6.2.2009 20:21
Helmikuun vinkki
Tämän vuoden ensimmäisessä vinkissä haluaisin tuoda esiin erilaisten kermojen eroavaisuuksia. Samalla ajattelin valaista, missä tilanteissa kermat ovat parhaimmillaan. Kiitän kermainfosta Tanjaa, joka oikeastaan avasi silmäni koko asialle. Sittemmin olen lukijoiden palautteista ja omista kokemuksista ammentanut lisää kermaviisautta.
Pahimmassa tapauksessa väärä kermavalinta voi johtaa koko leipomuksen epäonnistumiseen tai joka tapauksessa varsin erilaiseen lopputulokseen kuin reseptin laatija oli ajatellut. Jatkossa aionkin tästä syystä laittaa aina ohjeeseen suosituksen käytettävästä kermasta. Kannattaa myös noteerata kermaa vaahdotettaessa, että kermasta riippuen tilavuus vaihtelee. Se mikä toisella kermalla on riittävästi, voikin toisella kermalla olla liian vähän.
Lukijatkin saavat kommentoida, täydennän alla olevia kohtia sen mukaan.
Kuohukerma:
- Vaahtoutuu nopeasti ja muuttuu kermoista helpoimmin “voiksi”.
- Muita kermoja herkempi yhdistettäessä johonkin lämpimään ainesosaan, esim. suklaasulaan. Seos muuttuu helposti nestemäiseksi. Suosi näissä tilanteissa muita kermoja.
- Vaahdon tilavuus vispikermaa tai Flora Vispiä pienempi. Ts. jos ohjeessa on suositeltu esimerkiksi Flora Vispiä, varaa hieman enemmän (karkeasti arvioiden n. 1/3 enemmän) kuohukermaa.
- Sopii kinuskin keittämiseen.
- Aidon kerman maku!
Flora Vispi:
- Loistava “pursotuskerma”.
- Vaahtoutuu hitaammin ja antaa näin lisäaikaa esimerkiksi vaahtoa värjätessä.
- Ei roisku vaahdotettaessa yhtä herkästi kuin kuohukerma.
- Sisältää 20 % rasvaa: etu ja haitta. Maussa tietysti häviää kuohukermalle. Toisaalta soveltuu hyvin moussetäytteisiin, jolloin täytteistä ei tule liian raskaita, vaikka kerma olisikin pääasiallinen ainesosa.
- Luotettava esimerkiksi sekoitettaessa lämmintä ainesosaa (kuten suklaasulaa) kermavaahdon joukkoon: säilyttää täydellisesti vaahtomaisuutensa.
- Ei sovellu kinuskin keittämiseen.
Vispikerma:
- Häviää maussa kuohukermalle (teollisempi), mutta maultaan kuitenkin kermaisempi kuin Flora Vispi.
- Rasvaisuudessaan kuohukerman luokkaa.
- Lämpimien ainesosien kanssa ja vaahtoutumisnopeudeltaan Flora Vispin kaltainen.
- Soveltuu kinuskin keittämiseen (myös laktoositon versio!).



6.2.2009 20:53
Itse käytän usein Valion laktoositonta vispikermaa, koska vieraiden joukossa on yksi kokonaan laktoositon ihminen ja monta vähälaktoosista. Mitään sen ihmeempää vertailua en ole tehnyt, mutta toistaiseksi se on mielestäni käyttäytynyt kuten normaalit kermat ja on sopinut kaikkeen, mm. sinun pikakinuskin keittämiseen.
Ja kiva että olet taas linjoilla, meinasi jo tulla ikävä käyttökatkoksen aikana
6.2.2009 20:57
Voisin kertoa tähän sellaisen kantapään kautta opitun asian, että noita kermoja ei kannata myöskään sekotella kauheasti keskenään. En tiedä olenko jotenkin harvinaisen tyhmä, kun joskus sitä olen yrittänyt.
Yritin siis yhteen kakkuun tehdä pursotuskermaa sekoittamalla kuohukermaa ja vispikermaa keskenään, lhinnä, jotta kuohukermasta saisi makua ja vispistä vähän kevyempää. No,kun ne kermat yrittää vatkata yhdessä, niin niitä saa vatkata vaikka maailman tappiin asti ilman vaahtoa. Sellasta kermavelliä siitä kyllä saa aikaan, mutta ei vaahtoa.
Jos haluaa eri kermoja sekoittaa, niin ne kannaattaa siis vatkata ensin erikseen ja sitten varovasti nostella suurin pirtein sekaisin.
