9.10.2008 21:09

Pitkästä aikaa tuli tehtyä sitä parasta täytekakkua, mitä tiedän – kinuskikakkua tietysti.
Minä pidän siitä, että kinuskikakku on kinuskinen myös sisältä, kuten esimerkiksi konditorioiden kinuskikakut tapaavat olla. Valmiit kinuskikastikkeet eivät kuitenkaan vedä vertoja itse tehdylle, joten se oli poissuljettu vaihtoehto. Toisaalta kinuskin keittely kahteen otteeseen sekä kuorrutusta että täytettä varten ei houkutellut. Päädyinkin sitten kokeilemaan alla kuvattua valmistustapaa – “pikakinuskin vaahdotusta”. Kirpeät puolukat muodostavat makean kinuskitäytteen kanssa täydellisen liiton.
Huomiothan täytteestä yhden tärkeän seikan: kinuskikastikkeen tulee olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Pari tuntia jääkaapissa ei välttämättä riitä. Varaa aikaa enemmän – tee kastike jääkaappiin valmiiksi jo vaikka edellispäivänä. Suosittelen käyttämään kinuskikastikkeeseen nimenomaan kuohukermaa. Esimerkiksi kasvirasvoja sisältävät kermat eivät vaahtoudu yhtä varmasti.
![]()
Kts. ohje täytteiden soveltamisesta. Tämä täyte on mitoitettu täytekakun yhteen väliin.
Kinuskikastike:
1 ½ dl kuohukermaa
1 ½ dl fariinisokeria
Kerma-tuorejuustovaahto:
1 ½ dl kuohukermaa
75 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ liivatelehteä
2 rkl vettä
50-75 g (jäisiä) puolukoita
![]()
Valmista ensin kinuskikastike. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä (kylmä vesihaude nopeuttaa) ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Tee kastike mielellään valmiiksi jo vaikka edellispäivänä.
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita täytteeseen.
Lisää joukkoon jäiset puolukat ja levitä täyte kostutetun pohjan päälle. Tuoreet puolukat voi ripotella täytteen joukkoon levitettäessä sitä pohjan päälle. Näin puolukoiden mehu ei pääse värjäämään ja maustamaan kinuskivaahtoa.
Hyydytä jääkaapissa pari tuntia ennen vuoasta irrottamista.







9.10.2008 21:44
Nam! Kuulostaa hyvältä. Karpalot sopisivat varmaan myös hyvin ja ehkäpä vadelmat vai mitä luulet? Pirääkin joku kerta kokeilla tommoista kinuskitäytettä.
9.10.2008 21:46
susan: karpalot: joo ehdottomasti! Ei vadelmistakaan huono tulisi.
Itse annan kuitenkin ääneni happamalle marjalle.
10.10.2008 0:46
Nammmm.. tämä täyte oli jotain ihan mielettömän hyvää. Suosittelen!
10.10.2008 13:15
Ai ai, tämä vaikuttaa todella hyvältä
Testaampa repsetin heti tämän viikonlopun täyskään. Kiitos, nam!
10.10.2008 16:45
Ihanan kuuloista ja näköistä! Yksi kysymys: Mitä luulet, sopiiko tuon kinuskitäytteen kaveriksi Lemon/Lime curd?? Ilman noita puolukoita siis. Mulla on kauhea ongelma, joka vie melkeesti yöunet, kun en osaa päättää, mitä kakkua tekisin seuraaviin juhliin!
Hirvee hinku olis kokeilla tuota Lime curdia, mutta kun en osaa päättää sen kanssa yhteen sopivaa täytettä. Vaikeeta, kun on niin harvoin juhlia (yritän välttää leipomasta liikaa herkkuja, jos ei ole tarpeeksi syöjiä) ja olis niin paljon kokeilemisen arvoisia juttuja!
10.10.2008 19:05
Heei! Minä täällä taas. Oli pakko kommentoida ku on taas niiin hyvänkuulosta täytettä!! Itelläni on viime aikoina pyöriny päässä kaikkea puolukkaista, ja kinuskista. Tätä testataan heti kun tulee tilaisuus!
10.10.2008 20:56
Tein itse karpalotäytekakkua ihan pari päivää sitten samantyylisellä täytteellä!
Hassua. Tosin tein karpaloilla puolukoiden sijaan, mutta kumminkin.
Karpaloiden ja kinuskin liitto on täydellinen.
10.10.2008 21:37
kaneli: kiitos
Kiva, että joku voi todistaa.
Torttu: kiitos vaan, toivottavasti tykkäät!
Sanja: heh, vai yöunetkin siellä on jo vaarassa, voi sentään.
