
Rahkapullien ohje on toive, jonka moni Kinuski on viime aikoina esittänyt. Rahkapullat sopivatkin hyvin tähän vuodenaikaan ja pääsiäisleivonnaisten joukkoon. Toteutan toiveen kahdessa erässä. Ensimmäisenä vuorossa ovat dallaspullat, toisen ohjeen julkaisen vielä ennen pääsiäistä.
Taikina:
½ annosta pullataikinaa
Täyte:
100 g voita
1 ps vaniljakastikeaineksia
½ dl sokeria
200 g vaniljarahkaa
1 muna
¾ dl mantelirouhetta
Päälle:
1 muna
mantelirouhetta
Valmista pullataikina erillisen ohjeen mukaan, mutta puolet pienempänä annoksena.
Sulata voi. Sekoita joukkoon vaniljakastikeainekset, sokeri, vaniljarahka ja muna.

Kauli taikina 30 x 50 cm kokoiseksi levyksi.

Lusikoi täyte pieniksi nokareiksi taikinalevyn päälle. Levitä sitten tasaisesti. Ripottele päälle mantelirouhetta.

Kieritä taikinalevy rullalle. Nipistä saumakohta tiukasti umpeen.

Leikkaa taikinapötkö 10-20 palaan. 10 pullasta tulee mojovan kokoisia. Pikkupullat sopivat paremmin kutsuille, joilla on muutakin tarjottavaa.

Laita pullat muffinssivuokiin. Isojen pullien kanssa käytä esimerkiksi Brunon isoja amerikanmuffinssivuokia, pienemmät pullat voi laittaa samanmerkkisiin leivosvuokiin tai muffinssipellin koloihin. Huomaa, että pullat kasvavat uunissa, joten muffinssivuokaan pitää jäädä leviämisvaraa.
Voitele munalla. Ripottele pinnalle mantelirouhetta.

Paista pullia 200 asteessa pullien koosta riippuen 10-15 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun pullat ovat saaneet sopivasti väriä.














SINY:
Kyllä pullia voi raakanakin pakastaa. Taikinan teko, sen kohotus ja pullien leipominen normaalisti, mutta pullien kohotus vasta pakkasen jälkeen sulaneina. Omaa kokemusta Dallaspullien pakastamisesta ei ole, mutta ainakin kaupan raakakorvapuustien paistaminen on onnistunut hyvin. Joten kokeilemaan!
Jokin tarjottimen tapainen alusta on kätevä, kun laittaa pullia pakastimeen. Pakastuneina ne voi sitten siirtää vähemmän tilaa vievään systeemiin.
Hei,
Voiko pullia pakastaa raakana? Sulattaa sitten sitä mukaan kun haluaa syödä ja paistaa uunissa. Vai tuhoutuuko hiiva pakkasessa?
VILLAKOIRA:
Kyllä, juuri sitä jauhetta tarkoitetaan. Ainakin Blå Bandin ja Ekströmin valmistamia löytyy kaupasta.
Juuri on sivustolla keskusteltu muffinssivuokien voitelusta. Jotkut kertovat, ettei tarvitse voidella, jotkut toteavat, että voitelu on hyväksi. Ehkä varmuus on paras! Kevyt sipaisu öljyä tai margriinia.
Hei! Näitä haluaisin kokeilla viikonloppuna ja pari kysymystä minulla olisi varmuuden vuoksi
Onko vanilijakastikeainekset se jauhe josta voi tehdä vanilijakastiketta? Uskon että on mutta varmistin vain
Ja sitten,jos pistää pullat muffinssivuokaan niin pitääkö ne kolot voidella? Tarvitsisin nopean vastauksen keltä tahansa. Kiitos jo etukäteen
LAURA:
Kyllä wailei on tulkinnut ohjeen oikein. Siis sulatettuun voihin sekoitetaan vaniljakastikeainekset, sokeri, vaniljarahka ja muna. Tulikohan sinulle se ristiriita-ajatus tuosta kuvasta, jossa on valkoista mössöä voisulan keskellä? Kuvassa oleva valkoinen juttu on kotoisin vaniljarahkasta.
