Suklaaperhoset

28.05.2008 21:18

Suklaaperhosista saa helposti näyttäviä koristeita kakkuihin. Perhoset voi tehdä hyvissä ajoin pakkaseen valmiiksi. Vain mielikuvitus on rajana perhosten koristelumahdollisuuksissa: nonparelleja, useampia suklaalaatuja, helmiä, glitteriä… Kauniin mallin mukaan tehty yksivärinen pursotus on näyttävä sellaisenakin.

Kun itse tein suklaaperhosia ensimmäistä kertaa jonkin aikaa sitten, perhosen hahmottelu aiheutti päänvaivaa. Varsinainen perhosten valmistusperiaate oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tuttu (lienee jossain toisessa blogissa nähty *edit* kuulin, että ainakin Ebellä on perhosohje), mutta valmiita malleja en ole nähnyt. Kiireessä hutaistu piirros ja sen pohjalta tehty toteutus ei lopulta ollut kovin onnistunut. Kun malleja pyydettiin julkaisemaan blogissa, tuli asiaan paneuduttua tarkemmin. Näitä tulee varmasti itsekin jatkossa hyödynnettyä ja ne ovat myös teidän käytettävissänne. Näiden pohjalta on ehkä helpompi jatkaa myös omien “perhoslajikkeiden” kehittelyä. Alla lisäksi muutama netistä löydetty piirros. Viimeisen mallin Ebe lähetti minulle, suurkiitokset!

Käyttämälläsi suklaalaadulla ja -merkillä on vaikutusta lopputuloksen kestävyyteen, joten kannattaa lukaista suklaakoristeohjeesta vinkit tähän!

Ingressikuva
Perhosten malleja

perhonen11.JPG

perhonen2.JPG

perhonen3.JPG

perhonen_ebe.JPG

Työvaiheet

Tulosta malli haluttuun kokoon (omien vaihekuvieni perhoset ovat n. 8 cm kokoisia, perhosen keskiosa n. 3 cm). Saat tallennettua kuvan koneellesi koon muokkaamista ja tulostusta varten klikkaamalla mallikuvan kohdalla hiiren oikeaa painiketta ja valitsemalla alasvetovalikosta kohdan “Save Image As…”.

suklaaperhonen_vaihe1.JPG

Leikkaa hieman perhosta isompi pala vaaleaa leivinpaperia. Laita mallikuva leivinpaperin alle ja kopioi perhosen kuva leivinpaperille. (Tämä vaihe ei ole välttämätön; voit myös pursottaa suklaan vain pitämällä mallikuvaa leivinpaperin alla ja teippaamalla leivinpaperin pöytään kiinni. Leivinpaperille kopioidut piirrokset voi kuitenkin säästää ja näin ne palvelevat myöhemminkin.)

suklaaperhonen_vaihe2.JPG

suklaaperhonen_vaihe3.JPG

Taita leivinpaperi keskeltä kahtia (piirtämäsi perhosen keskiosaa halkoen). Huom: tee taitos niin päin, että kynällä piirtämäsi puoli jää ulkopuolelle. Taitos auttaa myöhemmin perhosen asettelemista “jähmettymisasentoon”.

suklaaperhonen_vaihe4.JPG

Laita perhonen pöydälle puhdas puoli ylös päin, piirrospuoli alaspäin. Sulata suklaa. Käytä pursottamiseen pursotuspussia ja kirjoitustyllaa (esim. 2 mm) tai valjasta pieni minigrip-pussi pursotuskäyttöön leikkaamalla kulmaan pieni reikä (kolmas vaihtoehto on tehdä leivinpaperista “pursotustötterö”, jonka suu leikataan auki). Kahden eri suklaan käyttäminenkin onnistuu. Käytännössä suklaa ei jähmety niin nopeasti, etteikö molempia voisi sulattaa yhtä aikaa valmiiksi.

Pienten yksityiskohtien viimeistelyyn ja terävien kärkien muotoiluun voit hyödyntää coctail-tikkua. Perhosten tekemisessä ei onneksi tarvitse suoranaisesti kiirehtiä: suklaa ei jähmety niin äkkiä kuin itse etukäteen pelkäsin.

suklaaperhonen_vaihe7.JPG

suklaaperhonen_vaihe8.JPG suklaaperhonen_vaihe9.JPG

suklaaperhonen_vaihe5.JPG suklaaperhonen_vaihe6.JPG

Koristele perhonen halutessasi nonparellein tai helmin.

