9.8.2008 23:40

Tämä koristelutekniikka sai alkunsa Kultainen joulu -kakussa ja sen jälkeen olen aina välillä koristellut kakkuja tällä tavalla. Päätin nimetä tekniikan upotuskuvioinniksi, jotta viittaaminen tietyn termin kautta helpottuu. Ideana on painaa kaulimella marsipaanin pinnalle asetellut nauhamaiset kuviot kiinni marsipaanilevyyn niin, että muodostuu yhtenäinen ja tasainen pinta.

Vaihekuvissa näkyy yksi suosikkitarvikkeistani, jota ulkonäkönsä ja toimintaperiaatteensa puolesta voisi kutsua marsipaaniruiskuksi. Ruiskusta saa ulos monen muotoista ja kokoista nauhaa. Tässä hyödynsin pientä pyöreää aukkoa, jolla tuli ohutta nauhaa – kuin sileää narua. Haluan kuitenkin tähdentää, että tämä työkalu vain nopeuttaa tekemistä (ja sitäkin erityisesti sellaisissa kakuissa, joihin upotusta tulee paljon). Muissa samalla tekniikalla tehdyissä kakuissani olen “leiponut” nauhat käsin leivonta-alustaa vasten.

Kauli marsipaani hieman normaalia paksummaksi levyksi (lue tämän linkin takaa, kuinka marsipaanikuorrute normaalisti tehdään). Sopiva paksuus on n. 3 ½ mm.

Muotoile toisesta väristä pikkurillin paksuinen pötkylä.

Työnnä pötkylä ruiskun sisään.

Laita mäntä perään. Pidä sormea suuaukon tukkeena ja paina mäntää pohjaan; näin marsipaani tiiviistyy ruiskun kärkeen.

Ruiskun avulla saat tuotettua yhtenäistä, valitsemasi muotoista ja kokoista nauhaa. Mikäli et omista ruiskua, voit muotoilla kuviot käsin.

Kun kuvio on valmis, suorita mahdolliset viimeistelyt. Esimerkiksi tässä pyöristelin sormilla kuviota tasaisemmaksi ja “sulavammaksi”.

Kuvio valmiina kaulintaa varten.

Kauli kuvio kiinni marsipaaniin. Tavoitteena on, että kun olet saanut kuvion uppoamaan marsipaaniin, se on samalla ohentunut n. 2 ½ mm paksuksi levyksi, joka sitten siirretään kakun päälle. Huomioi kaulimisen suunta: kuvio väistämättä venyy hieman siihen suuntaan, johon kaulit. Valitse kuviosta riippuen sopivin suunta. Venymisen välttämiseksi voit yrittää kaulia vuorotellen vastakkaisista suunnista.

Upotus valmiina.

Siirrä marsipaani sokerikreemillä kuorrutetun kakun päälle.

Katso esimerkkejä upotuskuvioinnilla koristelluista kakuista: Kultainen Joulu, Uuden Vuoden ruusupuu, Omenapuu kukassa ja Hohtava hempeä ystävänpäiväkakku.

 

Kommentit

  1. Epa:

    Tätä tekniikkaa täytyy kyllä itsekkin kokeilla!
    Kiitokset jälleen selkeistä ja hyvistä ohjeista, joilla varmasti onnistuu itse kukin.

    Mistä olet tuon “marsipaaniruiskun” ostanut? Aika kätsyn olonen vehje :) .
    Mulla ainakin tuppaa sormilla pyörittämällä tulemaan noista nauhoista tosi epätasasia, paksumpia toisesta kohtaa kun toisesta. Onko tähän pulmaan mahdollisesti muuta kätevää keinoa saada ne tasapaksuisiksi kun tuo ruisku?

    Kerrassaan ihanan näköinen muuten tuo tekemäsi kakku :)

  2. Adan äiti:

    Jälleen kerran upea kakku, upeat kuvat ja teksti. Kiitos!

  3. sannimanni:

    ekana herää kysymys:mistä noita ruiskuja saa?:)En ole missään törmännyt..Kaunis kakku ja esillepano!!

