Vaniljainen mansikkakeikaus

08.06.2010 21:05

mansikkakeikaus1mansikkakeikaus2mansikkakeikaus3

Helpot ja näyttävät kakut ovat haaste, johon Kinuskikissa pyrkii lukijoiden toiveesta vastaamaan. Aina tehtävä ei ole helppo, mutta kesän tuoreet marjat helpottavat sitä kummasti. Tästä kakun koristelu ei kyllä enää helpommaksi muutukaan, sillä oikeastaan kakkua ei tarvitse koristella lainkaan. Kulho vuorataan ennen täyttämistä mansikansiivuilla ja ne hoitavat koristelutehtävän puolestasi. Kakun voi täyttää kulhoon jo vaikka edellispäivänä. Kulhossa kakku on myös helppo kuljettaa esimerkiksi piknikille, mökille tai kutsuille viemiseksi.

Lue ohjeen lopusta vielä lisää vinkkejä!

Ingressikuva
Pohja:
1 tumma kääretorttupohja

Kostutus:
1 ¾ dl maitoa
1 ½ tl vaniljasokeria

Täyte:
7 liivatelehteä
3 ¼ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 ½ prk (á 200 g) vaniljarahkaa
450 g mansikoita (n. 4 ½ dl sosetta)
sokeria maun mukaan

Pinta:
300-400 g mansikoita



Paista kääretorttupohja erillisen ohjeen mukaan kaakaoversiona. Anna pohjan jäähtyä.

Vuoraa kulho (tilavuus n. 2 litraa) kelmulla. Leikkaa pinnalle tulevista mansikoista siivuja. Asettele ne tiiviisti kulhon reunoja vasten. Voit käyttää jämäpalat täytteeseen.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita joukkoon vaniljarahka. Soseuta mansikat. Ota mansikkasoseesta reilun desin verran erilleen kattilaan ja sekoita loput täytteeseen. Lisää sokeria maun mukaan.

Kuumenna loput mansikkasoseesta kattilassa kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja lisää kattilaan. Kiehauta tarvittaessa uudestaan, kunnes liivatelehdet ovat sulaneet soseeseen. Sekoita sitten pienissä erissä samalla vatkaten täytteeseen.

Kaada vuoan pohjalle täytettä. Kokoa kakku laittamalla vuorotellen pohja- ja täytekerros. Leikkaa kääretorttupohjasta sopivan kokoisia ympyröitä hyödyntäen esimerkiksi lautasta. Jätä pohjaympyrät kuitenkin halkaisijaltaan sen verran pieniksi, että mansikkareunuksen ja pohjan väliin mahtuu täytettä. Näin valmiissa kakussa mansikoiden taustana on tasainen vaaleanpunainen täytepinta. Kostuta vaniljamaidolla. Anna kakun hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.



Kumoa kakku tarjoilulautaselle. Poista päältä kelmu.

Vinkki1: Kootessasi kakun 2 litran kulhoon, jää pohjasta jämäpaloja juuri sen verran, että niistä syntyy yksi juustokakkupohja (24 cm vuokaan). Kun teet täytteen seuraavilla määrillä saat yhden keikauskakun lisäksi yhden mansikkajuustokakun, jonka voit hyydyttämisen jälkeen laittaa vaikka pakkaseen tulevia kutsuja varten: 11 liivatelehteä, 5 dl vaniljakastiketta, 400 g rahkaa ja 700 g mansikoita.

Vinkki 2:
Pohjan ylijäämäpalat voi myös pakastaa sellaisenaan tulevaa käyttöä varten.

Vinkki 3: Käytä täytteeseen esimerkiksi edellisen kauden pakastemansikat. Alkukesästä tuoreet mansikat ovat vielä hinnoissaan, joten pakastemansikat kelpaavat siihen hyvin. Pakastemarjoja käyttäessäsi tarkista, että soseen määrä on desilitroissa ohjeen mukainen. Pintakoristelu onnistuu kuitenkin vain tuoreista marjoista.

Vinkki 4: Tuoreilla marjoilla koristeltua keikauskakkua ei voi pakastaa, sillä mansikat lösähtävät pakkasessa.

Vinkki 5: Sokerin määrän voit ratkaista makusi mukaan. Makeiden suomalaisten mansikoiden kanssa täyte ei välttämättä vaadi ylimääräistä sokeria, sillä vaniljakastike ja -rahka ovat itsessään makeita.

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (113)

  1. Ihanan näköistä (-:

  2. Selailin kommentteja ja huomasin, etten olekaan muistanut laittaa tänne kommenttia tästä ohjeesta, vaikka tein tämän kakun vuosi sitten juhannuksena äidilleni synttärilahjaksi.. No, maku on kyllä säilynyt muistissa – oli todella hyvää! Muistan, kuinka kakkua tehdessäni lapset eivät olleet uskoa silmiään ja korviaan, kun sanoin, että tässä valmistuu mummon synttärikakku! Poika (silloin 4 v) tokaisi vain, että no huhhuh, eihän tuommosesta sotkusta mitään kakkua voi tulla! :D  Kovin oli toista mieltä, kun sai kakkua maistaakseen!

  3. Tein tämän ihanuuden ja laitoin vielä viimeiseksi keksipohjan (digestive+rasva+vaniljasokeri)
    Toimi hyvin ja antoi mukavan suuntuntuman :)


  4. TEISU83:
    Ole huoletta, kakku riittää teille kaikille. Iso pala jokaiselle! :-)
    Hyvää ja aurinkoista lomaa!

  5. Heippa! Monelle hengelle tästä ohjeesta tulee? :) Ajattelin töihin tehdä tällaista kesäloman kunniaksi ja meitä olisi 7 henkeä syömässä.. olisi kiva tietää riittääkö tällä ohjeella vai teenkö isomman? :)
    Kiitos ihanasta blogista! <3

  6. SAARA:
    Kuvauksestasi tuli heti mieleeni sivuston mansikkatäyte. Mitä mieltä olet siitä?
    http://www.kinuskikissa.fi/mansikka/?ref=16
    Tuossa ohjeessa voi käyttää kerman lisäksi rahkaa, tuorejuustoa tai mascarponea maun mukaan. Valkosuklaatakin voisi lisätä, mutta se ei ole välttämätöntä. Kinuskikissa tekisi kyllä valkosuklaasta oman täytteen (suklaatäyteohjetta mukaellen). Täyteohjeen kolminkertaistaisin tuollaisen ison kakun kahteen väliin.
    Välissä muhkea mansikkatäyte ja päällä tuoreet mansikat, siinä se on kesän mansikkakakku. :-)

  7. Edelliseen viestiini viitaten,  sopisiko liivatteettomaan versioon paremmin esimerkiksi mascarpone-juusto ja kuohukerma sekä pakastetut mansikat? (Nappasin ideaa vadelma-mascarpone-täytteestä, ei sekään kyllä ole paha vaihtoehto täytteeksi, mutta haluan koristella kakun tuoreilla mansikoilla ja täytetkin saisi olla mansikkainen, jotta saadaan kunnon mansikkakakku)

  8. Help! Tein tämän ihanan keikauskakun viime kesänä ja nyt haluaisin tehdä mansikkaisen juhannus- ja synttärikakun kolmesta kääretorttulevystä ja laittaa tuota täytettä kahteen väliin, kun muistaakseni viime kesänä täytettä tosiaan jäi yli ja sain pienemmän juustokakun vielä. Kysymys kuuluu: Riittääkö 5dl vaniljakastiketta ja 2 prk vaniljarahkaa sekä mansikat yms kahteen kääretorttulevyn väliin? Ja entä jos en halua käyttää liivatetta, kannattaako vaniljakastikkeen sijasta käyttää esimerkiksi floravispiä ja vaikka hieman valkosuklaata sulatettuna, jotta täytteestä tulisi jämäkämpi kun tuo vaniljavaahto vaahdotettunakin on hieman juoksevampaa.

  9. joo taidampa kokeilla kiiwin ja viinirypäleitten yhdistelmää! Kiitti!! :)

  10. itse kokeilisin kiiwiä, kun ottaa sellasia kovia. ja jos haluaa, voi laittaa vihreitä ja keltaisia vaikka molempia.

