löytyisi. Isommalle joukolle kuitenkin neutraalimpi vaihtoehto on varmempi, kun makumieltymyksiä on silloin joukossa monia.

  48. Vau mikä idea ja niin hieno kakku :)
    Otankin tämän heti talteen ja teen omille synttäreilleni, kiitos!!!

  49. Juhlapöydän kaunotar, onpa hieno idea tämäkin! Äkkiseltään voisi luulla vaikka täytekakuksi ;)

  50. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla.
    Mutta koska ruohosipulia ei voi käyttää, niin mitä suosittelisit sen tilalle?