Mutta tuttu päänvaiva kyllä tuo täytteen/kakun teeman valinta, kun vaihtoehtoja on liikaa. Ei tuo sitrustahna ja kinuskitäyte mahdottomalta kuulosta, mutta itse ehkä käyttäisin sitrustahnaa ensisijaisesti jossain muussa. En nyt osaa oikein perustellakaan, jotenkin makukysymys kai. Suklaa- ja marjatäytteissä (mansikka/vadelma) olen sitä itse käyttänyt. Miksei toimisi myös sitruunamoussen alla.
Hanna: hei vaan ja kiitos viestistäsi!
Insanity: hauska sattuma.
Samaa mieltä, karpalot ja kinuski täydentävät ihanasti toisiaan.
10.10.2008 22:23
Tämä on nyt kyllä joku vuodenaika juttu. Itse tein myös juuri tälaisella täytteellä kääretorttu-kakun äitini häihin. Kuvan unohdin tietysti ottaa vaikka eipä se kovin kaunis ollutkaan
kiireessä olin ostanut väärää kermaa josta ei sanut vaahtoa sitten mitenkään. se siitä koristelusta..
Mutta sanomahan oli: kinuski ja puolukat= nam. JA oli huippua tajuta tätä lukiessa ja myöhemmin kokeillessa, että jääkaappikylmästä kinuskista saa makeen vaahdon pursotteluun
11.10.2008 11:26
Yksi lempijäätelöistäni on Valion Aino karpalo-kinuski ja pari päivää sitten kun söin sitä tuli mieleen että yhdistelmä voisi sopia kakun täytteeksikin ja sitten löysin sopivan reseptin täältä:)
Täytyy kokeillä tätä reseptiä puolukoilla tai karpaloilla synttärijuhliini!
12.10.2008 12:05
Olen pääni puhki pohdiskellut ensiviikonlopun kakkuja. Kinuskipäällinen on ehdottomasti oltava, mutta täytteitä olen mietiskellyt. Sillä en tahtoisi tehdä samanlaista puolukka-vaniljakreemiyhdistelmää, kuin aiemmin. pitääkin kokeilla tätä, josko tämä olisi se mitä haen. Käytitkö tähän kakkuun muuten juuri tuota sienikakkupohjaa?
Monenko munan kakkupohjalle tuo perustäyteohje on?
12.10.2008 16:24
Kiitokset ihanasta täyteohjeesta. Testattu on ja tämä oli TODELLA hyvää!!!
Ehottomasti pääsee suosikkien listalle, nam!
12.10.2008 23:31
Kiitos hyvästä ohjeesta! Teen varmasti tätä.Nam!
13.10.2008 0:27
Onpa ihanan näköinen kakku! Ja nuo kisukuvat on niin söpöjä!!
13.10.2008 16:34
Näyttää tosiaan herkulliselta. Uskon että on myös, ainakin kaupan karpalo-kinuski jäde on ja sehän on melkeinpä samantapaista. Sitten vielä sellainen kysymys, että kun tuolla sivussa mainittiin arvonnasta niin onkos se vielä käynnissä vai onko edes vielä käynnistynyt? Ja keiden kesken se on?
13.10.2008 20:58
Hirmuisesti uusia juttuja sinulla täällä. Tämäkin täyte näyttää mielettömän herkulliselta. Vuodeanajat selvästi vaikuttavat tässä leivonnassa ja niinhän se tietysti pitää ollakin
13.10.2008 21:56
Kiitos teille kaikille kommenteista! Täytyykin lisätä tuohon ohjeeseen vinkiksi myös karpaloiden käyttö. Toimii varmasti loistavasti siinä missä puolukatkin.
vaahtera: jeps, juuri tässä kakussa käytin sienikakkupohjaa. Julkaisen kakun kokonaisuudessaan blogin synttärinä.
Täyteohjeeni ovat aina runsaita ja tästä riittää varmasti ainakin 5 munan sienikakkupohjaan ja 6 munan sokerikakkupohjaan (24-26 cm vuokaan) paksu täyte. Mutta kannattaa lukaista läpi täytteiden soveltamisohje: yksi annos on siis yhteen väliin.
KIITOS Torttu! Tosi kiva kuulla!
Beckbyx: pyöräytän synttäriarvonnan käyntiin myöhemmin tällä viikolla ja se on avoin kaikille kävijöille.
14.10.2008 9:50
Kiitos hyvästä ohjeesta. Kokeilin ja oli todella hyvän makusta.
21.10.2008 10:59
Hei,
Kiitokset silmää hivelevistä sivuista ja käytännöllisitä ohjeista!
Tämä täyte kuulostaa herkulliselta, ajattelin kokeilla isänpäiväkakkuun, sillä isäni on suuri puolukoiden ystävä, ehkä ropsautan niitä reilummin mukaan.
