Lime-juustokakku

10.11.2008 21:32

limekakku1limekakku3limekakku4limekakku5limekakku6

Ystäväni oli tehnyt aivan ihanaa lime-juustokakkua ja se reseptihän oli pakko saada. Teinkin tätä sitten isänpäiväksi ja sain samalla käytettyä viimeiset syksyn lehtikoristeet. Mielestäni ne sopivat väritykseltään hyvin limekakkuun.

Tein reseptiin jonkin verran muutoksia ja lisäksi täytteen suunnilleen kaksinkertaisena saamaani ohjeeseen nähden. Siitä tuli kuitenkin hieman liian paksu tavalliseen 24 cm vuokaan. Pohdin pitkään, laitanko ohjeen tänne samoin kuin itse tein vai skaalaanko täytteen vähän pienemmäksi. Päädyin jättämään valinnan reseptin hyödyntäjälle. Ne, jotka pitävät hyvin paksusta täytteestä, valitkoon tuon isomman annoksen. Täytekerroksen paksuus on silloin 4,5-5 cm. Tuon ohjeen mukaan kannattaa tehdä myös silloin, kun tekee kakun isompaan vuokaan. 24 cm vuokaan sopusuhtaisempi täytekerros (n. 3,5 cm) tulee puolestaan vasemmanpuoleisella, pienemmällä ohjeella. Kiille kannattaa tehdä samalla suhteella kuin täytekin, siitäkin siis omat versionsa. Linkin takaa löytyvä keksipohja sopii sellaisenaan kumpaankin täyte-kiilleversioon.

Koristelussa olen käyttänyt silikonimuotilla tehtyjä lehtiä, joihin on tupsuteltu ruskan sävyjä keltaisesta ja vihreästä tomuväristä. Toisten lehtien tekemisessä hyödynsin tässä ruskalehtiohjeessakin näkyvää lehtisuonimattoa. Nämä olen värjännyt keltaisesta ja vihreästä tomuväristä sekoitetulla vaaleanvihreällä sävyllä. Molemmat ovat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Kiilteen kanssa on aina hyvä muistaa, että kiille sulattaa marsipaanin/sokerimassan nopeasti. Koristeet kannattaa siis laittaa pakoilleen vasta juuri ennen tarjoilua.

Olen kokeillut muutamissa viimeaikaisissa kakuissa (joista tämä ensimmäinen blogissa) rohkeammin suklaaspritsailuja. Tähän minua ovat innoittaneet Pian ja Miran blogeissa näkemäni kiehkuraiset koristelut. Tässä käytin valkosuklaata, jonka värjäsin pastavärillä vihreäksi.

Kirjaimet pursotin vapaalla kädellä leivinpaperin päälle (leivinpaperin alle voi toki laittaa mallikirjaimet). Teippasin leivinpaperin tarjottimeen kiinni, koska toisinaan se saattaa käpristyä kylmässä. Sitten tarjotin jääkaappiin ja sieltä vielä pakkaseen. Jäätyneet kirjaimet siirsin marsipaanityökalun avulla kakkuun kiinni: suklaakoristeisiin ei juuri kannata sormilla koskea, sillä ne sulavat hetkessä. Kannattaa muuten pursottaa aina kutakin kirjainta kaksi kappaletta kaiken varalta, jos siirtovaiheessa jokin tuhoutuu.

Ingressikuva
Pohja:
- Digestive-keksipohja

24 cm vuoka

Täyte:
5 liivatetta
3 dl kermaa
2 valkuaista
300 g maustamatonta tuorejuustoa
¾ dl limettimehua (vajaan 3 limetin mehu)
1 ½ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä

Kiille:
3 liivatetta
2 ½ dl sokeroitua laimennettua limettimehua (josta limettimehua vajaa ½ dl, sokeria saman verran)
vihreää elintarvikeväriä

26-28 cm vuoka tai paksu täyte

Täyte:
7 liivatetta
4 dl kermaa
3 valkuaista
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl limettimehua (n. 3 limetin mehu)
2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
3 rkl vettä

Kiille:
3 liivatetta
3 dl sokeroitua laimennettua limettimehua (josta limettimehua ½ dl, sokeria saman verran)
vihreää elintarvikeväriä

Koristeet:
- vaahtokarkkisienet
- suklaapursotukset
- marsipaani-sokerikuorrutelehdet



Valmista keksipohja Digestive-kekseistä ohjeen mukaan.

Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kermavaahdon kanssa.

Sekoita tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä sitten kerma-valkuaisvaahtoon.

Kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita pinta mahdollisimman hyvin. Voit lopuksi hölskytellä vuokaa, mikä tasoittaa pintaa entisestään. Laita sitten hyytymään jääkaappiin n. 3 tunniksi.

Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita limettimehu (myös limettitiiviste käy), sokeri ja vesi sopivan makeaksi mehuksi. Värjää vihreällä elintarvikevärillä. Testaa värin sopivaa tummuusastetta pienempään, vaaleapohjaiseen astiaan. Kiehauta n. ½ dl mehusta ja sulata siihen liivatelehdet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Jäähdytä – kiillemehu ei saa olla lämmintä täytteen päälle kaadettaessa. Kaada sitten täytteen päälle lusikan kautta. Siirrä jääkaappiin hyytymään.

Koristele suikaloidulla limetinkuorella tai muilla koristeilla.









Kirjoita kommentti

Tassuttele sisään kommentoidaksesi.

Kommentit (108)

  1. Aivan ihana kakku! Raikas ja silti samalla täyteläinen. En käyttänyt normituorejuustoa, vaan lähempänä rahkan makua olevaa dieettituorejuustoa. Kiilteen tein limehyytelöjauheesta, johon lisäsin hieman lisää limeä, jotta maku olisi aidompi.
    Tein tämän, kun pojan synttäreiltä jäi ylijäämäkermaa ja johonkin se piti käyttää. Nytkin tekisi mieli viimeinen pala käydä syömässä pois, mutta jätän sen miehelle iltapalaksi. Tätä kakkua tehdään vielä uudestaan!

  2. Nemilie: Itse en värjännyt kiillettä, mutta käytin nesteeseen yhden limen mehun (n. 1/4 dl) ja Juissin Sitruuna-limejuomaa 2 1/4 dl ->kiilteestä ei tullut kauhean väristä, vaan sitruunaisen keltaista, josta kuitenkin näki läpi. Olen tehnyt blogiiini ko.:sta kakusta postauksen, linkki tässä: http://b-and-w-dreams.blogspot.com/2012/01/lime-juustokakku.html. Kuva valehtelee vähän, sillä valo heijastuu kiilteestä ja näyttää, ettei siitä näkisi läpi.

    Kiitos ihanasta ja raikkaasta reseptistä, teen tätä varmaankin rippijuhliini! =) 

  3. Kuinka kauhean väristä tuosta kiilteestä tulisi jos sitä ei värjäisi?

  4. MERVELI:
    En suosittele sinulle tässä vaiheessa liivatejauhetta. Liivatejauheen kanssa tiedän monilla sellaisillakin olevan ongelmia, jotka onnistuvat liivatelehtiä käyttämällä. Omat kokemukseni ovat myös olleet, että jauhe saattaa aiheuttaa kokkaroitumista. Liivatelehtien käyttö sensijaan on helppoa.

    Sivustolla annetaan monipuolisesti neuvoja leivontaan liittyen. Kannattaa tutustua sivustoon ;-) !  Jos et ole löytänyt/lukenut sivua, jossa Kinuskikissa kertoo liivatelehtien käytöstä, annan linkin sinne:
    http://www.kinuskikissa.fi/liivatteen-kaytto/?ref=146

  5. mysteeri vieläkin miten se paakkuuntui:/ kaadoin kyllä vähitellen, mutta mielestäni se oli todella paksua :(   jos tekee liivatejauheella onko nestemäärä sama johon sekoitetaan?