Askartele pahvista V:n muotoinen alusta, jotta saat perhosen siivet kovettumaan lennokkaaseen asentoon. Askarteluvaihe kannattaa toki tehdä jo etukäteen valmiiksi. Myös pahvisivuisia lastenkirjoja voi hyödyntää tarkoitukseen: avaa kirja keskiaukeamalta ja laita kummankin puolen alle sopivan korkuinen tuki.

suklaaperhonen_vaihe10.JPG

Laita perhoset jääkaappiin jähmettymään. Siirrä vielä ennen kakun päälle nostamista perhoset pakkaseen. Tämä helpottaa perhosten siirtämistä kakun päälle: hentoiset taideteokset kun sulavat hetkessä käsiin. Älä siis pitele hyppysissäsi yhtään kauempaa kuin on tarvis vaan sommittele mielessäsi sijoituspaikka valmiiksi.

Suklaaperhoset toimivat parhaiten kermavaahto- tai kreemipursotusten, marjojen tai hedelmien päällä tai millä tahansa sellaisella alustalla, jolla ne saavat hieman tukea ympäristöstä. Täysin sileälle kakun pinnalle niitä on vaikea asetella, sillä perhoset kellahtavat helposti toiselle siivelleen.

Koristeluvinkki: saat perhosiin uskomattoman kauniin hohdon ripottelemalla pakkasesta ottaessasi pinnalle glitteriä!

suklaaperhonen_vaihe11.JPG

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (142)

  1. Nätti perhonen <3

  2. tämä on aivan ihana tein tämän äidilleni äitienpäivä  kakkuun taivutuksen sain sillä että laitoin perhosen patonki vuoan kapeimmalle laine osalle ja jääkaappiin. perhosen sain todella hyvin irti ilman että meni rikki. mutta haluaisin saada sinulta kinuskikissa mielipiteen voittoleivoksestani osoite on http://www.digipaper.fi/psviikkolehti/28917/index.php?pgnumb=8
    odoan innolla vastaustasi :D

  3. Kiitos kinuski ihanasta ohjeesta!:)
    Perhoseni onnistuivat heti ensimmäisellä yrittämällä ja itse avasin paksun kirjan ja ladoin 2 perhosta kirjojen väliin ja pakkaseen. :) Mukavaa askarteltavaa nuo, eikä kukaan usko noita itsetehdyiksi! Käytin Rainbowin leivontasuklaata. :)  

  4. KIRSIKKAPIIRAKKA:
    Noissa koristeissa käytetty kimalle oli Kinuskikissan muistin mukaan kotoisin Englannista. Suomessa sitä tuskin saa tiukempien säännösten vuoksi myydä. Kiiltoa saa aikaan efektisävyillä ja kimallesuihkeilla. Niiden peittävyys riippuu siitä, paljonko sävyä/suihketta laittaa. Kannattaa valita jo valmiiksi mahdollisimman oikean sävyisiä Candy meltsejä.

  5. Muistaako Kinuskikissa tai tietäisikö joku muu tarkemmin noista glitter-perhosista, millä aineella ja millä sävyllä CandyMeltistä tehdyt perhoset  ja muut koukerot saisi hohtavaksi sekä myös mahdollisimman värikkääksi? Onko CandyMeltsien värillä väliä, ja onko tuo glitter tuossa mahdollisesti kristallipulveria vai jokin efektisävy? Löytyykö millä nimellä kyseistä tuotetta? Kiitän suuresti tiedosta! <3

  6. SUKLAAPERHONEN:
    Harmillinen kokemus sinulla. :-( Ja sattui epäonniseen ajankohtaan. Nimittäin Kinuskikissalla on hiljattain saatu tieto, että Brunberg on joutunut muuttamaan tumman suklaansa koostumusta. Syy on kaakaomassan, -voin tms prosenttimäärissä. Kinuskikissan toivomukseen, että valmistaisivat vain leipojia ajatellen entisenlaatuista, ominaisuuksiltaan koristeisiin sopivaa suklaata, vastaus oli, ettei sen valmistaminen kannata. Tämän tiedon jälkeen Kinuskikissa itse tulee käyttämään koristeisiin tummia Candy melts-nappeja. 
    Kaikki koristeluun liittyvät  Brunberg-suositukset sivustolla ovat ennen tuota muutosta, ja tietoa siitä. Kinuskikissa tulee informoimaan asiasta.

