Olen ehkä jossain yhteydessä maininnutkin, että olen häpeäkseni hirveän laiska tekemään nk. perusleivonnaisia. Motivoidun parhaiten leipomaan, kun testattavana on uusia reseptejä tai koristelutekniikoita. Tämä on sikäli harmittavaa, että mielellään sitä soisi useamminkin pullantuoksun leijailevan kodissaan. No, nyt löytyi sellainen kikka, jonka ansiosta meillä tuoksuu kerran viikossa ainakin tuore sämpylä.

Idea syntyi HerkkuKirpun inspiroimana, sillä tein taannoin hänen ohjeellaan kauraruutuja. Tuossa ohjeessa taikina kaadettiin pellille, leikattiin siinä neliöiksi ja that’s it. Päätin kokeilla samaa ”oikotietä onneen” äitini sämpyläohjeella: siis taikina levyksi pellille ja uuniin!

Vaikka paljon leivon, olen tehnyt sämpylöitä vain muutaman kerran elämässäni. Äidilläni on aina ollut mielestäni maailman parhaat sämpylät. Hän on tehnyt niitä runsaat 30 vuotta samalla ohjeella. Nyt koitti aika siirtää perimätieto seuraavalle sukupolvelle ja samalla muutamalle onnekkaalle lukijalle. 😉 Nimesinkin nämä äitini mukaan ”kinuskiemon” sämpylöiksi. 🙂 Kävi ilmi, että salaisuus piili hyvissä jauhoissa. Myllärin sämpyläjauhoissa on mukana myös rouhetta ja jyviä. Ohje on saatu pussin kyljestä.

Toki näitä voi tehdä myös ihan perinteisellä tavalla pyörittelemällä. Itselleni vain pöydän pyyhkiminen ja jauhojen pöllyttely on olevinaan niin iso vaiva, että teen mieluummin näin tai muuten en saa ryhdyttyä hommaan laisinkaan. Ihme kyllä, lopputulos ei kärsi oikaisusta ja sämpylät ovat hyvin pehmeitä. Kannattaa kuitenkin antaa taikinan nousta vielä pellillä ennen uuniin laittamista. Olen huomannut sen vaikuttavan huomattavasti kuohkeuteen. Ja minkäänlaista voitelua ei tarvita!

Itse olen suuri kuminan ystävä. Mielestäni se sopii sämpylöihin valtavan hyvin. Kannattaa siis kokeilla näinkin! Jatkossa aion testata myös valkosipulia sämpylätaikinan mausteena.