  4. Jaana:

    Hei!
    Tas ihana kakku! Millä ajalla ehdit tekemään nämä kakut? Itse en ehdi tekemään kovin paljon miehen ja neljän pojan kanssa… Välineitä on tullut hommattua, mutta aika ei vain tahdo aina riittää!
    Melkein kadehdin Sinua! Olet niin upea leipuri ja kaiken kaikkiaan sinusta saa muutenkin niin positiivisen ja iloisen vaikutelman. Oletko luonteeltasi sellainen, vai olenko väärässä?
    Näille sinun sivuillesi on aina niin mukava tulla. Joka päivä aina käyn kurkkaamassa tänne. Nyt olisi kolmen pojan synttärit kuukauden sisällä ja eilen tein synttäreille valmiiksi kinuskikissan namipaloja ja hyviä olivat. Synttäritarjoilulistalla on muitakin sinun reseptejä, kuten lohesta tehdyt ruisleivokset vai mitäs ne olikaan.. mokkapalat ja dajmpalat ym.
    Kiva, kun käytät vielä välillä näitä valmistaikinoita, niin itsekkin uskaltaa kokeilla niitä. Kaiken lisäksi saa joskus nopsaan valmista!
    Kiitän ja kumarran taas näistä iki ihanista resepteistä!

  5. Hannan keittiön Hanna:

    Hih, minäkin utelen että mistä olet ruiskun ostanut? Kätsyn näköinen/oloinen kapistus. Lasten lääkeruiskullakin ( siis sillä millä annostellaan esim. yskänlääke ) saa ihan kivasti tehtyä mutta ottaa ainakin minulla jonkin verran käsiin.. =)
    Kaunis kakku!

  6. Rouva V:

    Näppärästi tuntuu käyvän tämä homma, pitääpi koklata :)

  7. Epa:

    Hanna keittiön Hannalle kiitokset tuosta vinkistä käyttää lääkeruiskua :)

  8. sofiella:

    onpas kaunis ja korea kakku! Tuo upotuskuviointi -tekniikka kuulostaa houkuttelevalta ja täytyypä sitä varmaan joskus kokeilla! Ja nuo sun neilikat ovat todella upeita!!

  9. ELina:

    Tutun näköinen kakku :) ja voin sanoa, että kauniin ja herkullisen ulkonäkönsä lisäksi se myös maistui erittäin hyvälle. Kiitos vielä.

  10. Kinuskikissa:

    Epa: Hannan vinkki oli mainio, kannattaa kokeilla ensin sitä. Mutta Make a Wish-verkkokaupasta Englannista olen ruiskun hankkinut. Tämä tiedoksi myös sannimannille ja Hannalle.

    Kiitos Adan äidille! :)

    Jaana: kaikki aina kyselevät, millä ajalla ehdin leipoa. :) Kun tytöt nukkuu päikkäreitä tai illalla heidän mentyään nukkumaan. Tinkimällä muista harrasteista, kuten tv:n katselusta tai kirjojen lukemisesta. Viikonloppuisin, kun mies on auttelemassa lastenhoidossa. Siinä joitain teorioita. :) Neljän pojan kanssa oman ajan järjestäminen on varmasti huomattavasti haastavampaa, mutta hienoa että välillä kuitenkin löytyy siihenkin mahdollisuus. Ai niin, ja olen siis vielä hoitovapaalla. Työelämä, perhe ja leivonta/blogi onkin jo huomattavasti kinkkisempi yhdistelmä. Mutta se on sen ajan murhe. ;) Kiitos muuten tosi sympaattisista sanoistasi. Tuli sellainen olo, että sama tunnelma, joka minulla itselläni on päivityksiä tehdessäni, on välittynyt muillekin. Minulle tämä on sellainen hyvän mielen paikka. Tekemisessä on aina sydän mukana. Saan kaiken antamani takaisin ihanissa kommenteissa, joten täysin tasoissa ollaan. Luonnearvuutteluissasi on varmasti perää. :) Kuvittelisin olevani hymyileväinen ja hyväntahtoinen, empaattinenkin. Osaan myös olla ärsyttävän pikkutarkka ja omapäinen. :)

    Kiitokset Rouva V:lle ja sofiellalle!

