Tätä kakkua suunnitellessani jäin pohtimaan, kuinka juustokakun perinteistä keksipohjaa voisi uudistaa jollain helpolla tavalla. Juustokakkujen yksi valttikortti on nopea valmistaminen ilman uunia ja siitä halusin pitää kiinni. Keksipohja on toki herkullinen, mutta ainahan vaihtelu virkistää. Näin laskiaisen lähestyessä ajatukset johtivat pullaan ja pullapohjakokeilu oli mielestäni onnistunut. Olisi kiva kuulla, mitä te muut olette mieltä!
Kakun vaniljatäyte on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Pehmeän ja täyteläisen vaniljakerroksen päälle tuli isosti raikasta mansikkaa. Mansikan tilalla voi käyttää monia muitakin makuja: omia lempimarjoja tai vaikka soseutettuja säilykehedelmiä. Näin kakusta voi tehdä eri sesonkeihin sopivia muunnelmia.
Kakun kanssa muuten tuli todistettua harvinainen, mutta valitettava “liivatteen toimimattomuusilmiö”. Joskus tänne blogiinkin tulee kysymyksiä ja kummasteluita, kun juustokakun täyte tai kiille ei hyytynytkään luvatulla tavalla. Näin kävi nyt minulle mansikkatäytteen kanssa. Liivatemäärä oli riittävä täytteen määrään (noin 7 dl) nähden, mutta hyytyminen hyvin heikkoa ja kakku pysyi vaivoin koossa. Jospa tuo epäonni sattui tällä kertaa minun kohdalleni ja te säästyisitte siltä ainakin tällä erää. Pidän peukkuja!
![]()
Vinkki 1: Täytettä tulee reilusti 24 cm vuokaan. Voit kasvattaa vuoan tilavuutta korkeussuunnassa vuoraamalla reunat leivinpaperilla tai reunakalvolla tai käytä hieman isompaa vuokaa.
Vinkki 2: Laktoositon vaihtoehto mascarponelle on (laktoositon) maustamaton tuorejuusto.
Vanilja-mansikkajuustokakku
Pullapohja:
200 g pullasiivuja
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
Vanilja-mascarponetäyte:
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
5 dl kevytmaitoa
2 keltuaista
250 g mascarponejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
½ dl vettä
Mansikkatäyte:
6 liivatelehteä
500 g mansikoita (tuoreita tai pakastettuja)
2 dl vettä
2 rkl sokeria
Koristelu:
n. 30 g valkosuklaata
Aloita tekemällä vanilja-mascarponekiisseli.
Mittaa kattilaan sokeri ja perunajauhot ja sekoita keskenään. Lisää joukkoon maito ja keltuaiset. Kuumenna liedellä vispilällä sekoitellen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja vaniljasokeri. Anna mascarponekiisselin jäähtyä. Tee sillä välin pohja.

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24-26 cm) pohja leivinpaperilla. Kierrä vuoan sisäreunan suojaksi reunakalvo tai voitele öljyllä, jotta saat kakun irtoamaan siistimmin vuoasta.
Asettele vuoan pohjalle pullasiivuja vieri viereen sopivan kokoisia paloja leikkaamalla. Sekoita maitoon vaniljasokeri ja kostuta siivut vaniljamaidolla.

Laita vanilja-mascarponetäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt kiisseli. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata veteen liivatteet. Sekoita täytteeseen.

Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen mansikkatäytettä.

Laita mansikkatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Soseuta mansikat.
Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja sulata sokeriveteen liivatteet. Lisää joukkoon mansikkasose ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan vaniljatäytteen päälle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia. Irrota vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä. Laita suklaasula pursotuspussiin, jossa on pieni pyöreä tylla (1-2 mm).
Merkitse kiilteen pintaan veitsellä hennosti viiltäen sydämen rajat. Pursota cornelli lace -kuvioinnilla sydämen ulkopuolelle jäävä alue.


