Miksi kinuskia täytyy vielä vatkata kun se on jäähtynyt, muuttuuko rakenne sitten juoksevammaksi tms?
Entä mitä nesteitä käytät kakun kostutukseen? Kotoa saadun opin mukaan olen käyttäny mm. persikkapurkin lientä, mutta eihän purkkia voi avata vain kakun kostutukseen. Omenamehu voi saada kakun maistumaan salmiakilta, olen kuullut. Siis mikä olisi “turvallisin” kostuke täytteestä (esim. hillo + kermavaahto) riippumatta? Maidon käyttökin kostukkeena arveluttaa, kun perheeseen kuuluu laktoosi-intolerantikkoja.
21.10.2008 12:42
Kiitos kakkunen, kiva kuulla!
Jonna: olen laittanut aina täytekakkuresepteihin käyttämäni kostukkeen, joten Täytekakut-osiota selailemalla saat jotain valaistusta asiaan. Sen kuitenkin voin tässä todeta, että 99 %:sesti taidan käyttää vaniljamaitoa. Tarvittaessa teen sen laktoosittomaan maitoon. Mielestäni se sopii lähes kaikkiin täytteisiin. Pidän siitä, että kostuke on maultaan neutraalia eli mehuja vähän vierastan. Sprite voisi myös toimia.
Kinuskia vatkataan itse asiassa juuri päinvastaisesta syystä: jotta se saadaan paksummaksi. Kinuskiahan ei keitetä kuin hetki (eli voineeko sitä oikein kinuskiksi kutsuakaan), joten se on sellaisenaan hyvin juoksevaa.
21.10.2008 14:09
Hyvänltä kuulostaa tämä ohje, mutta mietin tässä, että tuleeko kakusta liiankin makea jos päälle tekee vielä kinuskikuorrutuksen? Antavatko puolukat siis täytteeseen tarpeeksi raikkautta ja kirpeyttä?
21.10.2008 22:47
marihaa: no siiiiiis… en minä tietenkään voi mennä lupaamaan mitään, koska nämä ovat makuasioita. Mikä nyt sitten on kenellekin tarpeeksi.
Minulla lienee melko makea maku, kai?
Mutta kuten Kinuskitassu-kakusta näkee, toteutin itse täytteen kinuskikuorrutteiseen kakkuun ja se oli kovasti nam-nam-nam-osastoa!
Puolukat tasapainottavat makeutta, mutta jokainen tietenkin voi säädellä puolukoiden määrää omien kirpeys/makeus/raikkausmieltymystensä mukaan. Oliko sopivan ympäripyöreästi ilmaistu vastaus?
Sorry, en pysty parempaan.
21.10.2008 23:36
Voi että sulla on täällä blogissasi taas kaikkea ihanaa kun en ole hetkeen käynyt!
Upea synttärikakku, onnea vieläkin!
Ja loistavia ohjeita paljon, kinuski ja karpalot ovat minunkin herkkuyhdistelmä ja ne sopii vaikka mihin! Mukavaa lokakuun loppua!
25.10.2008 23:02
Kiitos kovasti, MarLi!
4.11.2008 19:59
Suurkiitos pikakinuskin ohjeesta, toimi aivan mahtavasti puolukkarahkan seassa kakuntäytteenä. Postasinkin kaakun juuri ja sait kyllä kunnian ja kiitokset, terveiset myös kaakunsyöjiltä!
4.11.2008 20:47
Oikein mieluisaa kuulla tämä, Ylimuuli Mukkelis! Hyvä, että syntyy erilaisia versioita, niistä voi sitten taas itsekin ottaa opiksi.
17.11.2008 15:15
Moi! Ajattelin kokeilla kinuskikastikkeen tekoa, ja mietin, sopisiko se sellaisenaan kakun päälliseksi? Reunoihin pursottaisin vaikkapa kermavaahtoa. Entä tarvitseeko kastike tuolloin liivatetta pysyäkseen kasassa?
Vastauksesta kiitollisena…
17.11.2008 15:23
Pienellä surffauksella löysinkin kaipaamani neuvot kakun päällisistä!
Kiitos!
1.1.2009 13:54
Kiitoksia vaan kovasti herkullisesta kakkutäytteestä. Testasin täytettä uuden vuoden kakkuun ja hyvää oli! Lisäsin sinut linkkilistalleni
8.1.2009 20:13
Minna: kivakiva, mukavaa että kerroit!
12.3.2009 9:48
Terve!
Ajattelin testata tätä kinuskitäytettä viikonloppuna ja mietin, että pystyykö tuon kinuskikastikkeen tekemän esim. edellisenä iltana jäähtymään jääkaappiin? Vai meneekö kastike huonoksi jo tuossa ajassa?
