Tämä on juhliville herkkusuille! 🙂
Kurkkutähdet ja lohiruusut, juhlakakun raikas ja kaunis koristus.

13.4.2008

TÄYTE. Poista lämminsavulohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lämmin- ja kylmäsavulohi pieniksi paloiksi.
Purista sitruunamehu.
Hienonna tilli.
Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois.
Sekoita keskenään ranskankerma ja tuorejuusto. Vatkaa kuohkeaksi.
Sekoita vaahdon joukkoon kylmäsavulohi, sitruunamehu, tillisilppu ja pippurit.
KOKOA kakku. Laita tarjoiluvadille tiiviisti vierekkäin kuusi palaa ruispaahtoleipää, kaksi vierekkäin ja kolme peräkkäin. Kostuta sitruunavedellä.
Levitä päälle 1/3 täytettä. Ripottele täytteen päälle 1/3 lämminsavulohesta.
Lado päälle vehnäpaahtoleipäviipaleet ja kostuta. Laita väliin jälleen täytettä ja lämminsavulohta.
Lado täytteen päälle toiset ruispaahtoleivät, kostuta ja toimi täytteen kanssa kuten edellä on kuvattu.
Laita voileipäkakun kanneksi vielä vehnäpaahtoleivät ja kostuta.
Peitä voileipäkakku kelmulla. Laita päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta ja tuorejuustorasia ja nosta jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.
KUORRUTUS. Levitä pinnalle maidolla tai ranskankermalla ohennettua tuorejuustoa.
KORISTELE esimerkiksi jääsalaatilla, kylmäsavulohella, kurkkukuvioilla ja pursotuksin.






Lohivoilepäkakku! Resepti 20henkilölle!Kaksi kerrosta kumpaakin leipää on neljä kerrosta,2+3 kerros! Tekee 24 leipäsiivua! Ohjeessa 16? Mitä ihmettelin koska kalkkuna kakussa tuo 24 siivua!
TaavetinLakkiaiset: en tiedä mihin lohikakkuun viittaat, mutta menekin arviointiin vaikuttaa leipien lisäksi myös täytteiden runsaus ja tuhtius. Joka tapauksessa nämä ovat vain arvioita ja lopullisen menekin määrittävät ruokailijoiden ikä, muun suolaisen tarjoilun runsaus ym. tekijät. Kasvatin kalkkunakakun määräarvion kuitenkin 25 henkeen. Uskon, että sille henkilömäärälle se hyvin riittää.
Kinuskileipomo pellavapaitaPoistin 🥳
Miksi kasviskalkkunakakkuun menee 24 leipäviipaletta ja lohikakkuun vain 16? Molemmat 20 henkilölle!
Miku83: kiitos varoituksesta! Tuorejuustot voivat tosiaan käyttäytyä eri tavoilla. Toiset juoksettuvat helpommin. Poistin reseptistä aikamääreen vatkaamiselle. On turvallisempaa arvioida silmämääräisesti rakenteen kuohkeus.
Olkaa varovaisia tuon vatkaamisen kanssa. Itsellä meni philadelphia tuorejuuston kanssa vatkatessa ihan velliksi, johon mikään määrä lisävatkaamista ei enää auttanut eli uusiksi meni. Maku oli kyllä hyvä.
Marme: onpas erikoinen ja harmillinen juttu! Mitä tuotemerkkejä käytit? Mietin, voisiko niillä olla merkitystä. Itse käytän yleensä Valiota. Laitoitko leipäkerroksia yhtä monta kuin reseptissä? Silläkin on toki merkitystä, miten moneen väliin täytteen jakaa.
Tein juuri voileipäkakun tekeytymään jääkaappiin ja olen yllättynyt, kuinka löysä täytteestä tuli. Jouduin jopa lisäämään lämminsavulohen itse täytteeseen saadakseni siitä jämäkämpää, mutta silti jäi todella löysäksi. Veikkaan, että tällä löysyydellä, joka ainakin minulle tuli ohjeen mukaan, huomenna on edessä leivän ja täytteen mössö, jota sitten yritän koristella. Harmillista, kun kuitenkin täytteen ainekset tulevat kalliiksi. Yleensä Kinuskikissan ohjeilla onnistun oikein hyvin, joten en osannut edes odottaa tämän menevän näin pahasti pieleen.
alalamula: tämä muotti on tosi vanha (kuten reseptikin ihan blogin alkuvuosilta). Kinuskikissan kaupassa muottivalikoima elää koko ajan ja tällä hetkellä aivan vastaavaa ei ole saatavilla. Täältä voit tutkailla löytyisikö jotain tarkoitukseen sopivaa:
Ainakin tuossa 6 kpl kukkamuottisetissä olisi vastaavia kokoja.










Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5733 tähteä
Maailman paras mutakakku
2862 tähteä
Mokkapalat
2636 tähteä
Brookies
1893 tähteä
Britakakku
1539 tähteä
TaavetinLakkiaiset: tämä kakku on mitoitettu 30 henkilölle ja ohjeessa on 12+12 leipäviipaletta eli 24 viipaletta. En ymmärrä, mitä tarkoitat 20 hengellä ja 16 leipäviipaleella.