  11. LILLALUPPA:
    Niin, jotain hedelmää tähän kakkuun mansikan tilalle olisi mielellään löydettävä. Kiiwi ja appelsiini saattaisivat toimia, jos ovat laadultaan napakoita, eivät ylikypsiä ja siksi vetisiä. Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla halkaistut viinirypäleet, ne pysyvät aika hyvin kuosissaan.

  12. ainiin..unohdin mainita, että ajattelin tehdä täytteen mustikasta. Et mikäs ihme koristelu siihen kävisi sitten??

  13. Millähän nuo mansikkakoristelut voisi korvata näin keskellä talvea?? Toimiko se kiiwi? appelsiini (onko liian vetinen)?
    Vai onko ainut vaihtoehto tehdä marsipaani päälle? Olis vaan niin kiva kerrankin selvitä ilman kaulintaa..
    ideoita otetaan vastaan!! :) )

  14. Moi kinuskissa!olen kyllä täällä melkein päivittäinen vierailija ja nyt olen juuri tekemässä tätä kakkua huomiseksi. Oli vaan pakko tulla kommentoimaan, kun aika usein luen läpi vastaavasta ohjeesta tulleita kommentteja, jäi vaan niin vaivamaan tuon seljasauvan kommentti Sinulle. siis ei ole totta!!!!Minä olen aina ihmettellyt, että miten voit/jaksaat/löydät aikaa pienten lasten vierestä laittaa tänne meikälaisille aivan mahtavan selveitä ohjeita ja kaikki ovat kuvien kanssa askel askelelta. Ja olet kyllä mielestäni tosi ahkera, kun todennäköisesti Sun postitukset ovat aikalailla n.s “yöposteja”:)kun muksut nukkuu. Minä ainakin nostan hattua Sun tekemisille ja ei siitä kannattaa välittää, jos joku ei ole tyytyväinen siihen, miten ihana työtä teet meille, ketkä ovat ihan hulluuna Sun blogiin ja minä olen henkilökohtaisesti todella paljon apua löytänyt ja mielestäni ei ole mitään mennyt pilalle, kun täällä on niin hyvät ja selvät ohjeet! Toivottavasti mun huono suomen kieli tuli kuitenkin selväksi?meitä on moneksi, eikö näin ole Suomessa tapaa sanoa….jatkossakin ahkera vierailija:) terkuin maasikas PS!Jos maltat, tulee osallistumaan kesäarvontaan….

  15. Vau, todella upeaa kuulla, että näin moni innoistui ja tykästyi mansikkakeikaukseen! Kiitos kovasti viesteistänne ja palautteesta. Lämpöistä elokuuta teille kaikille!

    p@ivi: tuoreimpien postausten joukossa on asiaa liivatteesta enemmänkin, mutta itse olen tottunut liivatelehtien käyttämiseen.

    jukola: en valitettavasti osaa sanoa, miten hyvinä kiivit säilyvät pakkasessa. Itse en tekisi kakkua noin aikaisin jääkaappiin odottamaan. Omiin juhliin teen kakut aina edellispäivänä.

  16. Tosi juhlava kakku. Yritän nyt keskiviikkona tehdä mutta säilyyköhän jääkaapissa lauantaihin,jolloin juhlat? vai kestääkö pakastamista? Teen tämän kiiveistä,sillä en saanut enää tuoreita mansikoita…;)

  17. *kuola valuu*

  18. Hei!
    Tein tällä ohjeella tyttärelleni prinsessakakun synttäreiksi. Toimi “kakkubarbin” kanssa loistavasti. Siis semmoisen jolle ei ole jalkoja, pieni piikki vain vyötäröstä alaspäin. Tein vaalean pohjan ja korvasin vaniljarahkan tavallisella rahkalla plus vaniljasokerilla. Hyvää oli ja vieraat tykkäsivät. En kuitenkaan saanut kuin pieniä mansikoita ja niiden asetteleminen oli melko työlästä, mutta kannatti. Tein täytettä 1½ kertaisen annoksen ja lopuista kääretostuista ja täytteestä tuli ihana hyytelökakku.
    http://3.bp.blogspot.com/_x0eMjB8DywY/TEwcsPFobEI/AAAAAAAABtI/cErTnxGvh_w/s1600/synnt%C3%A4rit+002.JPG

  19. Olen tehnyt kahdesti nyt, ensimmäisellä kerralla käytin kuohukermaa ja tavis-maitorahkaa kun ei muuta ollut kaapissa :)
    toisella kerralla käytyin vaniljaranhkaa kuohokermaa.. tähän toiseen versiooni laitoin vaan 5 liivatelehteä, ja pysyi koossa hyvin!
    Nannaa on, lapset rakastaa tätä!