Minimuffinssien paistoajaksi ajattelen 10 min. Uunit kun saattavat paistaa vähän eri tahtiin, niin kannattaa kuitenkin hiukan tarkkailla paistumista.
Iloisia ja maukkaita synttäreitä!
Kiitos, wailei, mutta kun sitten kuva on ristiriidassa… :/
Enkä haluaisi nyt lähteä testailemaan kun on synttärikutsuista kyse ja aivan tarpeeksi tehtävää..
Paistoaikaa minimuffinsseille haluaisin silti vielä kysyä Kinuskiemolta..??
Lauralle tiedoksi että tuossahan lukee ihan selkeästi miten sen vaniljakastikkeen kans toimitaan;
”Sulata voi. Sekoita joukkoon vaniljakastikeainekset, sokeri, vaniljarahka ja muna.”
Tuosta se töhnä tulee jota pullataikinan väliin sit laitetaan..
Tein näitä varmaan noin vuosi sitten ja aivan upeita tuli! Kiitos ihanasta reseptistä!
Ehkä hassu kysymys mutta mietin tätä jo silloinkin kun tein näitä ensimmäistä kertaa.. (enkä millään muista kuinka tilanteen ratkaisin): Pitääkö vaniljakastike siis tehdä valmiiksi vai lisätäänkö pelkkä 1pss kastikeaineksia (eli jauhetta) voihin?
Vaivaa vaan päätä..
Kun ainakaan kuvassa ei näy mitään lisättyä jauhetta…
Taisin viimeksi tehdä kastikkeen valmiiksi laatikon ohjeen mukaan ja lisätä sen…
Haluaisin tehdä näitä minimuffinssivuokiin lastenkutsuille.. Mikähän olisi sopiva paistoaika pienille pullille?
Mukava ainakin testata ja nähdä kuinka nopeasti vaihdan isompiin vuokiin…
PUNAKANELI:
Jos pullia on enemmän ja ne ovat jo sulaneet, uunissa lämmitys onnistuu hyvin. N. 200-225 –asteisessa uunissa muutamia minuutteja. Lämpöä on helppo kädellä tunnustella, että tulee sopivia. Tuloksena kuin vastapaistetut pullat.
Pullien lämmittäminen käy myös mikrossa. Itse suosin kuitenkin uunia heti, jos pullia on enemmän kuin muutama. Mikrossa aika on säädettävä tarkkaan. Jos hiukankin yliaikaa on ohjelmoinut, pullat lämpenevät liikaa ja rakenne muuttuu sitkeäksi. (Omassa vanhassa mikrossani sekunttisäätöä ei edes ole…)
Vanha konsti puolen tusinan pullan lämmittämiseen on liedellä paistinpannussa miedossa lämmössä. Tulee aivan vastapaistetun pullan kaltaisia.
Sulattamiseen ja lämmittämiseen mikro sopii hyvin. Pari pullaa onnistuu hyvin vanhassakin mikrossa. Useamman kanssa ideaaliseen tulokseen pääsemiseksi vaaditaan kyllä tarkkaa seurantaa.
Niin, ja onko jotain hyviä vinkkejä leivonnaisten sulattamiseen pakastimesta. Muuta siis kuin että ota pakkasesta ja anna sulaa?
Mitenkähän hyviltä nämä maistuvat pakastamisen jälkeen? Tekisi mieleni tehdä näitä pikkuneidin syntymäpäiville, mutta kaikkea ei ehdi edellisenä päivänä..
