Kinuskileipomo Satu

Kategoria: Helpot ja nopeat,  Kesä,  Kevyet herkut,  Muuta makeaa Nähty 184 kertaa
 
13.08.2017
 
2 kommenttia

Erityisruokavaliot: Gluteeniton,  Kasvisruokavalio,  Liivatteeton,  Maidoton,  Munaton,  Vegaaninen

Vadelmaiset välipalaruudut


Leivoin lomapäivän aamiaiselle herkullisia vadelmaruutuja. Ruoka-alkemisti -blogissa (http://ruoka-alkemisti.blogspot.fi/2016/07/terveelliset-vadelma-jugurttiruudut.html) pisti mielenkiintoisenoloinen resepti silmään, eikä vadelmaihanuuksien tarvinnut kauaa odottaa testiin pääsyä, kun rasiallinen vadelmia tarttui mukaan perjantain kauppareissulla. Lauantaiaamuna uunista leijuikin sitten ihana tuoksu…

Resepti on sekä vegaaninen että gluteiiniton. Se sopii siis paitsi moniin erikoisruokavalioihin, myös allergisille herkuttelijoille. Taikinassa käytetty kikhernejauho antaa leivonnaiselle tiiviin rakenteen, joten pienikin pala toimii täyttävänä välipalana. Kikhernejauhoa voi ostaa esimerkiksi Punnitse & Säästä -liikkeistä irtotavarana. Tein alla olevan ohjeen 2/3 -kertaisena, jolloin sain 6 keskikokoista vadelmaruutua. Nämä olivat hyviä lämpiminä, mutta parhaimmillaan mielestäni kuitenkin vasta seuraavana päivänä, jääkaappikylmänä.

8-9 kpl:
3 dl kikhernejauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl kookossokeria (käytin tavallista)
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
2 dl makeuttamatonta kasvimaitoa (esim. kaura – tai mantelimaitoa)
3/4 dl makeuttamatonta soijajogurttia
3 rkl kookosöljyä
3 rkl vaahterasiirappia (tai vaikka hunajaa, jos vegaanisuus ei ole tarpeen)

Päälle: 1-2 dl vadelmia

Sekoita kaikki ainekset paitsi vadelmat kulhossa keskenään. Levitä taikina leivinpaperoituun uunivuokaan (noin 20×30 cm:n vuoka sopii). Painele vadelmat taikinaan.

Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.