24.6.2009 16:11

baileys

Pehmeän liköörinen Baileys-täyte pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa suklaiseen kakkupohjaan yhdistettynä. Kostutukseen käy vaikka sokeroitu kahvi tai maito. Jos Baileys-liköörin haluaa maistuvan kakussa vahvemmin, voi sitä käyttää myös kostutuksessa maidolla laimennettuna.

tassu7

Kts. ohje täytteiden soveltamisesta. Tämä täyte on mitoitettu täytekakun yhteen väliin.

1 ½ liivatelehteä
50 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
½ prk mascarpone-juustoa
1 ½ rkl sokeria
3 rkl Baileys-likööriä

Laita liivatelehdet (leikkaa puolikas saksilla) likoamaan kylmään veteen. Rouhi tumma suklaa veitsellä tai monitoimikoneella. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri. Kiehauta Baileys ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetken aikaa ja lisää sitten pienissä erissä täytteeseen. Sekoita joukkoon vielä suklaarouhe. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa.

 

Kommentit

  1. Pimu:

    Kiitos aivan kauheasti tästäkin reseptistä, odotan jo innolla kyseisen täytteen käyttämistä :D Hyvää kesänjatkoa!!!

  2. Maistuvat paistuvat:

    Oi, että…tätä on kyllä kokeiltava! Kuulostaa todella herkulliselta!

  3. Tuon Taivaallista:

    Vesi herahti kielelle… Tätä on pakko kokeilla!

  4. Adelheid:

    Tää on kyllä ihana täyte. Olen tehnyt monta kertaa ja päälle suklaamarsipaania niin toimii aina.

  5. Kinuskikissa:

    Kiitos kommenteista! :)

  6. Ninniliina:

    Tein tämän täytteen ilman liivatetta. Lopputulos on rakenteeltaan tietysti erilainen, mutta hyvin pysyi kasassa:) Oli oikein hyvää!

  7. Kinuskikissa:

    Ninniliina: hauska kuulla, että toimi ilman liivatettakin! Kiitos palautteesta ja vinkistä!

  8. Tiuhti:

    Tuli vielä mieleeni varmistaa, että pitääkö kerman siis olla nimenomaan kuohukermaa, Flora vispi ei käy siis tähän tarkoitukseen?

  9. Kinuskikissa:

    Tiuhti: Flora Vispikin käy. Mainitsen nykyään aina kerman, jota itse käytin, koska kermojen tilavuudet vaihtelevat vaahdotettuna. Flora Vispistä tulee hieman enemmän vaahtoa kuin kuohukermasta. Tällä ei ole kuitenkaan tässä tapauksessa merkistystä kakun onnistumisen kannalta. Kuohukermaa toki suosittelen maun puolesta, mutta onhan Flora Vispi kevyempää. :)

  10. Emmye:

    Tosi hyvä täyte! Itse laitoin Baileys mint- likööriä ja oli tosi hyvää. Varmasti vähän erilaista kuin perus likööriä käyttäen.

  11. Kinuskikissa:

    Emmye: uskon, että tuli hyvää noinkin! :)

  12. Mamma:

    Tyhmä kysymys mutta kun likööristä on puhe niin miten lapset tämmöstä täytettä voi syödä..?

  13. Kinuskikissa:

    Mamma: eikös alkoholi haihdu kiehautusvaiheessa?

  14. Mamma:

    AI =) fiksu minä..

  15. Maahala:

    Hyvää on! Käytin täytteeseen maustamatonta Viola-tuorejuustoa kun sattui jääkaapista löytymään ja hyvin onnistui silläkin. Kuorrutin kakun “Vapun serpentiinikakun” kuorrutteella ja sopi hyvin tähänkin.

  16. Riinuli:

    Ihana tuo Baileys täyte! Tein sen siskoni pojan ristiäisiin ja sitä kehuttiin!

    Siskonikin sanoi, ettei ikinä ollut syönyt niin hyvää täytekakkua ;)

  17. Kinuskikissa:

    Kiitos palautteesta Maahala ja Riinuli! :)

  18. Jennuli:

    Yritin tehdä tätä kahteen otteeseen ja kummallakin kertaa kun olin saanut kaikki aineet sekaisin kerma juoksettui ja täytteestä tuli vetistä mössöä… Mistähän mahtoi johtua?