  20. Tein tämän kakun tosiaan tytön 11v. juhliin ja kiikutin kätevästi pihalle. Hänellä ei muuta toivetta koskaan synttärikakkuun kuin mansikat :) .
    Oletko käyttänyt liivatejauhetta vai onko levyt parhaimpia? Kokeilin tähän ja pikkuisen vaikea tuo suhteutus,ainakin minulle,koska liivatteen käyttö satunnaista. Täytteestä ei tullut noin napakka kuin sinulla mutta IHANAA oli silti !

  21. Kiitos tästäkin! Eilen tein kun oli vieraita ja menestys oli niin ulkoisesti kuin maullisesti (en lisännyt täytteeseen sokeria ja ei sitä kaivannut yhtään lisää). Kyllä oli kiva ohje ulkomaanvieraille =)

  22. Tein eilen tämän kakun, tosin hieman eri mittasuhtein Flora Vispiä ja vaniljarahkaa, kun olin lukenut reseptin hieman huolimattomasti. Paikkailin “mokaa” laittamalla enemmän liivatetta kuin ohjeessa, mutta täytteestä silti tuli hieman löysempää kuin olisin halunnut. Ihan ok kuitenkin, nyt on sitten syy tehdä tämä kakku uuteen otteeseen. ;)

    Kakku oli tosi hyvää ja ihan kivan näköinen.

  23. Hei vaan,
    Veljeni vaimo teki tämän kakun ja ohjasi tälle sivustolle.Kakku oli ihana ja meinaan kokeilla sitä itsekin. Vierailen täällä siis ensimmäistä kertaa ja olen kiireinen kotileipuri ja äiti-ihminen.Ihanat sivut ja en voi kun vain ihmetellä tätä joidenkin tyytymätöntä narinaa siitä, että päivitykset tulevat liian harvoin. Miten Kinuskikissa ehtii tehdä kaiken tämän?Suut suppuun tyytymättömät höpisijät, nämä ovat todella upeat sivut ja hienoja ohjeita kokeiltavaksi ihan ilmaiseksi. Kiitokset Kinuskikissalle.

  24. Tein kakun juhannukseksi, kelpasi kaikille jopa niille jotka eivät yleensä kakuista tykkää! Kiitos ohjeista!

  25. Tervehdys!
    Heti nähtyäni tämän ohjeen teki mieli kokeilla sitä! Eilen sitten vihdoinkin tein
    kakun oman maan mansikoista kun tuo syntymäpäiväkin on muutaman päivän
    kuluttua. Hyvin kakku tuntui kelpaavan. Kaunis kiitos sinulle hyvästä ja
    selkeästä ohjeesta!

  26. ja minäkin tein tämän eilen ja tarjoilin vieraille. IHANAA oli ja aika näppärä loppujen lopuksi. sain vielä toisen juustokakun jämäpaloista kun täytteeseen laitoin 4dl vaniljavaahtoa ja 2prk vaniljarahkaa ja näin ollen sain reilusti täytettä.ja kun itse keikauskakun tein vain n. 1,5l vetoiseen uunikulhoon.
    Vieraatkin kehuivat kakkua.

  27. Heippa Kinuskikissa!

    Siitä saakka kun postasit tämän reseptin, olen ollut kuin tulisilla hiilillä keksimässä tilaisuutta sitä kokeilla, ja nyt olen kokeillut! Ihanaa oli (kaikkien mielestä) ja tein lyhyen postauksen siitä omaankin blogiini, toivottavasti se sopii? (http://neulansilmapelia.blogspot.com/2010/07/kissanristiaisia.html)

    Olen seuraillut jo useamman vuoden blogiasi ja täältä saa aina sopivia ohjeita ja vinkkejä sekä ideoiden etsintään ja ongelmia ilmaantuessa!

