06.07.2014   6 kommenttia Kategoria: Kesä,  Leivokset
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Ihanat mansikkaleivokset


mansikkaleivokset-2

Keväällä innostuin pursotettavista täytteistä ja keksipohjista. Silloin syntyi mm. tämä mansikka-keksikakku, jossa on samaa ideaa kuin näissä leivoksissa. Tuoreista mansikoista tehty täyte on ehdoton kesäherkku ja pursottamiseen soveltuvan rakenteensa ansiosta sillä saa myös koristeltua leivonnaisia. Samalla ohjeella voi kuorruttaa esimerkiksi kesäiset muffinssit. Näihin leivoksiin mansikkatäyte antaa kuppikakkumaisen ulkomuodon. Pohjat ovat rakenteeltaan kovia, mutta täyte pehmittää ne jääkaapissa. Voit leipoa pohjataikinan myös pikkuleiviksi ja koristella ne mansikkaruusukkeilla.

20 kappaletta

Mansikka-kermaleivokset

Kaakaopohjat:
125 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Pursotettava mansikkatäyte:

300 g mansikoita (tuoreita tai pakastemansikoita)
3 dl vispikermaa
150 g sitruunatuorejuustoa
2 rkl sokeria
1 dl vaniljakreemi- tai vaniljakastikejauhetta

Koristelu:
tuoreita mansikoita
sitruunamelissaa


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan muutamassa erässä. Anna taikinan kovettua jääkaapissa ainakin tunnin ajan.

Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla tai nurinpäin käännetyllä juomalasilla ympyröitä (halkaisija 9 cm) ja laita ne alumiinisten leivosvuokien pohjalle. Voit käyttää vuokina myös muffinipellin koloja.

Leikkaa alumiinifoliosta paloja ja painele ne vuokiin taikinaa vasten. On tärkeää, että foliolla tuetaan erityisesti taikinareunat, jotta ne eivät valahda paiston aikaan.

Paista pohjia 200 asteessa 10 minuuttia. Poista foliot ja jatka paistamista vielä 3 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä.

Soseuta mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto, sokeri ja mansikkasose. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe.

Laita täyte samantien pursotuspussiin, jossa on tähtitylla, ja täytä leivospohjat pursotuksella.

Koristele ennen tarjoilua mansikkasiivuilla ja sitruunamelissan lehdillä.

Jaa yhteisöpalveluissa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
40 tassutusta

Kinuskikumppani

Kinuskikissan tervehdys

Hyvää uutta leivontavuotta, sinä lukija! Kyselin teiltä arvontasivulla reseptitoiveita tammikuulle. Käykää ilmaisemassa tahtonne siellä! :) Alkuvuosi painottuu näillä näkymin hieman enemmän suolaiseen leivontaan ja myös kevyempien herkkujen kategoria täydentyy uusilla ohjeilla. Vuosi 2018 pitää sisällään myös uuden teeman Unelmien Talo&Koti -lehdessä, joka julkaisee Kinuskikissan leivontakoulua. Leivontakoulun resepteissä yhdistellään erilaisia klassikoita meiltä ja maailmalta. Tammikuun numerossa toisiinsa sulautuvat red velvet cake ja suklainen brownies. Siinäpä siis herkullista lukuvinkkiä vuoden alkajaisiksi! :)

Kommentoi »   Aiemmat tervehdykset »

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Toivepuodin tammikuun arvonta



Tammikuun arvonnassa palkintona Wiltonin sydänvuoka, päivänkakkara-lautasia sekä keväisiä lehti-lautasliinoja.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

valio-tammikuu

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit