Juustoraasteiden valikoimaa on hiljattain täydentänyt houkutteleva uutuus, murennettu Koskenlaskija. Perinteiseen Koskenlaskijaan tykästyneenä juustopussi ei jättänyt minua rauhaan ennen kuin olin napannut sen ostoskoriini. Pikaisesti kaupassa kyhäsin reseptin kasaan teemana laiska perjantai. Paahtoleipiä, munia, rucolaa… Eli helppoa ja nopeaa suolapalaa tarjoiltavaksi illanistujaisissa esimerkiksi salaatin ja viinilasillisen kera. Ajatus lähti juustoisista lämpimistä leivistä ja johti lopulta piirakkamaiseen leipäpetiin, josta voi leikata haluamiaan paloja isommallekin poppoolle. Leivät voi leikata kokoamisvaiheessa valmiiksi sopivan kokoisiin paloihin (tässä halkaisin jokaisen viipaleen kahtia), mutta valmiissa paistoksessa ei lopulta leipien rajoja erottanut, joten viipaleiden koolla ei ollut juuri merkitystä. Maistelkaa ja kokeilkaa!