  11. Kinuskikissa:

    Elinakin ehti piipahtaa. Kiitos itsellesi taannoisesta käynnistä. Toivottavasti saan kestitä teitä toistekin. :)

    Lisää selostusta tuosta kuvissa näkyvästä kakusta vielä tulossa.

  12. Tarjuska S:

    Olen lukenut jonkun blogista et Panadol lääkkeen ruisku olis oikein mainio pruuttaamaan tuommosta “pötkylää” – itellä ei ole valitettavasti kokemusta.

  13. Kinuskikissa:

    Tarjuska S: kuulostaa kyllä toimivalta vaihtoehdolta sekin!

    Muuten esimerkki vielä toisenlaisesta nauhasta, joka on niin ikään ruiskulla tuotettu tässä Vapun serpentiinikakussa.

  14. Maru:

    Kaunis kakku!

  15. Papagena:

    Uskomattoman kaunis kakku =) Olet taiteilija, en voi muuta sanoa!!

  16. Yaelian:

    Ihanan kaunis kakku, miten taitava oletkaan! Ja kiitos taas kerran hyvista ohjeista:)

  17. Kinuskikissa:

    Suurkiitos Maru, Papagena ja Yaelian!

  18. Kodin Onni:

    Tämähän on upea idea! Kiitos vinkistä, tätä tulen varmasti kokeilemaan. Upeaa jälkeä olet saanut. :)

  19. Michelle80:

    Mistä lasten lääkeruiskuja esim saa? Apteekista? *kyselee lapseton*

  20. Kinuskikissa:

    Kiitos Kodin Onni!

    Michelle80: en tiedä onko olemassa erikseen lasten lääkeruiskuja, mutta joo, apteekista niitä saa. Kokoja on erilaisia, suosittelen isoa!

  21. Eliisa:

    Katselin tuota ruiskuasi, ja mietin, että onko se sama Sculpey Clay Gun , jonka olen ostanut täältä : http://www.dolores.fi. Nukkekoti-ihmisenä olen käyttänyt sitä tietysti massailuun, enkä voi enää ottaa sitä 1:1 kakkuihin. Hinta ei ole ihan mahdoton, 14.90e Toinen nettikauppa, josta sen ruiskun saisi, on Nukkekoti ja Lelu.

    Mietiskelin tässä, että kun tyttösi kasvavat, saatat innostua nukkekodeista – ja kun olet noin taitava, uskon,että saisit vaikka mitä ihanuuksia aikaan :)

    Minä täällä ruuhkautan postiasi, on vaan niin kivoja ideita ja ohjeita – ja kun tuo käsillä tekeminen on kivaa. Itse olen osittaisella työajalla, kun juniorit on 1 ja 2-luokkalaiset, ja niin siitä vaan jää aikaa itselle, että innostuu leipomisesta.

  22. Kinuskikissa:

    Eliisa: nukkekotimaailma kuulostaa kyllä varsin kiehtovalta ja voin hyvin uskoa, että siihen hurahtaa siinä missä kakkuihinkin. Samaa luovaa käsillä näpertelyähän tämä. Nukkekotiteemaa tulee blogissani näkymään ehkä ainakin sen verran, että ajattelin tehdä joskus nukkekotiaiheisen piparkakkutalon. :) Saa nähdä mihin se sitten johtaakaan. :)

  23. Elli:

    Hei!

    Ihania reseptejä sinulla täällä! Ahkerasti oon käyny täällä katselemassa ideoita omiin YO-juhliin.

