Tästä suklaakakusta on muotoutunut yksi suosikkipohjani mitä tulee tummiin kakkupohjiin. Alkuperäinen ohje on ystävältä saatu, mutta olen muunnellut siitä oman version. Erityiseksi tämän tekee se, että koostumus on niin pehmeä ja mehevä. Pohja saa jäädä keskeltä aavistuksen verran kosteaksi. Kostutusta tarvitaan silloin vähemmän kuin esimerkiksi sokerikakkupohjassa.
Kakkupohjasta riippumatta on syytä huomioida seuraava asia kakun kokoamisesta. Paistettaessa kakun pinta jää pohjaan verrattuna epätasaisemmaksi, huokoisemmaksi ja jopa halkeilevaksi. Pintaosa kannattaakin aina ”piilottaa” täyttövaiheessa kakun pohjalle. Sileä pinta on helpompi koristella.
Rakenteeltaan tämä pohja on hieman herkemmin hajoava kuin tavalliset kakkupohjat ja siksi suosittelenkin välttämään turhia siirtelyitä: leikkaa kakkupohja kolmeen osaan valmiiksi siinä asennossa, että voit siirtää päällimmäisen levyn kakun alimmaiseksi pohjalevyksi. Rakenne tiivistyy, kun säilytät pohjan yön yli viileässä.
Huoneenlämpöisten raaka-aineiden käyttö on suositeltavaa. Tämä auttaa myös kakun tasaisempaan kohoamiseen.



































Pyyhkeestä huolimatta kakku kohosi liian nopeasti, halkesi ja jäähtyessään lässähti. Kahdesti. Kolmatta kertaa en enää ehtinyt yrittää, mutta tussahtanutkin versio kirvoitti kehuja syöjiltä. Omaan suuhun vähän turhan tuhtia tavaraa, vaikka makeasta pidänkin, mutta se varmaan johtuu enemmän epäonnistuneesta rakenteesta kuin reseptistä.
Edellisistä leipomisista on jo aikaa ja aiemmin olen käyttänyt luottoreseptinä aitoa suklaakakkupohjaa, eli ensimmäinen rasvainen kakku ei ollut. Paniikissa konsultoin tekoälyä, jonka mielestä vatkasin liikaa, mutta ei se kevyemmin vaahdotettu onnistunut sen paremmin.
Onko vinkkejä vastaisuuden varalle? Aineet huoneenlämpöisiä, vuoan ympärillä märkä kääre, taikina vaikutti vuokaan kaataessa vielä ihan hyvältä.