
Käytä juustohöylällä vuoltavia suklaalastuja/rullia täyte- ja juustokakkujen koristelussa. Lastut onnistuvat niin maito-, valko- kuin tummasta suklaasta. Valmiit lastut säilyvät pakkasessa odottamassa h-hetkeä.
Vinkki 1: Voit yhdistellä eri värisistä lastuista näyttävän keon.
Vinkki 2: Sulata kahta eri väristä suklaata ja levitä ne leivinpaperin päälle siten, että värit sekoittuvat hieman toisiinsa. Näin vuoltaessa syntyy kauniita kaksivärisiä lastuja.
Vinkki 3: Valkoista suklaata voit värjätä suklaa-, jauhe- tai pastaväreillä pastellisävyihin. Soinnuta lastut kakun täytteiden ja muun koristelun mukaan.
Sulata paloiteltu suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.


Kaada suklaasula leivinpaperilla päällystetylle tarjottimelle.

Tasoita pinta raapalla, palettiveitsellä tai pitkällä lastalla. Suklaa saa jäädä n. ½ cm paksuiseksi kerrokseksi.

Heiluttele tarjotinta niin, että suklaan pinta tasoittuu.


Nosta suklaa tarjottimineen jääkaappiin jähmettymään.
Vuole suklaasta juustohöylällä lastuja tai rullia. Jos suklaa meinaa sulaa vuolemisen edetessä, siirrä hetkeksi jääkaappiin tai pakkaseen. Tiputa vuolemasi lastut samantien kakun päälle. Lastut sulavat käsiteltäessä, joten niitä ei voi siirrellä montaa kertaa paikasta toiseen. Jos et käytä lastuja heti, laita ne samantien rasiaan ja säilö pakkasessa.







