Muotoile kakun reunoihin halutessasi hieman pyöreyttä.
Sivele kakun pintaan peittävä kerros sokerikreemiä. Näin marsipaani saa tarttumapinnan ja kuorrute säilyy hyvänä seuraavaankin päivään.
Varaa riittävästi marsipaania. Jotain osvittaa sopivista määristä saat Kysymyksiä ja vastauksia -palstalleni kootusta listasta.
Kauli tomusokeria apuna käyttäen marsipaanista 2 ½ – 3 mm paksu levy. Käytä runsaasti tomusokeria varsinkin, jos et omista silikonialustaa. Levyn tulee olla niin iso, että kakun päälle laitettaessa se ulottuu reilusti yli alareunojen.
Nosta levy kakun päälle ja painele kakun pintaan.
Alareunan saat sileäksi vetämällä marsipaania alaspäin ja painamalla sitä samalla kakun pintaan kiinni. Laskoksia saattaa syntyä johonkin kohtaan tiheämmin. Pyri jakamaan niitä tasaisemmin – näin siloittaminen helpottuu.
Leikkaa ylimääräiset reunat pois aivan kakun alareunasta.
Säilytä kakku jääkaapissa, mutta älä laita kuvun alle! Myös parvekkeella säilöminen on riskialtista pintaan kertyvän kosteuden takia.
Onnistuaksesi muista siis nämä:
- Siloita kakun pinta sokerikreemillä mahdollisimman tasaiseksi – epätasaisuudet näkyvät marsipaanin läpi.
- Riittävästi marsipaania (normikakkuun noin 600 g).
- Marsipaanilevyn paksuus 2 ½ – 3 mm (jos et ole varma, jätä mieluummin liian paksuksi).














13:09
MAARU:
.) Jos päällystät kakun tarjoilupäivänä, niin sokerikreemiä ei tarvita.
On ihan hyvä täyttää kakku edellispäivänä (kakkupohjan voit tehdä jo sitä edellisenä!), kuten oikein ajattelitkin. Jos haluat päällystää marsipaanilla edellispäivänä, niin siinä tapauksessa sokerikreemi alle ja säilytys jääkaapissa yön yli ilman kupua. Kinuskikissan kakut ovat säästyneet ”ällöttävältä” maulta. (Kannattaa ehkä lanttulaatikko siirtää pois samasta kaapista
Koska juhlapäivänä on monenlaista hässäkkää, on hyvä saada kakku pois alta. Sinuna valitsisin tuon edellispäivävaihtoehdon. Onnea kakkuiluun.
11:27
Hei..
kysymykseni kuuluu, että miten mun kannattais tehdä kun meillä on tytön 4v synttärit ja ajattelin tehdä itse kakun ja täyttää sen valmiiksi edellisenä päivänä. itse juhapäivän aamuna ajattelin että levitän kakun päälle sen sokerikreemin ja päällystän marsipaanilla. miten sinä itse teet? teetkö kakun aina edellisenä päivänä vai koko komeuden silloin juhlapäivän aamuna hikipäissä…itse olen huomannut että edllisenä päivänä täytetty kakku on aina mehukkaampaa seuraavana päivänä. Mutta jos päätän tehdä koko komeuden jo edellisenä päivänä valmiiksi..niin miten tuolle marsipaanille käy jääkaapissa jos ei laita kupua, alkaako maistua ällöttävästi “jääkaapille”?
Voisiko tuon kakun tehdä tuohon sokerikreemillä päällystämiseen asti jo edellisenä päivänä ja säilyttää kuvun alla jääkaapissa..vai miten kannattaisi tehdä, kun on kuitenkin itse juhlapäivän aamunaki monta leivottavaa juttua:)
17:47
kiitos kannustuksesta kinuskiemo!
22:59
ADAM:
Vinkkipalstoilta Kysymyksiä ja vastauksia-kategoriasta löytyy Kaulittavat kuorrutteet-sivulta lisää tietoa marsipaanista.
Siellä ja tällä sivulla, missä nyt olemme, on kyllä aika hyviä vinkkejä. Niillä mennään! Ja onnistutaan!
http://www.kinuskikissa.fi/kysymyksia-ja-vastauksia/?ref=6
19:22
apua! nyt tuli paniikki,että repeääkö marsipaani helposti,kun sen nostaa kakun päälle?? ja onko reunojen siloittaminen miltei mahdottomuus ensikertalaiselle? ja onko kyseiseen asiaan joitakin niksejä??
14:22
LARISA:
Voit tehdä seoksen vaniljakreemijauheesta ja vedestä, jos kuorrutat kakun tarjoilupäivänä etkä välitä, vaikka pinta hiukan kosteaksi jääkaapissa muuttuisikin. Sokerikreemin juju on voissa, joka jähmettyy jääkaapissa ja on näin tehokas eristäjä.
11:07
Hei kinuskikissa ja APUA! Voiko tuon sokerikreemin korvata vanilliinikreemijauheesta tehdyllä kreemillä (vanilliinikreemijauhe+vesi)??
16:30
NIINA90:
Kaulittavien kuorrutteiden kohdalla pätee se yleinen makuilmiö, että yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Marsipaanifanit haluaisivat tietysti leikata kakkupalansa juuri muumin kohdalta! Jos kuitenkin epäilet, että liika on liikaa joillekin, niin sokerimassamuumi olisi hyvä kompromissi.
10:21
Okei, ajattelin myös tehdä kakun päälle marsipaanista muumin kuvan. Siis ihan kaulimalla ja leikkaamalla, en kolmiulotteisesti. Tuleeko sitten liikaa marsipaania, kun kaksi kerrosta päällekkäin? (Kaikki kun eivät pidä pakosti mausta) Vai kannattaako muumin kuva tehdä mieluummin esim. sokerimassasta?
Ihania kakkuja ja leivonnaisia täällä, en voi ymmärtää miten joku voi olla näin taitava!!
Ja paljon kiitoksia neuvoista!
14:45
NIINA90:
Yksi kokonainen vuosi, se on merkkipäivä, jos mikä!
Nyt pelko pois!
Sivele kakun pinta kermavaahdolla ja laita marsipaanilevy kakun päälle ja kermavaahtopursotus reunoille. Tuo onnistuu, jos valmistat kakun ennen tarjoilua samana päivänä. Jos taas valmistat kakun edellispäivänä, niin kakun pinta marsipaanin alla kannattaa päällystää sokerikreemillä.
Marsipaanista olet varmaan löytänyt tietoa myös allaolevasta linkistä, kaulittavat kuorrutteet:
http://www.kinuskikissa.fi/category/vinkkipalstat/kysymyksia-ja-vastauksia/
12:58
Hei, Pystyykö marsipaanikuorrutuksen tekemään pelkästään kakun päälle? Tarttuuko marsipaani hyvin, jos ei reunoille laita? Reunoille jos laittaa kermavaahtoa. Olen siis tekemässä suorakaiteen tai neliön muotoista kakkua. Ensimmäistä kertaa kokeilen marsipaanilla tehdä, niin vähän pelottaa
Pojalle ois tarkoitus tehdä 1 vuotiskaukku
10:45
Julle_ : Minä siirrän sokerimassa/marsipaanikuorrutteen kakun päälle kaulimella. Eli kieritän massan kaulimen ympärille, mutta massa pitää olla todella hyvin “tomutettu” ettei jää kiinni kaulimeen tai massaan itseensä, jolloin homma pitää alkaa taas alusta. Sokerimassan siirätmisessä kannattaa olla vikkelä, sillä se ei saaa olla toimeettomana sillä se kovettuu todella nopeasti, eli kakku kannattaa olla jo esillä, että saa siirrettyä massan suoraan sen päälle, sen kummempia aikailematta. Itselleni kävi niin, että jouduin kaulimaan yhden kakun päälle massan neljä kertaa, sillä olin liian hidas. Ja sopivan paksu, ei liian ohut, mutta ei toisaalta liian paksukaan.
17:39
CHARAS:
Juuri tällä hetkellä Kinuskissa on kovin työllistetty, mutta ilman muuta toiveesi kiinnostaa häntä. Uskoisin, että sen aika tulee kyllä. Et ole ainoa keksikakkua toivonut.
Asiaa puhut.
Olipa mukava, että kakkusi onnistui, ja juuri oikealla hetkellä!
15:21
Kiitos kiitos tosi paljon tästä ohjeesta! Halusin välttämättä kuorruttaa kakkuni 18-vuotis synttäreinä marsipaanilla ja ensimmäistä kertaa kun ikinä sitä kokeilin, pelotti vähän, että miten onnistun. Mutta tästä ohjeesta oli valtavasti apua!
Ps. Oletko kokeillut keksikakkua? Ainakin Eestissä on kovin suosittu ja yleinen. Siinä siis neliönmuotoisista kekseistä tehdään ensin pohja (ei siis murskata vaan ladotaan vierekkäin) sitten täytettä, sitten taas keksikerros jne. En ole sivustollasi vielä sellaiseen törmännyt, joten suosittelen tutustumaan jos et vielä ole kuullut
14:39
SALLIKKI:
, mikäli tuo kupukieltokin oli hallinnassa.
Nyt ei löydy viisasten kiveä. Kinuskikissa on noudattanut sokerimassan kanssa samoja sääntöjä kuin marsipaania käyttäessään. Sokerimassakuorrute on aina säilynyt hyvänä, vaikka kakku on tehty edellispäivänä.
Tärkeä kysymys, ethän ole laittanut kakkua jääkaapissa kuvun alle? Kuvun alla alkaa hikoilu. Toinen kysymys /epäily, Kinuskikissa ei ole todennut eroja sokerimassamerkeissä, mutta olisiko vika kuitenkin sinun käyttämässäsi merkissä?
Ei näistä pohdinnoista nyt paljon apua tainnut irota
8:56
Olen kuorrutellut tuolla marsipaanilla ja hyvin on se onnistunut, mutta sokerimassalla kuorruttamisella on ollut pulmia. Riippumatta siitä mitä laitan kaulitun massan alle alkaa sokerimassa “hikoilla”. Tämä ilmiö on tapahtunut kesäisin ja talvisin ja oli sokerimassan alla kermavaahtoa vaniljakreemillä tai ei, liivatemassaa tai sokerikreemiä? olisiko hyvä säilyttää sokerimassalla kuorrutettu kakku laittaa heti kylmään, kuivattaa huoneenlämmössä tai jotenkin käsitellä, ettei massa kakun päällä heti ala “hiota” tai tihkua kirkasta sokerilientä?
12:43
JULLE_:
Saattaa olla, että olet kaulinut massan liian ohueksi.
12:10
Heei, olisko sulla mitään hyvää vinkkiä siihen miten sokerimassa kuorrute kannattais siirtää? Kun kokeilin ekaa kertaa siirtää massaa se repeili jne. ja jouduin paikkaamaan sen melko ruman näköiseksi.. Otin kuvan mun blogista ja vasemmassa alareunassa näkyy paikkailua..:
http://1.bp.blogspot.com/-2aEJx-O2NaE/TgbuCg3EHqI/AAAAAAAAADw/QlLm29e7Nco/s1600/img-1.jpg
12:48
OLIVIAN:
Kaulittavista kuorrutteista löydät yhteenvedon osoitteesta: Vinkkipalstat / Kysymyksiä ja vastauksia / Kaulittavat kuorrutteet. Nuo sileäpintaiset kuorrutteet esitellään siellä myös vertaillen.
Alla suora linkki tiedon äärelle:
http://www.kinuskikissa.fi/kysymyksia-ja-vastauksia/?ref=6
Kinuskikissa ei ole käyttänyt kerroskakuissa tukikeppejä eikä välipahveja ym. Löydät kerroskakut kuvascrollilla selaamalla ja niiden valmistus selviää ko kakkujen ohjesivuilta.
