Arkisto ‘Pullat ja munkit’

12.5.2010 17:28

Kanelipullat ovat aivan ehdoton herkku. Kokeilin tällä kertaa tehdä niitä vähän eri tavalla – voisilmäpullatyyliin. En yleensä käytä voita leivonnassa, mutta joskus harvoin teen poikkeuksia. Nämä pullat saivat “silmänsä” ihan aidosta voista.

Kokeilin tehdä pullat ilman kananmunaa todetakseni, että hyvin onnistuu näinkin. Pullaa ei siis tarvitse jättää pois laskuista, jos kananmuna kuuluu vältettävien ruoka-aineiden listalle. Voiteluun voi käyttää myös maitoa. Munaton pulla kiinnosti minua siitäkin syystä, että tätä oli kehuttu pullataikinaohjeen kommenteissa tavallista pullaa pehmeämmäksi.

Huomasin, että munaton pullataikina oli löysempää ja valmis pulla “joustavampaa”. Enemmän olen kuitenkin pullan pehmeyteen havainnut vaikuttavan sen, miten pullat leipoo ja kohottaa. Kun teimme tyttöjen kanssa pullia, olivat heidän pullansa minun pulliani pehmeämpiä, koska he eivät jaksaneet pyöritellä pullia niin voimakkaasti. Tämän jälkeen olen itsekin ottanut hellävaraiset otteet pullien pyörittelyssä ja kohottanut ne kunnolla.

Pullat ovat siitä ihana leivonnainen, että pakkasesta otettu pulla on lähes tuoreen veroinen. Mikroon sulatusteholle ja arkinen kahvihetki muuttuu muutamassa minuutissa juhlaksi!

Taikina:
1 pullataikina

Täyte:
100 g pehmeää voita
1 ½ rkl sokeria
1 ½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
1 kananmuna
hienoa sokeria

Leivo ja kohota pullat pullaohjeen mukaisesti. Paina sormella keskelle kolo pohjalle asti. Voitele munalla.

Sekoita pehmeä voi, sokeri, kaneli ja vaniljasokeri keskenään. Laita reilu teelusikallinen täytettä jokaisen pullan koloon.


Ripottele pinnalle hienoa sokeria.

Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

20.4.2010 21:47

Kanelimunkit on apinoitu kaupan leivonnaistiskin vastaavista, kaneli-sokerilla kuorrutetuista minimunkeista. Niillä taitaa olla jokin oma nimikin – muistaako joku? Kanelin suurena ystävänä pidin näistä jopa enemmän kuin tavallisista munkeista.

Itse muuten unohdan helposti munkkeja paistaessani, miten paljon ne kasvavat kohotessaan ja paistuessaan: koko suunnilleen tuplaantuu.

1 annos munkkitaikinaa

1 dl sokeria
½ dl vaniljasokeria
½ dl kanelia

Paista munkit ohjeen mukaisesti. Sekoita sokerit ja kaneli keskenään. Anna valmiin munkin jäähtyä hetki ja kieritä sitä sitten kaneli-sokerissa.

14.2.2010 21:19


Nykyisen kaltainen laskiaispullaperinne yleistyi Suomessa vasta 1950-luvulla, mutta laskiaispullan historia ulottuu vuosisatojen taakse. Tavallisen pullan arvioidaan olevan alkujaan saksalainen keksintö. Laskiaispullaa pidetään keskiaikaisen paaston ajan edellä nautittujen rasvaisten ruokien jäänteenä.

Ruotsalaisen legendan mukaan laskiaispullan kehitti puolestaan raipaniskujen pelossa ollut leipurioppilas. Leipurimestari lupasi säästää oppilaan raipaniskuilta, jos hän keksisi kaikkia muita pullia paremman pullan. Tarina kertoo, että oppilas täytti ison pyöreän pullan ruotsalaisten rakastamalla mantelimassalla. Mestarin mielestä tulos oli niin hyvä, että oppilas säästyi raipaniskuilta. Mantelimassatäytteinen pulla yleistyi Ruotsissa 1700-luvulla. Mantelimassan ja kermavaahdon seosta sekä hilloja alettiin käyttää pullan täytteenä vasta 1950-luvulla.

Historiatietojen mukaan laskiainen tarkoitti alun perin laskeutumista paastoon. Vasta paljon myöhemmin suomalaiseen laskiaiskulttuuriin yhdistyi mäenlasku, hernekeitto ja tietenkin herkulliset laskiaispullat. (Lähde: Myllyn Paras)

Manteliversioon kannattaa valita nimenomaan mantelimassaa eikä marsipaania. Mantelimassa sisältää enemmän mantelia ja on näin marsipaania “hienompaa”. Itse tehty mansikkahillo kannattaa valmistaa jo etukäteen, koska se jähmettyy vasta vuorokauden kuluessa.

