Raparperi-mansikka-valkosuklaatäyte

04.07.2010 10:19

Kesäisen kakun täytteiksi sopivat raikas raparperi, tuoreet mansikat ja makea valkosuklaatäyte. Kesän raparperisato kannattaa säilöä talvea varten pakkaseen: keitä kiisseliä samantien isompi annos ja jaa rasioihin. Myös ylimääräinen keittoliemi kannattaa pakastaa – siitä saa hyvän kostukkeen. Kun tuoreita mansikoita ei ole enää saatavilla, täyte toimii myös pelkkänä raparperi-valkosuklaaversiona.

Näillä mittasuhteilla syntyy täytteet 24-26 cm vuokaan tehtyyn 4-6 munan kakkuun, kahteen väliin.

Raparperikiisseli:
750 g raparperia
3 ¼ dl sokeria
1 ½ dl keittolientä
3 rkl maissitärkkelystä
1 ½ rkl vettä

Valkosuklaamousse:
4 dl vispikermaa
250 g valkosuklaata

1 litra mansikoita

Pese raparperit ja kuori niistä tarvittaessa ohuelti ulommainen kerros. Leikkaa raparperit paloiksi. Laita ne kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Kuumenna ja keitä hetken aikaa (max 5 min), kunnes raparperit ovat pehmenneet. Anna raparpereiden valua siivilässä hetken aikaa. HUOM: ota liemi talteen!

Laita valutetut raparperit takaisin kattilaan ja lisää 1 ½ dl valutetusta liemestä. Säästä loppu liemi kakun kostutukseen. Kiehauta seos uudelleen. Sekoita maissitärkkelys veteen. Kaada kattilaan. Keitä sekoitellen n. 3 minuuttia. Anna kiisselin jäähtyä tarvittaessa kylmäksi asti. Kylmä kiisseli on paksumpaa ja pysyy paremmin kakun välissä.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Sekoita valkosuklaa vaahtoon. Voit antaa valkosuklaatäytteen jähmettyä jonkin aikaa jääkaapissa. Valkosuklaa jähmettää täytteen lopulta hyvin tukevaksi, mutta huolehdi, ettei täyte ehdi jähmettyä liikaa ennen levittämistä. Huom: älä vatkaa täytettä voimakkaasti enää sen jälkeen, kun se on alkanut jähmettyä; täyte voi muuttua rakeiseksi.

Kostuta kakkupohja raparpereiden keittoliemellä.

Levitä kakkupohjalle raparperikiisseliä.

Leikkaa mansikat siivuiksi. Asettele niitä kiisselin päälle vieri viereen. Levitä päälle valkosuklaatäytettä. Täytä samalla tavalla toinen kakkuväli.

Täytä kakku jo edellispäivänä. Näin kosteus ja maut ehtivät tasaantua.

Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (37)

  1. SYSKI:
    Ei mene mönkään. Ota vain anopin omenahillo käyttöön. Pohjan voisit kostuttaa esim. omenamehulla. Näin täyte on  samantyyppinen, mutta ei kuitenkaan samanlainen. Anoppikin on varmaan tyytyväinen, kun hillo pääsee juhlapöytään. :-)

  2. Heippa! Kesällä tein tämän täytteen ystäväni lapsen kastejuhlaan, ja kaikki tykkäsivät. Nyt mietin, menisikö täyte ihan mönkään jos vaihdan raparperin anopin omenahilloon? Taas olisi kyseisellä ystävällä juhlat ja toiveena oli samantyyppinen täyte..

  3. MIAU:
    Hyvä sinä! Oikeaan kohtaan onnistuminen osui, kun sukukin oli paikalla. :-)

    MERKKU:
    Harmi, että vastaus tulee myöhässä. :-(   Ei tarvitse lisätä vettä. Raparperista irtoaa nopeasti nestettä sitä sokerin kanssa keitettäessä. Ihan kaksistaan ne tulevat juttuun. :-)

    LILIUM:
    Liian pitkästä vatkaamisesta aiheutui ongelmia. Rakeisuus muutti myös seoksen koostumusta, joten siitä saattoi johtua, että nestettä  pääsi erottumaan. Onneksi maku sentään oli tallella. :-)

  4. Uskaltauduin tätä reseptiä kokeilemaan, ja kyllä kannatti! Aivan mahtava yhdistelmä josta koko suku tykkäs! Kiitoksia paljon tästä :)

  5. Moikka!
    Eikö raparperin ja sokerin sekaan tarvi laittaa vettä ollenkaan vaan niitä keitellään ihan kaksistaan? En ole ennen käyttänyt raparperia ja nyt ois aika kokeilla. Kiitos jos kerkeät vastaamaan :)

  6. Tein yksi päivä tuota valkosuklaamoussea ja mietin sitä kun suklaan lisäämisen jälkeen vatkasin hieman liikaa ja mousse muuttui rakeiseksi, jonka jälkeen oli pienen hetken jääkaapissa mutta hetken huoneenlämmössä (n.10 min) oltuaan pohjalle alkoi muodostua nestettä. Mistähän tämä olisi voinut johtua? Olisiko mousswe voinut tuossa ajassa sulaa noinkin nopeasti näillä helteillä? Muuten oli kyllä syntisen hyvää mansikoiden kera! :D

  7. Huomenna on ystäväparin häät ja laitan tämän täytteen kakkujen väliin hieman muunneltuna. Kaikkien kakkujen tulee olla laktoosittomia, joten valkosuklaa on pakko jättää pois. Tämä on harmi, sillä tuo mousse on todella hyvää! Valkosuklaamoussen tilalle laitan vaniljatäytteen tämän ohjeen mukaan. Tämä täyte on varmasti huippuvalinta juuri tähän hetkeen, kun raparperit ja mansikat ovat taas niin tuore juttu :)

  8. Minä en jäähdytellyt suklaata, vaan kippasin sen kermavaahdon sekaan ja tuli raejuustoa eli vaahto juoksettu. Eipä hätää valutin maidon pois ja sekoitin rahkaa sekaa ja sain vähemmän sokerisen vaihtoehdon kermavaahdolle. Hyvää sekin.

  9. Hei ja apua! Olen leipomassa kakkua ystäväni juhliin, jotka ovat vasta elokuun lopulla. Miten saan pakastemansikat toimimaan tässä raparperi-mansikkatäytteessä ilman että kakku vettyy liikaa? (Oletuksena siis on, että tuoreita mansikoita ei enää saa tuolloin.)

    Toisekseen onko jossain olemassa tarkempia pursotusohjeita suklaapursotukseen? Haluaisin tehdä kuorrutuksen kokonaan suklaasta eli ajattelin jähmettää kuorrutuksen ja sitten vatkata sen vaahdoksi..

  10. Käyttäytyykö maissintärkkelys kiisselissä jotenkin eri tavalla kuin esim. perunajauho? Ajattelin vain että onnistuisiko kiisseli myös perunajauhoilla, niin ei tarvitsisi lähteä mökiltä kauppareissulle :)

  11. Pumpernikkeli: minulla näin ei käy koskaan, joten teemme jotain erilailla. Ainakin yksi asia tuli jo esiin tuosta kysymyksestäsi: mitä jos ensi kerralla sekoittaisit sulan suoraan vaahtoon? Minä en nimittäin suklaasulaa jäähdyttele.

  12. Herkullisen kuuloinen täytevaihtoehto! Mulla vaan meinaa käydä aina suklaiden sulatuksen kanssa niin, että kun sula suklaa sekoitetaan kermavaahtoon, se jähmettyy hetkessä klönteiksi eikä siis sekoitu tasaisesti koko vaahtomassaan. Jäähdytän suklaata aina hetken aikaa ja sekoitan sitten kermaan. Kuuluuko nämä pienet klöntit asiaan vai missähän homma menee joka kerta vikaan? Eihän se makuun vaikuta, mutta koostumus suussa on vähän epämiellyttävä joskus.

  13. Iina: jep, juuri päivitin. :)

    22.11: asiasta löytyy enemmän infoa tuoreimmasta kakkupäivityksestä.

    Ansku / Agatha: itse käytin pakasteesta otettua kiisseliä hiljattain. Rakenne saattoi olla vähän erilainen, muttei mitenkään epämiellyttävä?

    pumpuli: varmasti voi!

    Aimo: löytyy lukemalla tarkasti blogin uusimpia päivityksiä. Taisi olla mansikkakeikaus-kakku, jonka yhteydessä tuollaista kirjoittelin.

    Marianne: raparperilla on kyllä mielestäni ainutlaatuinen ominaismaku. Monet kuvittelevat, että kakun välissä on sitruunaa, kun maistavat raparperin. Raparperi on ehkä vielä turhankin vähän käytetty ja ei-arvattavissa-oleva kakun täyte. Sokeria toki kuluu paljon, hapan vihannes kun on kyseessä.

    lallu: katsopa sinäkin tuo uusin kakkupostaus. Lemon curdin kanssa passaisi vaikka Sprite tai sokeroitu ja vedellä laimennettu sitruunamehu.

  14. niin ja sitä vielä jos raparperin tilalla käyttää itse tehtyä lemon curdia mikä sopisi kostukkeeksi?? :)

  15. Tätä on tehtävä pojan 1v synttäreille, ehdottomasti herkullisin ohjeista!! :) Oiskos sulla vinkkiä millä kuorruttaa kakku?? :) En oikein osaa ajatella mitkä maut sopeis yhteen ja kermapursotuksia en haluaisi kun kukaan meillä ei niistä oikein välitä..