Vinkiksi vain muille, ettei teidän tarvitse kokeilla ja juosta kauppaan hirveällä kiireellä ostamaan litratolkulla lisää kermaa
6.2.2009 21:13
Pakko heti kommentoida tähän, että päinvastoin kuin kaima tuossa edellä sanoi, itse olen menestyksekkäästi sekoitellut eri kermoja ja rasvasekoituksia (Flora vispihän ei varsinaisesti ole kermaa vaan ns. kerman kaltainen rasvasekoite joka on tehty rasvattomasta maidosta ja kasvirasvoista).
Esim. kun vispikermaan sekoittaa n. 1/3 Flora vispiä, tulee lopputuloksesta tasainen vaahto eikä se läheskään niin helposti vatkaudu liiaksi kuin pelkkä vispikerma. Kermat tai rasvasekoitteet kaadan jo samantien samaan kulhoon. Ja maultaan lopputulos on lähes vispikerman makuinen.
Mutta en ole kyllä koskaan kokeillut kuohukermaa sekoittaa vispikermaan, josko sillä kävisikin oikeasti noin? Kuohukerma menee helposti liruksi jos yhtään vatkaa liikaa tai kerma on liian lämmintä.
Onko Kinuskikissa, siulta tulossa jotain kermavertailukokeiluja tms?
6.2.2009 21:28
Hyödyllinen tietopaketti! Itse kyllä suosin kuohukermaa, maku on ainakin tuplasti parempi kuin kummassakaan noista muista
Mutta pursottaessa käytän kyllä aina Flora vispiä, on nimittäin tuo kuohukerma niin monesti tullut liruna pussin toisesta päästä ulos… :S
6.2.2009 21:37
Onpas orpo olo, kun kaikenlaisen blogisäädön vuoksi kommentit ei tällä hetkellä valu suoraan sähköpostiin. Ihan joutuu täällä käydä kuikuilemassa, mihin olisi tullut uusia viestejä.
Tanjat: uskon teidän molempien kertomuksiin.
Lienee tosiaan niin, että kuohukerma ei oikein sovi yhteen muiden kermojen tai “kermojen” kanssa. Tästä ei tosin ole omakohtaista kokemusta, mutta sen verran hankala kaveri tuo kuohukerma on, etten yhtään ihmettelisi. Minä puolestaan olen yrittänyt lantrata vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja Flora Vispiä eikä siitäkään koskaan oikein valmista tullut.
Kiitos Päivi*:lle ja Noorallekin viesteistä!
6.2.2009 21:53
Mä olin han paniikissa, kun en päässy ollenkaan sun sivulle. Onneks nyt oli mukava palata takasin, täällä oli monta päivitystä jota en ollutkaan ennen nähnyt. Oliko nää ihan maistuvia sitten? Kovin olivat kummiskin tylsän näköisiä, kun on tottunu niihin hienoisiin ja pikkutarkkoihin kakkuihin
6.2.2009 22:15
Yoa: no kiva kuulla, että olit paniikissa.
Tai no ei nyt kiva, mutta mukava jos kaipailtiin.
Kyllä niitä kakkujakin on luvassa. Välillä katsos pitää olla asiaakin.
Seuraavaksi ajattelin lähestyä teitä suolaisella ohjeella, sitten onkin ystävänpäiväkaakun vuoro!
6.2.2009 22:23
Täytyy sanoa, että nämä tällaiset ohjeet ovat ihania! Kun tällainen meikäläisen kaltainen keittiö-tumpelo leipoo täytekakun kerran kolmessa vuodessa, niin on hienoa saada tällaisia käytännön vinkkejä ihan perusasioihinkin. Niin että suurkiitos tästä blogista, olen jo kauan seuraillut tätä, mutten ole tainnut juuri kommentoida.
7.2.2009 10:23
Kiitos Sirpale mieltä lämmittävästä palautteesta!
7.2.2009 11:02
Mites sitten, onko joku kokeillut noitten eri vaahtojen yhdistämistä sen sijaan että yhdistää ensin kermat ja sitten vasta yrittää vaahdottaa? Pysyvätkö vaahtona ja sekoittuvatko helposti?
7.2.2009 11:17
Mahdollisesti tyhmä kysymys: joo toki valmiita vaahtoja voi sekoitella keskenään. Jos vaahdot on jo vatkattu kovaksi, kannattaa sekoittaa vaikka nuolijalla.
7.2.2009 17:02
Hei, haluan minäkin tänne kertoa omaa kokemusta kermoista. Paras kerma kakkuun on tietysti vispikerma ja kuohukerma on paras juurikin esim kinuskiin.