Taikina:
1 annos pullataikinaa

Pinnalle:
raesokeria tai mantelilastuja
tomusokeria

Täyte:

2 dl kuohukermaa
1 tl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

mantelimassaa tai mansikkahilloa

Mansikkahillo:
½ kg pakastemansikoita (tuoreita käytettäessä lisäksi ¼ dl vettä)
½ pkt (2 dl) hillo-marmeladisokeria

Leivo pullat pullataikinaohjetta noudattaen. Ripottele pinnalle raesokeria tai mantelilastuja. Mantelilastuilla voit erottaa mantelimassaa sisältävät pullat.

Valmista mansikkahillo seuraavasti. Paloittele isokokoiset mansikat. Laita kattilaan mansikat (,vesi) ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi koko ajan sekoitellen. Jatka keittämistä n. 3 minuuttia. Laita puhtaaseen, kuumennettuun lasipurkkiin. Sulje kannella ja säilytä viileässä. Hillo hyytyy noin vuorokauden sisällä.

Sekoita kuohukermaan tomu- ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi.

Halkaise pullat kahtia siten, että hattuosasta tulee hieman ohuempi. Täytä pullat mantelimassasiivulla tai lusikallisella mansikkahilloa. Pursota/lusikoi päälle kermavaahtoa. Nosta hattu paikoilleen. Ripottele pinnalle tomusokeria. Tarjoile heti.


28.4.2009 9:45

mansikkamunkit

1 annos munkkitaikinaa

3 dl mansikka- tai kaakaotomusokeria

2 rkl vettä

strösseliä/nonparelleja

Valmista munkit perusohjeen mukaan. Sokerointia ei välttämättä tarvita. Valmista kuorrute yhdistämällä mansikka- tai kaakaotomusokeri ja vesi. Levitä lusikalla munkkien päälle. Ripottele pinnalle strösseliä tai nonparelleja.

mansikkamunkit_1 mansikkamunkit_2

27.4.2009 20:11

munkit1
munkit2

Vappuherkuttelijan taivas on sisältä pehmeät, pinnasta rapeat ja ihanan sokeriset munkit. Omiin vappuperinteisiini munkit eivät ole aikuisvuosina kuuluneet, mutta lasten myötä tällaisetkin elämykset tulevat taas eteen. Lapsuudesta kyllä muistan äidin munkit ja nyt jatkan samaa perinnettä omille lapsilleni. Reseptikin on sama. Yhdeksi munkin mittaiseksi hetkeksi kaksikymmentä vuotta häviää olemattomiin. Munkkiohje on muuten täysin identtinen pullaohjeen kanssa – munkithan ovat uppopaistettuja pullia.

Voit paistaa munkit kookosrasvassa tai kasviöljyssä – mieluiten rypsiöljyssä. Kookosrasvasta munkit saavat enemmän makua. Rypsiöljy on terveellisempi vaihtoehto (sikäli kuin munkit ja terveys voivat esiintyä samassa lauseessa) ja sillä on hyvät paisto-ominaisuudet.

Muistathan olla varovainen kuuman rasvan/öljyn kanssa. Pidä kattilan kansi varmuuden vuoksi lähettyvilläsi. Mikäli rasva syttyy palamaan, tukahduta se kannella. Älä koskaan yritä sammuttaa palavaa rasvaa vedellä!

ilmapallot

Munkkivinkkejä:
(osittain lähteenä käytetty Maku-lehteä)

  1. Sitruunamunkit syntyvät lisäämällä taikinaan raastettua sitruunankuorta.
  2. Munattomana ja/tai maidottomana teet munkit jättämällä munan pois ja käyttämällä maidon tilalla vaikka simaa.
  3. Munkkien kuorruttaminen: Tee tomusokerista, vedestä ja punaisesta elintarvikeväristä berliininmunkeista tuttu kuorrute. Tai kokeile jotain hivenen erilaista: käytä makutomusokereita (kts. mansikka- ja suklaamunkit). Sitruunan makuinen kuorrute puolestaan syntyy sitruunamehusta ja tomusokerista (lisäksi keltaista väriä). Mokkakuorrute puolestaan vahvasta kahvista ja tomusokerista. Sekoita kuorrute suunnilleen tässä suhteessa alla olevalle taikinamäärälle: 3 dl tomusokeria, 2 rkl nestettä.
  4. Täyttäminen: Pursota valmiin munkin sisään hillosydän tätä varten olemassa olevalla täytetyllalla. Käytä sileää hilloa, vaniljakreemiä tai kehitä täyte vaikka sitruuna- tai mokkakiisselistä. Kuorrutus täytteen mukaan.
  5. Käytä munkkien sokeroimiseen sokerin sijasta karkkimurskaa. Tarkoitukseen sopivat kovat hedelmäkarkit ja tikkarit. Laita karkit pakastuspussin sisään ja tao murskaksi esimerkiksi lihanuijalla.
  6. Paistorasvan voi käyttää uudelleen yksi tai kaksi kertaa. Siivilöi jäähtynyt rasva ja säilö jääkaapissa.
  7. Pakasta munkit jäähtyneinä, ilman sokerointia. Munkit ovat parhaimmillaan tuoreeltaan, joten voit myös pakastaa pullat raakoina. Näin tuoreet munkit ovat aina käden ulottuvilla.

00aa4

12-18 kappaletta

Taikina:
100 g voi- tai margariinisulaa
2 ½ dl kevytmaitoa
½ pkt hiivaa tai 1 ps kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
7 ½ dl vehnäjauhoja

Paistaminen:

700-900 ml rypsiöljyä (tai vastaava määrä kookosrasvaa)

Pinnalle:
sokeria

00aa4

1. Taikinan valmistus

Sulata rasva kattilassa. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita hiiva jauhojen joukkoon ja etene muilta osin reseptin mukaan. Tavallisen hiivan kyseessä ollessa ripottele hiiva maitoon ja sekoita, kunnes se on liuennut maidon joukkoon. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhot pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa mukaan voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.

munkit_15

2. Taikinan kohotus

Kohota taikinaa n. 45 min tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

munkit_21

3. Pullien/rinkilöiden leipominen

Vaivaa taikinasta jauhotetulla pöydällä ilmakuplat pois. Leivo taikinasta pitkä tanko ja jaa se 12-18 osaan siitä riippuen, minkä kokoisia munkkeja haluat paistaa. Huomioi, että munkit kasvavat sekä kohottamisen että paiston yhteydessä, joten tee niistä tässä vaiheessa haluamaasi munkkikokoa pienempiä. Jätä taikinasta pieni nokare koekappaleeksi paistovaiheeseen.

Pyöritä taikinasta käsiesi välissä pyöreitä pullia. Jos haluat tehdä rinkilöitä, leivo taikinanpalasta peukalon paksuinen pötkö (esimerkkipaksuus 1,5 cm ja -pituus 28 cm). Nipistä saumakohta tiukasti umpeen kummaltakin puolelta rinkilää. Sisäaukon suuruus on oltava tässä vaiheessa 5-6 cm. Nopeampi keino tehdä rinkilöitä on tökätä pullan läpi sormi ja heiluttaa sormea, kunnes aukko on venynyt riittävän suureksi (tällä tavalla rinkilöistä ei ehkä tule aivan yhtä kauniita ja tasapaksuja, mutta toisaalta ei ole vaaraa saumakohdan ratkeamisesta).

munkit_3 munkit_4
munkit_5 munkit_5_6
munkit_6 munkit_7
munkit_81 munkit_9

4. Munkkien kohotus

Anna munkkien kohota liinan alla n. 30 minuuttia.

5. Paistaminen

Laita laakeaan (teräs/valurauta)kattilaan öljyä (tai kookosrasvaa) sen verran, että munkit eivät kelluessaan pääse koskettamaan pohjaa. Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Selviät ilman paistomittariakin; kun öljy alkaa “liikkua” ja siitä alkaa nousta vähänkään höyryä, on aika vääntää lieden tehoa pienemmälle ja kokeilla pienellä taikinanpalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa. Liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä pinta tummuu ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä.

Nosta munkki öljyyn varovasti käsilläsi. Paista koosta riippuen 2-4 munkkia kerrallaan. Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut kunnolla, käännä munkki esimerkiksi reikäkauhalla toisinpäin. Kun kumpikin puoli on kypsynyt, nosta reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Rinkilät voit onkia öljystä myös haarukalla.