12.3.2009 16:57
Pia: kinuskikastike kannattaakin tehdä jo etukäteen, jotta on varmasti kylmää vatkaamisvaiheessa. Eli tee ihmeessä edellisiltana ja laita jääkaappiin kannelliseen tai kelmulla suojattavaan astiaan odottamaan.
13.3.2009 13:20
Heippa!
Ensiksi, anteeksi pyytelen, kun en ikinä jaksa kommentteja jättää, vaikka usein täällä vierailen ja haen vinkkejä milloin mihinkin..:)
Kokeilin tätä kinuskitäytettä vadelman kanssa ja oli aivan ihanaa! Suuret kiitokset ohjeesta!
13.3.2009 22:55
Jonna: ymmärrän ihan hyvin, ettei sitä aina jaksa ja ehdi kommentoida. Kiva kuitenkin, että nyt teit sen!
Hauska kuulla, että tykästyit täytteeseen.
24.3.2009 6:15
Aivan ihanat sivut sinulla, tämän tein ensiksi ja aivan ihanaa oli. Kehuja tuli puolin ja toisin ja ammatinvaihtoakin ehdotettiin =). Herkullista =)
24.3.2009 16:54
Hauska kuulla SairaanHyväHoitaja!
22.4.2009 11:36
Jos haluaa tehdä samasta mansikkaversion, niin paljonko pitää mansikoita laittaa?
22.4.2009 13:34
ellu: luulisin, että suunnilleen saman verran voit laittaa.
19.5.2009 10:44
**************************
Huomioksi teille reseptiä aiemmin kokeilleet: skaalasin ohjeen ainesosien määriä pienemmiksi, koska aiemmalla ohjeella täytettä tuli hieman liikaa tavallisen kokoiseen kakkuun.
**************************
20.5.2009 15:28
Aivan upeita ohjeita! En tiennytkään että kakuista saa näin upeita.! Meinasin tehdä tytön kastejuhlaan hilla(lakka)kakun. Kun omasta takaa löytyy hillatkin. Mutta täytteet on hieman harkinnassa. Olisikohan tämä täyte hillojen kanssa hyvä, jos viel toiseen väliin laittais valkosuklaa-kermavaahtoa. Vai voisitko suositella jotain aivan muuta? Onko tuo liivatteen käyttö ehdotonta vai voisiko sen korvata jollain muulla, vaikka vaniljakreemijauheella? Kiitos jos kerkeät neuvojasi antamaan.
20.5.2009 18:59
hillasuu: hillat + kinuski olisi tosi ihana yhdistelmä. Eli tekisin tämän sillä erotuksella, että puolukoiden tilalla olisi hillat. Ja laittaisin kumpaankin väliin tätä samaa, ettei tule liikaa eri makuja.
8.6.2009 21:53
Tosi hyvä ohje! Kokeilin tätä kinuskitäytettä mustikoiden kanssa ja oli kyllä tosi hyvää
12.6.2009 9:19
Mukava kuulla Elisabet!
16.6.2009 9:37
Hei Kinuskikissa
kakku näyttää aivan upealta. Haluaisin kysyä paria juttua kakkuun liittyen. Olen aloittelija joten tyhmiä kysymyksiä voi olla 
Kun teen täytekakun sokerikakku pohjasta ja vaikka kolmekerroksisen, voisiko ajatella että väliin laittaisi kuorrukseski itsetehtyä kinuksia ja kermavaahtoa sellaisenaan? eli sekoittaisin ne yhteen samaksi massaksi. perjaatteessa sama kuin ohjeessasi mutta jäisi marjat ja juusto pois. Olen aika nirso juustosta mutta tykkään hirveästi kermakakuista ja ylipäätänsä kermasta
Mitä muuta voisi ajatella kinuski kermakakun väliin? ja onko sinusta hyvä kostuttaa kakku maidolla vai? Ja sekoitatko aina vanilijakreemiä kermavaahdon sekaan? tuoko se lisämakuja vaahtoon?
Kiitos hirveästi jos kerkeät vastata. Blogisi on aivan paras!
16.6.2009 10:43
Joanet: voit kyllä jättää juuston pois, tosin se ei kyllä maistu lopputuloksessa.
Kinuskikakun täytteeksi sopii monikin vaihtoehto, ainakin marja- ja hedelmätäytteet. Maito on hyvä kostuke tai vaniljamaito, jos täyte ei ole hyvin makea. Vaniljakreemijauhetta sekoitan kermavaahtoon silloin, kun pursottelen sitä, koska se tuo kermaan jämäkkyyttä ja kestävyyttä.
27.7.2009 20:01
Hei!
