Arkisto ‘Pääsiäinen’

30.3.2010 20:43




Irtokarkkihyllyn makeisvalikoiman äärellä kannattaa pitää tuntosarvet koholla ja metsästellä koristeluideoita. Itse päätin oitis, että karkkikakkuja tulen tekemään vastaisuudessakin. Tämän helpommaksi ei voi koristelu nimittäin muuttua ja parasta tietenkin on se, että koristeet ovat oikeaa herkkua, erityisesti lapset ovat innoissaan (myös saadessaan osallistua koristeluun!).

Kinuskitäyte on jo entuudestaan tuttu (kts. kinuski-puolukkatäyte), mutta tähän sovellettuna liivateettomana versiona. Näin syntyi samalla vaivalla myös pursotteluun sopiva vaahto. Ohje on mitoitettu siten, että siitä riittää kakun kuorrutteeksi, vaikka pursotustyyli olisikin “kermasyöppö”.

Kinuskivaahdon kaveriksi kakun väleihin käy lähes mikä tahansa hedelmä tai marja. Tässä käytin banaania, mihin tykästyttiin kovasti maistelupiirissä, mutta oma mielipiteeni oli, että banaani dominoi liikaa ja peitti ihanan kinuskin maun. Suosittelenkin, että banaani leikataan joko hyvin ohuiksi siivuiksi (1-1,5 mm) tai vaihtoehtoisesti laitetaan harvakseltaan kakun väliin. Näin banaanin määräksi riittää ohjeessa mainittu 3-4 kappaletta. Sitruunamehu estää banaania tummumasta ja tuo ehkäpä aavistuksen pirteyttä banaanin pehmeyteen.

Tuoreiden marjojen aikaan tätä kakkureseptiä voisi soveltaa ihanasti yhdistämällä kinuskivaahtoon mansikat, vadelmat, lakat… Pakastemarjojen kanssa kannattaa huomioida niiden vetisyys ja käyttää hieman vähemmän kostuketta.

Vinkkejä sinulle, joka haluat vielä vähän nopeampaa versiota (tai muuta kuin pääsiäismunan muotoa). Voit tehdä kakusta myös suorakaiteen muotoisen, jolloin sinun tarvitsee vain halkaista kumpikin kääretorttulevy. Käytä näistä kolme kappaletta eli yhteensä 1,5 kääretorttulevyä, niin saat saman kokoisen kakun kuin tämä munan muotoinen kakku (muotokakuissa aina osa levystä jää hukkapaloiksi, mutta ne voi pakastaa ja hyödyntää myöhemmin jälkiruoissa tai rakentaa juustokakun pohjaksi). Mikäli pursottaminen ei innosta pääsiäiskiireiden keskellä, pelkkä kerman levittäminenkin riittää: karkkikoristeet ovat joka tapauksessa pääosassa.

Vielä pari tärkeää asiaa kakun työvaiheiden ajoituksesta. Huomaathan, että kinuskikastike kannattaa valmistaa jo täyttämistä edeltävänä päivänä. Koska täyte ja pursotus ovat samaa ainetta, kannattaa kakku täyttää vasta tarjoilupäivänä – näin pursotukset ovat tuoreita. Karkit kestävät vaihtelevasti kerman päällä. Tässä kakussa huomasin, että ranskanpastillien tyyliset karkit päästävät väriä aika nopeastikin, kun taas toiset säilyvät aivan priimoina pidemmänkin aikaa. Varminta on suorittaa karkkien asettelu vasta hetki ennen tarjoilua.

15 hengelle

Kinuskikastike: (Aloita tästä: valmista jo edellispäivänä!)
4 dl kuohukermaa
4 dl fariinisokeria

Pohja:
2 kääretorttupohjaa

Kostutus:
4 dl Spriteä

Kinuskivaahto:
kinuskikastike vaahdotettuna
5 dl vaahtoutuvaa kevytvispiä (esim. Flora Vispi)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vaniljakreemijauhetta TAI Blå Band -vanhan ajan vaniljakastikejauhetta

Lisäksi väliin:
3-4 banaania
n. 2 rkl sitruunamehua
TAI
muita hedelmiä, kuten persikkaa, päärynää, mandariinia, appelsiinia tai mangoa
TAI
marjoja, kuten mansikkaa, vadelmaa tai sokeroitua puolukkaa

Koristeet:
irtokarkkihyllyn antimia

Valmista kinuskikastike mielellään jo edellispäivänä, jotta se on täysin kylmää ennen vaahdotusta. Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari minuuttia. Kaada kulhoon jäähtymään ja siirrä sitten jääkaappiin.

Paista kakkupohjat kääretorttupohjan ohjeen mukaisesti. Leikkaa pohjista kolme munan muotoista palaa, jotka pienenevät siten, että jokainen pala on reunoiltaan n. 1,5 cm edellistä pienempi. Jämäpaloista saat vielä neljännen, pienimmän kerroksen.

Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi. Vaahdota myös kevytvispi kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää lopuksi vaniljakreemijauhe/vaniljakastikejauhe, joka tekee vaahdon rakenteesta jämäkämpää.

Aseta isoin pohjapala tarjoiluastian päälle. Kostuta Spritellä.

Leikkaa banaanit siivuiksi. Asettele pohjan päälle banaaninsiivuja (ohuita voi laittaa tiheämmin, paksujen siivujen väliin saa jäädä rakoa). Sivele siivujen pinnalle sitruunamehua. Vaihtoehtoisesti käytä muita hedelmiä tai marjoja.

Levitä päälle n. 1 cm kerros kinuskivaahtoa. Jatka täyttämistä kerros kerrokselta samaan tyyliin: pohja, kostutus, hedelmät/marjat, kinuskivaahto. Muista jättää kinuskivaahtoa kakun kuorrutusta varten.

Tasoita lopuksi kakun pinta sileäksi levitysveistä käyttäen.

Laita loppu kinuskitäytevaahto pursotuspussiin ja pursota kakun yli kulkevia kaarevia nauhoja (tässä käytössä iso lehtitylla Confetista).

Asettele pursotteiden päälle värikkäitä karkkeja.

Hyvää pääsiäistä!

22.3.2010 21:35


Pohja:
¾ dl öljyä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl vettä

Täyte:

3 limeä (¾ dl limemehua)
250 g maitorahkaa
3 dl kookosmaitoa
2 munaa
¾ dl perunajauhoja
1 ¾ dl fariinisokeria

Pinnalle:
tomusokeria
1 lime siivuina

Tarjoiluun:
kermavaahtoa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Sekoita vatkaimella kaikki pohjan ainekset keskenään. Voitele piirakkavuoka. Levitä taikina jauhotetuilla sormilla vuoan pohjalle ja reunoille.

Purista limeistä mehu. Sekoita vatkaimella kaikki täyteainekset keskenään. Kaada täyteseos vuokaan.

Paista piirakkaa 200 asteessa n. 35 minuuttia. Suoja pinta foliolla reunojen saatua kevyesti väriä (kannattaa kuitenkin odottaa, että pinta on jähmettynyt).

Koristele piirakka ripottelemalla päälle tomusokeria. Voit asetella pinnalle limestä leikattuja siivuja. Tarjoile sellaisenaan tai vaahtoutuvan vaniljakastikkeen / kermavaahdon kera.

Piirakka on maistuvaa myös kylmänä, joten voit tehdä sen edellispäivänä jääkaappiin valmiiksi tarjoilua odottamaan.

21.3.2010 14:19



Pohja:
1 brownies-pohja
TAI
200 g domino-keksejä
50 g margariinia

Kostutus (jos käytät brownies-pohjaa):
¼-½ dl appelsiinimehua

Täyte:

5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
400 g sitruunatuorejuustoa (Sunnuntai)
¾ dl sokeria
½ dl sitruunamehua

Kiille:
3 liivatelehteä
1 dl tummaa kaakaojauhetta
¾ dl sokeria
3 dl kevytmaitoa

Koristeet:
50 g keltaisia Candy melts -nappeja
25 g oransseja Candy melts -nappeja
50 g valkosuklaata
vihreää pastaväriä

Vaihtoehtoinen, nopeampi koristelu:
2 dl kermaa
(keltaista tai oranssia pastaväriä)
nonparelleja/pääsiäismakeisia

Candy meltsit Confetista.

Paista brownies-pohja ohjeen mukaisesti irtopohjavuoassa (halkaisija 24 cm). Vaihtoehtoisesti tee keksipohja dominoista keksipohjaohjeen mukaan.

Irrota ja pese irtopohjavuoan reunus. Sivele reunukseen kasviöljyä pullasudilla tai talouspaperilla. Tässä kokeilin lisäksi ripotella päälle tomusokeria, mutta en havainnut sen auttavan merkittävästi valmiin kakun irrottamisessa. Jo öljy itsessään helpottaa sitä huomattavasti. Siisteimmin kakku irtoaa, kun kierrät vuoan sisäreunalle reunakalvon ennen täyttämistä.

Kiinnitä reunus paikoilleen. Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Imeytä appelsiinimehu pohjaan. Kostuta erityisesti reunat.

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon sitruunatuorejuusto ja sokeri. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.

Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada sitten vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilualustalle.


Koristeet voi valmistaa Candy melts -napeista tai valkosuklaasta, joka värjätään pastaväreillä. Tässä käytetty keltaisia ja oransseja Candy melts -nappeja. Sulata napit mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W) välillä sekoittaen.