1:12
Minua on pyydetty tekemään ristiäiskakku pienelle pojalle. Kakusta toivottu kerroskakkua, joka olisi ns. sileä pintainen. Eli kysynkin mikä olisi helpoin käsiteltävä massa kakun päällystykseen? Marsipaanilla olen tehnyt ja hyvin onnistunut mutta joskus sekin revennyt suuremmassa kakussa ja mennyt uusiksi,vaikka yrittänyt jättää tarpeeksi paksuksi. Sokerimassaa olen käyttänyt vain mm. koristeiden ja kukkien tekoon. Mitä mahtaa olla karkkimassa jota saatavana myös eri makuina ja kehutaan käyvän hyvin päällystykseen venyvyytensä ansiosta?
Sitten toinen kysymys kerroskakusta. Jotkut neuvovat käyttämään kakun sisällä tikkuja tms tukikeppeja ja välipahvia ja leikkaamaan aina alemman kakun päältä ylemmän kakun kokoisen marsipaani pyörylän johon kakku laitetaan, ettei siis kakkujen väliin jää kuorrutetta. onko tämä välttämätöntä mielestäsi? vai voiko siis kakut päällystää ja pinota vain päällekkäin? (olen tehnyt kerroskakkuja mutta vain kermapursotuksella) kiitos kovasti jo etukäteen. vinkit ovat tärkeitä etten viime hetkellä ala kokeilemaan uusia juttuja riskillä
19:06
ANNI KUOSMANEN:
Marsipaanilla kuorruttamisen ohje on tässä. Siinä ei tarvita erityisiä välineitä, kuten kuvassakaan ei näy. Mutta tarkoitatko koristeiden tekemistä? Siinä kakkuilu alkaa jo vähän muistuttaa välineurheilua. Välineluetteloa on vaikea antaa, tarvittavat välineet ovat koristekohtaisia.
Nyt olet ihan oikealla sivulla.
Erilaisia esim. marsipaanista ja sokerimassasta tehtyjä koristeita sivustolla on paljon. Kategorioista(etusivulla vasemmalla) löydät Koristeet ja koristelu-kategorian. Sen alla kolmantena lukee Koristeet. Klikkaa sitä hiirellä, jolloin saat näkyviin luettelon erilaisista koristeista. Kun sitten klikkaat haluamaasi koristenimeä (esim. liljat), avautuu (liljojen)tekosivu työvaiheineen ja välineineen. Jos haluat vain katsoa, miltä koristeet ylipäänsä näyttävät, sinun kannattaa klikata Koristeet-linkkiä ja katsoa yläpuolella näkyvää vaakatasossa olevaa kuvascrollia. Siinä koristeet tulevat esiin 4 kerrallaan. Oikealla tai vasemmalla olevista nuolista painaen vaihtuu näkyviin seuraavat 4 jne.
Kun olet löytänyt mieleisesi koristeen, klikkaa hiirellä kuvan päältä, jolloin saat esiin sen koristeen sivun ja tiedon, mistä materiaalista, miten ja millä välineillä koriste tehdään. Useimmat on ehkä tehty sokerimassasta, mutta marsipaania on myös käytetty. Monet voi tehdä kummastakin.
Tästä voisit aloittaa. Annan sinulle vielä linkin sivulle, jossa eri massat esitellään vertaillen. Voit siitä päätellä, kiinnostaako sinua marsipaani, vai kenties jokin muu vaihtoehdoista.
http://www.kinuskikissa.fi/kysymyksia-ja-vastauksia/?ref=6
14:34
Joo anteeksi siitä äskeisestä kysymyksestä, kun kirjoitin sen väärään
Niin mitähän tarvikkeita tarvitaan? Siis onko joitain muotteja yms.?
9:59
Jaahas, sisälukutaito on hakusessa.
Luin uudestaan nuo kreemiohjeet läpi ja siellä neuvottiin notkistamaan kreemiä mikrossa, jos levittäminen on hankalaa…koetanpa tätä nyt kun teen tytölleni ristiäiskakkua.
En muista oonko tehnyt sitä aiemmin, joten katsotaan helpottaisko asiaa.
9:48
Muutaman kerran olen tehnyt kakun kaulittavalla kuorrutteella enkä enää mielelläni koristelekaan kermavaahdolla, sen verran näyttävä tulee marsipaani-, MMF- tai sokerikuorrutekakusta.