Tein viimeisimpään kakkuuni tuota kinuski-puolukkatäytettä ja se oli kyllä tosi hyvää. Lapsille ei maistunut, mutta aikuiset tykkäsivät. Minulla se täyte ei vaan täysin onnistunut, en nimittäin saanut sitä kinuskikastiketta paksuuntumaan. Pitäisikö siitä tulla ihan kuohkea vaahto vai paksuuntuuko se vain jonkin verran? Olen yrittänyt miettiä, missä mahtoi olla vika, mutta en ole keksinyt. Käytin hyla kuohukermaa, olisiko tuolla hylalla voinut olla vaikutusta? Täyte jäi siis melko löysäksi, mutta liivatteet kyllä pelastivat kakun. Täyte ei imeytynyt kakkuun niinkuin pelkäsin. Vieraisiin täyte meni täydestä kuin väärä raha
Itseäni tietysti vähän harmitti täytteen epäonnistuminen, vaikka siis hyvää olikin. Ehdottomasti aion kokeilla joskus uudelleen!
27.7.2009 20:59
Hei Anu ja kiitos palautteesta! Hyla-kermallakin pitäisi onnistua. Toinen seikka kermalaadun lisäksi, jossa voi mokata, on pitää kinuskikastiketta liian vähän aikaa kylmässä. Kastike paksuuntuu sitä paremmin, mitä kylmempää se on. Täysin kylmänä se näyttää vaahtoutuneena samalta kuin vaihekuva nro 5. Liian hätäisesti kylmästä otettu kastike johtaa löysempään lopputulokseen, vaihekuva 6. Sattumoisin molemmat tilanteet näkyvät kuvissa, koska olen koostanut ne kahden eri kakun valmistusvaiheista.
28.7.2009 13:20
Kiitos vastauksesta! Luultavasti vika oli sitten siinä, etten ollut malttanut jäähdyttää kastiketta tarpeeksi. Ensi kerralla varaan siihen reilusti enemmän aikaa
14.8.2009 22:56
Oon tehnyt pari kertaa kinuskikakun jossa onpi ollut täytteenä pieni mukava kerros lakkahilloa ja loput sitten lakka-kermarahkaa. Njammm.
Olen aivan kinuskikakkuhullu ja se on jäänyt mun ehdottomaksi lemppariksi. Viimeksi mansikkakakun kanssa kokeilin keittää mansikat ja siivilöin pois siemenet, lopullisesta mössöstä tein sitte silkkisen sileän mansikkarahkatäytteen – nyt pitäis kokeilla lakalla sama homma!! Kakkujen tekeminen on vaan hieman kallista puuhaa.
Miksei aina voi olla juhlapäivä?
18.8.2009 14:41
L8: kinuskikakku on omakin suosikkini ja lakat on ihania. Nämä maut sopivatkin hyvin yhteen. Täytyypä itsekin tekaista lakka-kinuskikakku tässä syksyn kunniaksi (ei kakkuun juhlapäivää tarvita
).
10.9.2009 13:17
Hei! Ja kiitos aivan mahtavista sivuista. Täältä on löytynyt paljon vinkkejä leipomiseen ja paljon kokeiltavia ohjeita. Omille synttäreilleni tein kinuskikakun ohjeidesi mukaan. Laitoin kuitenkin täytteeseen puolukoiden sijasta hieman murskattuja karpaloita ja myös ne sopivat täytteeseen loistavasti. Kakku sai todella paljon kehuja ja oli sen verran hyvää, että se jopa poiki minulle kakkutilauksia.
Joten kiitos todella hyvästä ja selkeästä reseptistä, jota tulen varmasti jatkossakin käyttämään.
11.9.2009 13:33
Laura: hienoa, että kinuskitäyte otettiin noin hyvin vastaan. Uskon, että tuli hyvä karpaloiden kanssa – makea ja hapan ovat verraton yhdistelmä.
20.9.2009 14:44
Kolmas kohta missä voi mokata (jos on aloittelija niinkuin minä) oli se, kun lisäsin kiehuvan liivateveden seokseen. Tietenkin se meni ihan puuroksi ja kuumeni. Laitoin jääkaappiin ja jään odottelemaan lopputulosta, onko kakku vielä mahdollista koota. Ehkä meitä urpoja varten voisi ohjeeseen kohtaan “kiehauta liivatteet ja lisää seokseen” lisätä kohdan: odota liivateveden jäähtymistä ennen kuin lisäät sen seokseen. Muuten aivan mainio ohje (maistelin pitkin valmistusvaiheita).
20.9.2009 16:06
Tikkikuningatar: pyrin kyllä laatimaan työvaiheiden selostukset siten, että mitään oleellista ei jää mainitsematta. Resepteissäni ei mainita tuota jäähdyttelyvaihetta, koska en jäähdyttele liivateliemiä ennen täytteeseen kaatamista, enkä ole koskaan havainnut vastaavaa puuroutumista. Pohdin, mistä tämä olisi voinut johtua. Kaadoitko liemen täytteeseen kertalaakista vai vähin eriin liruna, koko ajan sekoittaen?
20.9.2009 16:33
aika kertalaakista, mutta sekoitin kyllä samalla. Eli kaadoin varmasti liian nopeasti. Ja liivatevesi oli tosiaan kiehuvan kuumaa. Seos muuttui täysin puuroksi, varsin nestemäiseksi, joten hätäpäissäni koetin vatkata sitä lisää. Sen jälkeen laitoin sen jääkaappiin (ei verrattavaa apua) ja nyt se on pakkasessa. (Vajaan tunnin jälkeen pinnalle muotoutui hyytymä, mutta lusikalla varovasti sekoittaen alta paljastui liukas liemi). Kakkukokeilu taitaa olla pilalla, mutta onneksi varsinainen juhlapäivä on vasta ens viikonloppuna, jolloin tiedän kaataa liivateveden sekaan TOSI varovasti! En tiedä vaikuttaako lopputulokseen, mutta kaikki käyttämäni kermat ja juustotuotteet oli HYlaa. Kiitos kuitenkin hienosta ohjeesta ja pikaisesta vastauksesta!
20.9.2009 16:39
Ja nyt tiedän missä tein virheen! Käytin liivatelehtipakkauksen mukaisesti vettä 1dl/liivatelehti, kun ohjeesi puhuu muutamasta ruokalusikallisesta! Ei siis ihme, että lopputulos oli niin nestemäinen. Sitä ei taida saada enää pelastettua, mutta ens viikonloppuna tiedän pihistellä veden kanssa.
21.9.2009 7:42
Tikkikuningatar: olen huojentunut, että syy selvisi.
Nestettä menikin kyllä tosi reippaasti! Tuo liivatepussin ohje tarkoittanee sitä, että 1 liivate riittää hyydyttämään 1 dl hyydytettävää ainetta. Esim. juustokakun kiilteelle sopiva liivatemäärä on 3 dl mehua/sosetta ja 3 liivatetta. Täytteiden kohdalla asia ei tietenkään ole näin yksioikoinen vaan pitää ottaa huomioon täytteen jämäkkyys jne. Jos 2 dl kermaa vaahdotetaan, yksikin liivate on liikaa sen hyydyttämiseen.
24.9.2009 9:27
Mulle kävi samalla tavalla kuin tikkikuningattarelle, tosin en laittanut noin paljoa nestettä liivatteisiin. Hämmästyuin todellakin kun se puuroutui. Olen tehnyt ohjeillasi aiemminkin ja saanut kai.kki muut onnistumaan, mutta jostain syystä tämä ei nyt ottanut onnistuakseen
Harmitti hirmuisesti. Ja se kinuskikastike oli kyllä toinen murheen kryyni… Ensimmäisestä versiosta tuli kinuskia ja toinen vissiin jäi liian löysäksi, kun ei se halunnut vaahtoutua. Laitoin sen kylmään veteen jäähtymään mutta se ei sitten auttanut.
En kuitenkaan aio lannistua vaan jumankauta teen vielä uuden version siitä ja paremmalla onnella
24.9.2009 20:22
katsu: sanoit, ettet laittanut noin paljon nestettä, mutta laitoitko kuitenkin enemmän kuin ohjeessa on mainittu? Kinuskikastikkeesta: jos siitä tuli kinuskia, niin keitit liian kauan, kastikkeen voi ottaa parin minuutin kuluttua liedeltä. Oleellista vaan on, että fariinisokerista ja kermasta tulee tasainen seos. Jos kastike ei vaahtoudu, se ei ole riittävän kylmää. Tätä pitäisi korostaa ohjeessa paremmin. Lisäänkin ohjeeseen maininnan, että kastikkeen voisi tehdä jo vaikka edellispäivänä valmiiksi, pari tuntia jääkaapissa ei riitä.
24.9.2009 20:39
Kiitos vastauksesta. Pitänee ensi kerralla tehdä kastike hyvissä ajoin.
27.9.2009 21:38
Heips kinuskikissa!
Haluaisin tehdä hyla vaihtoehtoisena tälläisen kakun 20:lle hengelle, mutta keksipohjalla, minkäkokoiseen vuokaan olisi parasta tehdä, että riittää? Entä kuvassa näkyvä ihana valuva kinuski, onko se tehty erikseen, lisäksi samanlainen määrä keitettyä kinuskia? Mitäs sanot laittais pelkkää kinuskia täytteen päälle sinne tänne? Vai onko täyte jo valmiiksi tarpeeksi kinuskinen?
kiitos vastauksesta! Kiitos että jaksat pitää kivaa reseptiarkistoa, hyviä ohjeita!