Imeytä paistetun munkin pinnalta ylimääräinen rasva seuraavasti. Aseta kulhon pohjalle pari kerrosta talouspaperia. Kierittele munkkia kulhon pohjalla niin, että öljy imeytyy paperiin joka puolelta.

munkit_10 munkit_11

6. Sokeroiminen
Pyörittele sokerissa heti kun pystyt käsittelemään munkkia sormissasi. Sokeri tarttuu pintaan paremmin heti tuoreeltaan. Voit myös laittaa sokerin ja munkit muovi/paperipussiin ja heilutella, kunnes sokeri on tarttunut joka puolelle.

munkit_13 munkit_14

7. Nauti!
Tarjoile siman kera! Iloista Vappua!

9.1.2009 20:35

Pullaa pähkinäsuklaan ystäville! Idea pähkinäsuklaasta pullan täytteenä tuli aikanaan Pirkka-lehdestä. Mehevää ja herkullista, kun haluaa vaihtelua tavalliselle kanelipullalle.

Taikina:
5 dl kevytmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voi- tai margariinisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Täyte:
4 dl pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella tai Rainbow)

Pinnalle:
1 muna
(raesokeria)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja ripottele joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maidon joukkoon. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää joukkoon n. 11 dl jauhoja pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Sekoita taikinaan sitten voisula ja tämän jälkeen loput jauhot. Kohota n. 45 min.

Jaa taikina kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Vaivaa ensin ilmakuplat pois. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä n. 25 x 85 cm kokoiseksi levyksi. Levitä pinnalle puolet pähkinäsuklaalevitteestä (2 dl).

Kieritä taikina rullalle ja nipistä saumakohta umpeen. Leikkaa 2 cm paksuiksi paloiksi. Nosta kierteet pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla n. 10 min. Voitele munalla.

Paista 200 asteessa n. 8 min.






28.9.2008 17:14

Itse tehty pulla on parasta mitä tiedän! Ja korvapuustit mielestäni parasta, mitä pullataikinasta voi tehdä. :) Oma pulla tuntuu jotenkin aika henkilökohtaiseltakin jutulta ja ohimenevän hetken jopa puntaroin, julkaisenko reseptiä blogissa. Mutta nyt kun ohje on täällä, niin toivottavasti moni innostuu pullaa leipomaan, tällä tai jollain muulla ohjeella.

Minun makuuni ihanan korvapuustin salaisuus on, että käytetään paaaaljon kanelia! Fariinisokeri ja mantelijauhe antavat pullaan myös kivaa vivahdetta. Pidän siitä, että korvapuustissa on vahvat maut. Rakastan itse suunnattomasti kardemummaa ja ripottelen sitä aina taikinan lisäksi täytteeseenkin. Sillä tavoin se nousee vielä paremmin esille.

Se, mihin muotoon korvapuustin leipoo, onkin sitten tottumuskysymys. Minä leivon pullat mielelläni niin, että ne on on helppo syödä kuorimalla kerros kerrokselta. :) Tässä ohjeessa kuvatulla tavalla puusteista tulee melko isoja ja meheviä. Taikinapötkön voi myös paloitella pienemmiksi (n. 2 cm) siivuiksi ja paistaa pullat rullina. Silloin kannattaa olla tarkkana paistoajan kanssa, jotta pullat eivät menetä mehevyyttään.

Taikina:
1 annos pullataikinaa

Täyte:

125-150 g voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
runsaasti kanelia
1 dl mantelijauhetta
(kardemummaa)

Pinnalle:
1 muna
raesokeria

Valmista pullataikina linkistä löytyvää ohjetta noudattaen.

Jaa taikina kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Vaivaa ensin ilmakuplat pois.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä n. 25 x 85 cm kokoiseksi levyksi. Täytteen määrät on ilmoitetu koko taikinan osalta eli puolita määrät, kun käsittelet yhtä puolikasta kerrallaan. Pehmennä voita hetken aikaa mikrossa, jotta se on helpommin levittyvää. Sivele voilla taikinalevyn pinta. Ripottele päälle fariinisokeria, runsaasti (!) kanelia (kts. vaihekuvat), mantelijauhetta ja halutessasi hieman kardemummaa.

Kieritä taikina rullalle ja nipistä saumakohta umpeen. Leikkaa n. 5 cm pätkiksi niin, että saumakohta jää alle piiloon. Nosta pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla n. 10 min. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria.

Paista 200 asteessa 8-10 min. Yllä kuvatulla tavalla pullista tulee kookkaita, joten 10 minuutin paistoaika on tarpeen. Laita paria minuuttia aikaisemmin alumiinifolio päälle suojaksi, jos/kun pinta uhkaa tummua liikaa.