Käytä pursottamiseen n. 2 millin tyllaa tai pakastuspussia, jonka kulmaan leikkaat saman kokoisen aukon. Laita alustaksi esimerkiksi leikkuulauta ja sen päälle leivinpaperi. Pursota ensin terälehtien ääriviivat ja täytä ne sitten suklaasulalla. Heiluta leivinpaperia niin, että pinta tasoittuu. Nosta alusta jääkaappiin 5-10 minuutiksi, kunnes suklaan pinta jähmettyy.


Sulata tämän jälkeen oranssit Candy meltsit ja pursota jähmettyneiden terälehtien päälle oranssi keskiosa. Nosta kukat hyytyneen kiilteen päälle.


Värjää valkosuklaasula vihreäksi pastavärillä. Pursota sillä kiilteen päälle narsissien varret ja lehdet.

Nopeampi koristeluvinkki: vatkaa kerma vaahdoksi (kermavaahto-ohjeesta tarkemmat vinkit) ja halutessasi värjää se keltaiseksi tai oranssiksi pastavärillä. Pursotusmallistosta löydät esimerkkejä pursotustyyleistä. Pursota valitsemallasi tyylillä esimerkiksi rengas kiertämään kakun päällisosan ulkoreunaa. Ripottele kermavaahdon pinnalle nonparelleja ja/tai upota siihen värikkäitä pääsiäismakeisia.

6.3.2010 12:46

Nyt nautitaan keväästä ja keväisistä leivonnaisista! Halusin vastapainoksi täyteläisemmille muffinssiohjeille tehdä jotain raikasta ja kevyempää. Kevyen lisäksi ohjeen voisi luokitella helpoksikin, sillä kaikki ainekset sekoitetaan kerralla kulhossa.

Mieltäni oli kutkuttanut jo pitkän aikaa inkiväärin käyttö leivonnassa. Kokeilin näitä sitruunamuffinsseja myös ilman inkivääriä, mutta inkivääriversio vei selvän voiton! Jos kuitenkaan et pidä inkivääristä, voit toki jättää sen pois. Itse käytin valmista inkiväärimurskaa, mutta tuoreesta inkivääristä tehty raastekin sopii.

15 kappaletta

Taikina:
2 sitruunan kuoriraaste
½ dl sitruunamehua
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ dl sokeria
2 dl appelsiinijugurttia
2 munaa
½ dl rypsiöljyä
2 tl inkiväärimurskaa

Päälle:
tomusokeria
½ prk (á 340 g) Lemon curd -tahnaa
appelsiininmakuisia kakunkoristeita

Pese sitruunat huolellisesti ja raasta sitruunan kuori. Purista mehu. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita vatkaimella tasaiseksi.

Laita muffinssipellin koloihin paperiset vuoat ja täytä ne taikinalla.

Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kaiverra veitsellä muffinssien keskelle kolo. Ripottele päälle tomusokeria. Täytä kolo Lemon curd -tahnalla. Viimeistele appelsiinikoristeilla.

appelsiinikakku_2

4.3.2010 17:34

Joulun alla julkaisin fudge-ohjeen, jossa keittoaika oli toista tuntia. Pienin muutoksin tässä ohje, josta syntyi täydellisesti leikkaantuvaa, mutta kuitenkin kiinteää fudgea murto-osalla tuosta keittoajasta. Valkosuklaa tekee fudgesta todella makeaa, joten muutama pala riittää täyttämään makeakiintiön. Lime tuo kivasti luonnetta. Ohje on ruotsalaisesta Hemmets veckotidning -lehdestä.

n. 40 kappaletta

200 g valkosuklaata
2 limeä
2 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
100 g voita

Rouhi valkosuklaa. Pese limet huolellisesti ja raasta kuori. Mittaa kuohukerma, sokeri ja voi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä koko ajan sekoitellen 10 minuuttia. Lisää valkosuklaarouhe ja limen kuoriraaste.

Kaada leivinpaperilla vuorattuun reunalliseen vuokaan (20 x 20 cm) ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Leikkaa parin sentin kokoisiksi annospaloiksi. Säilytä makeiset kylmässä.

10.2.2010 17:30

Valmis vaniljakastikejauhe on näppärä kiireisen leipurin apu ja on blogin leivonnaisissa esiintynytkin milloin piirakoissa, milloin kakuntäytteissä ja nyt myös muffinsseissa. Muffinssit voi toki tehdä ilman vaniljasydäntä tai -kuorrutusta, mutta oikea vaniljaunelma syntyy yhdistämällä nämä kummatkin aidolla vaniljalla maustettuun muffaritaikinaan.

Vaniljakastikejauheesta tehdyn täytteen/kuorrutteen tilalla voisi käyttää myös vaniljakreemijauheesta tehtyä kreemiä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että tuosta Blå Bandin jauheesta tulee paljon paremman makuista.

Vaniljakastikkeesta tehty kuorrute on kauniin keltainen ja sopii loistavasti vaikka pääsiäisen kahvipöytään!

Vinkki 1: Saat taikinaan lisämakua lisäämällä siihen 2 tl kardemummaa.
Vinkki 2: Vaniljasydän sopii myös suklaamuffinsseihin. Lisää taikinaan 2 ½ rkl kaakaojauhetta.

12 isoa muffissia

Vaniljatäyte:
1 ps Blå Band -vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
1 ½ dl maitoa

Taikina:
150 g margariinia
1 ¼ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 maustemittaa vaniljajauhetta
1 prk vaniljarahkaa
½ dl maitoa tai kermaa

Kuorrutus:

1 ps Blå Band -vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
1 ½ – 2 dl maitoa
nonparelleja

Valmista ensin vaniljatäyte. Mittaa maito kulhoon ja sekoita vispilällä joukkoon vaniljakastikejauhe. Nosta jääkaappiin jähmettymään n. 30 minuutin ajaksi.

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vaniljarahkan ja maidon/kerman kanssa.

Lusikoi muffinssivuokiin nokareet taikinaa. Painele taikinaan kolot jauhotetulla sormella. Lusikoi koloihin vaniljatäytettä. Peitä taikinalla.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Peitä pinta foliolla, kun muffinssit ovat saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrutus mittaamalla kulhoon 1 ½ dl maitoa ja sekoittamalla vispilällä joukkoon vaniljakastikejauhe. Levitä välittömästi muffissien päälle. Sekoita kuorrutteeseen hieman lisää maitoa, kun se on alkanut paksuuntua, jotta saat levitettyä sen tasaisesti.

Laita kuorrutteen päälle muotti ja ripottele sen sisäpuoli täyteen nonparelleja. Nosta muotti varovasti paikoiltaan. Tarjoile pian koristelemisen jälkeen.





20.7.2009 22:04

sitrusmarenkikakku1
sitrusmarenkikakku2

Totta puhuen blogin piti olla heinäkuun lomalla, mutta kesäherkkuja on kertynyt liikaa, jotta olisi varaa taukoilla. :) Tässä kakussa on brita-tyyppinen kakkupohjan ja marengin yhdistelmä, tosin kaakaoversiona. Tein tätä pari kertaa ja kummallakin kertaa oli vaikeuksia saada pohjaa irtoamaan ehjänä leivinpaperista. Siltä varalta, että muillakin on hankaluuksia, kerron oman tapani selvitä tilanteesta. Kun pohja leikataan kahtia, voi leivinpaperin halkaista saksilla samasta kohtaa, jolloin syntyy kaksi kokonaisuutta. Pohjan saa irrotettua kippaamalla sen nurin suoraan tarjoilulautasen/täytekerroksen päälle (marenki tulee alapuolelle, pohja yläpuolelle) ja vetämällä leivinpaperin päältä pois (kts. vaihekuva). Maun kannalta ei ole mitään merkitystä kummin päin pohja ja marenki ovat. Marenki ei näy muutenkaan päällepäin, sillä kakku kuorrutetaan täytteillä. Mainitsen tässä vielä kaksi lukijalta tullutta vinkkiä. Mikäli uunisi polttaa leivonnaiset herkästi pinnalta, kannattaa paistaa pelkkää taikinaa jonkin aikaa ja laittaa marenki päälle vasta hieman myöhemmin. Näin saa pohjan kypsymiselle lisäaikaa. Jos marenkipohja on tästä huolimatta vaikeaa saada ehjänä irti leivinpaperista, voi sen laittaa pakkaseen ja irrottaa leivinpaperista jäisenä.

Marenkileivonnaisissa uunilla on iso merkitys. Meidän uuni ei valitettavasti ole parhaasta päästä (harmillista leivontamääriini nähden!) ja brita-pohja on osoittautunut hankalaksi saada siinä onnistumaan. Marenki palaa päältä ennen kuin pohja ehtii kypsyä alhaisellakin lämmöllä uunin alatasolla paistettuna. Niinpä paistoin pohjan äidin uunissa. Tämä ennakkovaroituksena muillekin – vika ei ole välttämättä reseptissä.

Sitruskastikkeen kuuluu olla löysää: mielestäni se saakiin valua hieman kerrosten välistä ja kakun päältä. Kiisselin voi toki tehdä paksummaksikin, jos esimerkiksi haluaa sekoittaa sen kermavaahtoon. Silloin 2-3 rkl voisi olla hyvä määrä perunajauhoja. Kiisselin kuuluu myös olla hapanta, sillä kaikki muu kakussa on makeaa. Valmista kiisseliä kannattaa kuitenkin koeamaistaa, sillä sitruunoiden happamuus vaihtelee. Kiisselin ei ole tarkoitus saada irvistämään – lämpimään kiisseliin voi vielä sekoittaa lisää sokeria.

Siskoni antoi tästä ylitsevuotavan suopean arvion väittäen tätä parhaimmaksi tekeleekseni. :) Tämän lainauksen rohkenen tuoda tässä esiin kannustaakseni kokeilemaan!

tassu3

Taikina:
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
3 keltuaista
1 ½ dl vehnäjauhoja
¾ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa

Marenki:
3 valkuaista
1 ½ dl sokeria

Kiisseli:

1 ¼ dl sokeria
¼ dl perunajauhoja
2 dl appelsiinimehua (Luomu)
1 ½ dl sitruunamehua (2-3 sitruunan mehu)
1 keltuainen

Lisäksi:

6 dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria

Koristelu:
valmiita tai itse tehtyjä marenkeja
sitruunamelissan lehtiä

00aa3

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Erottele keltuaiset. Säästä valkuaiset marenkia varten. Sekoita keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan muutamassa erässä. Sekoita joukkoon lopuksi maito. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri muutamassa erässä. Levitä taikinan päälle jättäen 2 cm leviämisvaraa taikinan reunaan nähden.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 25-35 minuuttia. Varmista, että kaakaopohja on kypsynyt. Suojaa marengin pinta tarvittaessa foliolla, mikäli se tummuu liikaa ennen pohjan kypsymistä.

Valmista pohjan kypsymisen/jäähtymisen aikana kiisseli. Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Sekoita joukkoon appelsiinimehu, sitruunamehu ja keltuainen. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Jäähdytä tarvittaessa kylmää vesihaudetta hyödyntäen. Kiisselin voi valmistaa jo edellispäivänäkin jääkaappiin. Kiisselin tulee olla kylmää kakkua kootessa. Viilentyessään se muuttuu myös hieman paksummaksi.

Mausta kerma vaniljasokerilla ja vatkaa vaahdoksi.

Leikkaa marenkipohja kahteen osaan (kts. johdannosta vinkit, mikäli kohtaat hankaluuksia leivinpaperin kanssa). Aseta toinen puoli tarjoilulautaselle. Levitä päälle puolet kermavaahdosta ja hieman yli puolet kiisselistä. Nosta päälle toinen puolikas pohjasta ja levitä loput kermavaahdosta. Levittämisen jälkeen voit kuvioida kerman pinnan painelemalla siihen aaltomaista pintaa pyöreäpäisellä veitsellä vuorotellen vastakkaisiin suuntiin. Valuta päälle kiisseliä lusikalla tai pursotuspussin avulla. Koristele marengeilla ja sitruunamelissan lehdillä. Tarjoile mielellään mahdollisimman pian.

sitrusbrita_1 sitrusbrita_2
sitrusbrita_3 sitrusbrita_4
sitrusbrita_5 sitrusbrita_6

18.4.2009 17:20

Sitruuna-vaniljatäytekakku

rairuohokakku1
rairuohokakku2
rairuohokakku3
rairuohokakku4

Pääsiäisen vietimme mökkeillen, mutta ei pääsiäistä ilman kakkua. Olosuhteiden vuoksi en halunnut kakusta kuitenkaan mitään monipäiväistä projektia. Koristeet löytyivät Lidl:n pääsiäiskarkkivalikoimasta; Haribon värikkäitä pääsiäismunia. Muuta koristelua varten tarvittiin vain vähän pursotustarvikkeita.

Helppouteen pyrin tuolla “kreemilläkin”, jolla ruoho on pursotettu. Halusin täytteen lisäksi kakun päällekin sitruunan makua. Kyseessä on siis tomusokerilla ja vaniljakreemijauheella jäykistetty sitruunatuorejuusto. Toimi hyvin tilanteessa, jossa kakku tarjoiltiin parin tunnin sisällä koristelemisesta.

Kakun reunapursotukset on tehty vaahdotetulla Flora Vispillä, johon on lisätty sulatettua tummaa suklaata ja vaniljakreemijauhetta. Aiemmin olen tehnyt ruskean pursotusvaahdon sekoittamalla kermaan kaakaojauhetta ja tummemman värin aikaansaamiseksi ruskeaa pastaväriä. Nyt halusin kokeilla aitoa suklaata ja tulihan siitä kaakaojauhetta voimakkaammin makua. Valitettavasti kerma teki tenät eikä ottanut vaahtoutuakseen. Sulatettu suklaa kyllä jämäköitti sitä, mutta jouduin lisäämään vaniljakreemijauhetta tavallista enemmän. Temput näkyivät sittemmin pursotusjäljessäkin. Koska homma ei mennyt ihan putkeen, en laita tuosta vielä tarkempaa teko-ohjetta.

Täyteidea sitruunakiisselin ja vaniljaisen rahkatäytteen yhdistämisestä tuli lukijalta (kiitos Syksylä!) sitruuna-marenkitortun yhteydessä. Sopivan happaman kiisselin ansiosta maistuu varmasti niillekin, jotka eivät pidä kovin makeasta. Minullekin maistui, vaikka pidän makeasta. ;) Sitruunaisten leivonnaisten yhteydessä tulee aika paljon palautetta siitä, että leivonnainen on liian makea tai liian hapan. Siksipä korostankin, että hedelmien oma makeus luonnollisesti vaihtelee ja siksi suosittelen makutestiä lopullisen sokerin määrän säätämiseksi. Tässä kiisselin on tarkoitus olla sopivasti hapanta – makea vaniljakermarahka tasapainottaa sitä.

Kakkupohja oli varsin ihastuttava uusi kokeilu, johon sain reseptin ystävältäni. Kyseessä on sokerikakkupohja margariinilla/voilla ryyditettynä. Pehmeä ja mehevä – tätä teen toistekin!

tassu6

Pohja:
voi-sokerikakkupohja

Kostutus:
Sprite tai laimennettu, sokeroitu sitruunamehu (n. 2 – 2½ dl)

Täyte:
sitruunakiisseli ja kerma-vaniljarahka

Pursotukset (kts. pursotusmalleista kohdat koripunos ja ruoho):
3 ¼ dl Flora Vispiä
110 g Pandan tummaa suklaata
vaniljakreemijauhetta

Koristelu:
1 prk Sunnuntain sitruunatuorejuustoa
tomusokeria
vaniljakreemijauhetta
vihreää pastaväriä (kahta eri sävyä)
Haribon pääsiäsmunia

00aa2

Valmista kakkupohja erillisen ohjeen mukaan. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Täytä kakku täyteohjeen neuvoja noudattaen. Kostuta jokainen väli Spritellä tai sitruunavedellä. Muista laittaa kostuketta myös päällimmäiseksi tulevan pohjalevyn pinnalle.

sitruunatayte_1 sitruunatayte_2
sitruunatayte_3 sitruunatayte_4
sitruunatayte_5 sitruunatayte_6
rairuohokakku_1 rairuohokakku_2

5.4.2009 21:13

sitruunalusikkaleivat1
sitruunapikkuleivat2

Lusikkaleivät on klassikkoresepti, josta voi helposti täytteitä vaihtelemalla päivittää uusia versioita. Pähkinäsuklaalla täytetyt lusikkaleivät ovat kokeilemisen arvoisia ja raikas sitruunamuunnelma syntyy Lemon curd -tahnasta. Lusikkaleipien tekemisessä haasteena on sopivan lusikan löytäminen. Teelusikka kun on minun makuuni liian pieni ja ruokalusikka liian iso. Onneksi omasta lusikkavalikoimastani löytyi vielä kummilusikka – kokonsa puolesta juuri sopivasti näiden välistä.

tassu1

n. 30 kappaletta

Taikina:
125 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Väliin:
Lemon curd -tahnaa

Koristelu:
tomusokeria tai
tummaa ja valkoista suklaata

00aa

Sulata rasva kattilassa ja anna kiehua n. 5 min, kunnes se on saanut hieman väriä. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi kylmässä vesihauteessa, kunnes seos on jäähtynyt. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää voi-sokerivaahtoon. Painele taikinaa tiiviisti lusikkaan ja siirrä siitä sormella työntämällä pellille. Paista 200 asteessa n. 5-10 min. Pikkuleipien ei tarvitse saada juurikaan väriä. Anna jäähtyä.

Levitä tasaiselle puolelle Lemon curd -tahnaa ja laita vastakkain toisen pikkuleivän kanssa. Sihtaa pinnalle tomusokeria tai koristele suklaapursotuksin.

sitruunalusikkaleivat_1 sitruunalusikkaleivat_2
sitruunalusikkaleivat_3 sitruunalusikkaleivat_4
sitruunalusikkaleivat_5 sitruunalusikkaleivat_6

31.3.2009 20:42

appelsiini_valkosuklaakakku1

appelsiini_valkosuklaakakku2

appelsiini_valkosuklaakakku3

Sain kunnian suunnitella synttärikakun 15 vuotta täyttävälle Venla-kissalle. Mielessäni ideanpoikasena ollut juustokakkuresepti sai nyt hyvän syyn materialisoitua sunnuntain kahvipöytään. Venlan synttäreitä vietetään pääsiäisenä, joten koristelun aihe löytyi luontevasti pirteänkeltaisesta väristä ja pajunkissoista. Kakku näytti kelpaavan koemaistajina toimineille vieraillekin, koska tätä otettiin kaksi kertaa lisää. :)

Suklaakoristeiden ja suklaareunuksen valmistuksesta tarkemmin erillisissä ohjeissa. Pajunkissakranssin olen pursottanut 2 mm:n kirjoitustyllalla. Inspiraatiota löydät myös pajunkissakoristeiden ohjeesta.

Kissamaiset terveiset synttärisankarille toiselta kissalta! :)

tassu8

Pohja:
200 g dominokeksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:
5 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g appelsiinituorejuustoa
200 g veriappelsiinijugurttia
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g valkosuklaata
1 dl puristettua appelsiinimehua

Kiille:
3 liivatetta
3 dl appelsiinimehua

Koristeet:

- pitsirullat
- juustokakun suklaareunus

00aa5

Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24-26 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä päälle keksipohjaohjeen mukaan valmistettu keksi-voiseos.

Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja appelsiinijugurtti. Pese appelsiinit huolellisesti ja raasta niiden kuori. Lisää kuoriraaste täytteeseen. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita täytteen joukkoon. Purista appelsiineista mehu. Kuumenna mehusta 1 dl kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Anna kiilteen liivatteiden liota kylmässä vedessä. (Voit käyttää kiilteen tekemisessä aiemmin puristetusta appelsiinimehusta ylijääneen mehun ja täydentää valmiilla tölkkimehulla.) Kuumenna mehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.

30.3.2009 17:38

Lakritsitäytekakku

narsissikakku1
narsissikakku2
narsissikakku3
narsissikakku4
narsissikakku5
narsissikakku6

Näin hemmotellaan lakritsinystäviä! Lakritsin vastapainoksi ymppäsin kakkuun raikasta sitruunaa useammassa muodossa. Täytekerrosten alle on levitetty Lemon curd -sitruunatahnaa. Sokerimassan ja kermavaahdon olen niin ikään maustanut sitruuna-aromilla. Kakun pinnan voi sivellä sitruunatuorejuustolla ennen kuorruttamista.

Olin mielissäni, että sokerimassan maustaminen onnistui myös tässä mittakaavassa – pienempiä koristeita vartenhan olen sokerimassaa maustanut aiemminkin. Sitruuna-aromi peitti sokerimassan aavistuksen teollisen maun ja tasapainotti sen makeutta. Näin voi helposti varioida kuorrutuksen makua täytteisiin sopivaksi. Massan koostumus muuttui jonkin verran ja siitä tuli nestemäisen aromin vuoksi löysempää. Kannattaakin kaulia levy hieman tavallista paksummaksi.

Jos haluat oikaista kakun koristelussa, tulee näyttävä lopputulos ihan vain pursottelemalla pinnalle kermavaahtoa ja ripottelemalla päälle lakritsin tai salmiakin makuista strösseliä. Suklaapajunkissojen tekeminen ei ole vaikeaa eikä kovin aikaavievääkään – kannattaa kokeilla!

tassu5

12 hengen kakku

Pohja:
- vaalea kääretorttupohja

Kostutus:
- 1 ¾ dl Spritea

Pohjan päälle:
- Lemon curd -tahnaa

Täyte:
- kaksinkertainen annos lakritsitäytettä

Kakun kuorrutus:
- 100 g Sunnuntain vanilja- tai sitruunatuorejuustoa (ja loput täytteestä)
- 4 kpl (á 60 g) Halvan lakumattoja
- 200-250 g valkoista sokerimassaa
- keltaista elintarvikeväriä (pastaväriä)
- 1 mm sitruuna-aromia

Pursotukset (kts. kiehkurat pursotusmalleista):
- 1 ¼ dl Flora Vispiä
- keltaista elintarvikeväriä (tomuväriä)
- n. ½ tl sitruuna-aromia
- ½ rkl vaniljakreemijauhetta

Koristeet:
- suklaapajunkissoja
- sokerimassanarsisseja
(- salmiakkihippuja tai lakritsiströsseliä)

00aa3

Paista vaalea kääretorttupohja ja anna jäähtyä. Leikkaa pohja kolmeen osaan. Itse leikkasin kääretorttulevystä ensin kaksi samankokoista soikion muotoista palaa ja kokosin keskimmäiseksi (täytteiden väliin) tulevan pohjan lopuista paloista. Yksi kääretorttupohja riitti näin hyvin eikä juuri mitään mennyt hukkaan.

Valmista lakritsitäytettä kaksinkertainen annos. Täyte on laadittu riittämään vähän isompaankin (esim. pyöreään 24 cm vuokaan tehtyyn) kakkuun, mutta tässä ylijäävän täytteen voi käyttää myös sivelemällä sitä kakun pinnalle (tässä lakritsimattojen alla tarttumapintana).

Laita alimmainen pohjalevy tarjoilulautaselle ja kostuta se Spritella. Sivele pinnalle Lemon curd -tahnaa ja levitä päälle lakritsitäytettä. Toista sama toiselle täytevälille. Kostuta lopuksi kakun pinta.

Sivele päällinen tuorejuustolla ja jos täytettä on jäänyt yli, voit tasoittaa sillä kakun reunat (kakun pinnalle käy muukin tuorejuusto tai sokerikreemi).

Sekoita sokerimassaan keltaista pastaväriä ja mausta sitruuna-aromilla. Kauli tomusokeroidun alustan päällä n. 3 mm paksuksi levyksi ja nosta kakun päälle.

Irrota lakritsimattojen kerrokset toisistaan ja leikkaa ne kakun korkuisiksi pätkiksi. Liimaa lakut vieri viereen kakun reunaan.

Vaahdota kerma lisäten joukkoon vaniljakreemijauhe, keltainen väri ja sitruuna-aromi. Kermavaahdon vaahdotuksesta löydät tarkempaa tietoa kermavaahto-ohjeesta. Pursotusmallisto auttaa pursotusten suunnittelussa. Koristele haluamillasi koristeilla ja/tai salmiakkihipuilla/lakritsiströsselillä.

lakritsitayte_3 lakritsitayte_4
lakritsitayte_6 narsissikakku_1
narsissikakku_2 narsissikakku_3
narsissikakku_4 narsissikakku_5
narsissikakku_6 narsissikakku_7
narsissikakku_8 narsissikakku_9
narsissikakku_10 narisissikakku_11

22.3.2009 17:57

narsissit

Narsissit voi tehdä marsipaanista tai sokerimassasta. Marsipaanilla jälki on aina hivenen viimeistellympää, mutta sokerimassan etu on kuivumisnopeus. Jos siis käytät marsipaania, aloita n. viikko etukäteen, jotta osat ehtivät kuivua työvaiheiden välillä. Sokerimassan kanssa osat kuivuvat seuraavaan päivään mennessä liimauskuntoon. Valmistaessasi koristeita sokerimassasta kannattaa työstää vain osaa kerrallaan ja pitää loput suojassa kelmuun käärittynä.

Jaa sokerimassa kahteen erään. Värjää hieman isompi määrä vaaleankeltaiseksi ja toinen osa tummankeltaiseksi.

narsissit_1

Valmista ensin narsissin keskelle tulevat “tötteröt”. Kauli tummankeltainen sokerimassa tomusokeroidulla alustalla pitkäksi ja ohueksi (n. 1 mm) suikaleeksi.

narsissit_2

Tavoitteena on saada rikottua tötterön reunaa joko sahalaitaiseksi tai muuten polveilevaksi. Voit tehdä tämän veitsellä leikatenkin, mutta sopivasti kuvioitu reunamuotti/leikkuri nopeuttaa hommaa huomattavasti.

narsissit_3

Leikkaa suikale n. 4 cm:n pätkiin. Muotoile myös pätkän korkeutta kukan koon mukaan. Näissä korkeus oli n. 2,5 cm.

narsissit_4

Kieritä palanen sormesi ympärillä renkaaksi. Painele saumakohta tiiviisti yhteen.

narsissit_5

Nipistä tötterön toinen pää umpeen.

narsissit_6

Muotoile foliosta pieni kuppi ja aseta tötterö sen pohjalle. Paina pohja pyöreäksi pallopäisellä koristelutyövälineellä. Jätä foliokuppiin kuivumaan.

narsissit_7

Kauli vaaleankeltainen sokerimassa tomusokeroidulla alustalla 1-1,5 mm paksuksi levyksi. Ota kaulitusta levystä kuvioita isolla (n. 10 cm) liljamuotilla. Muotoile terälehtiä hieman pyöreämmiksi koristeluveitsellä.

narsissit_8

narsissit_9

Paina terälehtiin kuvioita kaarevalla koristelutyökalulla. Terälehtiin tulee näin aaltomainen pinta ja muoto levenee.

narsissit_10

Laita kukat kuivumaan foliosta muotoiltuihin kuppeihin. Näin ne saavat kuperaa muotoa.

Valmista heteet ohuesta nuudelista tai spagetista. Tässä on käytetty Rakettispagettia, joka on vähän tavallista spagettia ohuempaa ja valmiiksi sopivan kokoisiksi pätkiksi leikattua. Laita spagetin päähän pienet pallot sokerimassaa ja pistä keskelle reikä piikkimäisellä koristelutyökalulla. Tökkää heteet sokerimassasta muotoiltuihin alustoihin (voit laittaa vähän sokerikuorrutetta liimaksi kiinnitystä tehostamaan). Kuivumisen jälkeen heteet alustoineen voi liimata kuivuneiden tötteröiden sisään. Liimaa tötteröt lopuksi kukkien keskelle.

narsissit_11