27.9.2009 21:43
Miu: kannattaa kurkata Juustokakut-osiosta tästä täytteestä tehty juustokakkuversio, sieltä saat suorat suuntaviivat. Kinuski voi olla vähän liikaa, sopii paremmin täytekakkuun mielestäni. Juustokakkuun tein puolukkakiilteen, ettei tule liian makeaa.
28.9.2009 23:55
Kiitos,
*jollain silmät ristissä*
huomasin liian myöhään, olitkin jo tehnyt sellaisen
6.10.2009 14:16
Todella hyvä ohje! Tein tämän kinuskikakun väliin, kehuja mausta tuli tulvimalla. Otin sivuiltasi myös ohjeen kakkupohjaan sekä itse kinuskiin. Ensimmäinen kerta kun väänsin kinuskikakkua mutta onnistui täydellisesti hyvien ohjeiden kera, kiitos siitä! PNimipäivät vieraat olivat otettuja
6.10.2009 17:25
Tein tämän täytteen, tosin vähän eri mittasuhteilla täytekakun väliin. Todella herkullinen täyte. Kehuttiin kovasti =)
7.10.2009 15:58
Tein elämäni ensimmäisen kinuskikakun tällä täytteellä mieheni synttäreille ja vieraat rakastivat kakkua! Upeat sivut sinulla ja ihanaa että mukana on kuvia havainnollistamassa eri työvaiheita, esim. Kinuskin valmistamisessa. Nämä sivut todella inspiroivat leipomaan. KIITOS
8.10.2009 15:46
Tein tällä ohjeella täytteen pariin kakkuun (karpaloita puolukoiden tilalla) ja kakkuja kehuttiin kovasti
Seuraavan kerran ajattelin tehdä tällä täytteellä hyydytetyn kakun. Silloin liivatetta saa lisätä jonkin verran, mutta muuten varmaan toimii ihan tuollaisenaan. Super-hyvää, kiitos reseptistä!
9.10.2009 15:51
Hienoa kuulla!
Kiitos kovasti viesteistänne sinttu, Annika, Jemma ja Anna B.!
Anna B.: täytteestä sovellettu hyydytetty kakku löytyy jo blogistani, katsopas Juustokakut-osiosta.
4.11.2009 1:13
Moikka kinuskikissa!
Enpä ois ite hoksannu kokeilla tällasta, kun aina tulee tehtyä vaan se perinteinen mansikkakakku.. Kiitos sulle ihanista kakku- ja leivonnais ideoista
Pakko oli tulla laittamaan kehut tästä täytteestä. Tein harjottelukakun tyttäreni 1v synttäreille kinuski-puolukka täytteellä ja oli niin hyvää että se tulee ihan ehottomasti oikeankin synttärikakun väliin!
5.1.2010 22:17
Kiitos sinulle itsellesi kauniista sanoista, Emma86!
12.1.2010 17:21
Moikka!
Mulla on kaapissa paripurkkia kondensoitua maitoa. Kävisköhän se kinuskiksi tuon omatekoisen tilalle? Jos ei keittäis ihan 3 tuntia vaan vähemmän aikaa, niin ei tulis niin tönkköä kinuskia
12.1.2010 17:24
Jonna: kävisi toki! Kondensoidusta maidosta ei saa aivan yhtä mahtavaa kinuskia kuin aidosta kermasta, mutta vallan ihana täyte varmasti kumminkin tulisi.
18.1.2010 19:08
Hei ja kiitos tästä erinomaisesta kinuskivaahdon ohjeesta! Laitoin juuston tilalle rahkaa ja liivatteen jätin kokonaan pois, sitö kun ei ollut. Kokonaisia puolukoita ei myöskäään ollut, joten panin kakun väleihin ohuelti puolukkahilloa ja pakastekarpaloita. Todella hyvää tuli, kinuski maistuu vaahdossa mukavasti mutta ei äkkimakeasti. Kakun päälle vielä kinuskia ja samaista vaahtoa koristeeksi ja hyvin teki kauppansa…(kuuden munan kakusta meni viidellä hengellä yhdellä istumalla reilu kolme neljännestä!:) Kiitos siis vielä ja mukavaa talven jatkoa!
19.1.2010 19:51
Anzku: kuulostaa valloittavan ihanalta kinuskipljäykseltä.
Pitää itsekin tehdä tuommoista taas pian!