  6. MERVELI:
    Kyllä tuo 3 rkl riittää liivatteille. Ja nopeastihan nestemäärä liivatteita lisätessä kasvaa. Vika ei siis löydy siitä. Kuvauksestasi voisi päätellä, että olet kaatanut koko liivatenesteen yhdellä kertaa seokseen, jolloin se on jähmettynyt klimpiksi. Liivateneste pitäisi lisätä ohuehkona nauhana, ei koko määrää kerrallaan, seokseen samalla täytemassaa sekoittaen. Olisikohan  tuossa  sinulle edes heiveröinen oljenkorsi? :-)

  7. HEi! mikähän tässä ohjeessa meni vikaan, kun täytteen liivate ei sekoontunut massaan vaan jäi klimpiksi:(   tuntuu tosi vähältä tuo 3rkl vettä 7:lle liivatteelle. olisiko siinä vika?  kun tein uudenkin kerran niin kävi samalla tavalla .

  8. Tämä on ehkä parasta juustokakkua, mitä oon ikinä syönyt! Tein viikonloppuna kokeiluversion ristiäisiä varten ja ei epäilystäkään, että teenkö näitä sinne ristiäisiin! Taivaallista! :)

  9. Kiitos, ihana ohje, tuli herkullisia kakkuja! Tein suklaaristikkoreunat tuosta toisesta kakkuohjeesta, värjäsin valkosuklaata mintunvihreäksi ja ihanat tuli! Tämä ohje otetaan talteen!

  10. NUNNA-ANKKA:
    Voit käyttää mascarponea ja tokihan marcarpone aina maussa maustamattoman tuorejuuston voittaa. Ristiäisiin sopii vain paras ja maukkain. :-)
    Täytteen kermavaahdon voisit jättää mieluummin vähän löysemmäksi kuin olet ehkä tavannut tehdä. Se löysentäisi myös täytteen paksua koostumusta. Jos itselläni on ollut vaikea saada pinta tasaiseksi, olen tuikannut tasoitusveitsen nopeasti kuumaan veteen. Veitsi on tuon jälkeen yleensä lukenut ajatukseni.

  11. Voiko tämän tehdä mascarponeen? Kaapissa olisi 3 pakettia mascarponea ja ylihuomenna esikoisen ristiäiset, pitäisi saada vihreä kakku… Mascarponeen tehdyt kakut on mielestäni paremman makuisia, mutta tuntuu että koostumus on niin paksu tekovaiheessa että pintaa ei ehdi saamaan tasaiseksi ennen kuin se jo hyytyy. Vinkkejä?

  12. OONA:
    Kyllä voit pakastaa kakun. Miksikäs ei myös vuoassa. Nosta kakku edellisiltana pakkasesta jääkaappiin ja tee päällys seuraavana aamuna, kun toteat kakun sopivasti sulaneen. Tarkkaile, että sulanut kakku on pysynyt tiiviisti kiinni vuoan reunoissa, ettei kiille ala valua mistään rakosista. Tai irrota reunat ja kiinnitä reunakalvo tiiviisti ympärille.

  13. Pystyykö kakkua pakastamaan? Tietenkin kiille täytyy tehdä vasta pakastuksen jälkeen. Pakastanko kakun vuoassa, vai täytyykö se siirtää erikseen johonkin astiaan? Kuinkahan kauan kakku sulaa jääkaapissa?

  14. Kerron toki kun tiedän milloin sarja alkaa ja milloin se jakso tulee missä itse olen! :)

    Ja mainostan tietenkin kinuskikissan sivustoa, kyllä täältä on niin paljon kaikkea hyvää löydetty!

