Lisäsin tämän uuden Iltapalat-kategorian sellaisille suolaisille resepteille, jotka eivät sovi kahvipöytätarjoiluiksi. Nämä bruschetta-leivät ovat olleet meillä ikuisuussuosikki. Sopivat toki myös alkupalaksi. Ravintolassa bruschetta tarkoittaa yleensä sitä, että tomaatti on kypsennetty. Minusta tämä on ainoa oikea tapa.
Täyttävämpi ja myös maukas vaihtoehto hiivaleivälle on ruisleipä.
![]()
Huom: resepti on mitoitettu meidän tyyliin siten, että leipiä tulee kahdelle aikuiselle iltapalaksi ja jotain jää seuraavaankin päivään. Jos teet näitä alkupalaksi, puolet pienempikin annos riittää. Jonkinlaisena mittapuuna voisi pitää 1/2 tomaattia -> 2 kuvan mukaista pienehköä leipää.
Hiivaleipää
8-10 tomaattia
1 pieni sipuli
1 ruukku basilikaa
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamicoetikkaa
merisuolaa
mustapippuria
Valkosipuliöljy:
1 valkosipulin kynsi
1 dl oliiviöljyä
Poista tomaateista siemenkodat ja kuutioi hedelmäliha pieniksi paloiksi. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli, silputtu basilika, oliiviöljy ja balsamicoetikka. Rouhi joukkoon merisuolaa ja mustapippuria.
Murskaa valkosipuli oliiviöljyn joukkoon.
Leikkaa hiivaleivästä siivuja ja paahda leivänpaahtimessa. Sivele leiville valkosipuliöljyä ja levitä päälle tomaattisalaattia. Koristele basilikanlehdillä. Tarjoile valkoviinin kera!














17:11
Epa olet oikeassa =D
21:12
Näyttää kerrassaan herkullisilta =) !