Ostin tuossa uutta Sunnuntain Kuohkeaa vispiä ja voi kamaluus. Kamala maku, en tiedä johtuiko itse tuotteesta, mutta jälkimakuna seurasi muovin/jokin todella paha maku. Pistin kyselyäkin, että mistä johtunee.
7.2.2009 22:02
Mari: tuo Sunnuntain tuote on minulle uusi tuttavuus. Lieneekö ajateltu kilpailijaksi Flora Vispille?
8.2.2009 13:47
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Mutta oletko kokeillut onko sokeri parempi lisätä vaahtoon jo heti vatkaamisen alussa vai vasta lopussa valmiiseen vaahtoon?
Tosi kivat sivut sinulla ja vierailen täällä tosi usein ihan vaan “kuolaamaassa” tekeleitäsi.
8.2.2009 14:50
Olen päätynyt Valion Laktoosittomaan Vispikermaan koska mun mielestä se on paras vaihtoehto kaikkeen. Flora vispi menetti mun luottamuksen vuosi sitten huhtikuussa kun tein itselleni synttärikakkua. Olin ostanut vispikermaa kakun pursottamista varten, valitettavasti se loppui kesken jotein jouduin osan pursotuksista tekemään Flora vispillä. Florapa ei vaahtoutunut kunnolla ja suli kakun päälle. Linkki kuvaan: http://josemaria.vuodatus.net/blog/1271316
Sen jälkeen en ole flora vispiin koskenut enkä aio koskea.
8.2.2009 16:25
Katja: ammattilaisella voisi olla tähän oma näkemyksensä, mutta minä olen tottunut laittamaan sokerin kermaan jo ennen vaahdotusta. Kreemijauheen kanssa kuitenkin vasta sitten, kun vaahtoutuminen on päässyt alulle. Valmiiseen vaahtoon ei kannata sokeria lisätä, koska sen sekoittamisessa vaahto voi helposti muuttua liian kovaksi.
josem: no voih.
Välillä kermoissa voi olla “valmistusvirhe”, eikä kerma esimerkiksi vaahtoudu laisinkaan. Sinulla taisi olla tosi huonoa tuuria, harmillista!
8.2.2009 19:11
Hei! Ja kiitos kermavinkeistä. Olen työssä elintarvikeliikkeessä ja usein kysellään kermojen eri käyttötarkoituksia. Olen antanut samoja vinkkejä joihin olen myös itse kokeiluissani päätynyt. Saanko antaa asiakkaillemme sinun vinkkisi nimimerkilläsi?
8.2.2009 19:17
kartsu65: toki saat!
12.2.2009 12:45
Mari: Mulla ihan sama kokemus tuosta uudesta Sunnuntai Vispistä! Oli järkyttävän makuista ja meni ihan vetiseksi kakun päällä, vaikka vatkasin todella kovaksi. Luotan siis maidotonta tarvitessani enemmän tuohon GoGreenin Vispiin, siinä on maku kohdallaan.
Ja kiitos munkin osalta näistä vinkeistä ja todella yksityiskohtaisesta sekä mahtavasta blogista! Mä tein elämäni ekat täytekakut pitkälti näiden ohjeiden mukaan esikoisen 1 vee synttäreille ja en olis voinu uskoa niiden onnistuvan niin hyvin! Mä olen pitänyt pelkkää sokerikakkupohjien tekoa ylivaikeena, että ne aina lässähtää jne, mutta jopa gluteeniton versio onnistui nappiin.
Koristeluista nyt ei voi erityistä mainita, siinä on vielä paljon opeteltavaa…
Siihen liittyykin ainut negatiivinen asia koskien blogia – alemmuudentunne, kun ei osaa! =D Mutta varmasti oot Kinuskikissakin useemman kakun vääntäny ennen näitä ihanuuksia!
16.2.2009 19:09
Fanni80: aaa, Sunnuntain Vispi on siis maidotonta, ilmankos oli mulle uusi tuttavuus. Kiitti kauniista palautteesta!
27.3.2009 18:22
Miksei Flora Vispi sovi kinuskin keittämiseen? Itse olen ainakin tehnyt kinuskia siitä :/ Olenko vaarantanut jonkun terveyttä vai onko siitä vain vaikeampi tehdä sitä kinuskia?
27.3.2009 19:50
Herkkupeppu: teitkö siis tosiaan Flora Vispistä – ei vispikermasta? Itse olen onnistunut keittämään Flora Vispistä vain hirveää liisteriä ja samoja kokemuksia olen kuullut muiltakin. Mutta hienoa, että sinä onnistuit!
