10.11.2009 22:19
Marmoroinnin voi tehdä kaulittavista kuorrutemassoista, kuten marsipaanista, suklaakuorrutteesta tai sokerimassasta. Yksinkertaisimmillaan marmorointi tarkoittaa sitä, että kahta eri väriä sekoitetaan hieman huolimattomasti toisiinsa ja kaulitaan sitten yhdessä levyksi. Itse teen marmoroinnin tällä tietyllä kaavamaisella tavalla, jotta kuvio on kuitenkin jossain määrin tasainen ja kauniisti sekoittunut. Vaiheet etenevät seuraavasti:
Ota kahta eri väristä marsipaania. Marsipaania saa valmiiksi useissa sävyissä, mutta voit värjätä sitä myös itse. Valitse sävyjen väriero toivomasi efektin mukaan. Lähellä toisiaan olevat värit antavat rauhallisemman pinnan ja ovat hyvä valinta silloin, kun kakkuun tulee värikkäitä koristeita. Voimakkaampi kuvio syntyy isosta värierosta ja on näyttävä ilman koristeitakin. Jälkimmäisestä esimerkki tässä ohjeessa, ensin mainittua on käytetty mm. hempeässä liljakakussa. Voit varioida marmorointia myös värien suhteella: toista voi olla enemmän, jolloin se on lopputuloksessa hallitsevampi.
Pyöritä marsipaaneista kaksi pitkää pötköä.
Kiedo pötköt toistensa ympärille. Kiertäminen on tärkeää kuvion muodostumisen kannalta. Kierrä syntyvää kaksiväristä pötköä jokaisesta kohdasta useita kertoja akselinsa ympäri.
Taita pötkö kahtia.
Litistä tämä yhdeksi pötköksi ja suorita jälkeen voimakasta kiertämisliikettä.
Litistä ja tasoita pinta kaulintaa varten.
Kauli marsipaania kumpaankin suuntaan halutun kokoiseksi levyksi.



10.11.2009 22:37
mageet värit!
11.11.2009 9:12
Aika mahtavat värit! Tulee mieleen Nemo.
11.11.2009 9:36
Näyttää hauskalta! Koristelitko tällä kakun vai jotain muuta?
11.11.2009 9:45
Ihana lopputulos.
Nemo tulee tosiaan mieleen
11.11.2009 10:51
Varmaan ihanan näkönen kakku tullee tuosta kuorrutteesta
11.11.2009 15:03
Tosi makee!
11.11.2009 15:05
Ja kiitos ohjeesta!
11.11.2009 17:30
Itse tutustuin koulussa tähän systeemiin ja samalla tavalla tehtiin kuin sinä. Tosin käytin valkoista massaa johon hammastikulla vedin sinisiä viivoja, kunnes tulos oli haluamani.
11.11.2009 17:35
Kiitos teille! Tästä ei syntynyt tällä kertaa kaakkua, tein tämän vaan kun marmorointiohjetta pyydettiin.
12.11.2009 13:57
tosi kivan näköinen marmorointi! Itse teen marmoroinnin kutakuinkin samoin, toisen kiertämisvaiheen jälkeen litistän massan kasaan painamalla kapeista päistä, jolloin saan pintaan pyöreitä kuvioita. ..jaa, tulipas sekava selvitys, toivottavasti joku ymmärsi mitä tarkoitan;)
13.11.2009 21:23
wau…upeat värit…tämä tarvitsee muistaa kun ens syksynä leivon omille 50 vuotis juhlille kakkua.Rakastan vahvoja värejä
14.11.2009 18:57
yksinkertaista, mutta tosi kaunista…
15.11.2009 22:53
Heippa!
Kiitos näistä sivuista! Olen äitini kanssa innostunut kakkujen koristelusta ja olemme muutamia juttuja kokeillut. Kiitos hyvistä ja selkeistä ohjeista! Nyt olen ajatellut ostaa äitilleni joululahjaksi joitakin apuvälineitä, olisiko sinulla kertoa jotakin hyvää paikkaa täältä Helsingistä? Vai kannaattaako tilata netistä?
Käyn aina ihailemassa sivujasi ja katselemassa, mitä uutta ja ihanaa olet saanu aikaan
16.11.2009 18:02
Minulle on tulossa uusi keittiö (jeee) ja arveluttaa, että mitenkä marsipaanin värjäämiseen tarkoitetut värit lähevät pöytätasoista ja muilta pinnoilta?
17.11.2009 22:15
Kiitos kommenteista!
Johanna: hyvä vinkki, kiitos omasta ja muiden puolesta!
Jepa: kiva kuulla, että innostus on tarttunut! Pääkaupunkiseudulla ei taida tällä hetkellä olla kuin Bake and Party. Confetti edustaa Tuusulassa. Ja netin kauttahan saa tilattua mistä vaan!
Tiina: riippuu keittiösi materiaaleista. Puutasot ovat varmaan herkimpiä, laminaatti ei juuri hätkähdä väreistä.