    PS. Leipojan vinkkelistä kaikki muutokset maailmassa eivät näköjään mene hyvään suuntaan.

  7. Sukelsin tässä suklaakoristeiden ihmeelliseen maailmaan ja väkersin suklaaperhosia ensimmäistä kertaa.  Sulatin Brunbergin suklaata vesihauteessa ja jäähdyttelyn jälkeen tein leivinpaperin päälle mallin mukaan haluamiani perhosia.  Siirsin perhoset jääkaappiin jähmettymään ja vielä pakastimeenkin. Huoneenlämpöön päästyään perhoset alkoivat kuitenkin miltei saman tien sulamaan! En uskaltanut nostaa niitä kakun päälle koska eivät oikein tahtoneet jämäkkänä pysyä. Minulle siis tuo Brunbergin paljon kehuttu suklaa ainakin näin ensimmäistä kertaa oli pettymys. Perinteisellä taloussuklaalla olen itse asiassa menestynyt aikaisemmin paremmin esim suklaaverkon tekemisessä kakun ympärille.

  8. Hyvä ohje! Vähemmällä askartelulla pääsee, kun leikkaa maitotölkistä kaksi sivua säilyttäen näiden välisen kulman ehjänä ja lyhentää sivuja sen verran, että mahtuu esim. 500 g maitorahkarasiaan. Toimii! :)

  9. Kokeilin perhosia ja upeita tuli, kiitos ohjeesta :o ) Yllättävän helppoja tehdä, kun tällainen 1-vuotiaan hienomotoriikalla varustettu tumpelokin sai tehtyä ihan perhoseksi tunnistettavia hahmoja.

  10. Kiitos näistä sivuista! Olen aina ollut innokas leipomaan ja kokeilemaan kaikkea uutta ( olen tullut äitiini :D ) ja tämä sivusto melkein vaatimalla vaatii kokeilemaan vielä kaikkea hienompaa ja ihanampaa..:D Tein hoitolapsille Pätkis-muffinsseja ja päälle kermavaahtoa ja suklaaperhosia. :P Kyllä lapset kuin aikuisetkin tykkäsivät! Joten suuri kiitos näistä kaikista ohjeista meille tavallisille tallaajille! :D

  11. PILVI-PULLA:

    Iso kiitos vinkistä! Sinussapa onkin keksijänvikaa! Todella hyödyllistä tietoa “perhosharrastajille”.
    Tuossa ”haitarissa” kauniit luomukset ovat turvasäilössä herkkine siipineen. Ja vihdoinkin joku keksii uunin ritiläpellille jotain herkempää käyttöä, sehän on kuin tehty perhosten säilytykseen!
    Pieni lisäidea: Jos perhosia valmistuu yli tarpeen, ne voi tuossa haitariasetelmassa jopa siirtää pakastimeen ja asetella ne sitten pakastuneina rasiaan jatkamaan kylmää odottelua, kunnes pääsevät sopivan tilaisuuden tullen lentämään seuraavan juhlakakun pinnalle.

    Kevättä odotellessa, jatkukoon kinuskien perhosharrastus! :-)

  12. Hei,

    Suklaaperhosesi ovat mitä suloisimpia. Erityiskiitos perhosten malleista, tekevät kokeilut kovin helpoiksi.
    Itse näpertelin jämäpikeeristä perhosia ja kun ainetta näytti aina vaan riittävän, ei yksi pahviviritys riittänyt kuivatuspaikaksi.
    En tiedä, onko kukaan aikaisemmin täällä vinkannut, mutta jos haluaa monelle perhoselle kuivatuspaikan, voi tehdä seuraavaa:
    Taittelin suhteellisen vahvan kartongin ns. isolle haitarille ja asettelin sen uunin ritiläpellin väleihin niin, että haitarin kulmat asettuvat väleihin ja kartonki pysyy muodossaan. Näin perhosia saa moneen riviin ja ritilää on helppo tarvittaessa kantaen siirtää ilman että perhoset siitä kärsivät.
    Tulipa vaan mieleen, jos kellekkään apua moisesta. Paremmin en osaa selittää.

