05.05.2014   45 kommenttia Kategoria: Konvehdit ja makeiset,  Muuta makeaa,  Pikkuleivät
Erityisruokavaliot: Gluteeniton,  Liivatteeton,  Maidoton,  Pähkinätön

Suklaamarengit


suklaamarengit

Tämän kevään aikana olen muutamaan otteeseen tehnyt marenkeja ja viimein oli aika lisätä tämän paljon toivottu ohje myös blogiin. Marenkivaahdon valmistuksessa on useita tapoja. Itse pidän varmimpana tätä tapaa, koska marenkivaahdon lässähtämistä ei ole minulla koskaan tapahtunut. Siinä valkuais-sokeriseos lämmitetään ensin kuumassa vesihauteessa 60-asteiseksi (ilman paistomittaria lämpötila, johon juuri ja juuri kärsii koskea sormenpäällä). Vasta tämän jälkeen suoritetaan vatkaaminen.

Jos haluat tehdä tavallisia marenkeja, noudata samaa ohjetta, mutta jätä suklaa pois. Voit värjätä valkuaisvaahdon vaahdotuksen aikana elintarvikeväreillä. Itse olen käyttänyt pastavärejä, nestemäiset värit saattavat vaikuttaa epäedullisesti vaahdon rakenteeseen.

20 kappaletta

Marenki:
4 valkuaista
3 dl sokeria
60 g tummaa suklaata


Laita valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään astiaan, esimerkiksi teräskulho tai -kattila sopii hyvin. Laita toisen kattilan pohjalle vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Aseta päälle valkuaisastia. Varmista, että astia on kosketuksissa vain vesihöyryn, ei kiehuvan veden kanssa. Sekoittele valkuaisseosta vesihauteessa, kunnes seoksen lämpötila on kohonnut 60 asteeseen. Käytä apuna paistomittaria.

suklaamarengit-vaihe-4

Nosta astia liedeltä. Jos käytit kattilaa, kaada valkuaisseos kulhoon, jossa vatkaaminen on helpompaa. Vatkaa seosta, kunnes se on jäähtynyt ja rakenteeltaan jämäkkää ja kiiltävää (noin 10 minuuttia). Sulata vaahdottamisen aikana tumma suklaa mikrossa miedolla lämmöllä (250 W).

suklaamarengit-vaihe-2-3 suklaamarengit-vaihe-3-2

Kaada suklaasula ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon muutaman kerran käännellen. Huom! Suklaa sekoittuu vielä pursotettaessa, joten vältä sekoittamista, jos haluat marenkeihin selvästi erottuvia suklaaraitoja.

suklaamarengit-vaihe

Laita suklaamarenkivaahto pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Pursota ruusukkeita pellille leivinpaperin päälle. Voit myös lusikoida marenkivaahdon nokareiksi. Marenkeja tulee kaksi pellillistä.

suklaamarengit-vaihe-2

Kuivata marenkeja 100-asteisessa uunissa noin 1,5 tunnia, kunnes marengit ovat pohjasta saakka kuivia. Molemmat pellit voi laittaa yhtä aikaa uuniin myös ilman kiertoilmatoimintoa. Peitä paiston aikana leivinpaperilla, mikäli marengit alkavat saada väriä.

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
68 tassutusta

Kinuskikumppani

Kts. lisää reseptejä osioista Pääsiäinen » ja Kevät »

Viikon kommentoija

Tämä Kinuski julkaisi tällä viikolla kommentin, joka ilahdutti, hyödytti tai herätti keskustelua.
Kiitos Jennikatariina,
että löysit tämän vanhan suklaa-
sitruunakakun
ohjeen: "Aivan ihana
resepti! Kakku aivan sulaa suussa,
eikä ole yhtään liian makea!
Tämä menee ehdottomasti
vakioleipomusten
listalle."

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Kumppanit

valio-tammikuu

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Taikapölyä ilmassa!

kansi_kinuskikissataikoo_v08.indd
Herkullinen uutuuskirjani Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon on ilmestynyt! Kirjaa myydään kirjakaupoissa kautta maan. Signeerattuja kirjoja on mahdollisuus tilata Kinuskikissan Toivepuodista.


Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Uusimmat kommentit

  • Valkosuklaaputouskakku
    Katerina: Haluaisin kovasti kokeilla tämän kaltaista kakkua, mutta ongelmana on se, että kakun pitäisi olla laktoositon. Olisi silti mukava saada kakkuun…
  • Nopea ja helppo minttusuklaakakku
    Mato: Onko suklaataikinan tilalle jotakin korvaavaa pohjaa? Ko. tuotetta ei valmisteta enää. Muut ainekset ostettu ja tarve parin päivän päästä! Eihän…
  • Mehevä suklaakakkupohja
    harmi93: Pitäisikö pohjan kohota uunissa kuinka paljon? Itse kun olen tehnyt niin ei ole kohonnut juuri lainkaan ja siksipä…
  • Baileys-täyte
    Kiiva: Kiitos vinkeistä! :)
  • Baileys-täyte
    maris: Kiiva: hyvältä suunnitelmalta kuulostaa minustakin. :) Haluaisin vielä oman kokemukseni pohjalta antaa vinkin, että pohja kannattaa laittaa…

Kumppanit

suomi100
meira_leivontatuotteet_kevat