  15. HITTIINA:
    Oikein hyvä suunnitelma sinulla on. Ja jos aamulla koristelet, niin silloin mennään varman päälle. Eikä missään kohtaa kannatakaan riskeerata, kun noin kauniit kakut olet valinnut. Kyllä vieraasi ihastuvat. :-)

    15 cm:n vuokaan tarvitaan tarkasti sanoen 2/5  aineksista. Eli, jos tuo murtoluku unohdetaan ja laitat puolet aineksista, niin harjoituskakusta tulee hiukan muhkeampi kuin 24 cm:n kakku.

  16. Onkohan ok, jos teen tarjoilua edeltävänä päivänä tämän kakun (sekä tuon alkukesän unelmakakun), koristelu voisi olla aamulla?

    Harjoituskakkua tekisin, puolitanko tuon 24cm ohjeen, kun teen sen 15cm irtopohjavuokaan?

  17. NEITISUTTURA:
    Toki kiinnostaa. :-) Varmasti ollaan ruudun ääressä. Syksylläkö sarja alkaa? Muistathan ilmoittaa tarkemmin, kun tiedät ajankohdan.

    Hienoa, että pääsit ohjelmaan. Jos tämän kakun otat mukaan, niin toivottavasti ilahdutat Kinuskikissaa kertomalla ohjelmassa, että kakku on Kinuskikissan  sivustolta.

  18. Hei! Tämä ohje on ollu paras juustokakku ohje minkä olen löytänyt. :) Pääsin ohjelmaan Arvostele mun illallinen- Suomessa ja ajattelin tehdä tätä jälkiruoaksi. Ajattelin vihjata jos kiinnostaa. ;)  

    -Jaana

  19.  

    HELIH:
    Kiva kuulla, että ohje on OK.  Mukava, että tulit kertomaan.  :-)
    Kinuskiset terveiset ystäväpariskunnalle!

  20. Liekö olen ennen kiittänyt tästä reseptistä, mutta nyt viimeistään kiitän. Olen tehnyt tällä ohjeellä juustokakun lukuisia kertoja ja ystäväpariskunta oikein tilaa tätä aina, kun vietämme jotain kissanristiäisiä yhdessä! :D
    Kiitos ihanan raikkaasta ohjeesta!
    Teen itse tähän Domino-pohjan, koska se tumma kaakao toimii mielestäni loistavasti raikkaan täytteen kanssa ja se tuo myös ulkonäköä.
    -HeliH
     


  21. JAANAM77:
    Jos et ole ollut, niin ainakin nyt olet – leipuri. Johan vieraasi sen  todistivat: ensimmäisellä kerralla  onnistunut juustokakku. Hyvä sinä!  :-)

  22. Kiitoksia tästä erittäin ihanasta ohjeesta!
    Elämäni ekaa kertaa tein juustokakun ja onnistui tosi hyvin ohjeittesi avulla. Muutoinhan en ole mikään leipuri, mutta tämä oli yllättävän helppoa :)

    Vieraatkin tykkäsivät tosi paljon tästä lime-juustokakusta. KIITOS!!!


  23. SISSI65:
    Kakku kannattaa pakastaa ilman kiillettä ja päällystää kiilteellä vasta, kun kakku on täysin sulanut.

  24. Hei! Voiko tuon kiilteen pakastaa??? Siis kakun jossa jo kiille? :)

  25. PIKKUNEITI:
    Hienoa, että onnistuit ilman vettäkin. 2 rkl sinne tai tänne! Ohjeessa tuorejuustoon lisätään sokeri ja juusto notkistetaan limemehulla. Vasta sitten tulee liivateseos, jossa, hassua kyllä  :-( , usein käytetään vettä. Yleensä liivatenestettä ei ole tapana käyttää jäykkien ainesten notkistamiseen, vaan se lisätään jo valmiiksi notkistettuun ainekseen. Mutta upeasti onnistuit noinkin.