15:48
Sivusaumasta pursusi,täytynee muistaa seuraavan kerran käyttää muovipintaista pussukkaa.Mutta kyllä suklaa on hyvää,söi sen sitten paloina tai nuoli sormista…
18:46
TOFFERIINA:
Kuvauksestasi päätellen sinun ja Kinuskikissan pursotinpussit ovat aika lailla samanlaiset. Kinuskikissan ”pussukka” on kylläkin muovipintaista kangasta. Siitä ei pääse mitään pursuamaan läpi. Ja pussin yläosa täytyy muistaa sulkea hyvin, mutta sitä et varmaan tarkoittanutkaan.
16:31
Ihanaa,suussasulavaa,ei liian makeaa:)Tein tuplana ja vein toisen kakun työkavereille,oma poppoo tekee selvän toisesta pian.Minkälaista pursotinpussia käytät suklaasulan pursotukseen?mulla oli sellainen pieni vähän niinkuin kankainen pussukka ja kun pursottelin kuvioita,suklaat tursusivat saumoista…no ei se mitään,oli ihan kiva nuoleskella suklaata kämmenistä ja sormista:)(tuli lapsuus mieleen),sain toki kakun päällekin kuviot pursoteltua:)Nami nami…
23:41
SILVER:
Kinuskikissan ja liivatteen yhteistyö ei kuulemma sujunut tuossa ihan täydellisesti, josta syystä kiille valui vähän reunaa kohti. Siitä hiukan kupera vaikutelma, jota kuvakulma vielä edesauttoi. Sattumalta tuo kuperuus sopi tuohon kakkuun.
17:25
Hei
Näyttääkö vaan kuvassa että kakku on kupera? Aika hauskan näköistä ja sopisi tähän kakkuun.
20:42
VANSKU:
Eli käyttää mahdollisesti kaupan valmiita pitkoja siivutettuna. Pullan sijaan kakkuinen pohja on varmasti mainio vaihtoehto.
Hyvä sinä, et suinkaan halua mennä siitä, missä aita on matalin!
19:43
oisko perjaattees mahollista tehä pohja yhest isost kakku levyst, et leipois ite sen?
D
13:26
voihan karvakorva! Mun täytteele tapahtui jotain ko lisäsin liivatteet (ei muuten eka kerta) siitä seoksesta tuli sellasta “ryynimäistä” ei ehkä oikee ilmaisu mut kuitenkin. Noooh katotaan silti tuleeko kakusta syötävä
20:31
TINTTIINA:
Valitettavasti en keksi, missä se häikkäkohta olisi ollut. Ohjeessa siis kiisseli valmistetaan ensin ja siihen sekoitetaan mascarpone+vanijasokeri . Seos jäähdytetään. Kermavaahto yhdistetään mascarponekiisseliin. Tuohon seokseen sitten liivatteet.
Harmi, että ei kunnolla onnistunut.
Epäilit vatkausta. Kermavaahtoa ja kiisseliä yhdistettäessä ei olekaan tarkoitus isommin vatkata. Ne vain yhdistetään, vatkaimella tai käsin kauhaa/nuolijaa käyttäen. Liivatteen voi kyllä sekoittaa mascarponekiisseliinkin, jolloin kermavaahto lisätään vasta viimeiseksi. Ensi kerralla sitten on onnistumiskerta.
14:48
Selvä, kiitos : D
23:26
MARENGI:
Voihan liivatteen tietysti yrittää Vegegelillä korvata, mutta reunat olisi hyvä rakentaa, pullasta tietenkin, että olisivat täytteen tukena. Vegegelillä hyydytetty täyte on löysempää kuin liivatteella hyydytetty, joten reunat tarvitaan tueksi. Jos ryhdyt testaajaksi, niin tulethan kommentoimaan onnistumisesta.
Näitkin jo varmaan linkin:
http://www.kinuskikissa.fi/liivatteen-kasviperainen-korvaaja-vegegel/
19:27
Voiko tässä ohjeessa korvata liivatteen vegegelillä?
15:09
Tämä oli tosi hyvää
Vanilijatäyte vei kielen mennessään! Vähän tiiviimpää olisi saanut olla, ensi kerralla laitan yhden liivatteen enemmän. Ei nytkään valunut karkuun, mutta pullotti vähän ja ei leikkaantunut niin siististi. Tarjoilin tätä herkkua tyttöjemme synttäreillä täytekakkujen seurana. Eipä jäänyt montaa siivua rääpittäväksi
Kakkukärpäsen versio.
9:37
Tätä ihanuutta pakko testata!! Hääpäivä <3 sopivasti perjantaina eli silloin siis
Saas nähä kuin meikäläisen koristelut onnistuu
16:58
Kiitos mielenkiintoisista sivuista ja hyvistä ohjeista.
Kokeilin myös tätä kakkua mutta itselläni meni jotain vikaan vaniljatäytteen kanssa, sillä se juoksettu. Mahdoinko vatkata täytettä liikaa kermavaahdon kanssa vai olisiko liivate pitänyt sekoittaa ensin kiisseliin ja vasta sitten lisätä kermavaahto varovasti joukkoon? Eipä ole ennen näin käynyt, joten mielelläni kuulisin mikä tähän voisi olla syynä, jotta tällaisen kömmähdyksen voisin jatkossa välttää.
10:06
Minä oikaisin vähän tuossa kiisselivaiheessa ja käytin Blå bandin vanhan ajan vanijakastiketta laktoosittomaan maitoon tehtynä. Lisäksi laitoin purkillisen vaniljarahkaa, laktoositonta tuorejuustoa ja 2 dl laktoositonta vispikermaa. Lopputulos oli erittäin hyvä ja näyttikin melkein samalta, vaikka yhtä kauniita noista cornelli lace-kuvioinneista ei tullutkaan…Niin ja pohjan tein mansikkadominoista, kun ei ollut niitä pullia.
20:44
MIMME:
Kommenttisi perusteella arvaan, että sieni-ihminen olet. Ja kauneimman sienen sieltä metsämaastosta heti bongasit. Yhtäläisyys onkin ilmeinen, punaista ja valkoista!
20:13
Kakku on kyllä todella kaunis, mutta minulle tulee sen ulkonäöstä mieleen kärpässieni…
Ohje kuulostaa silti aivan loistavalle, pitää kokeilla!
14:50
Itse en ole kovin kokenut leipoja, joten vahinko ehti jo sattua, mutta virheistä oppii..
Tänään ajattelin kokeilla uudelleen 
Kiitos vinkeistä!!
14:35
TAIKATAIKINA, HALIKAM, JATTAHOO:

No, nyt ne on vihdoinkin päässeet ohjeeseen asti, liivatteet ja 1/2 dl!
Te kokeneet leipurit selviäisitte, vaikka ohjeessa olisi paikallaan vain joka toinen aine!
Kiitos tarkkaavaisuudesta.
12:44
Nyt on kakun ensimmäinen osio jääkaapissa hyytymässä. Vanilja-Mascarponetäyte maistui ainakin tosi hyvälle
.
Jatta, mä tein kanssa niin, että laitoin liivatteet kattilaan ilman puristamista. Tai sitten, eikö se oo yleensä 0,5dl vettä johon liivatteet liotetaan.
9:03
Jatta, ei liivate lehtien sulattamiseen välttämättä tarvitse laittaa vettä. Mä ainakin laitan ne vain suoraan kattilaan, eli en purista niitä lainkaan vaan nostan vain kattilaan ja kattila hellalle.
21:48
Aloin tehdä ohjeiden mukaan kakkua ja huomasin, että ei ollut veden määrää ilmoitettu vanilija-mascarbonevaahto liivatelehdille :-O yritän selvitä jotenkin tästä haastavasta tilanteesta
14:51
Hyvä idea toi pullan käyttö pohjassa, ei oo koskaan tullut itselle mieleen. Pullaa kun tuppaa aina leipomaan isoja määriä ja sitten ne pyörii pitkään pakkasessa. Nyt niillekkin löytyy käyttöä =)
13:04
Minä käytin kerran pohjana nurkkiin jäänyttä kaupan torttupohjaa, se sellainen ikuisesti kestävä. Sekin toimi hyvin. Kääretorttupohja ajaisi varmaan saman asian,
12:33
No tästähän tulikin viikonlopuksi kakku! Kiitos. Pullapohja vaikutta mielenkiintoiselta ja hyvältä
8:29
Ompas taas kaunis kakku.
Tuo pullapohja on kiva idea, jota täytyy testata. Pitääpi muistaa laittaa pakkaseen muutama pullasiivu, kun laskiaisena sitä leipoo.
Minulla jäi kerran liivate toimimatta. Hetken sadateltuani katsoin vielä liivatepussukka ja huomasin sen menneen vanhaksi. Olipahan noloa, kun olin jo kerennyt räpättää kyseisen valmistajan tuoteet maanrakoon.
6:57
Onpa KAUNIS!!!! Tämä on pakko tehdä kunhan syöjiä on tiedossa.