26.1.2010 11:04
Meinaan tehdä tilaamallani nallekakkuvuoalla kinuskikakun. Haluaisin koristella päällisen pursottamalla kinuskivaahtoa. Eli, miten saan tehtyä kinuskivaahtoa, joka kestää pursottamisen/koristelun? KIITOS muuten muistakin mahtavista resepteistä
26.1.2010 18:00
Kakkufani: havittelemasi kinuskivaahto syntyy vaahdottamalla ohjeessa oleva kylmettynyt kinuskikastike.
1.2.2010 21:33
Heippa taas
pitääkö tämä ohje tehdä tuplana kuuden munan kakkupohjaan? laitan täytettä kaiken lisäksi kahteen väliin!
6.2.2010 17:15
Kakkufani: täyteohje on mitoitettu yhteen väliin. Eli tee tuplana!
13.3.2010 16:13
Hei! Kiitos upeasta blogista ja ohjeista, joiden avulla kakut ovat muutakin kuin mansikkasosetta ja kermavaahtoa!
Elämäni ensimmäinen kinuskikakkuni sai ensi-iltansa tämän täyteohjeen innoittamana helmikuun lopulla. Jännitin kinuskin valmistamista jo etukäteen ja olin aivan vakuuttunut, että jotain menee pieleen kun olin lukenut kauhutarinoita kinuskin valmistuksesta. Sekä täytteen kinuski että päällinen onnistuivat kuitenkin loistavasti. Makua kehuttiin kovasti vieraiden toimesta ja olin itsekin tyytyväinen, vaikkakin kinuski on omaan makuuni yksinkertaisesti “too much”.
Kakku vaati veronsa kuitenkin. Olen melko tottunut leipuri ja ruuanlaittaja, mutta kakun pohjan teko oli painajainen. Ensimmäinen pohja lässähti jäähdyttyään keskeltä. Leivoin uuden pohjan oikein “idioottivarmasti” seuraten sokerikakun ohjetta. Kakku näytti täydelliseltä tultuaan uunista. Keikaus, ja sisus valui iloisesti ritilän pinnojen välistä pöydälle. Raivosta ja epäuskosta kihisten jouduin käymään kaupassa täydentämässä aineksia ja aloittamaan alusta. Kolmas kakkupohja ei saanut mennä enää pieleen, joten käytin vanhaa kunnon puutikkutestiä kypsyyden varmistamiseen. Lopullinen paistoaika oli huikeat tunti ja viisi minuuttia! Uunimme on vain kolme vuotta vanha, joten ymmärrettävästi se on erityistarkkailussa ja mahdollisen kotitapaturman uhri, mikäli käytös ei parane.
Tuhannet kiitokset ihanasta blogista ja aurinkoista kevään odotusta!
22.3.2010 18:58
Heippa! Tällä kertaa tein lasten synttärijuhliin kakun vaaleaan pohjaan tätä kinuskitäytettä käyttäen, ja vitsit että tuli hyvää!! Uus lemppari löytyi kyllä tästä.

Puolukat korvasin karpaloilla, ja kehuja tuli joka suusta!
On nämä sun ohjeet kuvituksineen kyllä ihan mahtavia, alkaa niiden avulla kakkujenkin teko jo sujumaan aikas hyvin tältä poropeukalolta, KIITOS siitä sinulle!
Uusia ihania reseptejä odotellen ja vanhoja selaillen, oikein mukavaa kevään jatkoa!
11.4.2010 18:09
Heli: hui, mitä epäonnea pohjan kanssa! Heikkohermoisempi olisi jo jättänyt leikin kesken. Nostan hattua, että jaksoit lähteä vielä kolmanteen yritykseen! Ehdottomasti uuni erityistarkkailuun, jos paistoajat heittävät kautta linjan paljon ohjeistetuista. Kiva, että kakusta tykättiin!
Suffeli: kiitos sinulle kauniista sanoistasi!
29.4.2010 7:41
Hei Kinuskikissa! Ennen lapsia tilasin aina kakut jostakin. Nyt kolmen vuoden ajan olen harjoitellut kakuntekoa urhoollisesti, koska kyllähän nyt äidin pitää itse pystyä tekemään parhaat ja kauneimmat kakut, siisti koti ja puhtaat pyykit… jne. Harjoittelu alkoi äidin ja anopin “perinteisillä” ohjeilla, kunneslöysin sinut! Monta ideaa olen varastanut ja tänään alkaa vappukakun teko tällä ohjeella! Ja ensiviikolla sama lakkaversiona kuopuksen nimpparijuhliin… Periaatteella että kyllä meidän äiti osaa… Kaunis kiitos ja voimia jatkaa kakkuilua!
29.5.2010 16:11
mistä ostat kaikkia noita tarvikkeita , esim marsipaania ja muotteja , tai tomu väriä? hienoja leivoksia (: