Kinuskin valmistamisessa on kaikessa yksinkertaisuudessaan omat pikku niksinsä. Sen verran on tullut itse möhlittyä kinuskin kanssa, että on mielestäni paikallaan laatia siitä blogiin oma ohjeensa. Toivottavasti tästä on apua kinuskin valmistamisessa ja sudenkuoppien välttelyssä.
Omat kokemukseni voisi tiivistää siten, että kinuskin tekemisessä onnistuu varmasti, jos 1) ottaa kinuskin oikeaan aikaan pois liedeltä 2) käyttää oikeaa kermaa 3) ei aikaile liikaa kinuskin kaatamisessa kakun päälle.
Varmin lopputulos syntyy aitoa kuohukermaa käyttämällä (myös vähälaktoosinen kuohukerma käy) – en lupaa, että ohje on suoraan sovellettavissa muihin kermoihin. Toiset ovat onnistuneet myös vispikerman (jopa laktoosittoman sellaisen!) kanssa. Omat mokani olen tehnyt Flora Vispiä käyttämällä. Kannattaa lukea kommenteista muiden kokemuksia.
Ainekset:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
Riittää halkaisijaltaan max 24 cm kakkuun. Esimerkiksi 28 cm kakkuun voi kinuskin tehdä 3 dl:n mukaan.
Laita ainekset teflon-pintaiseen kattilaan. Varmista, että kattila on täysin puhdas – kattilan rasvaisuus tarttuu helposti kinuskiin ja näkyy valmiin kinuskin pinnalla epätasaisuutena.
Kuumenna, kunnes seos kiehuu.

Alenna lämpöä keskiteholle (esim. asteikolla 1-12 kohtaan 6-7) ja jatka keittämistä välillä sekoitellen n. 15-20 minuutin ajan. Kinuskin tulee kiehua koko ajan – mutta maltillisesti.
Huomioitavaa, jos teet kinuskia tällä ohjeella ensimmäistä kertaa: 15-20 minuuttia on vain ohjeellinen aika, toisilla kinuski on valmistunut jo 10 minuutissa: aikaan vaikuttaa kiehumiskuumuus, käytettävä kattila ja kinuskin määrä. Kannattaa aina suorittaa vesilasitesti tarvittaessa useampaankin kertaan keittämisen edistyessä. Ota käyttämäsi aika ylös seuraavia kertoja varten.
Tässä kinuski aivan keittämisen alussa:

Tässä loppupuolella, jo selvästi paksumman oloisena:

Milloin kinuski on valmista? Suorita vesilasitesti: tiputa pieni nokare kinuskia kylmään veteen.

Kaada vesi pois. Onko kinuski osittain liuennut veteen? Vai saako sen ehjänä nokareena nostettua lasin pohjalta? Tässä kinuski ei ole vielä valmista:

Tässä on!


Kaada kinuski heti kakun päälle. Näin kinuski ei ehdi jähmettyä ja saat levitettyä sen tasaisesti. Auta tasoittumista tarvittaessa leveällä lastalla tai palettiveitsellä.



Varoitus voin lisäämisestä valmiin kinuskin joukkoon: pintaan voi jäädä ikäviä laikkuja. Jos lisäät voinokareen, sekoita se erittäin huolellisesti ennen kakun kuorruttamista.







Tein äitienpäiväkakkuun kinuskin Flora Vispillä ja onnistui ensimmäisellä kerralla loistavasti. Keittoaika oli alle 15min. Laitoin miehen ostamaan useamman kermapurkin jos ei onnistu, oli soveltanut kaupassa kerman säilyvyyden suhteen.
Onnistuukohan tuo kinuski 3dl kermaa ja 1,5dl siirappia. Kuinka pitkään täytekakun tekoon menee? Vaikkei tähän liitykkään. Tarviin tiedot nopeasti. Kiitos jo valmiiksi!!
Pitäisi seuraavalle viikolle tieto saada… Laitatko viestii sähköpostilla; moskukoira.gmail.com
PAAKARI8:
Tuosta ei ole kokemustietoa, mutta epäilyttää suuresti. Uudelleen lämmitys rakenteen kärsimättä tuskin onnistuu.
Miten kinuskikastikkeen käyttö? Sitä voisi kokeilla lämmitelläkin.
Heippa! Osaako kukaan kertoa voiko valmiiksi keitettyä kinuskia lämmittää uudelleen rakenteen kärsimättä?
Tämän kinuskin ei tarvitse tulla kakun päälle, vaan jäisten karpaloiden kera tarjottavaksi. Haluaisin siis keittää kinuskin valmiiksi ennen vieraiden tuloa ja lämmittää sitten vaan nopeasti kuumaksi jälkiruokavaiheessa..
TIUKU84:
Kinuskikissan terveiset ovat, että kannattaa kokeilla kuohukermalla. Ei voi mennä kaikista kermoista takuuseen. Muiden kermojen kanssa joku voi sanoa onnistuneensa, joku toinen epäonnistuu tuolla samalla tuotteella. Jos katsoo Flora kuohun ainesosaluetteloa (http://www.flora.fi/tuotteet/flora-kuohu/), niin onhan siinä melkoinen luettelo. Eli vähän eri tuotteesta on kysymys kuin aito kuohukerma.
Hei! Täytyy kysyä nyt täältä apua, kun viikonloppuna tekemäni kinuskikakku epäonnistui. Tai lähinnä kuorrutus. Keitin kinuskia yhteensä 30min ja siä aikana tein useita vesilasitestejä. Ennen 30min täyttymistä kinuski sekottui aina veteen eli ei ollut valmista. Kakku oli yön jääkaapissa ja kun olin tarjoamassa sitä, kuorrute oli aivan kovaa. Leipäveitsellä sai leikata palat
Nyt kakun oltua toisen yön jääkapissa kinuski on pehmeää niin kuin oli tarkoituskin. Voiko tämä kaikki johtua siitä että tavallisen kuohukerman sijaan käytin Flora Kuohua? Auttakaa ja kertokaa mitä tein väärin! Muuten en uskalla enää tehdä muuten niin hyvää kinuskikakkua
Kiitos hyvästä ohjeesta!
Ensimmäistä kertaa tein ja onnistui heti!
Onnistui ekalla yrityksellä, kummallista! Kiitos hyvien ohjeiden.
Sojan kysymykseen niin kinuski on valmis, kun saavuttaa 110 celsius astetta. (baka baka liten kaka-blogissa oli juttua siitä..)
EMMI HAAPALAINEN:
Kinuskikissa lähettää sinulle terveiset, että marja- tai hedelmätäyte sopisi. Valitse HAKU / RESEPTIT –> TÄYTTEET. Valitse täytteistä mieleisesi.
-
-
MUMI:
. Valitettavasti vastaukseni tulee auttamatta myöhässä. Tosin eipä minusta olisi sinulle paljon apua ollut. En päässyt oikein kartalle, millaista kakkua olet tekemässä. Ei kuitenkaan ihan tavallisesta ollut kyse?
Tosi mahtavaa, että onnistuit kinuskin teossa heti eka kerralla
Olen tekemässä 9 vuotiaale pikkusiskolleni synttärikakkua. Teen siihen tämän päälle ja tarvitsisin jonkun (ei liian makean) täytteen. Olen 11 ja rakastan blogiasi. Tartteisin vastauksen aika nopsaan. Kiitos jo etukäteen!
tervehdys!tein elämäni ensimmäisen kerran kinuskia muutama viikko sitten ja onnistui täydellisesti!kiitos hyvien kuvien.nyt teen kinuskikakun ja ajttelin harjoitella ”lasipalloa”.tehdään kinuskista jotenkin pudottamalla ohuita nauhoja…siihen tarttisin nopeasti neuvoja,huomenna päivälliset!
SOJA:
Kakkupohjan ”tarinaa” tuntematta lohkeiluun ei osaa ottaa kantaa. Lemon curdilla tai mearmeladilla voisi toki kokeilla tilkitä halkeamia.
nyt on kokeiltu. hyvää tuli, joskin jäi vähän löysäksi, vaikka 30min keitin. ptänee ensi kerralla kovemmalla uskaltaa pitää. Toinen harmi oli lohkeillut kakkupohjan pinta…. mitenhän lohkeilun voisi estäää? vai voiko kinuskin alle lattaa jotain? esim. lemon curdia?
SOJA:
Valitettavasti muuta ei ole tiedossa kuin lieden lämpötilan asteikko.
kiitos emo, tuon huomasinkin, mutta tarkoitin, onko jotain celcius astetta johon toi kinuski tulisi kuumentaa….?
SOJA:
Ensimmäisen kuvan alla tuossa yläpuolella on tietoa lämpötiloista noin suunnilleen. Liedet ovat asteikoltaan (ja teholtaan) erilaisia, joten tietoa täytyy soveltaa tarpeen mukaan.
onko tässä kinuskin keittelyssä jotain lämpötilaa, johon voisi tähdätä? Kuten fudgejen teossa?
Ensimmäistä kertaa tein kinuskia ja hyvin onnistui! Testasin kinuskia Dolcetton mainitsemalla ”kakkutestillä”. Sen mukaan kinuski oli valmista, vaikka vesilasitestin mukaan ei. Hyvää tuli:)
MAKU:
Siitä voi jokainen halutessaan ottaa tarvittavat vinkit käyttöönsä. Tiedetään, mihin kaurakermakinuski sopii hyvin, mihin ei ihan kuohukermakinuskin tavoin.
Kiva, että tulit kertomaan testin tulokset
Kokeilin aiemmin kysymääni kinuskin tekemistä maidottomasta kermasta. Tarkoitus oli kokeilla soijakermaa, mutta koska sitä ei kaupasta löytynyt, kokeilin kinuskin tekoa kaurakermasta ja se onnistui ihmeen hyvin
. Aika löysäksi se jäi, kun en uskaltanut sitä kauhean kauaa keitellä, mutta teinkin siitä kakun väliin täytettä, joka siis vispattiin seuraavana päivänä vaahdoksi. Täytteestä tuli löysempää kuin tavallisella kermalla ja maistui tietysti vähän erilaiselle, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä kokeilu
Kakun päälle en kokeillut, mutta ainakin täytteessä toimi siis hyvin
JANIKAN:
Ei tätä kinuskikuorrutetta, mutta kinuskinen kiille sopii hyvin. Tästä pääset ohjeen äärelle:
http://www.kinuskikissa.fi/kinuskikissan-kesakakku/?ref=34
Hei, voiko tätä kinuskikuorrutetta laittaa myös hyydykekakun päälliseksi? Pysyykö kasassa, kun irrottaa irtopohjavuoan? Vai suositteletko jotain muuta kuorrutusta?
MAKU:
Kinuskikissa ei ole kokeillut, mutta tuo olisi ehdottomasti kokeilun arvoinen asia. Tulethan kertomaan meille muille, jos kokeilemaan lähdet.
Aluksi kiitos ihanasta sivustosta. Olen täällä usein vieraillut ja ihania reseptejä löytänyt
Nyt haluaisin tehdä kinuskikakun, mutta yksi ystävistäni on täysin maidoton. Osaatko sanoa, onnistuisiko kinuskin (tai sen jääkaapissa pidettävän vaahdotettavan kinuskitäytteen) valmistaminen mistään maidottomasta kermasta (soija-, kaura- yms kesmasta?) Itse vähän epäilen, mutta ajattelin kysäistä, joskos täällä olisi kokemusta asiasta
WADELMA:
Mitään ei tarvitse laittaa kinuskin alle. Vaihekuvissa Kinuskikissa kaataa kinuskin suoraan kakun päälle, joten samoin toimitaan:
Tarvitseeko kinuskin alle laittaa sokerikreemiä, ettei se imeytyisi kakun sisään?
SOKERIKORPPU:
Jonnulin kommenttiin liittyen:
Tottakai kinuskin saa pysymään jollain lailla myös kakun reunoilla, jos peittää/tukee kinuskin esim. kookos-, pähkinä- tai mantelirouheella/-lastuilla.
Lähdin vastauksessani siitä, että haluat sileän kinuskipinnan myös reunoille. Silloin kinuski on tietysti syytä tehdä mieluummin paksummaksi kuin ohuemmaksi, jolloin ei tarvitse loputtomasti kauhoa reunoilta valuvaa kinuskia ylöspäin. Tietysti se lopulta jollain lailla asettuu reunojaKIN peittämään, mutta kauniin sileää ja virheetöntä pintaa tuskin on tuloksena. Liian pitkän keittoajan vaarana taas on nopeasti jämähtävä kinuski, jolloin se ei enää ole levittyvää reunoille valuessaan.
SOKERIKORPPU:
Itselläni on parikin keitto-/leivontakirjaa, joissa kinuski tehdään samalla suhteella kuin tässä ohjeessa. Molempien ohjeessa kehoitetaan levittämään kuorrutus kakun päälle JA reunoille sekä koristelemaan reunat mantelilastuilla/-rouheella. Olettaisin, että kinuski jää ainakin jossain määrin myös reunoille, kun koristeluna on kerran mantelirouhe. Toisessa kirjassa on kuvakin, ja ainakin jotenkin tuo kinuski tuossa reunoilla näyttäisi pysyvän. Rouheella on saatu ilmettä paremmaksi. Tärkeää on varmasti, ettei kinuski ole levitettäessä liian juoksevaa, jottei se valu liiaksi reunoilta alas. Luulisin myös, että valunutta kinuskia voi nostella lastalla takaisin reunoihin. Mutta en ole itse kokeillut, eli tämä kaikki on vain oletusta ohjeiden perusteella. En siis tiedä miten toimii käytännössä vai toimiiko ollenkaan… Keittoaika noissa ohjeissa on 20-30min. Jos on tärkeät juhlat kyseessä, niin kannattaisi varmaan kokeilla pienellä testikakulla, jos tähän ratkaisuun päädyt. Tuo aiemmin ehdotettu kinuskikerma on luultavasti varmempi vaihtoehto
BANSKU:
Kinuski tehdään suoraan kakun päälle laitettavaksi. Sitten kakun säilytys jääkaapissa.
SOKERIKORPPU:
Täältä samansuuntaisia vinkkejä kuin Mirpati jo sinulle kertoi.
Jos tekee kinuskin edellisenä päivänä, voiko sen laittaa jääkaappiin vai säilyykö kinuski hyvänä huoneenlämmössä? Siis ilman kermatäytettä?
Sokerikorppu: miten olisi jos keittäisit kinuskin kakun päälle ja reunoille sitten kinuskinmakuinen kermapursotus..? Kinuskikissalla on tuon makukerman ohje (keitetään ”pika”kinuski, jäähdytetään ja vaahdotetaan). Tuolla tyylillä saisit ainakin kinuskin maun mukaan kakun kuorrutteeseen, vaikkei se ehkä ulkonäöllisesti ole sitä mitä haet..
Ja komento takaisin! Koska pitÄÄ olla laktoositonta, niin fudgekuorrute ei kÄy. Eli ilolla otan vastaan vinkkejÄ, kuinka saan kakun kuorrutettua kauttaaltaan kinuskilla.
Ja heti kysymyksen lÄhetettyÄni lÖysin ratkaisun: teen fudgekuorrutteen.
Kiitos loistavista ohjeista.
Heissan! Multa pyydettiin kakkua, joka on kuorrutettu kauttaaltaan kinuskilla. Onkohan kellÄÄn antaa vinkkiÄ, millaisen kinuskin keittelisin, jotta saisin sen pysymÄÄn myÖs kakun laidoilla?
Nam, tällä ohjeella näköjään onnistuu ensikertalainenkin!
Tätä meinaan tehtiin eilen munkkien kuorrutukseksi ja tuli aivan ihania munkkeja! Vähän jäi kinuskia ylikin, josta tein pienen levyn
Niin hyvää että!
leivinpaperille ja tänään sitten paloiteltiin se pienemmiksi ja syötiin mansikoiden ja kermavaahdon kanssa..
mietin tässä, kun teen kaksi kakkua joissa on kinuski päällä, niin onko paha jos tekisin ne jo edellisenä päivänä kakun päälle?vai olisiko hyvä tehdä vasta samana päivänä kun tarjoillaan?laittaisin tosin kermat reunoille vasta seuraavana päivänä.
Njamm… Kinuski on aina ihanaa…
Kiitos hyvästä ohjeesta! Mun eka kinuski onnistui täydellisesti näiden ohjeiden avulla! =)
ANEMWA, SUKLAAPISARA, REDROSE82, BLOGISURFFAAJA:
Hyvä, te ensikertalaiset!
Olette pistämättömiä!
Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässänä kinuskin tekoa tällä ohjeella. Vähän jännitti kokeilla, kun ohjeessa varoiteltiin ettei välttämättä onnistu laktoosittomalla vispikermalla.
Mutta rohkeasti lähdin kokeilemaan ja onnistui aivan loistavasti, pinnasta tuli tosi tasainen ja maku oli loistava. Keittoaika taisi olla jotain 20-25min luokkaa.
Heippa! Tein kinuskikuorrutteen ensimmäistä kertaa syntymäpäivä kakun päälle. Yöllä kinuskia vielä keittelin ja vesilasitestillä selvitin koska on sopivaa. Meni n. 20 min, kun hyvältä näytti ja aikailematta kaadoin kinuskin kakun päälle ja kyllä tuli hieno kuorrutus! Niin kiiltävä ja tasainen, ei tarvinnut yhtään edes lastalla silotella!
Pehmeää, aika paksua ja jämäkkää.