    Aurinkoista kesän jatkoa!

  28. IHANA! Tätä teen sunnuntaina synttäreilleni. Kun aina pitää olla mansikkakakkua niin nyt hieman erilainen versio tavalliseen kermatorttuun. :)

  29. Tää oli niin hyvää!! Tein vain norm. vaalean kääretorttupohjan, mikä sopii mielestäni paremmin :)

  30. Kommentoin tähän postaukseen, että maistelin raparperikakkua juhannuksena Hailuodossa (itse en ollut kokkikolmosena) ja voi vitsit se oli herkullista. Ohje oli tietysti otettu täältä, joten Kinuskikissan sankka fanijoukko kasvaa agilityporukan keskuudessa.

    Hyvää kesää ja heinäkuun helteitä odotellessa!

  31. Ihana, näyttävä kakku juhannukseksi ja onnistui hyvin! Nuoriso olisi halunnut, että vanilja maistuisi enemmän. Ripaus purkista ja se on siinä. Kiitos!

  32. Ihana kakku!
    Metsästin tuoreita mansikoita pari päivää ja maksoin suolaisen hinnan, mutta kyllä se kannatti! On todella hyvää eikä liian makoista. Kiitos!! :)

  33. Todella kiva kakku, tuli itsekin kokeiltu Juhannukseksi ja hyvin onnistui. Tein 2 päivää ennen ja hyvin säilyi. Oli todella helppo kuljettaa ja tarjota. Ja helppo tehdä! Kiitos ohjeesta!=)

  34. Kiitti taas ihanasta ohjeesta tämä tulee huomenna tytön 11v juhliin :)

  35. Kiitos ihanasta ohjeesta! Niin tästä kuin baileys-kakustakin (TAIVAALLISEN HYVÄÄ!!) Tyttären synttäreille tuli tehtyä molempia ja kovasti tykkäsivät, niin ulkonäöstä kuin maustakin! Omasta mielestä ulkonäkö tämän kakun kohdalla olisi saanu kyllä olla hienompiki, kun mansikat oli niin pieniä että en saanut niitä sommiteltua nätisti “riviin”, mutta makuunhan se ei toki vaikuttanut =D! Ostin vahingossa lime-valkosuklaarahkaa vaniljan sijaan, mutta hyvää oli silti, sopi hyvin :D

    Innollahan täällä aina postauksia odotellaan, mutta mie ainakin ymmärrän vallan hyvin, että on muutakin elämää! Kiitos kun jaksat meille laittaa ja keksiä näitä ihania ohjeita!! Rentouttavaa kesää Kinuskikissan koko perheelle!!

  36. :(

  37. Kiitos hyvästä ohjeesta (joka on helppo muokata myös muihin täytteisiin) ! Tein tasan 2 litran Ikean muovikippoon ja sain jämäpohjasta ja täytteestä toisen 1 litran kakun samaan syssyyn :-)
    Hyvää kesää!

  38. Hei Kinuskikissa!
    Nää ohjeet on ihania!! Olen monen monta jo kokeillut, ja kaikki onnistuneet ja olleet samannäköisi kuin sinunkin =) Herkullisia! Kiitos sinulle kun jaksat näitä laittaa tänne.
    Kyllä täällä on niin paljon ohjeita että varmaan jokainen löytää “omansa”. Ärsyttää sinun puolesta jo kun täällä turhastakin nousee niin kovat metelit :( En minäkään voi sietää esim. mintun makua mutta en kyllä sen takia tule tänne valittaan että miksi sulla on minttukakkuja täällä. Vähän hassuja jotkut kun ei ole muuta tekemistä kuin valittaa milloin mistäkin.
    Jatka vain omaan tahtiisi reseptien laittamista!
    Kyllä täällä on meitä jotka jaksavat odotella kuukaudenkin ;)

  39. Hei Kinuskikissa!
    Kiitokset aivan loistavasta kakkuohjeesta! Tein tätä mökkiolosuhteissa (sähköt on, juoksevaa vettä ei) ja hyvää tuli. Tiskin määrä pysyi paljon pienempänä kuin “tavallisen” täytekakun kanssa. Erityisen paljon kiitoksia fiksuista ja oivaltavista vinkeistä mm. edellisvuoden pakastemansikat täytteeseen.
    Hyvää kesää Kinuskikissa!

  40. Kakku testattu (gluteenittomana), todella hyvä ohje. Kiitos!

  41. Hei!
    Tein mökki viemiseksi tätä, ja hyvää oli! Mansikat eivät vaan olleet niitä parhaimpia, joten odotellaan uuteen yritykseen makoismapia mollukoita. Hieman takkusi tuo kasauspolitiikka, jotenkin en osannut hahmottaa kuinka paljon “kastiketta” olin jo kaatanut, ja enhän minä saanutkaan pellillistä pohjaa riittämään kuin 3 kerrokseen :D mutta se ei haitannut! Kiitoksia hyvistä vinkeistä, tänään kokeillaan rAparperiä :D hui..

  42. Tätä oli pakko tehdä juhannukseksi ja aivan mielettömän hyvää oli!!! Korvasin mansikkasoseen vauvojen Marjaisat palat soseella ja se sopi mielestäni oikein hyvin. Helppotekoinen, kiitos seikkaperäisten ohjeiden. Minusta nuo viikottaisia päivityksiä vaativat ihmiset voisivat kokeilla yksityiskohtaisten leivontaohjeiden tekemistä ja bloginpitämistä kaksostyttöjen ja kodinhoidon ohella, ja tulla sitten tänne vaatimaan nopeampaa toimintaa….

    Ihanaa kesää ihanalle Kinuskikissalle! :)

  43. Taas tuli testattua ohjettasi! Leikkasin mansikat munanleikkurilla siivuiksi, tuli tasaisia siivuja nopsaan. Harmi vaan, että mansikat olivat ulkolaisia ja maistuivat aika pahalta, olivat vetisiä ja pehmeitä. Kakun ulkonäkö kärsi, mutta tovottavasti maku ei, vielä en ole päässyt kokeileman.

    Löysin muuten Tiimarista Wiltonin kakkutarvikkeita, muotteja, sokerimassaa ja vieläpä edullisesti! Enää ei tarvitse netistä tilata.

    Kiitos jälleen blogistasi! Itsekin perheellisenä en aina ymmärrä, miten aktiivinen jaksat olla blogisi päivityksissä ja mistä löydät kaiken ajan. Nettiin päivitys taitaa olla helpoin ja nopein osuus, aikaa vie tuotekehittely, kuvaaminen ja jälkien raivaaminen, muun työn ja perheen ohessa. Tsemppiä!

  44. Kiitos tästä aivan loistavasta reseptistä. Tästä tuli tämän vuoden juhannuskakku. Koeversio sai paljon kehuja raikkaan maun takia. Viimeisimmässä versiossa käytin valmista mansikkasosetta(pakastealtaasta MarjaPure), toimi hyvin myös sen kanssa, kun vähän laiskotti, eikä ollut enää pakastemansikoita kotona :)

  45. Esitänpä minäkin kiitokseni tässä, paljon olen saanut täältä apua (viimeisimmäksi pursotustarvikkeiden valintaan) ja useaa reseptiä soveltanut tai käyttänyt ihan suoraan (esim. tuo vanilija-raparperi-kakku, nam!).

    Malttamattomana sitä aina odottaa uutta, netissä kun on niin tottunut kaikki-mulle-heti -tyyliin. Mutta tosiaan on hieman eri asia kertoa että leivoinpa tällaisen kakun ja laittaa siitä kuva, kuin tehdä ihan oikeat ohjeet kuvien kera, jotta muutkin onnistuvat. Ja siis tosiaan luoda myös se resepti..

    Iloista Juhannusta kaikille!

  46. Viimeiset vastaukset kysymyksiin ennen juhannuksen viettoon lähtemistä:

    Paapu: täyte riittää varmasti tavalliseen juustokakkuunkin.

