Divaani-lehti pyysi Kinuskikissaa mukaan kakkukisaan uusimmassa numerossaan. Tästä pyynnöstä en totisesti halunnut kieltäytyä, niin mielenkiintoinen tehtäväksianto tämä oli. Jokaiselle osallistujalle annettiin yksi koti, jonka sisustukseen sopivaksi kakku tuli suunnitella. Itse sain kodin, jonka kalusteissa oli runsaasti patinoitunutta pintaa ja vastapainona hersyvän näyttäviä ja värikkäitä kuoseja. Huomioni kiinnittyi erityisesti olohuoneen sohvan kukkeaan tyynyyn. Tyynynpäällinen muodostui pienistä kangastilkuista, jotka limittäin aseteltuina olivat kuin yksi iso kukka. Hehkuttelin heti, että sama ideahan toimisi täydellisesti sokerimassasta! Ja näin tyynystä tuli minun kilpailukakkuni.

Tekniikkanahan tuo on hyvin yksinkertainen. Kukkakuvion muodostamiseen tarvitaan vain muutama ympyrämuotti. Kuvio on näyttävä myös ilman pikeeriä, mutta se toki täydentää koristelun. Tässä värit on poimittu suoraan tyynystä, mutta niitä vaihdellen syntyy hyvin erilaisia tunnelmia. Käytä lempivärejäsi tai poimi värit vuodenajan mukaan. Eri värejä voisi käyttää myös niin, että sävy vaihtuu asteittain keskeltä reunoille.

Kakku on kuorrutettu Kinuskikissa vaniljamassalla. Erillistä kuorrutetta ei välttämättä tarvita, jos ”tilkut” asettelee peittämään koko kakun. Tässä sokerimassakuviot peittävät vain osan kakun reunoista. Jotta kuorrutteen määrä ei muodostu liialliseksi, kannattaa sokerimassa kaulia ohueksi.

Kanssakisaajien upeat kakut ja äänestysohjeet löydät uusimmasta Divaanista!