lapsilla oli aamusta ihan hulabaloo päällä ja mikään ei saa tenavia hiljaisiksi niinkun suu täynnä tuoretta pullaa
joten tein näitä, mutta eihän kaapista löytynyt täytteeseen vaadittavia aineita joten tein sen näistä:
muna, turkkijugurttia,vanilijakreemijauhetta,sokeria,vanilijauutetta ja voita. ihan järjettömän hyviä tuli näinkin. isäntä tykkää tulla kotiin ku tein taas ainoita makeita leivonnaisia mitä se syö ku hullu puuroa =)
Todella hyviä, nam. =)
Kiitos paljon tästäkin reseptistä. Hyvä täsmällinen resepti, joka onnistuu varmasti. Nämä ovat aivan ihania, vaikka niistä vähän harmia onkin ollut, sillä minulta jatkuvasti kärtetään näitä:)
mä käytin vanilijakastikeaineksen sijaan vanilijakreemiä ja rahkan korvasin turkkijugurtilla+vanilijasokerilla. erittäin hyvää tuli noinkin.(en jaksanu kauppaan lähteä ni sovelsin kaapissa olevista aineista) =)
Aivan ihania! Näitä (ja muitakin reseptejä tältä sivulta, kuten lohivoileipäkakku ja tuulihattuja) tulee tarjolle viikonloppuna Minni-tyttömme syntymäpäiville. Veikkaan, että ei tule jäämään liikoja yli, on sen verran hyviä!
MENNI:

Hyvä idea, tuli siis dallasbostonia!
Samaa mieltä täytteestä, ei siinä välttämättä taikinaa tarvittaisi.
(Mantelirouheen tilalla käy myös pähkinärouhe, mutta sen makuhan on aika lähellä mantelirouhetta.)
Tosi hyviä tuli, kiitos ohjeesta! En laittanu mantelirouhetta, kun en siitä pidä, mutta hyviä olivat siitä huolimatta.
Täyte oli ihanaa, sitä olisi voinut syödä ihan pelkästäänkin.
Laitoin pullat korkeareunaiseen kakkuvuokaan samalla tavalla kuin bostonpullaa tehdessä, se toimi oikein hyvin.
MINTTUMIINA:
Dallaspullissa on siis käytetty Valion vaniljarahkaa.
Jonnuli tiesi tipi tarkkaan, miten nuo rahka-asiat ovat. Kiitos!
Harmillisen epäselvät termit, eivätkö valmistajat yhtään enempää kuluttajia pystyneet hämmentämään, puhisen.
Onneksi ei isoa katastrofia kuitenkaan synny, jos nuo kaksi vahingossa vaihtuvat päittäin.
MINTTUMIINA:
Niin, ja noita maustettuja rahkoja taitaa nykyään olla Arlallakin.)
Omien havaintojeni mukaan Kinuskikissa on laittanut ohjeeseen johdonmukaisesti vanilja-/ sitruunarahkavalmiste silloin kun on tarkoitettu Sunnuntain tuorejuuston tyyppista rahkavalmistetta. Jos ohjeessa on ollut vaniljarahka/sitruunarahka, olen ymmärtänyt sen tarkoittavan Valion maustettua rahkaa.
(Tosin useimmissa ohjeissa, esim. juustokakuissa ja varmaan näissä pullissakin, kumpaakin voi käsittääkseni käyttää korvaamaan toisen. Lopputulos saattaa olla hieman erilainen, mutta kummallakin tuotteella varmasti hyvä
Tämä on siis havaintojeni perusteella oma tulkintani. Kinuskikissa tai -emo (tai joku muu kinuski) korjannee, jos olen ihan väärin tulkinnut.
Täytteeseen tuleva vaniljarahka, onko kyseessä tämä sunnuntain tuorejuusto tyyppinen rahkavalmiste vai valion rahka? nämä nimitykset aihuttavat hämmennystä kun ovat kuitenkin jonkin verran eri tyyppisiä eikä ikinä tiedäkumpaa tarkoitetaan.
ESKIMO:
Mikä ihanan positiivinen tarina! Vaikka ennuste oli huono. Kaikessa oleellisessa oli katastrofin ainekset. Ongelmia oli hiivassa, maidossa ja jauhoissa. Silti onnistuit pyöräyttämään pojallesi Dallas-pullat; maailman parhaat, koska neljä upposi heti kättelyssä. Odotin jo tarinan puolessa välissä, että seuraavaksi kerrot heittäneesi taikinan vessanpöntöstä alas. ( Sellaistakin on näillä sivuilla tapahtunut.) Mutta sinä jatkoit kylmän rauhallisesti; varmaan suggeroit sekä itsesi että taikinan uskomaan, että tässä leivotaan onnistuneita pullia.
