02.11.2010   89 kommenttia Kategoria: Isän- ja äitienpäivä,  Täytekakut
Erityisruokavaliot: Liivatteeton

Isänpäivän suklaa-kinuskiyllätys


Toiveet ja kehitysehdotukset -sivulle on tullut paljon toiveita, myös isänpäiväksi. Tarmuli esitti hyvän ajatuksen lapsen kädenjälkien painamisesta kakkuun. Isompien lasten kanssa onnistuu vaativampikin yhteinen kakkuprojekti, mutta kädenkuvaidean voi toteuttaa ihan pientenkin kanssa.

Kinuskipoikaset tulivat apuun idean testaamisessa. Lapset nauttivat yhteisen salaisuuden suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Varsinkin kädenkuvan painaminen suklaalla tuntui olevan riemukasta. Koristeet ovat siis 3-vuotiaiden omaa käsialaa ja äidin auttamana yksinkertaisten koristeiden tekeminen onnistuu paljon pienemmiltäkin.

Kakun täytteet ovat samat kuin Haamujuhlan suklaahuipennuksessa. Kolme vinkkiä onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseen:

  1. Kinuski kakun välissä on niin liukas, että kakun päällimmäinen kerros saattaa liukua pois paikoiltaan. Suosittelenkin kakun kokoamista vuokaan, jossa sen voi antaa asettua seuraavaan päivään.
  2. Toinen huomioitava seikka liittyy kinuskin taipumukseen “sulaa” hieman kakun välissä ja valuttaa nestettä kakkulautaselle. Olen tehnyt seuraavat havainnot: valmiiksi keitetyssä muodossa saatava kinuski vastaa paksuudeltaan suunnilleen 2,5 h keitettyä maitoa eli on kohtuullisen helppo levittää, mutta jostain kumman syystä valuttaa paljon vähemmän nestettä kuin 3 h itse keitetty maito.
  3. Jos saatavilla ei ole valmiiksi keitettyä kinuskia, keittämisen voi toki tehdä itse. Keittoajaksi suosittelen 3 h. Valmis kinuski kannattaa tyhjentää kattilaan, lämmittää kuumaksi ja lisätä yksi liivate. Tämä saattaa ennaltaehkäistä valumista.

Suklaa-toffeekakku

Pohja:
mehevä suklaakakkupohja

Kostutus:
1 ¼ dl maitoa

Täyte:
1 prk (á 397 g) valmiiksi kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
(tai sama määrä keittämätöntä + 1 liivate)

2 ½ dl Flora Vispiä
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
150 g tummaa suklaata

Kuorrutus:
150 g mantelimassaa (tai muuta kaulittavaa kuorrutetta)

Koristelu:
60 g tummaa suklaata
525 g sikarivohveleita
sokerimassaa/marsipaania kukkiin ja lehtiin
Omar-karkkeja ruusuihin
suklaamarsipaania tai ruskeaa sokerimassaa kirjaimiin


Valmista mehevä suklaakakkupohja irtopohjavuoassa (halkaisija 24 cm) erillisen ohjeen mukaan. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se kolmeen osaan.

Käytä valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa tai keitä purkkia kiehuvaan veteen upotettuna 3 tuntia (kts. tarkemmat ohjeet karpalo-toffeekakun yhteydestä). Keittäessäsi kinuskin itse toimi seuraavasti: Liota 1 liivate kylmässä vedessä. Tyhjennä valmis kinuski kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivate. Jäähdyttele hetki, kunnes kinuski on hieman paksuuntunut.

Vaahdota Flora Vispi. Vatkaa joukkoon vaniljarahkavalmiste. Sulata tumma suklaa mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W) välillä sekoitellen. Lisää suklaasula vispi-rahkavaahtoon.

Pese pohjan paistamisessa käyttämäsi vuoka ja kokoa kakku siihen. Leikkaa leivinpaperista vuoan pohjan kokoinen ympyrä. Aseta se vuokaan ja päälle ensimmäinen pohjalevy. Kostuta. Levitä päälle puolet kinuskista ja suklaatäytteestä. Vinkki: saat kinuskin levittymään helpommin, kun lusikoit sitä ensin pieninä nokareina pohjan päälle. Jos tehtävä tuntuu siitä huolimatta vaikealta, voi kinuskia lämmittää kattilassa/mikrossa, kunnes se muuttuu löysemmäksi.

Nosta päälle toinen pohja ja toista sama kostutuksen ja täytteiden kanssa, mutta säästä pieni määrä suklaatäytettä kakun pinnalle. Laita kanneksi viimeinen pohjalevy ja kostuta. Sivele päälle loput suklaatäytteestä tarttumapinnaksi mantelimassalle. Anna kakun seistä jääkaapissa muutama tunti ennen vuoasta irrottamista. Jos kuorrutat kakun vasta seuraavana päivänä, anna sen olla vuoassa siihen saakka.

Kauli mantelimassa kakun halkaisijan kokoiseksi (tai hieman isommaksi) ympyräksi. Siirrä kakun päälle. Taita ylimääräiset reunat kakun sivuja myöten.

Paloittele suklaa mikronkestävälle lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä (max 250 W) välillä sekoitellen. Anna suklaan jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kasta pieni käsi suklaasulaan.

Anna ylimääräisen suklaan valua takaisin lautaselle. Paina käsi kakun päälle. Huom: kevyt painallus riittää! Käytä loppu suklaa vohveleiden kiinnittämiseen.

Leikkaa sikarivohveleita lyhyemmiksi eli suunnilleen kakun korkuisiksi tai hieman korkeammiksi. Sivele vohvelin yhdelle sivulle suklaasulaa ja paina se kakkua vasten. Laita vohveleita vieri viereen koko kakun ympäri.

Koristeet voi tehdä parikin viikkoa etukäteen. Säilytä huoneenlämmössä kannellisessa rasiassa.

Ruusut on tehty Omar-karkeista. Yhtä ruusua varten kannattaa yhdistää kaksi karkkia ja painaa ne yhteen tasaiseksi möykyksi. Möykystä muovaillaan pitkä pötkö. (Näissä vaiheissa voi olla aikuinen apuna.)

Tämän jälkeen pienet leipurit voivat kaulia pötköistä ohuita nauhoja ja kierittää ne ruusuiksi.


Lopuksi koristeet sommitellaan kakun päälle. Ja sitten isää onnittelemaan!

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
37 tassutusta

Kinuskikumppani

Osallistu kekritempaukseen 8.10. mennessä

Toivepuodin syyskuun arvonta!

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

meira_leivontatuotteet_kevat

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit

suomi100
valio-tammikuu