
No niin, nyt se ihme on tapahtunut. Tein ja söin sienipiirakkaa, tykkäsin ja julkaisin siitä ohjeen!
Kaikkeen sitä ihminen bloggarin ominaisuudessa siis joutuu.
Ja vakavasti ottaen – hyvä, että joutuu. Välillä on viisasta tarkistella makutottumuksiaan ja haastaa niitä.
Tämä oli omalta osaltani varovainen lähtölaukaus ja halusin täytteeseen muitakin herkullisia makuja sienien lisäksi. Kyselin pohjatietoja kummitädiltäni, joka on sieniruokien parissa ihan eri planeetalta kuin minä itse. Saatuani tietoa sienten kanssa toimivista raaka-aineista, valitsin tähän piirakkaan omat suosikkini. Huomasin sekä tekovaiheessa että piirasta maistellessani, että kypsyessään sienet “häviävät” eli menevät kasaan ja hukkuvat helposti muiden aineiden sekaan. Lopulliseen reseptiin lisäsin siis sienten määrää. Uskon, että tämä muutos on monen sienten ystävän mieleen.
Olen syksyn lapsi ja rakastan syksyistä metsää, jossa värit, tunnelma, ilman raikkaus ja tuoksut ovat ainutlaatuisia. Monet kerrat olen miettinyt, että sienestäminen olisi hieno tapa viettää aikaa metsässä. Nyt minullakin on syy lähteä sienimetsälle!
![]()
Pohja:
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl graham-jauhoja
150 g margariinia
2 rkl vettä
Täyte:
5-6 dl (n. 100 g) suppilovahveroita
1 punainen paprika
1 sipuli
2 chilipaprikaa
120 g pekonia
suolaa
valkopippuria
2 dl ruokakermaa
120 g smetanaa
2 munaa
1 ½ dl emmental-juustoraastetta
Sekoita kulhossa täysjyvävehnäjauhot ja graham-jauhot. Nypi jauhot ja margariini sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Pilko suppilovahverot ja kuutioi paprika. Hienonna sipuli ja chilipaprikat. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi.

Laita edellä käsitellyt ainekset isolle paistinpannulle (öljyä/margariinia ei tarvita). Kypsennä pannulla, kunnes sienistä lähtevä neste on haihtunut. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Lisää joukkoon ruokakerma, smetana, munat ja juustoraaste. (Voit myös sekoittaa nämä erikseen kulhossa ja kaataa vuokaan viimeisenä, mutta itse suosin yleensä ensin mainittua tapaa.)
Kaada täyte vuokaan.

Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut aavistuksen verran väriä.















11:49
Suuret kiitokset Kinuskiemo! Nyt vain piirakkaa leipomaan!
20:38
SUKLAANAPPI:
Kuivattujen ja tuoreiden sienien vastaavuus tuntuu vaihtelevan riippuen tiedon kertojasta. Eri tietolähteiden keskiarvona sanoisin määräksi n. 0,5 dl kuivattuja murskattuja suppilovahveroita. Hakoteille et mene, vaikka enemmänkin laitat, sillä Kinuskikissa, vasta aloitteleva sieni-ihminen, on annostellut piirakkaan suppiloita näköjään melko varovasti.
18:26
Hei tietäisikö kukaan minkäverran tuo (5-6dl) n.100g tuoreita sieniä olisi kuivatussa muodossa?
22:33
Minä laitoin mukaan muutaman mehevän nokareen sinihomejuustoa. Täydensi hyvin piirakkaa. Tuo savustettu poronliha pekonin sijaan on todella hyvän kuuloinen vaihtoehto, mitä onkin varmaan pakko kokeilla seuraavalla kerralla.
0:20
Minä laitoin mukaan muutaman mehevän nokareen sinihomejuustoa. Täydensi hyvin piirakkaa :P Tuo savustettu poronliha pekonin sijaan on todella hyvän kuuloinen vaihtoehto, mitä onkin varmaan pakko kokeilla seuraavalla kerralla.
12:11
RECEL:
Pekoni tuossa ohjeessa antaa piirakkaan täyteläisyyttä ja mehukkuutta. Sen tilalle voisit laittaa esim. savuporoa tai naudanjauhelihaa. Liha ei kuitenkaan ole sienipiirakassa välttämätön.
7:38
Kyllä herahti vesi kielelle kun tämän näin! Osaatko sanoa mitä lihaa voisin käyttää pekonin tilalla, kun en sianlihaa syö?
16:06
No niin nyt on ohje testattu ja hyväksi todettu vaikka hieman joutuikin muuntelemaan kun ei kaapista kaikkea löytynyt. Paprikan korvasin tomaatilla ja kesäkurpitsalla ja tuon smetanen ranskan kermalla. Hyvää tuli.
20:49
Kokeiltu on (hieman soveltaen niistä aineista mitä kaapissa oli) ja oikein hyväksi havaittu! Mutta saattaa olla vielä parempaa jos käyttää kaikkia ohjeessa olevia ainesosia…
20:54
Ihanan herkullisen näköinen, tätä on kokeiltava!
17:43
Sienet ,pekoni ja rakuuna..<3. Tolla kissanpiiraan täytteellä saa mainiota karppaus ruokaa,paista pannulla ilman pohjaa…tee siis munakas…!
16:56
Ihanat sienet ..ja pekoni..
23:40
Ai niin, tulipa vielä reseptistä mieleen, että eipä ole pekoniakaan koskaan tullut leivonnaisissa käytettyä, vaikka joku lukija on sitä joskus toivonut. Eli tässä tuli nyt tuplasti uutta yhdellä kertaa.
Ninni-Kissa: tänä syksynä kannattaa tosiaan hyödyntää metsien sinisato. Varmasti muutkin sienet tähän kävisivät, kanttarellit vaikkapa. Eläviä hämähäkkejä ei täällä nähdä, niistä pysyn itsekin turvallisen välimatkan päässä.
Toivottavasti ei tule liian aidon näköisiä tekeleitä, olisi vähän noloa saada sätky omasta leivonnaisesta.
sirkkumi: kiitos hyvästä vinkistä! Ne on tarpeen “sieniuraa” aloittelevalle Kinuskikissalle.
23:12
Kiitos kinuskikissa!! Aivan meilettömän herkullisen näköinen ja nythän todellakain on metsät sieniä pullollaan ainakin suppilovahveroita joita on kerätty useita kymmeniä litroja tässä menneinä viikkoina. Tuossa kun tuota siun tervehdystä luin niin meni kyllä vilun väreitä selkääpitkin kun hämähäkeistä puhuit ja niitä tulee täällä oelmaan. Onneksi ei kuitenakaan ihan eläviä taida olla. On sen verran kammottavia olentoja =)
Iloista syksyä koko sivuston väellä niin kinuskiemolle kuin -kissallekin unohtamatta meitä kinuskeja =) Herkku hetkiä vietellen.
22:14
Sain naapurissa maistaa sienipiirakkaa, jonka pohjaan oli käytetty vehnä- ja ruisjauhojen lisäksi myös tattarijauhoja.
Tattarilla ja mustilla torvisienillä on salainen liitto, johon oregano pyrkii osalliseksi.
Sitä piirakkaa syödessä oli kriittiseltä sienensyöjältä mennä taju.
Kyllä sienipiiraan tekoa voisi harrastaa useamminkin, kun vain saisi aikaiseksi.