Aamulla kuorrute tuntui aika jämäkältä/ kovalta kakun päällä ja varmuuden vuoksi leikkasin reunoilta vähän kuorrutetta pois, kun se tuntui niin kovalta! Tietenkin kermavaahtopursotukset peittivät nämä pikku korjailut
Ihan hyvää se kuitenkin oli kun kakkua päästiin maistelemaan
Jäi vain mietityttämään, kun esim valmiskakuissa kinuskihan on oikein ohutta ja pehmeää.. voiko itse tehdystä kinuksista edes saada sellaista ?
Niin täytteeksi tein sen kinuskitäytteen, jonka jämäköitin vaniljakreemijauheella, sitä sai laittaakkin sitten runsaasti.. 1 dl jälkeen en voinut sitä enempää laittaa, muuten olisi tullut liian makeaa, kummakseni täyte jäi vielä aika löysäksi, mutta pysyi kuitenkin hyvin kakun välissä, vadelmia vielä upottelin täytteeseen ja ne sopikin todella hyvin! Ihmeekseni kakku oli tavanomaista kosteampaa tarjoiltuna, vaikka samanverran laitoin kostuketta kun aina ennekin. Kai se kinuskitäyte oli valuttanut kosteutta.
No, hyvää se oli, vaikka hieman kuivempaa olisi voinut olla.
Varmaan livatteella tälläistä samaa ” valumisongelmaa” ei ole.. vai teinköhän jotain väärin ?
Juuri tein ekaa kertaa kinuskia kakun päälle. Tein 3,3dl kuohukerma(laktoositon) purkista ja laitoin n.2,5dl fariinisokeria. Jouduin keittämään pitempään mutta taisin alussa laittaa liian pienelle levyn. Maku oli tosi hyvä ja levittyi kauniisti kakun päälle. Kakkua en itse pääse maistamaan kun tein sen tilauksesta tutulle mutta uskon että tykkää
juuri on kakku jäähtymässä kylmässä ennen kuin pursutan reunat. Huomenna sitten vien kakun ja joulupäivänä he vievät sen sinne missä nauttivat siitä
Kiitos tästä tosi hyvästä ja yksityiskohtaisesta ohjeesta. Kerron sitten syöjien terveiset kunhan ne saan
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!!!
Tein ihkaensimmäistä kertaa tällä ohjeella (ja yleensäkin?) kinuskikuorrutetta (Ingmanin Vähälaktoosisella kuohukermalla ja fariinisokerilla). Astiana pieni teflonpaistinpannu johon satsi juuri ja juuri mahtui kunhan vahti ettei kuohahtanut yli.
Nyt vielä testaan kakkuun koripunospursotuksia, yritän väkertää sokerimassasta muutaman kukan ja tehdä pikeerikirjoituksen – josko uskaltaa myöhemmin tehdä ristiäisiin ison version kakusta..
Keittoaika 15 min (tosin kakku vasta jääkaapissa eikä siis leikkuukokemusta). Heti kun tuli ensimmäiset kuplat, vähensin lämmön 2/6.
10minuutin kohdalla vesilasitestissä pallura suli vielä pyydystettäessä sormella, 14.5 minuutin kohdalla tuli tiivis pehmeä pallura.
Ehti olla minuutin verran pannussa jäähtymässä.
Mokasin ehkä, kun ylituunasin pintaa lastalla ja mahdollisesti ehti jähmettyä vähän möykyille sen vuoksi?
Silti, ulkonäkö ja maku miellyttävät ainakin minua.
Peukut Kinuskikissalle!
Kinuski muuttu kovaksi kun sitä keittää tarpeeksi kauan, vesilasitestissä tulos on kivikova pallo. Pitää kiehua reippaasti ja melko kauan.
Hei! Osaisiko joku kertoa miten tällaisesta kinuskikuorrutteesta saisi rapeaa? Mieheni kaiholla muistelee fammunsa tehneen sellaisen kuorrutteen kinuskikakkuun, ei siis kiiltävää ja pehmeää kuten yleensä. Haluaisin yllättää hänet jossain vaiheessa.
Voihan kinuski, kun tuli hyvää
Ensimmäinen kerta ja onnistui.
mulla hieman epäonnistu tänää ton teko mut koitan joku päivä uusiks! ja ihan mahtava resepti
Nami. Pakko kokeilla
JANETTE:
Nyt se on sitten sinulla onneksi jo takanapäin!
Taitaapa Kinuskikissan omastakin historiasta löytyä vastaava rasvan erottumiskokemus. Jonka syy jäi hämärän peittoon. Joten nyt on neuvot ja vastaukset vähissä. Jospa jokaisen kinuskintekijän vain on kerran tuokin koettava.
Tulkaa apuun, Kinuskit, kertomaan!
Teillä on paljon tietoa!