Toit kommentillasi paljon iloa ja hyvää mieltä sivustolle!
Vaikeuksien kautta voittoon! Ensin ei ollut hiivaa ja taikina oli jo aluillaan, ja jauhotkin loppuivat kesken. Maito ehti jäähtyä kaupassakäynnin aikana eikä taikina enää meinannut nousta, mutta lopulta sain kuin sainkin nämä ihanat pullat tehtyä! Poika söi 4 isoa peräjälkeen!
Jos haluaa hyvää pullaa helposti ni laittaa puolen litran löysän pullataikinan pellille. Kohota. Painele taikinaan reikiä vieri viereen esim. lusikalla. Koloihin sitten seuraava täyte: 80g pehmeää voita ja 2,5 dl tomusokeria vaahdotetaan. Lisää vaahtoon mascarpone tuorejuustoa 100g. Voitele munalla ja sirottele raejuustoa. Paista 175 asteessa n.15min. Vaihtelua saa, kun laittaa täytteen alle jotain kuumennusta kestävää hilloa tai olenpa laittanut täytteeseen myös kanelia ja hyvää tuli.
tämä osui ja upposi! Perheen miehet aivan myytyjä…
Pullataikinasta tuli aivan ihanaa sinun ohjeella,yleensä teen sen summittain aineita lisäämällä ja puolikkaasta sain tulemaan 31 pullaa mutta täytettä meinasi olla kyllä ihan ylikin mutta sain uppoamaan rullalle
Raesokeri voisi olla parempi pullien päälle.
Huomasinpa tässä eilen, että rahkan tilalle käy varsin hyvin myös turkkilainen jugurtti. Idea syntyi, kun kaapista ei lyötynyt minkäänlaista rahkaa tai viiliä ja onhan tuo jugurtti aika lähellä rahkan koostumusta. Makukin pysyi muuttumattomana
SARI_80:
Dallaspullia löysin tuosta Pullat ja munkit-kategoriasta vain yhdenlaisia. Tarkoitit varmaan jotain muuta ohjetta kuin Dallaspullien reseptiä. En nyt uskalla mennä arvailemaan, mikä kohta ohjeessa oli tuo kompakohta. Sen varmasti vältät seuraavalla kerralla.
Hei!
Tein sillä toisella dallaspullien ohjeella pullia, minkä löysin sivultasi, niin siitä täytteestä tuli tosi rakeinen ja huonosti levittyvä. Mitä tein väärin? Maku kylläki on kuin kaupan dallaspullissa
Nämä on niin hyviä, että
Taas on pullataikina kohoamassa ja muutaman hetken kuluttua nautitaan
)
AMY:
Rahkan tilalla on Nita 97 käyttänyt menestyksellä kermaviiliä. Luepa hänen kommenttinsa tuolla alempana. Toivottavasti siellä teilläpäin nyt kermaviiliä on saatavissa.
Mitä voisi käyttää Rahkan sijasta koska tämänhetkisessä maassani ei rahkaa ole myytävänä helposti. Vain perusjuttuja kuten jugurttia..
Onko jotain muita täyteideoita?
Ajattelin kokeilla Vaniljatäytteellä jota täällä myydään kakkuun, en vain tiedä miten suhtautuu uunissa kun ei ole mitään mainittu. Kokeillaan
Tein näitä sekä korvapuusteja eilen isäntäperheelleni täällä Itävallassa ja varsinkin näistä tykättiin todella paljon! Joten kiitos reseptistä!
Minulla ei ollut käytettävissä paperisia vuokia joten nipistin vain tiukasti saumakohdat umpeen ja hyvin pysyin kasassa! Namskis! Varmasti tulen tekemään uudestaan.
Olen nyt tehnyt useammin näitä, ensimmäisellä kerralla tein täsmälleen ohjeen mukaan, mutta mielestäni pullissa oli silloin liian vähän täytettä. Parhaan tuloksen sain kun tein koko pullataikina ohjeen taikinan ja täytteen 3 kertaisena (eli 1 1/2 kertainen täyte annos). Mieheni kehui että nämä ovat parhaita dallaspullia mitä hän on ikinä syönyt!!!
ELIA:
Ekströmsin ja Blå Bandin vaniljakastikepussien sisältö ei ole aivan sama, keskiarvoksi tulee n. 1 dl. Joten vaniljakreemijauhetta sama määrä.
Ajattelin myös tehdä näitä pullia korvaten vaniljakastikeainekset vaniljakreemijauheella. Mutta paljonko vaniljakreemijauhetta silloin tarvitaan?
GRACE:
Nosta vain Sallisen pönikkä leivontapöydälle. Sillä on nyt oiva tilaisuutensa.
Voiko vaniljakastikeainesten tilalla käyttää vaniljakreemijauhetta? Sitä kun tuli hankittua Sallisen pönikkä, eikä ihan taida mun leipomisvauhdilla kulua pelkästään kerman seassa koristeluihin käytettynä…
Kiitos mahtavista ohjeista! Olen vieraillut sivustoilla muutaman vuoden ajan melko säännöllisesti ja aina löytyy ihania ohjeita! Monesta leipomuksesta on jo muodostunut ”vakiojuhlatarjottavaa”
Nämä ihanat pullat on leivottu vanilja- ja sitruunarahkaversioina moneen kertaan, itselle ja tuliaisiksi, ja aina ovat saaneet kovasti kehuja.
Oli todella hyviä pullia, pääsiäiseksi leivoin näitä.
Kiitokset hyvistä ohjeista!
Kiitos herkullisesta reseptistä – jälleen kerran!
Voisiko tuon vaniljarahkan tehdä itse? Jos sekaan laittaisi vaniljasokeria ja/tai aitoa vaniljaa.
Kiitos ihanasta blogista ja niiiin maukkaista ohjeista!
Kiitos todella herkullisesta ohjeesta.Tuo dallaspullien täyte sopii erinomaisesti myös unelmatortun täytteeksi.
Mä rakastan dallaspullia, pitää varmaan kokeilla tätä sunkin ohjetta:)
EIJAS:
Jos kuka, niin sinä olet pullantuoksuinen äiti. Kahdet dallaspullat peräjälkeen! Kohta ovat naapurit ovella tuoksun kutsumina. Käytä ihmeessä hyväksesi hormonien vinkkaus leipomisen suuntaan!
ANNA:
Ihanan kevyet fiilikset sinulla!
NITA97 ja KANELIKATTI:
Hyvät sovellukset teitte ohjeeseen.
SNAZZU:
Kaipa olet jo keksinyt tekosyyn! Ei se yleensä niin vaikeata ole.
Näistä tuli hyviä! (jopa minä onnistuin…)
Tarkoitus tehdä tänään taas uudestaan!
Kiitos upeasta blogista, mäkin olen innostunut kokeilemaan taitojani aika monen reseptin kohdalla tässä viimeaikoina, kun äitiysloma on saanu hormonini sekaisin… Ehkä minustakin joskus tulee se kuuluisa pullantuoksuinen äiti……
Oi kiitos tästä ohjeesta! Erityisesti tuo täyte vei jalat alta. Leijailen…
Kiitos reseptistä!
Nää oli tosi hyviä ja pullia tuli 19 kappaletta. Ja sulle Kanelikatti: Täytteessä käytin kermaviiliä, eikä se yhtään happamalta maistunut tai löysää ollut, olihan siinä sitä vaniljakastikejauhetta
Leikin tänään ”pullantuoksuista kotiäitiä”. Oli kiva yllättää mies ja lapset näillä ihanilla pullilla. Nyt kun kaapista vihdoin löytyivät kaikki oikeat ainekset. Paitsi, että mantelirouheen korvasin hasselpähkinärouheella
Njam njam maiskis maiskis!
Nam! Herkullisen näköisiä pullia! Oispa äkkiä joku hyvä tekosyy leipoa
TAEKU:
Kyllä varmasti voi, mutta kun sisällä on niin paljon täytettä, niin paremmin paketti pysyy kasassa ja kaikki herkut sisällä, jos on reunoja ympärillä estämässä leviämisen.