  19. Kinuskikissa:

    Jennuli: erään toisen täytteen kanssa joku lukija oli sulattanut liivatteet hyvin isoon määrään vettä, joka aiheutti tuon ei-toivotun reaktion sekoitettaessa kuumana täytevaahtoon. Teitkö siis ohjeen mukaan eli sulatit liivatteet annettuun määrään likööriä? Etkä muunnellut reseptiä mitenkään? Jos näin on, niin en kyllä osaa valitettavasti sanoa, mistä johtui.

  20. Jennuli:

    Mulla saattoi olla tota likööriä vähän reilummin kun tossa ohjeessa… Oliskohan sitten siitä johtunut..?

  21. Kinuskikissa:

    Jennuli: siltä ainakin kuulostaa. Tosin jos sitä oli 1 rkl enemmän, niin ei uskoisi sen vielä vaikuttavan…

  22. Jansku:

    Tein tämän täytteen 40 v kakkuuni ja oli aivan ihanaa. Tulee taatusti tehtyä toistenkin. Kuorrutin kakun valmiilla valkosuklaakuorrutteella (värjätyllä) ja teinpä siitä kukkiakin koristeeksi. Vähän valkoisia ja turkooseja sokerihelmiä lisäksi ja kakku oli valmis. Olin tyytyväinen kakkuun vaikka miesten mielestä kakku kuulema näytti hatulta :)

  23. Kinuskikissa:

    Jansku: ihanalta kuulostaa kakkusi, ja on muuten yksi omistakin (monista) suosikeista tämä täyte. Älä välitä miesten kommenteista, ne ei ymmärrä näitä juttuja. :) Onnea vielä 40 v:n johdosta!

  24. Emmu:

    Moi, käytät ohjeissasi paljon mascarpone-juustoa, itse en sitä ole mistään kaupoista löytänyt. Voiko sen korvata normaalilla tuorejuustolla? Onko mascarpone-juusto paketti samankokoinen kuin tuorejuustopaketti?

  25. Kinuskikissa:

    Emmu: mascarpone-purkki on 250 g. Voit korvata maustamattomalla tuorejuustolla.

  26. Lotta:

    Tämä täyte on aivan taivaallista! Ei ollenkaan liian makeaa, vaikka niin voisi aineksista kuvitella.

    Kiitos vielä selkeästä ja inspiroivasta blogistasi, tämä on oikea aarreaitta!

  27. Kinuskikissa:

    Kiitos Lotta! :)

  28. tittulitii:

    Hei. Olisin kysynyt että mikähän täyte sopisi tämän kaveriksi. Haluaisin laittaa toiseen väliin kuitenkin jotain eri täytettä, enkä keksisi mikä sopisi tuohon!
    Kiitos jo etukäteen.

  29. Kinuskikissa:

    tittulitii: vastaus taitaa tulla auttamattomasti myöhässä, mutta suklaata ehkä laittaisin?

  30. Sipi:

    Heippa! Sopisiko tähän reunoille tavallisen kermapursotuksen sijasta “suklaakerma”? Vai tuleeko liian makea? Päälle en ajatellut laittaa muuta kuin kerman sileäksi ja siihen koristeet. :>

  31. Kinuskikissa:

    Sipi: kyllä minusta sopisi hyvin suklaakermakin!

  32. leelia:

    Hei
    Mitenkäs tätä Baileys-täytettä voisi tehdä ilman liivatetta? Ylppärikakku olisi tilauksessa ja täytevaihtoehtoja pohdiskelen. Kakun saaja ei halua liivatetta käytettävän. Tämä täyte houkuttelisi… :)

  33. Vanilla:

    Tuon linkin kautta menin Kotilieden Kakkukoulun reseptisivuille, ja siellä luki näin:

    “Vaniljakastikejauhetta voi käyttää täytteiden jämäköittämiseen, jolloin liivatetta ei tarvita. Saman asian ajaa vaniljakreemijauhe.”

    Oletko sinä, Kinuskikissa, koskaan kokeillut itse tuollaista vinkkiä? (vai oliko se lehden oma lisäys?) Missä suhteessa ja miten tuota jauhetta pitäisi käyttää? Sekaanko vain? Vaniljahan varmaan maultaan sopisi hyvin tuohon täytteeseen?

  34. Kinuskikissa:

    leelia: vastasinkin sinulle jo baileys-juustokakun yhteyteen. Liivatteen voi korvata agar-jauheella, kokeilin sitä itse eilen. Tähän hätään agarin käytöstä kannattaa hakea ohjeita googlaamalla, mutta myös blogiin olen tekemässä aiheesta postausta jossain vaiheessa.

    Vanilla: toki olen kokeillut tuota vinkkiä, tekstihän on minun kirjoittamaani. :) Kun selailet blogissa täytteet-osion reseptejä tai täytekakkuohjeita, aika monessa reseptissä käytetään vaniljakreemijauhetta tai vaniljakastikejauhetta. Kannattaa hakea sieltä vinkkiä. Esim. mansikkatäyte. Kreemijauhetta ja Blå Band -kastikejauhetta käytetään suunnilleen yks yhteen. Ei noilla jauheilla voi liivatteita kuitenkaan kaikissa tapauksissa korvata. Jos täyte on tosi löysä (kuten tässä voipi liköörin vuoksi olla), jauhetta pitäisi lisätä tosi isot määrät ja täytteestä voisi tulla aika makea. Mutta sellaisissa jo valmiiksi rakenteeltaan paksummissa täytevaahdoissa, jotka kuitenkin jämäköittämistä hieman kaipaavat, ovat noi jauheet omiaan.

  35. Fany:

    Helei!
    Tulin vaan kiittelmään mahtavista ohjeista, ja varsinkin tästä Bayleys-täyte ohjeesta johon syntyi suuri rakkaus! Meillä oli suuri kakku-urakka yojuhlien takia ja paljon pohdittavaa tarjoilujen kanssa! Käytettiin monia täältä löytynyttä kakkutäyteohjetta ja ihan mahtaviahan niistä kaikista tuli ja sukulaiset söi ihan urakalla (niinku kyllä ittekki) :—D

    Mutta kiitos siis mun ja äidin puolesta, kiva kokeilla aina kaikkea uutta!

  36. ella:

    Hei!

    Täyte kuulostaa aivan ihanalta, mutta olisiki mitään hyviä ohjeita kuorrutukseen, jos ei tykkää marsipaanista? Sopisiko esimerkiksi vaahtokarkeista tehty kuorrute vai olisiko sinulla antaa parempia ehdotuksia? Kiitos jo etukäteen neuvoista:) Mukavaa kesää!

  37. Ronsu:

    Hei,
    oletko laittanut täytteen kanssa mitään muuta kakun väliin? Baileys-juustokakun koristeena olit käyttänyt mansikoita, sopiko nuo mansikat mielestäsi juustokakun täytteen kanssa, vai toimiko vaan koristeiden roolissa? Meinasin kokeilla juhannukseksi tätä täytettä, ja ajattelin laittaa kakun väliin tuoreita mansikoita…

  38. Kinuskikissa:

    Kiitos Fany!

    ella: minusta tähän täytteeseen sopisi loistavasti vaikka suklaakuorrute.

    Ronsu: en ole laittanut, mutta mansikat kävisivät varmasti hyvin!

  39. Ronsu:

    Hei,
    piti tulla vielä kertomaan, että mansikat kävivät hurjan hyvin täytteen kanssa. Kakkua kehuttiin paljon ja olihan se kyllä ihan mielettömän hyvää! Kiitos siis sinulle Kinuskikissa ihanasta ohjeesta!

  40. Ronsu:

    Nyt pitäisi tehdä tällä täytteellä kakku viikonlopuksi ystäväni pyynnöstä. Kakku tulee olemaan 8 munan, ja ymmärtääkseni 28cm vuoka olisi sopiva tälle. Riittääkö tuo täyte 24-26cm ohjeen mukaan vai tekisitkö 1,5 kertaisena tai jotenkin muutenn sovellettuna? Kiitos taas avusta jo etukäteen :)

Kirjoita viestisi