Yksi ongelma kuitenkin on matkan varrella ilmennyt…kun levitän tuon sokerikreemin, kakun pinnasta lähtee mukaan “tavaraa”. Se ei siis pysy koossa. Kostutankohan liikaa pohjaa ja sen takia siitä irtoaa paloja, kun levitän kreemiä? En meinaa millään saada kreemiä levitettyä nätisti ja tasaisesti. :-/
17:09
EMILIE:
Anteeksi, luin huolimattomasti. Ajattelin marsipaania, mutta sama ohje kyllä pätee vaahtokarkkimassaan.
16:07
Kiitos paljon ja yritän vastaisuudessa laittaa kysymykset oikeisiin postauksiin!
Mutta päteekö tuo sama siis vaahtokarkkimassaan?
13:23
EMILIE:
Kysyit tuolla toisaalla marsipaanista. Vastaan tässä.
Tulepa mukaani, neuvon sinulle polun marsipaanitiedon äärelle. Etsi etusivun Kategorioista Vinkkipalstat / Kysymyksiä ja vastauksia. Avaa siitä Kaulittavat kuorrutteet sekä Koristeet ja koristelu. Näistä kahdesta löytyy paljon tietoa marsipaanista.
Mm. se tieto, että marsipaanikoristeet säilyvät huoneenlämmössä kannellisessa rasiassa.
1:22
Minä juuri viime vkloppuna päällystin kakun kannen marsipaani-vaahtokarkkimassa yhdistelmällä (kokeilin eka kerran marmorointia samalla) ja se ainakin onnistui hyvin. Massat sekoittuivat toisiinsa hyvin ja ei vettynyt kakun päällä. Päällystin kakun kermavaahdolla ennen massan asettelua. Kakku meni kaverin tytön 5v. juhliin ja kuulemma oli ollut hyvää. Kannattaa siis kokeilla!
20:31
Kiitos vinkeistä!
Tarvii kokeilla sitä vaahtokarkkimassaa seuraavaksi
20:03
LASSOTAR:
Hedelmäsose ei ole sen eristävämpi kuin kermavaahtokaan. Korvaamalla osan tomusokerista kaakaojauheella saa kreemin makeutta vähän taitettua. Muussa tapauksessa vaihtoehdoksi jää kakun kuorruttaminen tarjoilupäivänä, jolloin vähemmänkin eristävä kerros marsipaanin alla riittää.
Voit tietysti kokeilla muitakin kuorrutteita. Sokeri- ja vaahtokarkkimassat eivät ime kosteutta yhtä nopeasti.
13:05
Kiitos hyvistä ohjeista… Kokeilin tehdä tytölleni leppäkerttu kakun marsipaani päällysteellä ja onnistui hyvin. Ainut mikä sai “moitteita” oli sokerikreemi, mikä teki kakusta todella makean. Onko vinkkejä miten voisin miellyttää sukulaisia kivan näköisillä marsipaani päällysteisillä kauilla, ilman että kakku olisin ällömakea? Kermavaahto tosiaan kostuttaa marsipaanin, mutta käykö sipaus jotain hedelmäsosetta?
20:58
REMPUKKA:
Jauhopeukalo sinulla on, ilman muuta! Täydet pisteet onnistumisesta. Luit varmaan Kinuskikissan ohjeet marsipaanista ja sen värjäyksestä. Ja teit, kuten käskettiin. Ei se tuuria ollut, se oli taitoa!
17:40
Itse juuri uutena vuotena ostin valkoista marsipaania jonka värjäsin pastavärillä mustaksi. Vaivaaminen kesti kauan ja kädet oli kipeinä mutta sain kuin sainkin marsipaanista mustaa. Ja kaulitseminen oli yhtä helppoa, tai vaikeaa, kuin ilman värjäystäkin. Väriä meni kylläkin aika paljon, n.puoli purkkia, ja todellakin homma oli kova. Annoin marsipaanin lämmetä jääkaapista otettuani n.puolisen tuntia pöydällä ja rupesin sitten työstämään sitä. Vaivasin kuin tavallista taikinaa ja lisäsin väriä vähitellen, kun edellinen satsi oli aina suurin piirtein sekoontunut massaan. Olikohan tämä nyt vain aloittelijan tuuria vai miksihän onnistui niin hyvin?