    Ja vielä kerran, perhosesi ovat todella kauniita, kuten täällä jo moneen otteeseen todettu:)

  13. JEDI:

    Jos seuraavalla kerralla valitset Brunbergin, niin selviät todennäköisesti ilman ongelmia. Koristeen ohuudella tai paksuudella ei ole merkitystä sulamiseen. Uusi yritys vireille vain, nythän itse pääasia sinulla on jo hanskassa: somat perhoset! Onnea matkaan! :-)

  14. Dodiin, perhosista tuli oikein somia, mutta ikävä kyllä kakun päälle laitettuani ne sulivat aivan totaalisesti:(.. Luin vasta nyt, että olet neuvonut käyttämään Brunbergin suklaata. Käytin ihan perus tummaa taloussuklaata.. Mites, voiko koristeista tehdä liian ohuita, josko sekin vaikuttanee sulamiseen? Sen verran jäi kyllä hampaan koloon, että pakkohan se on niitä uudestaan yrittää :) !!

  15. Nimpparikakku saa tänään kokeiluun perhosia, kiitos ohjeesta:)! Toivotaan, että onnistuupi vielä.. :)

  16. Rakastan näitä perhosia!! Ne ovat vaan niin upeita!! Ja myöskin aika simppeli tehdä

  17. KITIEXE:

    Oikea asenne sinulla! Kyllä harjoitus tekee mestarin! :-)
    Ja ihan hyvä, ettei maailman kauneinta perhosta tullutkaan, eihän sitä olisi kukaan raaskinut syödä! :-)

  18. Ihania perhosia! Ja muutenki blogisi on älyttömän hieno!
    Tänään tein kakun ja kaksi tuommoista ylimmäistä perhosta. Onnistu ne mutta ei niistä mitään maailman kauneimpia tullut :D Yllättävän vaikeaa se oli :D Pakastepussilla pursotin. Mutta periksi en anna, täytyy kokeilla vain toisella kertaa uudestaan!

  19. Nämä ovat aivan ihania!! :) Olen itsekkin tehnyt ja ne onnistu kyllä yllättävänkin hyvin :)

  20. Ei onnistunut minun pursotukseni ollenkaan :/ sulatin suklaan liian kuumalla mikorossa ja se meni rakeiseksi. Tyllaa minulla ei tietenkään ole, joten leikkasin pienen kulman kertakäyttöisen pursotinpussin päähän. Tyllan ostoon siis pitää lähteä :D

  21. ihanii perhosii=)!!!!! mä en ikinä osaa tehä tommosii!!

  22. Hei,

    Onko tuo glitteri siis ihan syötävää? :o Jos on niin en ole ennen mokomaa nähnyt, tosi upea tuo glitteriperhonen nimittäin! Missä sitä myydään?

  23. Hei. Hieno tämä sinun blogisi, on tullut aika usein tätä selailtua (ja testasin tuosa yksi päivä Lakritsipommia, tuli oikein hyvää :] )
    Katselin tämän osion kommentteja nopsasti läpi ja huomasin että muutama valitteli valkosuklaan hauraudesta, en tiedä oletko kuullut , mutta ainakin eräs kondiittorituttavani ulkomailta sanoi, että valkosuklaata sulatettaessa lämpötila on erittäin tarkka homma. Mm.Vesihauteessa lämpötila on oltava 35-40C. Lisäksi kun kysyin mikrosulatuksesta niin hän ainakin sanoi, että kyllä se niinkin onnistuu,mutta kuulema jotkin mikrot saattavat ehtiä ‘höyryttämään’ ilmaa sen verran että suklaan rakenne kärsii [huomasin tämän ongelman ainakin meidän vanhan mikron kohdalla, uuden kanssa sulatus sujuu jo hyvin : )] ja nämä suomessa saatavat suklaat kun näyttävät olevan aika heikkoja kaakaovoi pitoisuudeltaan, hauraus on senkin takia suurempaa luokkaa.
    Noita perhosia täytyykin koittaa, ja soveltaa myöskin mm.gerberoifen muotoiluun jotka tuntuvat minulla menevän vapaalla kädellä tehdessä aina uskomattoman epätasaisiksi ; )

  24. KIITOS Inna, aivan ihanaa saada tällaista palautetta! :)

    Kiitokset myös Katjalle!