KAKKUKIKKAILIJA:
Riippuu siitä, miten ohuella tai paksulla lastukerroksella haluat kakun peittää. Jos varaisit varmuuden vuoksi suklaata enemmän, niin eihän se hukkaan menisi. Sen mahdollisesti tarpettomaksi jääneen osan voisit käyttää myöhemmin johonkin muuhun herkutteluun. Tai napsia suuhun – ”kun sitä nyt kerran jäi”.
Kuinkahan paljon suklaata tarvitsee, jos haluaa päällystää ympärysmitaltaan n. 25 senttisen kakun päällisen lastuilla? Riittääkö esim. Pandan 130 grammainen levy?
LAURA12:
Jos haluat erikseen vaaleita ja tummia lastuja, niin sulata suklaat eri astioissa ja toimi kummankin satsin kanssa erikseen. Kaksivärisiä lastuja saadaksesi levitä suklaasulat leivinpaperin päälle hiukan toistensa lomaan, kuten vinkissä 2 ohjataan.
Sellainen veitsi on hyvä suklaan pinnan tasoitukseen, joka on aavistuksen verran taipuisa ja jossa on ruokailuveistä leveämpi ja pidempi hiukan lastamainen terä. Sellaisen puuttuessa nuolijalla tai ruokailuveitselläkin tulee toimeen. Ei suklaan levitys oikeaoppiseen veitseen kaadu.
niin joo ja kummallakohan olisi parempi tasoittaa pinta ruokailuveitsellä vaiko nuolijalla?
ajattelin tehä nuita valko- sekä tummasta suklaasta.voikohan nuita sulattaa yhessa samassa kulhossa?osaatko sanoa kauanko pitää antaa jähmettyä?
Kiitos Kinuskikissa! SYnttärit on tiistaina ja vinkki tuli nyt kreivin aikaan
Kai sitä on sitten tehtävä se sokerilitku kun nestemäiset värit on jo hankittu. Valkosuklaa vaan maistuisi niin paljon paremmalle
Roketti: tästä syystä suklaan värjäämiseen suositellaan ensisijaisesti jauhemaisia värejä, jotka eivät sisällä vettä. Pastaväreilläkin olen onnistunut. Punaisen kuorrutteen saa vaikkapa tomusokeri-vesiseoksesta, jonka voi värjätä tuolla nestemäiselläkin värillä.
Koitin värjätä sulatettua valkoista suklaata nestemäisellä elintarvikevärillä, mutta suklaa jähmettyy rakeiseksi. Olisko vinkkiä vaaleitten pikkuleipien punaisesta kuorrutteesta. Tarkoitus olisi saada aikaan Salama-keksit pojan 3v synttäreille.
mamma09: pakkasessa olen säilönyt. Eiköhän ne siellä kuukausia säily.
kauanko suklaakoristeet säilyy ja miten säilöt niitä..?;)
aivan mahtavia ohjeita..;)
Kiitos Aurora vinkistä, höylättävä suklaa on varmasti kätevää lastujen tekoon. Sellaista pitäisi saada normikauppoihinkin.
Tein ohjeellasi kakun, mutta käytin löytämääni höylättävää suklaata ja tulos oli helpompi toteuttaa – ja mielestäni aivan yhtä tasokas! Kakkusi ovat ihania ja ohjeesi selkeitä.
ohjeita kaipaava: kaikkiin kysymyksiisi löytyy kyllä vastaus ohjeesta itsestään.
mulla ois vähän kysyttävää:
1.tehdäänkö se juusto siivilällä?
2.kelpaako siihen tummakin suklaa?
3.mihin nuita tavallisesti käytetään?
Panda: voihan koristeluihin käyttää tavallisia piparkakkumuottejakin. Ja vaikkapa marsipaaniruusujen tekemiseen ei tarvita välttämättä mitään välineitä.
Kiitos jälleen kerran vinkistä!
Valmistujaiskahvitteluni lähestyvät kohta, niin ajattelin kehitellä valkosuklaasta jotain kivaa -mahdollisesti- juustokakun päälle ja nämä näyttäisivät varmasti upeilta – kuten myös aikaisemmat pitsirullat. Mitähän muuta sitä keksisi koristeeksi, kun en omista tällä hetkellä ollenkaan sellaisia kauniita kukkamuotteja yms. mistä saisi tosi hienot koristeet :/.
maikki: en ole kokeillut, mutta uskoisin onnistuvan. Näiden lastujen kanssa ei ole kuitenkaan niin kriittistä suklaan kanssa kuin joissain muissa suklaakoristeissa.
hei!
onnistuuko laktoosittomasta suklaasta nuo rullat?
Kiitos kommenteista kaikille!
Mie: periaatteessa joo! Tavalliset suklaalevyt ovat kuitenkin palojen ”taittumiskohdista” niin ohuita, että vuoltaessa levy menee puhki. Testasin tätä äsken Pandan levyllä ja yhden lastun sain vuoltua ja sitten se kohta oli hajonnut. MUTTA esimerkiksi Kultasuklaa myy suklaalevyjä, jotka ovat kokonaisia laattoja. Niistä vuoleminen varmaankin onnistuisi oikein hyvin!
suklaatyttö: saat linkittää.
Minä kerran yritin vuolla lastuja suklaalevyn toiselta puolelta, kun en laiskuuttani jaksanut alkaa sulattamaan suklaata,mutta ei kyllä onnistunut ollenkaan. Luulen että ongelmana se suklaalevyn paksuus, sehän on kuitenki paljon paksumpi/isompi kuin itse sulatettu ja kovetettu suklaa..
Niin ja jos höylää suoraan levystä lastuja, niin silloinhan niitä voi säilyttää huoneenlämmössä eikä jääkaapissa.
Onpas taas oivia vinkkejä!
Saankos muuten linkittää sinut?
Hmm. Tuli vaan mieleen, että jos noita lastuja ei tarvitse niin paljoa, niin eikö niitä periaatteessa vois höylätä suoraan sieltä levyn toiselta puolelta ilman sulattamista sun muuta?
Juustohöylä on kyllä niin kätevä vimpain.