    Emmi: juuri näin voi tehdä. Valmis vaniljarahka on aika makeaa. Kehotan maistelemaan, kunnes rahka on mielestäsi riittävän vaniljaista. Veikkaan, että ainakin 3 tl saat laittaa.

    seljasauva: elämääni kuuluu paljon muitakin asioita kuin blogi. Varsinkin näin kesäisin on paljon menoja. Jos on pari viikonloppua kiinni muissa jutuissa, niin ymmärrettävästi silloin ei juuri jää aikaa postauksille. Joskus uusia ohjeita tulee tiheämpään (kuten toukokuussa), joskus harvemmin. Tämä nyt vain on hyväksyttävä tosiasia. Helppo se on tietysti vaatia aina vain enemmän ja enemmän, mutta ehkä sinulla ei ole aivan realistista mielikuvaa siitä, että blogipostaukset eivät ilmesty tyhjästä vaan niin takana on aika paljon työtä. Mutta toivottavasti sain nyt asian kerrottua niin, ettei siihen tarvitsisi ihan joka postauksessa palata.

    Milla: ei pitäisi olla, miten niin?

    Titte: olikos niin, että agaria ei suositella maitotuotteiden kanssa? Kiitos sinulle viestistäsi!

    Kiitti vielä kaikille muillekin kommenteista ja palautteesta, ihania olette. Mansikkaista juhannusta teille kaikille! Ensi viikolla palataan!

  47. Onko kukaan tehnyt tätä ihanuutta ilman liivatetta? Olen vähän huono tekemään kokeiluja itse, mutta jos joku on onnistunut esim. agar agarilla, niin olisi kiva tietää, miten ja millä määrällä onnistui.

    Malttamattomanahan uusia kakkuja ja herkkuja ruudun tällä puolella aina odotellaan. Käsittämättömän usein niitä tuleekin, kun ottaa huomioon, että Kinuskikissa on perheellinen työssäkäyvä harrastajaleipuri (taso on kyllä ammattilaisen), jonka ammatti ei ole kakkublogisti. Pidän kummallisena ja epäkohteliaana muutamia ikävänsävyisiä kommentteja. Minustakin tuntuu, että asialla on yksi henkilö eri nimimerkeillä, koska kirjoitustyyli näissä on kaikissa yhtä töksähtelevä. Onkohan hän tullut erehdyksessä väärille sivuille luullen olevansa maksullisessa palvelussa asiakkaana? Itse koen olevani Kinuskikissan vieras. Otan ilolla vastaan, sen mitä tarjotaan. Jos joku tarjottava ei juuri minulle tai tilanteeseeni sovi, niin otan jotain muuta. Eiväthän vieraat kyläpaikassakaan ala arvostella isäntäväen tarjoomuksia tai kärttää lisää vaihtoehtoja tarjottaviin.
    Sitä paitsi Kinuskikissa ilmoitti, että seuraava postaus tulee juhannuksen jälkeen.

    Suloista suven juhlaa Kinuskikissalle perheineen!

  48. Olipas ihanan helppo tehdä ja koota tämä kakku :) Puoliunessa väänsin kakkua eilen illalla että saa mökille viemisiksi ja voiko enää olla kakun kuljettaminen helpompaa! Epäilyistä huolimatta mansikatkin pysyivät kulhon reunassa kelmussa kiinni.

    Kiitos siis tästä juhannuspelastajasta :D

  49. Onko tässä virhe?

    Kootessasi kakun 2 litran kulhoon, jää pohjasta jämäpaloja juuri sen verran, että niistä syntyy yksi juustokakkupohja (24 cm vuokaan). Kun teet täytteen seuraavilla määrillä saat yhden keikauskakun lisäksi yhden mansikkajuustokakun, jonka voit hyydyttämisen jälkeen laittaa vaikka pakkaseen tulevia kutsuja varten: 11 LIIVATELEHTEÄ, 5 dl vaniljakastiketta, 400 g rahkaa ja 700 g mansikoita.

  50. Löysin blogisi vasta n. viikko sitten, ja se oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä!! Ihania herkkuja.
    Tämä mansikkakeikaus pääsee kyllä meidänkin juhannuspöytään, ehdin sen ohjeen jo omaan, uuteen blogiinikin linkittää. :)

    Seljasauvalle vielä: Hyväähän jaksaa aina jokainen odottaa, vai mitä? ;) Ja sitä paitsi blogissa on niin hurja määrä kaikennäköisiä kakkuja ja muita herkkuja, että luulisi niistä löytyvän vielä joku, jota voi uusia ohjeita odotellessa kokeilla…