  25. Aivan MIELETTÖMÄN ihania ja hienoja perhosia. Mahtavia ohjeita ja kauniita kuvia koko blogisi pullollaan :D

  26. Olet varmaan kuullut jo kyllästymiseen asti myönteistä palautetta blogistasi, mutta minunkin on nyt aivan pakko kantaa korteni kekoon tässä asiassa: Joskus kuulin kaveriltani vinkin blogistasi ja olen siitä asti käynyt täällä melkein joka päivä katsomassa, mitä kaikkea ihanaa uutta olet taas kerran leiponut. Täältä saa aivan huippuhyviä vinkkejä ja ohjeita, hyvät nuo vaihekuvat ja selkeät ohjeet. Tässä juuri rippijuhlissa kokeilin kakun päälle juuri näitä suklaaperhosia. Ajattelin, että suklaalla koristelu on varmaan vaikeaa ja että tuskin tulee onnistumaan. Kuitenkin onnistuivat hyvin ja tosi hienoja tuli. En olisi sellaisiakaan ikinä keksinyt tehdä ilman blogiasi. Innolla jään odottelemaan, millaisia upeita luomuksia tässä kevään mittaan oikein keksitkään leipoa =)

  27. SuperPingviini: kyllä se minusta ihan helppo koristeluidea on. :)

  28. Oikun itsekin osaisi ; D täytyy tuota suklaaverkko reunusta kokeilla :)
    `Aikalailla helpolta vaikutti?

  29. Mamma: lämpimät kiitokset kauniista sanoistasi! :)

  30. Hei!
    Olen jo jonkun aikaa seuraillut blogiasi ja joka kerta olen ollut aivan tyrmistynyt taidoistasi!!! Valtavan hienoja ideoita ja suurkiitokset todella hienoista ohjeista ja neuvoista. Ensi kesänä pojan rippijuhlissa tulen käyttämään näitä hienoja vinkkejäsi… ja onhan tässä keväällä pääsiäinen, synttäreitä ym..
    Kiitos sinulle – olet todella innokas ja taitava leipuri!!!!

  31. Kataris: nestemäisen värin ongelma on, että suklaa voi mennä rakeiseksi. En osaa sanoa, auttaisiko tomusokeri asiaa, mutta paksumpi seos voi vaikuttaa jonkin verran pursotusjälkeen. Pastaväreillä värjääminen kyllä onnistuu, jos ei ihan tummiin sävyihin, niin ainakin pastellisävyihin. Tomuvärejä suositellaan juuri sen takia, että ne eivät sisällä vettä, mutta hirvittävän isoja määriä saa laittaa, jos haluaa tummia sävyjä ja silloin sama paksuuntumisongelma tulee tässäkin vastaan. Candy meltsejä kannattaa kokeilla, jos on valmis panostamaan rahallisesti tavallista suklaata enemmän. Niissä tuota värivalikoimaa löytyy ihan valmiinakin ja kestävyys on valkosuklaaseen verrattuna aivan toista.

    Mukavaa kevättä sinullekin! :)

  32. Tekemäsi perhoset ovat uskomattoman kauniita- mutta sen sinulle on kertonut jo niin moni blogiasi lukeva, että se ei liene ylläri sinulle :)

    Joku kysyi kommenttiketjussa valkosuklaanvärjäämisestä punaisella ja vihreällä värillä (toinen oli jaihemainen väri , toinen nestemäinen)
    Ei ole kokemusta mutta ajatuksena minulle tuli, voisiko sulan suklaan sekaan laittaa nestemäistä väriä lisättyään hieman tomusokeria tanakoittamaan seosta?
    - En ole koittanut edes koko perhostentekoa, saati suklaan värjäämistä, mutta tuli vain mieleeni…
    Ehkä nuo yllä mainitsemasi “tomuvärit” ajavat saman asian korvaten sen tomusokerin lisäilyn. :)

    Oikein ihanaa kevään odotusta Kinuskikissa sinulle kuin myös kaikille muillekin!

