12.5.2010 17:28

Kanelipullat ovat aivan ehdoton herkku. Kokeilin tällä kertaa tehdä niitä vähän eri tavalla – voisilmäpullatyyliin. En yleensä käytä voita leivonnassa, mutta joskus harvoin teen poikkeuksia. Nämä pullat saivat “silmänsä” ihan aidosta voista.

Kokeilin tehdä pullat ilman kananmunaa todetakseni, että hyvin onnistuu näinkin. Pullaa ei siis tarvitse jättää pois laskuista, jos kananmuna kuuluu vältettävien ruoka-aineiden listalle. Voiteluun voi käyttää myös maitoa. Munaton pulla kiinnosti minua siitäkin syystä, että tätä oli kehuttu pullataikinaohjeen kommenteissa tavallista pullaa pehmeämmäksi.

Huomasin, että munaton pullataikina oli löysempää ja valmis pulla “joustavampaa”. Enemmän olen kuitenkin pullan pehmeyteen havainnut vaikuttavan sen, miten pullat leipoo ja kohottaa. Kun teimme tyttöjen kanssa pullia, olivat heidän pullansa minun pulliani pehmeämpiä, koska he eivät jaksaneet pyöritellä pullia niin voimakkaasti. Tämän jälkeen olen itsekin ottanut hellävaraiset otteet pullien pyörittelyssä ja kohottanut ne kunnolla.

Pullat ovat siitä ihana leivonnainen, että pakkasesta otettu pulla on lähes tuoreen veroinen. Mikroon sulatusteholle ja arkinen kahvihetki muuttuu muutamassa minuutissa juhlaksi!

Taikina:
1 pullataikina

Täyte:
100 g pehmeää voita
1 ½ rkl sokeria
1 ½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
1 kananmuna
hienoa sokeria

Leivo ja kohota pullat pullaohjeen mukaisesti. Paina sormella keskelle kolo pohjalle asti. Voitele munalla.

Sekoita pehmeä voi, sokeri, kaneli ja vaniljasokeri keskenään. Laita reilu teelusikallinen täytettä jokaisen pullan koloon.


Ripottele pinnalle hienoa sokeria.

Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

 

Kommentit

  1. nami-hiiri:

    Edellisen salaatti-postauksesi päälle parit pullat, kiitos ! :-) Ja sitten vaikka lasillinen ‘Latteasi’.
    Kaunista Helatorstaita!

  2. Katja:

    Jaahas, näitä leivomme lasten kanssa helana. =)

  3. nti Täti:

    Tämän tyyppisiä pullia on yliopistolla kahvipullina välillä, voisilmää on tosin kanelin sijaan maustettu kahvilla. Hyvää sekin. Voisilmäpullat <3

  4. Siukku:

    Ihania pullia! Ei ole koskaan tullut mieleen lisätä kanelia. Voisilmäpullat on ihan ykkösiä kun teen gluteenittomina. Tulee mehevämpiä voilla terästettynä. Itseasiassa minä käytän lähes kaikessa leivonnassa aitoa voita.

  5. Linda:

    Minä en ole koskaan käyttänyt munia pullien teossa, paitsi tietysti sitten voitelemiseen ennen uuniin laittoa. Tämän on jo äiti ja varmaan mummukin opettanut. Se on kyllä ihan fakta, että niistä tulee paljon pehmeämpiä, ja mehevämmän oloisia, ja kestävät pehmeänä useamman päivänkin. Myös tuplamäärä kardemummaa on aina ehdoton. Minusta se on myös todella hyvä “-silmäpullatäyte”, johon tulee sulaa voita, sokeria, vaniljasokeria sekä mantelirouhetta :P Ainekset vain sekoitetaan keskenään ja lusikalla työnnetään pullan keskelle. Aineiden suhteita en kyllä muista. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

  6. Noora/Nokke kokkaa!:

    Ihana pullaohje! <3

  7. Yukiko:

    Ensimmäinen kommenttini tänne, joten tahdon ensin onnistella loistavasta blogista ja ohjeista :) Ihania kakkuja ja muita ohjeita :D

    Kaikista parhain tapa sulattaa pullat on laittaa ne kylmään uuniin, laittaa uuni lämpenemään n. 150 asteeseen. Sulatukseen menee kaiken kaikkiaan noin 10 min (en ole kovin tarkasti aikaa katsonut, se tietty riippuu pullan koosta ja uunistakin). Pullia voi myös sulattaa huoneenlämmössä esim. 30 min jonka jälkeen laittaa ne uuniin, jolloin tulevat nopeammin uunissa. Tulos on kuin vasta leivottu :) Tosin energiaa varmaan kuluu enemmän kuin mikrossa (pieni ympäristöaktivisti sisälläni soimaa.