    Tämä koristelu näyttää tosi kivalta, mutta voiko sitä käyttää vaahtokarkkitaikinaan?:) en tykkää marsipaanista, pienenä saanu traumoja siitä:D

  24. Kinuskikissa:

    Elli: jotenkin soveltaen voi onnistua vaahtokarkkitaikinaan, mutta lopputulos ei varmaankaan ole samanlainen kuin marsipaanin kanssa. Vaahtokarkkitaikina on sitkeämpää, joten kuviot eivät uppoa siihen yhtä helposti.

  25. Elli:

    Eli siis oisko järkevää vaikka tehdä koristeet vain siihen päälle vaikka valkosuklaata? Mitä luulet pysyisikö sabluunalla tehty tomusokeri kuviointi?:D

  26. Kinuskikissa:

    Elli: valkosuklaalla pursottaen voi kuvioida. Tomusokerista en uskalla sanoa. Voi olla, että kuvio lentää taivaan tuuliin, jos joku puhaltaa kakkuun päin.

  27. RuuSusa:

    Tää näyttää todella hauskalta tätä täytyy koittaa..upea vinkki!:) sopiiko linkittää!?

  28. Kinuskikissa:

    RuuSusa: toki sopii. :)

  29. Petra:

    Hei taas :) paljon olet tosta ruiskusta maksanut, muistatko vielä? Nyt en ainakaan make a wishin sivuilta noita löytäny..

  30. Kinuskikissa:

    Petra: en muista kyllä yhtään mitä olisi maksanut. Mutta Confettiin on kuulemma tulossa noita myyntiin lähiaikoina, kannattaa sieltä kuikuilla.

  31. Petra:

    Löysinkin ebaysta ja makso 10,32e postikuluineen :) ei paha hinta mun mielestä, tiedä sit mitä ne muualla maksaa.

  32. Kinuskikissa:

    Petra: vaikuttaa edulliselta kaupalta minustakin. :)

  33. Petra:

    taas täällä.. ootko kokeillu sokerimassaa tolla ruiskulla? mä kokeilin ja sillä päällä missä on monta pientä reikää ja ei kyllä tapahtunu mitään :D ihan ko ois sementtiä yrittäny tunkee sieltä läpi.. johtuneeko sokerimassasta? vai saako sillä pienreikäsellä mitään tehtyä? ootko kokeillu..

  34. Kinuskikissa:

    Petra: pahoittelen myöhäistä vastaustani! Muistaakseni en ole kokeillut sokerimassalla ainakaan pienireikäsellä suuosalla. Marsipaanillakin se voi olla työläämpää. Kannattaa työstää marsipaania hetken aikaa käsissä, josko se hieman pehmentyisi. Mikäli haluaa nimenomaan sokerimassaa käyttää, suosittelen verkkokaupoista saatavaa CMC:tä, joka pehmentää massaa.

  35. Jonneli:

    Täällä taas synttärikakkuvinkkejä napsimassa ;) Mietin vain, että onnistuisikohan tällä tekniikalla upottaa polka dot-kuviointi marsipaaniin? Tai miksipä ei..? Synttäreiden teemaksi alkaa muodostua polka dot-kuviointi, joten voisin kokeilla sitä kakkuunkin. Olen pohdiskellut kuukauden sitä miten voisin kakkuni kuorruttaa, kun siitä tulee kakkosen muotoinen toukka. Marsipaani alkaa tulla jo korvista ulos, mutta se on niin helppo materiaali kuitenkin. Alunperin kakkosesta piti tulla Pikku Kakkosen logo, olisin maalannut kakun, mutta en uskalla moiseen ryhtyä kaiken kiireen keskellä..

  36. Kinuskikissa:

    Jonneli: eiköhän se onnistu, mikäli pikaisella googletuksella pääsin oikeaan käsitykseen siitä, minkälaisesta kuviosta on kyse. :)

  37. Heinä:

    Pystyykö tätä ihanaa koristelua tehdä myös vaahtokarkkitaikinasta? :)

  38. Heinä:

    Oho tuollahan se lukikin jo edellisissä kommenteissa. Ei taas tullut luettua niitä etukäteen… :D

  39. Kinuskikissa:

    Heinä: :)

Kirjoita viestisi