21:51
Pur: voin näin jälkikäteen sanoa hieman kokeneempana että sokerimassa on ominaisuuksiltaan paljon mukavampi käsiteltävä kuin marsipaani ja sen värjäämisessäkään ei ollut ongelmia. Varaa tarpeeksi massaa ja kauli reippaan tomusokerin kanssa levyksi. En ole itse käyttänyt vielä noita kakkukuvia mutta veikkaisin että kermavaahto käy. Kuvaa en kovin paljon aiemmin laittaisi kakkuun sillä se saa kosteutta kermavaahdosta ja voi vettyä. En tiedä kuinka on värin pidon laita sitten…?
16:42
Apua, ongelma minullakin! Mustaa marsipaania ei ilmeisesti ole saatavilla, enkä edellisten kirjoittajien kokemusten perusteella uskalla alkaa värjäämään… Ostin siis mustaa sokerimassaa, onko se ihan kauheaa kakun päällä? Ja, voiko sokerimassakuorrutteen päälle laittaa vohvelisen kakkukuvan, jos hieman sipaisee kermavaahtoa kuvan pohjaan? Kaipaisin kipeästi vastausta, kakun koristelu on edessä ylihuomenna..
13:41
Heipä hei!
Olen juuri aloittanut oman blogini ja nyt kakkua tehdessäni törmäsin ongelmaan, jota täytyy kysyä viisaammalta. Marsipaanista ja sen käsittelystä on kyse. Ostin kaupasta Dr. Ötkerin valkoisen marsipaanipötkön, jonka värjäsin mustaksi ja se suorastaan suli käsiin. Kaulinnasta ei tullut mitään vaikka kuinka yritin tomusokerin kanssa sitä kaulita, se jäi heti kiinni sekä käsiin että alustaan ja kaulimeen. Yritin käyttää sitä pakastimessakin, mutta se ei tainnut olla kovin hyvä idea. Oliko vika nyt vain marsipaanissa, eli pitäisikö sieltä hyllystä ottaa niitä kovempia paketteja? Vai tuossa värjäämisessä? Pitäisikö marsipaanin antaa esin olla avattuna ennen työstöä? Käytätkö kaupan marsipaaneja vai teetkö itse?
11:51
Kiitokset todella monipuolisista leivontasivuista! Mukavaa soveltaa uusia ideoita omien käyttötarpeiden mukaan.
Ajattelin kysyä asiasta, johon törmäsin liittyen marsipaanilla kuorruttamiseen. Tein kuningatar-mousse/vaniljakreemi- täytteisen kakun kääretorttupohjan paloineen pyöreään kulhoon kelmuun suljettuna ja yön yli hyytymään. Kuorruttamisvaiheessa ongelmana oli marjamoussea sisältäviin kakun pinnan kohtiin levitettäessä sama ongelma, joka edeltävällä kysyjällä, eli sokerikreemi ei millään meinannut tarttua moussea sisältäviin kohtiin. Tästä selvittiin kuitenkin taiteilemalla kreemikerros paksummaksi ja kohta kohdalta läpikäyden taputellen varovasti sokerikreemiä pintaan. Olikohan moussessa liikaa liivatetta vai mikä voisi tämän saada aikaan? Marsipaania kaulitessa taas silikonialustasta, tomusokerin käytöstä sekä silikonikaulimesta ja ohjeiden noudattamisesta huolimatta massa tarttui uudelleen ja uudelleen alustaan, kun oli aika nostaa se kakun päälle, ja repesi joka yrityskerralla rikki! Olin värjännyt massaa tummansiniseksi nestemäisellä elintarvikevärillä 2 päivää aikaisemmin, jonka jälkeen säilytys jääkaapissa. Olosuhteet olivat myös kuumat: hellepäivä ja keittiössä lämpötila lähellä 29 astetta. Mikä mahtoi olla marsipaanin rikkoutumisen syy? Lämpö, värjäys tms.. Tuli mieleen etten uskalla enää ikinä kokeilla marsipaanikuorrutetta kakulle, tämä kun oli ensimmäinen kerta ja lopputuloksena oli kakku ilman marsipaania. Kuorrutus tapahtui lopuksi kermapursotuksin ja päällisosan koristelu marjakiilteellä.. Kiitokset sinulle!