28.3.2009 10:58
Kyllä, Flora Vispistä. Ei ollut muuta kotona. Muistaisin kyllä, että se erosi jollain lailla kuohukermasta, enkä ainakaan saanut siitä yhtä kiiltäväpintaista, vaikka lisäsinkin nokareen voita. Luulin tosin, että se hieman erilainen koostumus johtui vain itsestäni eikä Flora Vispistä..
12.4.2009 21:57
Herkkupeppu: olisinkin kyllä ihmetellyt, jos tulos olisi ollut täydellisen sama kuin muilla kermoilla.
Mutta oli hyvä tietää tällainenkin kokemus!
3.6.2009 7:12
Mä kanssa takerruin tohon Flora Vispistä keitettyyn kinuskiin… Minä en ikinä oikeastaan osta kuohukermaa tai vispikermaa, vaan olen uskollinen Flora Vispin kannattaja, ja aina siitä on ihanaa kinuskia tullut. Keitän kinuskin pelkästä Flora Vispistä ja fariinisokerista
4.6.2009 14:07
Elli: näköjään missään asiassa ei pitäisi olla ehdoton.
Toinen esimerkki löytyy vispikermasta. Sitähän ei pitäisi kuumentaa, purkin kyljessäkin sanotaan, ettei sovellu kuumentamiseen. Kuitenkin eräässä Pirkan ohjeessa neuvotaan kinuskin valmistus juuri vispikermasta. Näissä omissa ohjeistuksissani yritän vetää rajan siihen, minkä olen itse kokenut toimivaksi. Hyvä kuitenkin, että tulee näitä muitakin näkemyksiä, koska otan mielelläni niistä opiksi.
27.6.2009 6:00
Itse ostin tuota Sunnuntain kuohkeaa vispiä pari purkkia, enkä ymmärrä miksi en saa sitä ollenkaan kovaksi! Se pysyy vain nestemäisenä lilluna vaikka kuinka kauan yrittäisi vispata. Tiedä sitten sattuiko joku susierä.
3.7.2009 9:31
Glenny: joskus on sattuu niitä viallisiakin eli kannattaa vielä kokeilla uudestaan.
22.7.2009 7:41
Voi myrkkyjen myrkky! Teen tässä juuri syntymäpäiväkakkua,innoissani ja uhkarohkeana päätin kokeilla itselleni uutta tuttavuutta, sunnuntain maidotonta vispiä… Ei sitten muuten vaahtoudu millään! Kokeilin jopa ripausta suolaa, ei mitään vaikutusta. Ja minun makuuni tuossa on juuri sellainen muovinen maku, kuten Mari sanoi. Aivan järkyttävää tavaraa! Idioottina vasta nyt lähdin katsomaan tietoja/kokemuksia netistä… No ei muuta kun kaupan kautta ja uusi yritys, kiirekin kakulla alkaa olla..
Tällä tuotteella ei ole enää minun keittiööni pääsyä, IKUINEN PORTTIKIELTO! Go greenin kauravalmiste on huomattavasti parempaa! Sunnuntaille palautetta menossa lisää… Jos joku onnistuu tällä tuotteella tekemään herkkuja, niin kuulisin mielelläni lisää, mutta muuten ei laiteta vahinkoa kiertämään…
Kinuskikissalle taas jättimäinen HURRAA! Pidot vaan paranee, aivan mahtavia kesäreseptejä tullut! Joko on kustantajilta tullut julkaisuehdotuksia…?
22.7.2009 8:42
Mangomisu: voi, kävipä tosi surkeasti kerman kanssa. :/ Mutta hyvä, että kirjoittelit tänne. Kesälomaprojektikseni aikomassani maidottomassa kakussa en siis tule käyttämään ko. tuotetta. Hehee, eipä ole kustantajista kuulunut.
5.5.2010 18:11
Hei! Mielenkiinnolla lueskelin kommentteja nyt jännityksellä odotan, onnistuuko kiehumassa oleva kinuskini Flora vispistä……Lisäyksenä edellisiin voin todeta, että esim.Flora vispin ja Creme vanillan sekoittaminen ja vatkaus tuottaa napakan vaahdon. Itse olen tuon Flora vispin kannattaja pursotuksissa, siitä tulee kaunis ja kestävä vaahto, eikä ole ikävän kellertävää, vaan puhtaan valkoista.
9.7.2010 20:29
Toi flora vispi on kyllä mun suosikki! En ole samaa mieltä ton kanssa, että se vispaantuisi hitaampaa. Itse käytän sen vispaamiseen käsivispilää, koska sehän on vaahtoa jo puolessa minuutissa! No, aina ei voi olla samaa mieltä