  26. Hei, jäin pohtimaan miksi täytteeseen tulee vettä ? Itse käytin limemehua veden korvikkeen ja olisi tuntunut jotenkin hassulta käyttää vettä ? Liivatteet kun sulaa limemehussakin, loistava kakku tosin tuli! :)

  27. TEETEE:

    Sait jo hyvää infoa Marzulta. Laitan sinulle vielä osoitteen, jos tahdot pidemmän kaavan kautta tutustua sulamisongelmaan. Kinuskikissalla on sinulle täsmätietoa asiasta:

    http://www.kinuskikissa.fi/kuukauden-vinkki-juustokakun-koristelu/?ref=25

  28. Teetee, liivatteella tehdyt kiilteet ja sokeri/marsipaanikoristeet eivät tykkää toisistaan :) Eli ne eivät kestä kuin hetken. Kiilteen päälle pieni kermaruusuke ja koriste sitten siihen jos haluaa pysyvän pidempään koristeiden kunnossa.

  29. Kiitos ihanista ja selkeistä ohjeista. Olen aivan hurahtanut kakkuiluun sinun ansiostasi ja sivuiltasi olen oppinut niiiin paljon :) Lime-kakku on taivaallista!!! Tein sokerikuorrutteesta koristeita ja ne “vetistyivät” ja sulivat, kakun päälle muodostui ihan vesilammikko(illalla koristelu-aamulla lammikko) Onkohan se limen syytä koska esim. suklaa-kiilteessä koristeet vesittyvät vasta parin vuorok. kohdalla. Ensi kerralla panen ne vasta juuri ennen tarjoilua kakun päälle.

  30. Tein tällä ohjeella ja oli tosi hyvää ja raikasta! Sulla on hienot sivut ja täydelliset ohjeet ja jos on tarkennettavaa niin sulta saa vastauksen. Kiitos hienoista sivuista!

  31. Keräsi tämä kakku kehuja raikkaudestaan. Pohjan tein sitruunakekseistä, niin sai samaa makua myös pohjaan.

  32. Heippa! :)

    Hurrrjan ihanan näköinen kakku, aion kyllä kokeilla josko minäkin poropeukalo saisin kasaan edes kaukaisen sukulaisen tälle kakulle :)
    Tyhmänä kysyn, että voiko kakun pakastaa kiilteen kanssa, vai kannattaako kiille lisätä vasta tarjoilupäivänä?
    Upeita luomuksia, kiitos näistä sivuista!

  33. Tässäpä tuleva hääkakku resepti.. Mutta on yksi ongelma, eli kuinkahan monta henkeä syö tuosta 28 senttiä olevasta kakusta?

  34. Tein eilen ja annoin olla jääkaapissa yön yli. Onnistu tosi hyvin ja nyt ootan että pääsen syömään :)

  35. Tein ton kakun tänään, mutta ei onnistunut koska kiille valui läpi tosta vuoasta läpi. Huomenna koetan uudestaan kiilleosuutta..
    Johtu joko siitä ettei toi pinta ollut tasanen tai en taputellu tarpeeksi.

  36. Hirppaliidi: tosi kiva, että tykkäsit! Olen tilannut muovin Bake and Partystä, kannattaa siis etsiä verkkokauppojen valikoimista.

    Janna: hyvä että maku oli kohdallaan, mutta pohdin vielä, annoithan kakun olla riittävän kauan jääkaapissa hyytymässä? Esimerkiksi tuo kiilteen liivatemäärä on aika “standardi” ja minäkin jäin ihmettelemään syytä, miksi se valui kakun päältä.

  37. Taas tuli testailtua sun ohjeita, tätä tein tän päivän vappubrunssille. Joku muukin mainitsi liivatteen määrästä, ja mä olen vähän samaa mieltä että lisä ei olisi pahitteeksi. Kakku tuntui “lysähtävän” ja kiillekin lähes valui päältä pois ja oli melkoisen tahmea leikata. Ehkä yksi lehti kumpaankin lisää auttaisi? Maku oli kuitenkin erittäin hyvä, oli tosi sopiva päätös wappupäivän aterialle!