23:08
Hei,
Kiitokset ihanasta blogista! Olen ollut aiemmin innokas kotileipuri, mutta elämäntilanteiden muuttuessa harrastus aikoinaan jäi. Nyt, esikoiseni synnyttyä toukokuussa, innostuin jälleen näpertelemään keittiössä, ja blogisi on ollut minulle kullanarvoinen!
Olen aiemmin päällystänyt marsipaanilla vain kuivakakkuja, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa täytekakun (suklaa-mansikkamousse suklaamarsipaanikuorrutteella) kuorruttamista marsipaanillla. Törmäsin seuraavaan ongelmaan: Marsipaanin alle levittämäni sokerikreemi tarttui hyvin kakkupohjaan ja suklaamousseen ja oli helppo levittää tasaisesti, mutta toisessa kerroksessa olleeseen marjamousseen kreemi ei tarttunut. Joka kerta kun marjakerroksen päälle lätkäistyä kreemipaakkua yritti levittää, se irtosi moussen pinnasta ja jäi lastaan kiinni. Samoin kävi kun marsipaani oli kreemin päällä, koko kuorrute (=sokerikreemi ja marsipaani) irtosi moussen pinnasta… Olisiko sinulla tällaisen tenkkapoon ylipääsemiseksi hyvää kikkaa?
Kiitokset vielä mahtavista ohjeista ja resepteistä, isälle tehty syntymäpäiväkakku oli kuulemma paras mitä hän oli koskaan syönyt
)
10:10
hei,
Ostin British sugarin Icegraft sugaspastea. Parasta ennen-päiväyskään ei ole vielä mennyt ja huoneenlämmössä olen sen säilyttänyt avaamattomana ja nyt kun sitä tarvitsisin sen tuntuu olevan melkoisen kovaa. Kysyisinkin että miten se mahtaa käyttäytyä jos sitä hieman mikrossa varovasti lämmittäisi.
13:46
Kiitos ihanan selkeistä ohjeista! Uskaltauduin kokeilemaan marsipaanilla kuorruttamista ensimmäistä kertaa ja suoraan pojan ristiäiskakkuun… Ehkä oli uhkarohkeaa, mutta kannatti!
Piti kuitenkin saada hyvä alusta todellisen taiteilijan tekemälle koristeelle…
16:40
Kiitos hyvistä vinkeistä! Sain oman fantasiakakkukokeiluni onnistumaan täydellisesti! Kermavaahto ei kostuttanut kuorrutetta, ainakaan liikaa. Kakkua oli helpompi leikata.
16:34
Nämä ovat niin hyvät ohjeet, että nyt uskaltaisi jo kokeilla tuota marsipaanilla päällystämistä. Kiitos hyvistä ohjeista
21:16
m-77: jotain kannattaa laittaa. Marsipaani tarttuu paremmin kiinni ja pinnasta tulee tasaisempi. Kermavaahto on ok, jos kakun tarjoilee pian. Muuten suosittelen sokerikreemiä, joka estää kuorrutteen kostumisen.
Elina: vaihtoehtoja on niin mielettömästi, että todella vaikeaa vastata. Ota malliksi jokin “väärän värinen”, mutta muutoin omalta tuntuva idea ja sovella se haluttuihin sävyihin. Esim. upotuskuviointi voisi olla yksi tekniikka, jolla saat molemmat värit mukaan. Upotuskuviointi-ohje löytyy koristelutekniikat-osiosta.
