Tässäpä tämä tilauskakku, josta intoilin jo etukäteen tuossa viime vuoden puolella. Tein tämän sairaanhoitajalle, joka halusi ilahduttaa sillä työtoveriaan. Toiveet olivat:
– Kirkkaan keltainen kuorrutus
– Teksti ”SEVO” terävin kirjaimin (nukutuslääkkeen nimi, minulle kerrottiin)
– Sairaalaan liittyvää koristelua, erityistoiveena nukutuksessa käytettävä maski
– Täytteessä sitruunaa ja suklaata

Näistä lähtökohdista oli mukava lähteä työskentelemään: oli annettu riittävästi ohjenuoraa, mutta jätettiin myös sopivasti taiteellista vapautta. Tällaista enemmän! Lisäksi oli aivan superhauskaa (ja myönnän: jännittävää!) tehdä ruusuhörhellysten lomaan jotain ”asiapitoisempaa” ja mahdollisimman aidosti tietyn esineen näköistä koristetta.

Huomasin, että erikoisemmat koristeet (kuten tuo ruisku) vaativat huolellista etukäteissuunnittelua. Täytyy nimittäin miettiä tarkkaan, mitkä osat kannattaa muotoilla yhdestä palasta, mitkä kovettaa erikseen ja liimata yhteen jälkeenpäin. Paria päivää aikaisemmin onkin syytä aloittaa – marsipaanihan säilyy kyllä hyvin huoneenlämmössä. Jos mahdollista, kannattaa aina hankkia malliksi aito esine. Tässäkin lopputulos olisi ollut ihan eri luokkaa, jos olisin nähnyt esineet vain epämääräisessä kuvassa. Maski minulle tuotiin näytille, joten pystyin ottamaan siitä mitat ja kuvia. Ruiskun sain omaksi. (Kiitos avusta Anniina!). Ruiskua pystyin käyttämään apuna jopa varsinaisessa muovailussa.

Jos joskus joudun nukutettavaksi, niin nyt ainakin tiedän millimetrin tarkkuudella, millaisen vekottimen saan naamalleni. 😉 Yksi haaste maskissa oli, että se on ontto sisältä – miten saan sen pysymään kasassa? Tämä marsipaaniversio ei olekaan ontto, mutta kaiversin keskelle kolon ja peitin sen mustalla marsipaanilla. Kun päälle tuli tuo vaaleanvihreä osa, on vaikutelma mielestäni ihan riittävän ”ontto”.

Kakusta toivottiin pientä, 15 cm halkaisijaa. Tein 3 munan pohjan isompaan vuokaan (kun minivuokaa en omista) ja leikkasin siitä sitten sopivan kokoista lautasta apuna käyttäen oikean kokoiset palat. Kakun kokosin juustokakkujen reunakalvoja apuna käyttäen. Täytteiksi tulivat sitrus- ja suklaamousset. Tilaaja toivoi, että sisus ei olisi liian tuhtia tavaraa. Siksi korvasin osan kermasta tuolla 9 % vaniljakastikkeella. Varsinaista kevytkakkua en kuitenkaan lähtenyt tekemään. Koska tilauskakku oli miniluokkaa, seuraavassa ohje kaksinkertaisena eli sopivana 5 munan sokerikakkupohjaan.