  38. Oli aivan ihanan näköinen ja oli sitten ihan pakko kokeillakkin… ja tulos oli fantastinen! :D Kysymys: Kun sinulla on tuollainen muovi kakun reunuksilla (itse käytän voipaperia…) niin mistä olet ostanut/tehnyt?

  39. Eipä kestä, NYork!

    mymmeli81: tästä ei kenties saa kovin nättiä lilaa, koska limemehu on kellertävää. Värjää vastaava määrä vettä lilalla pastavärillä ja mausta vesi sokerilla ja sitruuna-aromilla tai sitruunamehulla.

  40. moikka..miten ton vihreen kiilteen sais lilaksi?kiitos

  41. Hei!
    Oli muuten aivan loistava ohje lime-juustokakulle. Parempi kuin moni Amerikan juustokakku. Amerikan juustokakut ovat mielestäni olleet täytteiltänsä liian “tiivistäytteisiä massoja”.
    Kiitokset hyvästä ohjeesta. ;-)

  42. Jenni: kiva juttu! :)

  43. Tästä tuli ihanaa <3 Lisäsin täytteeseen vähän limemehua ja 1 limen kuoren, kun mielestäni omaan makuuni kaipasi vielä lisää limen makua. Kakku sai kehuja muiltakin juhlavierailta :)

  44. Safkaseireeni: saattaa olla tuosta lehdestä, jos siellä oli hyvin samankaltainen ohje.

  45. Tutun kuuloinen ohje, mahtaako ystäväsi olla sen napannut Glorian ruoka & viini-lehdestä, siellä on ollut tämäntyyppinen limettijuustokakku, tuota värjättyä kiillettä myöten, jos Glorian ohjeessa koristeeksi livautettiin kiilteen sekaan limetinkuoriviipaleita. Muita vastaavia ohjeita en ole bongannut.

  46. Lena: pahoittelen, etten kerinnyt vastata ajoissa. Kakun teit varmaankin jo aikoja sitten.

    Heli: idea on tosiaan hyvä ja olinkin ehtinyt sen jo unohtaa. Täytyypä kokeilla itsekin seuraavana itsenäisyyspäivänä.

  47. Kiitos reseptistä! Sain saman idean kuin joku tuolla kommenteissa ylempänä, eli tein tästä itsenäisyyspäivän SINISEN kakun. :) Eipä väri nyt Suomenlipun sininen ollut, mutta selkeästi sininen kuitenkin, sanoisinko vaikuttava.. ;) (kuva löytyy omasta blogistani) Värinä käytin ruokakaupasta saatavaa sinistä litku elintarvikeväriä, eikä muuttunut vihertäväksi vaikka limemehu oli selkeästi keltaista.

  48. Hei! Aikomukseni olisi yrittää kyhätä tällainen kakku viikonlopuksi vieraille mutta allergian takia kananmunaa ei saisi käyttää. Kärsiiköhän/muuttuukohan kakun maku tai rakenne pahasti jos sen korvaa kermavaahdolla? Vai olisiko parempia ehdotuksia?
    Ihanat sivut muuten! Ovat saaneet minutkin harrastelijaksi… :) Kiitos!!

  49. MiKu: tiramisuun laitoin Disaronno-likööriä (ent. Amaretto), mantelia siinäkin.

  50. Selilin taas näitä “vanhoja” reseptejä ja tämä tuli eteeni. Ensimmäinen reaktioni oli: Ihanan värinen ja tavallaan kesäinen värinsä perusteella. En ole koskaan juustokakkuja tehnyt, enemmänkin perinteisiä rahka-kerma-liivate hyydykekakkuja.

    Yhdessä tiramisu ohjeessasi olit käyttänyt sitä likööriä (tai jotain sinnepäin), josta piti ruveta ihan miettimään mitä koulussa käytimmme ja se tulikin tuossa mieleeni että, karvasmanteliöljyä sinne pipetillä laitoimme (sillä se on todella tujua tavaraa). Maku on mitä taivaallisin, vaikka tuoksu on ihan toinen :D