10:08
Hei,
Olisiko hyviä vinkkejä kakun koristeluun? Kyseessä on 25 vuotta täyttävä mies jonka poikamies asunto on vasta sisustettu uuteen upeaan oloonsa. Niinpä mies nyt tahtoo sitten pyytää ystävänsä synttäri kaffeille uudistuneeseen kotiinsa. Ainut ongelma on siinä että kakun pitäisi olla sisustuksen väreissä eli vaalean turkoosia ja ruskeaa? Mitä voisin kokeilla koristeeksi??? =I
23:00
Hei,onko kakun päälle pakko laittaa sokerikreemiä tms. ennen marsipaanin laittamista?meneekö pilalle jos ei laita mitään?
12:02
kansascagerz: I’m the author, what can I do for you?
Marika: tähdet voi kaulia marsipaaniin sisään (kts. upotuskuviointi koristelutekniikat-osiosta), mutta tähden kuvio tietenkin leviää, kun se painetaan valkoiseen marsipaaniin. Suklaamarsipaanista löytyy ohje kakunkuorrutteet-osiosta. Sen ei pitäisi värjätä valkoista marsipaania.
8:09
Moikka!
Ensinnäkin kiitos upeista sivuista! Olen saanut niiden ansiosta leivontainspiraation. Mutta kysymykseen.
Aion tehdä valkoisesta marsipaanista kakun ja haluaisin siihen tähtiä kuvioksi.
Ehkä n. 4cm halkaisijaltaan. Voinko kaulita tähdet valkoisen marsipaanin päälle, jotta pinnasta tulee kuitenkin sileä? Ja voinko värjätä kaakaojauheella nuo tähdet, vai leviääköhän se sitten kaulitessa valkoiseen pohjaväriin? Kiitos jo etukäteen. Hauskaa keväänodotusta!
10:31
And you do not know, how it is possible to find the author and to talk to it concerning this information. Someone can knows it ICQ?
15:17
Tinde: jos kuorrute jäi tomusokeriseksi, käytit ehkä liikaa tomusokeria kaulintavaiheessa kuorruteen päällä. Itse laitan erittäin vähän tomusokeria marsipaanin pinnalle, eikä puukaulin tartu kovin helposti kiinni. Tuohon kiiltävyyteen en oikein osaa ottaa kantaa. Marsipaanikuorrute on kai yleensä kuitenkin luonteeltaan enemmän matta- kuin kiiltäväpintainen. Jos kuorrutteen alle ei ole laittanut eristävää kerrosta sokerikreemiä, saattaa pinta muuttua kostean näköiseksi, mitä en itse pidä niin kivan näköisenä. Maalaamalla saattaisi toki saada kiiltävämpää pintaa, mutta koko kakun peittävää maalausta on hankala tehdä.
Katriina: eihän koristelautanen ollut jääkaapissa? Muuten tuntuu oudolta, että noin olisi käynyt elleivät huoneen olosuhteet ole tuossa kohtaa jotenkin poikkeukselliset. Kyllä koristeet yleisesti ottaen kuivuvat ja kovettuvat huoneenlämmössä, joskin marsipaanin kohdalla tämä tapahtuu hitaammin kuin vaikkapa sokerimassan kanssa. Marsipaanikakun tomusokeroiminen ja kelmuttaminen oli minulle täysin uusi kikka. Mielenkiintoista ja hauskaa kuulla, että se toimii!
15:08
Moikka!
Osaatko kertoa mistä johtuisi kun tein marsipaanista koristeita kakun päälle, jotka laitoin yön yli lautaselle (ilman kelmua tms.) odottamaan seuraavaa päivää ja olivat aivan kiiltäviä, kosteita ja kaikki napakkuus tipotiessään?! Eilen tein perinteisen prinsessakakun, jonka päällystin vaniljakiisselillä (sis. kermavaahtoa) ennen marsipaanikuorrutusta. Edellisestä koristeiden vettymisestä oppineena ripottelin marsipaanin päälle tomusokeria ja koko komeuden päälle kelmun. Aamulla kaikki ok, eikä vettymistä/hikoilua ollut tapahtunut lainkaan. Eli eikös tämä nyt ole ristiriidassa aiemmin neuvotun kanssa?? T.Katriina