  8. Elli:

    Kokeile tehdä pullataikina joskus veteen eikä maitoon. Mielestäni pullista tulee paremman makuisia. Käytän aina oikeaa voita. Ilman kananmunaa en ole kokeillut pullataikinaa, tosin munkkitaikinan teen samalla reseptillä ilman kananmunaa. Täytyykin joskus leipoa myös muutama pulla koemielessä.

  9. mmmm....:

    That looks delicious !! :P

  10. Hönttä:

    Teen näitä usein, ovat niin hyviä! Laitan tuon kaneli-voisokerin pursotinpussiin ja pursotan noihin koloihin :) On näppärämpi minusta kuin lusikoiden kanssa läträäminen :)

  11. Safkaseireeni:

    Kannattaako pursottaa tuo kaneliherkku pullan päälle, vai tuleeko siistiä lusikallakin nostellen?

  12. Sini-rouva:

    Tännehän tulee päivityksiä hurjaa tahtia – hyvä kun ehtii lukea ja ihastella kaikki! Pidän kovasti myös näistä ihan perusohjeista, joissa on jokin uusi juju. Rakastan kanelia ja kardemummaa = siis pullia.

  13. nnika:

    voi miten herkkullisen näköisiä :) pitääkin kokeilla vaihteeksi ihan tavallisten korvapuustien sijaan

  14. Asnu:

    Heippa ja kiitos todella hyvästä blogista! Olen muutamat kakut ja pullat leiponut ohjeittesi mukaan ja kehuja on tullut kovasti, varsinkin juustokakkusi ovat vieneet vieraiden kielen mennessään :)
    Onko muuten jokin erityinen syy että käytät nimenomaan margariinia leivonnassa eikä voita? Ihan terveydellisiin seikkoihinko perustuu valinta vai tuleeko margariinilla parempia tuloksia? Myös varsinkin amerikkalaisia leivontaohjeita selatessani tulee mieleen että onko ameriikan maalla jokin erityinen syy käyttää juoksevaa öljyä eikä voita leivonnassa.
    Kiitos jo etukäteen! :)

  15. satu:

    Kanelipullat on kyllä ihan parhaita, nam. minä oon kuvitellu että kaikki oikeet :) leipurit käyttää oikeeta voita leivonnassa. minä käytän oikeastaan aina, jonkun verran leivon. pullat teen mkyöskin aina ilman kananmunaa, paitsi voitelen toki sillä. pysyyvät pidempään pehmeinä. täällä on kaikkia niin ihania ohjeita joita vois kokeilla mut oon hiukan sellanen leipuri etten jaksa ohjeita seurata ja noudattaa, itse kaikkea sävellän ja sähellän..

  16. riikka:

    Olen seurannut blogiasi ihaillen jo jonkin aikaa. Ohjeesi ovat ihanan selkeitä ja havainnollisia. Näiden pullien ohjeesta erityiskiitos: ensimmäistä kertaa elämässäni onnistuin tekemään pehmeitä pullia. Olin sen verran yllytyshullu, että jätin sen pakolliseksi luulemani kanamunan pois, ja lopputulos oli mitä mahtavin – enpä olisi sitä itse keksinyt. Voisilmäversiotkin onnistuivat mainiosti : )

  17. ritu-mummi:

    Munaa ei todellakaan tarvii . Ei taikinassa,eikä voitelussa.Mun mielestä taikina on jopa parempaa ilman munaa… Voiteluun käy myös ikivanha mummon juttu: Paistamisen jälkeen pullat “voidellaan” kahvilla jossa on reilusti sokeria…

  18. Sonja:

    En ole teinnytkäään tai huomannutkaan, että voin ja kanelin voi noin sekoittaa kätevästi :D

  19. winnie:

    Huippusivut, viikottain tulee katsottua!

    Oma mielipiteeni on että voilla tulee paljon maukkaampia leivonnaisia, ja ihan väkisin se on terveellisempää kuin kovetettu kasvirasva =)

  20. ansu:

    Tein juuri näitä pullia, ja ihan huippuja tuli! Ekaa kertaa pullataikina ilman kananmunaa, aivan erilaisia. Tein samalla myös Rucola-lohipiirakan kun innostuin leipomaan, aivan mahtavia reseptejä Kinuskikissalla :P

  21. Jonsku:

    Voisko tässä käyttää oivariinia? Siis tossa “silmässä”? Se kun on ihan parhaan makuista!