  33. 11v Tyttö (kohta 12): onhan täällä aika hirveesti reseptejä. :) Käypäs läpi Kategoriat-laatikosta löytyviä linkkejä ja ota vaikka jompi kumpi vanhemmista mukaan arvioimaan, mikä olisi helppoa itsekin tehdä. Esimerkiksi muffinssiohjeita voin suositella. Tuosta sinisestä suklaasta: valkosuklaata voi värjätä pasta- tai tomuväreillä. Näitä värejä voi ostaa kakkutarvikkeita myyvistä verkkokaupoista ja myymälöistä (esim. Confetista). Samoista liikkeistä saa myös koristelusuklaata (Candy melts), jota myydään valmiiksi erilaisissa väreissä.

  34. Unohtui kertoa että onko sulla täällä hirveesti mitään reseptejä koska rakastan leipomista vaikka mun äiti tykkää kans leipomisesta niin se on niin laiska mutta mun puol isä tykkää ainakin niin me leivotaan senkaa ja se on kivaa me ollaan tehty ja kaikenlaista!! Kivaaa!!

  35. Kysynpä taas että miten voi tehdä suklaasta sinistä koska tekisin vaikka sillasen vesi aiheisen eli Kalan muotoisen kakun ja sen sitten koristelen muuten teen sen takii vesi aiheisen kakun koska rakastan kaikkea kivaa vedessä!!!!!!!!!!!

  36. Tiina: vähän liian myöhään siis tuli päivitykseni. Toisaalta itse tein kyllä nämä kuvienkin perhoset Pandasta, joten eiköhän ne koossa pysy. En muista miten olen itse nostellut, siitä keskiosasta varmaan… Ei ne niin nopeasti kuitenkaan sula käsiteltäessä, kun ovat jäässä, ei tarvii käsiä “kylmettää”. :)

  37. Heh, ja mä olin just ostanu pandan tummaa suklaata ja valkosta suklaata. No nyt on 4 isoa perhosta pakkasessa ja vitsi näyttäis aika onnistuneilta… jännitysmomentti tapahtuu sitten vasta, kun pääsee laittaan koristeet kakkujen päälle… onko sulla tähän joku kiva tekniikka? otatko perhosta kiinni keskeltä missä suklaa paksuinta, vai mahdollisesti varovasti siivistä? tuo siivistä ottaminen ainakin mua vähän hirvittää, koska kädet on niin lämpöset… tietenkin voi käsiä pitää oikein kylmän veden alla vähän aikaa, niin ei heti alkais sulaan??

  38. Tiina: kerman pitäisi olla hyvin kiitollinen alusta suklaakoristeille, joten ei tarvitse ajoittaa viime hetkeen. Kunhan nyt vaikka saman päivän aikana koristelet ja tarjoat. Sen verran täytyy vanhaa ohjetta päivittää, että Pandaa ei kyllä kannata käyttää. Brunbergin tumma suklaa kestää aivan toisella lailla! Korjaankin tämän samantien ohjeeseen.

  39. Hei! Tosi upeita perhosia osaat tehdä! Vau! Tulostinkin jo muutamia malleja ja pitäis kokeilla miten itse osaan tehdä. Sitä mietin vaan, että kuinka nopeasti perhonen sulaa kermalla päällystetyn kakun päälle? Eli voiko tuollaisen koristeen laittaa kuinka aikaisin ennen tarjoilua (kakku tietysti olisi mahdollisimman pitkään jääkaapissa)?
    Täällä sivuilla on niin paljon kaikkia hienoja juttuja, että ei mitään rajaa… Kiitos kaikista hyvistä ohjeista ja vinkeistä! :)

  40. Kiitos Jonskulle!

    Nora: kiitos sinulle kovasti ihanasta viestistä! :) Mukavaa, että olet noin nuorena jo innostunut leipomisesta, mikä mestari sinusta vielä tuleekaan! :) Terveiset pikkusiskollekin!