  16. Kiitos ihanista ja selvistä ohjeista. Olen jo useaa reseptiä kokeillut ja saanut kehuja vierailta ja työkavereilta leipomuksista. Nyt kokeilin viimeksi tätä ohjetta ja se oli kyllä todella maukasta.

  17. Moi, kiva resepti! Heti menen mökille raparpereja poimimaan. Toi raparperikiisselin väri on mielettömän kaunis – raparperimehua olen joskus saanut maistaa ja se oli yhtä herkän väristä. Sinänsä tylsää että maku tulee suurimmaksi osaksi sokerista.

  18. Ku tänne sivul on tuloss, nii tos google hakus näkyy ekana tää sun sivu, kun kirjottaa ” kinuskissa” sit siin alkaa näkyy kuvausta—- Helpot ja näyttävät kakut ovat haaste, johon Kinuskikissa pyrkii lukijoiden toiveesta vastaamaan. Aina tehtävä ei ole helppo, mutta kesän tuoreet marjat … mis tän tekstin loppu osa on, ihan mielenkiinnossa van haluisin lukee lopun :)

  19. Vaikuttaa aika maukkaalle :-)

  20. Moikka, olen lukenut ohjeitasi ja napsinut sieltä muutaman herkun! En ole mikään virtuoosi, mutta on nämä onnistuneetkin ;) Ihan huippusuosiota sai Kaardemummakakku, nam! Olen äippälomalla ja täytän pakkasta herkuilla, esikoisen arvioitusaapumisaika on parin viikon päästä! Kiitos ihanasta blogista!

  21. Heippa! Linkitin blogisi omaani, koska käyn täällä vakituisesti lueskelemassa. Jos haluat, että otan linkin pois, käythän vinkkaamassa! Minutkin saa linkittää. :)

  22. Testasin päivällä kesän kunniaksi tämän ohjeen, kylläkin kaupan valmiskakku pohjasta kiireissäni. Valkosuklaamoussea en saanut onnistumaan kunnolla (suklaa liian lämmintä), mutta se ei makua haitannut =) Tosi hyvää ja raparperi on uusi tervetullut tuttavuus, jota aion täytteenä jatkossakin käyttää.

  23. Varmasti hyvä täyte:) Suklaan voi myös sulattaa vesihauteessa. =)

  24. Nams, voiskohan tämä toimia ilman tuota raparperia….?

  25. Jos aikoo pakastaa tuota raparperijuttua niin kannattaa pakastaa se keittämisen jälkeen ja sitten vasta käyttöön ottaessa keittää siitä se kiisseli. Tai pakastaa raparperipalat sellaisenaan.

  26. Mä olen joskus raparperikiisseli pakastanut, mutta se meni pakastaessa inhottavan rakeiseksi, siis koostumus ei ollut kiva, maku oli kyllä kohdallaan. Meillä käytettään usein raparperia kakun täytteenä, just kiisselinä tai moussena.

  27. Oj, ihanana näköinen. Harmi vaan että laihdutuskuuri alkoi ;)

  28. voi että miten herkullisen näköisiä juttuja siulla täällä onkaan ;)
    oikein mukavaa ja lämmintä kesää!

  29. Taidanpa kokeilla, mutta millaisen kuorrutuksen/päällyksen olet tähän tehnyt?

  30. Eipä suostu vielläkään miun kommentteja julkaise blogin osoitteen kanssa :( Mutta siis aivan ihana ohje jälleen kerran. Tätä pitää kokeilla heti seuraavaksi kun leivon.

  31. sinulla on ihana ohje

  32. Uih! herkullisen näkönen! tosi vähän tulee itse käytettyä raparperia, pitänee korjata asia kun se kuitenkin on niin hyvän makunen :)

    Kesäisiä terkkuja!

    PS. Blogissani arvotaan!

  33. Nam nam nam. Mukavaa saada uusia vinkkejä raparperin käyttöön ja yhdistelemiseen.

  34. Jams! Varmasti herkullinen, lemppariaineksiani!
    Otin talteen, käytän taatusti :)

  35. Mmh, ihanan näköistä ja kuuloista! :) Onkohan tuota kakkua tulossa blogiin? ;)

  36. Nams. Oonkin miettinyt vaihtoehtoja kesäkakkujen täytteiksi ja paljon on tullut käytettyä mansikkaa. Tässäpä kiva, erilainen täyte. :)

  37. Näyttää ja kuulostaa tosi houkuttelevalta! Pitääpä käydä anopilla raparperivarkaissa. ;)