  22. Kinuskikissa:

    Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä! Täytyy kokeilla joskus veteenkin tehtyä pullaa. Kuten huomaatte, täältäkin löytyy yllytyshullu. :)

    Safkaseireeni: lusikalla ainakin säästää vaivan rasvaisen pursotuspussin pesussa. Mielestäni lusikoimisessa ei ollut mitään ongelmaa. Nokareen jätin siihen pinnalle, sieltähän ne maut uunissa sulaessaan kulkeutuvat kolon pohjalle asti.

    Asnu: itse asiassa olen juuri sellaisessa murrosvaiheessa, että pohdin tuota valintaa margariinin ja voin välillä ihan periaatepäätöksenä. Margariinia olen vanhasta tottumuksesta käyttänyt pienemmän rasvaprosentin vuoksi. Nyt olen kuitenkin alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota raaka-aineiden “puhtauteen” eli pyrin välttämättä pitkälle teollisesti prosessoituja tuotteita. Esim. leivän päällä en käytä enää margariinia vaan oliiviöljyä. Tälle aika luonteva jatko olisi vaihtaa leivontamargariini voihin. Maku on tottakai parempi, voihan on voita. :)

    Jonsku: miksei!

  23. kaneli:

    Nämä pullat ovat niin ihanan näköisiä.. Näin näistä untakin viime yönä. Slurps.

  24. leipoma koira:

    Hyviä oli nämäkin!

    Itse teen aina osasta pullataikinaa kiukaankiviä eli pieniä pyöreitä pullia, joita ei voidella ollenkaan. Sitten paistamisen jälkeen voidellaan voilla tai kahvilla ja pyöritellään kanelisokeriseoksessa.

    Nämä on siitä hyviä että laitan ne aina pakkaseen käsittelemättä ja sitten sieltä saa nopeasti vierasvaraa kun humauttaa mikrossa ja pintakäsittelee sen jälkeen. Ja sitä parempiahan ne on mitä pienempiä, meillä on aina ollut lapsuudenkodin juhlissa pakollinen pulla korvattu lähes suupalan kokoisilla kiukaankivillä , jolloin lähes puolet tuotteesta on sitä voi&sokeri, kaneliseosta, nam.

  25. Nougat-Anna:

    leipoma koira: Aivan mahtava juttu nuo kiukaankivet! Kaikenlaista pullaa on tullut leivottua, mutta tällaisiapa en olisi itse keksinyt tehdä. Pitää kokeilla ensi tilassa :)

  26. Kinuskikissa:

    Kiukaankivet kuulosti herkulliselta munkin mielestä! Tuli vähän mieleen kanelimunkit, mutta vähän kevyempänä versiona.

  27. Larissa:

    Nämä pullat veivät ajatukseni ihan kokonaan kun ne bongasin, tänään pääsin niitä vihdoin kokeilemaan ja ihastuin! Munaton pullataikina oli niin pehmoinen ja muhkea, että siitä tulee vakiopullataikinani.
    Laitoin voi-kaneli seoksen pullaan pursottimella, täyttövaiheessa näytti että sitä on riittävästi, mutta valmiina totesin että sitä olisi saanut olla enemmänkin, joten kannatan lusikalla laittoa. Tai sitten täytyy tehdä isompi kolonen ja pursottaa se reilusti täyteen. Toiseen pullasatsiin laitoin kaneli-sokeri sekoitusta pullien päälle, voi-kanelitäytteen lisäksi.

    Ihania pullia tuli, kiitos ohjeesta ja mukavaa kesää! :)

  28. aloitteleva leipuri:

    Tuli vallan mainioita pullia näillä ohjeilla, vaikka ensimmäsitä kertaa tein. :) Lisäsin vielä seokseen mantelijauhon! NAM!

  29. Elli:

    Leivoin tällä kertaa ilman munaa ja nesteenä käytin vettä niin kuin aina. Hyvää tuli ja pulla oli seuraavanakin päivänä tuoreemman oloista kuin maito/muna taikina. Suosittelen kyllä rasvaksi voita, koska näin sen maku pääsee hyvin esiin.

Kirjoita viestisi