  41. Sinun kaikki leivokset ja piirakat ovat todella hienoja vaikka en ole tehnyt niitä. Mutta luulen että teemme minun 11 vuotis synttäreilleni jonkun kakuistasi.Oikeasti kakkusi ovat ihan mahtavia vaikka en pidä marsipaanista mutta ulko näöltä ne ovat todella hienoja! Esim:kurpitsakakku,kaikki missä on kukkia,muffinit ja piiraat.Teimme pipari kuorrutusta sinun ohjeillasi. T:Nora Pikku siskoni kirjoittaa:Minun mielestäni sinun kakkusi ovat mahtavia! Olet hirveän hyvä tekemään kakkuja.Minä ihailen sinun kakkujasi vaikka minä en pidä marsipaanista enkä myöskään kermavaahdosta. T:Sara

  42. Mahtavasti onnistui ensimmäinen perhoskokeilu! Kiitos sinun loistavien ohjeidesi :) Perhonen kyllä kallistui hieman toiselle siivelleen, mutta laitoinkin sen juustokakun päälle ilman minkäänlaista ylimääräistä tukea, ja se oli ihan tietoinen valinta. Juurikin Pandan suklaasta tein ja hieman isomman kuin noissa mallikuvissa. Upein isänpäiväkakku tuli mitä meidän perheessä on syöty!

  43. elmu: kuulostaapa kivalta! :)

    aakoo: heti laitan, suklaa ei ole juurikaan valuvaista tuossa vaiheessa. Toki jos siltä vaikuttaa (ominaisuudet voivat vaihdella jonkin verran merkistä riippuen), kannattaa vähän aikaa seisottaa pöydällä vaakatasossa.

  44. Kiitos todella hyvistä ja perusteellisesta ohjeesta! En jaksanut lukea aivan koko viestiketjua, joten kysynkin että laitatko samantien pursotuksesta perhoset “kuivumaan” v-asentoon, vai odotatko hetken että hieman kohmettuu? Itse olen leiponut suvun kakut jo pitemmän aikaa ja nyt otankin seuraavan askeleen, kun haastetta haluan itselleni, että rupean tekemään enemmän koristeita itse. Suku ja vieraat ovat yleensä kehuneet kakkujani, mutta haastetta ja ulkonäköä haluan parannella entisestään!!! Kiitos vielä todella upeasta blogista!!!! aurinkoista syksyn jatkoa!

  45. aivan mahtavia nuo perhoset ! mieleeni tuli jo millaisen kakun teen ystävälleni, tämä saa kyllä mahtavan yllätyksen viikonloppuna : D

  46. Kiitos vaan teille sari ja Pikku-lilli! :)

  47. Heippa kinuskikissa!
    Täytyy sanoa etten ole koskaan vieraillut tämmöisillä sivuilla,vaikka paljon pörrään blogeissa ja mut tämä on jotain aivan taivaallista. Tosi mahtava blogi.
    Tätä on ilo seurata ja rohkeiden kannustusten lomassa kokeilla.
    Kiitos tuhannesti tästä kinuskikissa!

  48. Kiitos hyvistä ohjeista ja selkeistä suklaaperhosten tekovaiheista. Pitääpä alkaa itsekin kokeilemaan, josko onnistuis :)

  49. mita: oikeaoppisin tapa olisi temperoida suklaa ennen käyttöä koristeiden tai konvehtien tekemiseen. Temperoimisesta löytyy tietoa tästä samasta kategoriasta. Itse en kuitenkaan ole pitänyt temperointia välttämättömänä, koristeet ovat kestäneet ihan kohtuullisesti ilmankin, paremmin toki kestäisivät temperoituna esim. isoissa ja hauraissa koristeissa. Huoneenlämmössä temperoimattomalle suklaalle käy juuri noin, sen takia jääkaappiin ja pitkäaikainen säilytys mielellään pakkasessa. Ihmettelen, että suklaa ylipäätään jähmettyi sen verran, että koristeet pysyivät kasassa.

  50. Hei

    Kiitos hienosta sivustosta.
    Apua ensikertalaiselle?
    Minäkin siten rohkaistuin tekemän perhosia ja Pandan suklaasta.
    Jotenkin jäi tuo jääkääppi tai pakastimen käytön tarpeellisuus/välttämättömyys väliin ja ajattelin jotta, kun on aikaa, joutavat jähmettyä tuossa pöydällä. Tulos oli kuitenkin väriltään ja kestävyydeltään kirjava. Eli suklaasta tuli “rakeista” vähän sen näköistä kun suklaa olisi mennyt vanhaksi. Vaaleata jossa tummia pilkkuja. Ja tietysti vaaleat kohdat hauraita. Jokin pätkä oli kuitenkin ihan sellaista kun varmaan pitääkin. Johtuiko tämä huoneen lämmössä jähmettämisestä vai mahdollisesti liian kuumasta suklaasta?